Esikoisen vs. kuopuksen vauva-aika

Tässä sohvannurkkaa kuluttaessa aloin miettiä miten esikoisen ja kuopuksen vauva-ajat eroavat toisistaan tai mitä itse olen tehnyt eri lailla. Toki nyt ollaan vasta puolivälissä vauvavuotta, mutta kyllä joitakin selkeitä eroja on nähtävissä.

Ensimmäisen kanssa oli koko ajan kiire, toisen kanssa olen useasti halunnut pysäyttää ajan. Erityisesti nyt kun on pitänyt aloitella kiinteitä, olisin mielelläni vielä odottanut muutaman kuukauden. Maito on vain niin paljon helpompi ratkaisu, kuin sopivien kiinteiden seulominen ja puuron tunkeminen vauvan suuhun samaa tahtia kun se tulee sieltä ulos. En muista, että olisin Leevin kanssa ollut näin kärsimätön syöttäjä, nyt ei vaan millään jaksaisi. Kai se oli silloin ekalla kierroksella jännittävää. 😅

Esikoisen vauva-aikana kotoa lähteminen oli jotenkin hankalaa. Toki realiteetit Ugandassa ja Tallinnassa ovat hyvin erilaisia, mikä varmasti vaikuttaa asiaan, mutta kyllä ongelma oli myös pään sisällä. Vaikka en mitenkään superaktiivinen ole Niilonkaan kanssa ollut, on vauvan kanssa ulos lähteminen lasten leikkiä verrattuna “en haluu, haluun, en haluu”-uhmiksen suostutteluun. Vauva reppuun ja menoksi.

Väsymys oli ekalla kierroksella epätoivoisempaa. Kyllä, todellakin, epätoivon hetkiä on myös toisen vauvan kanssa valvoessa tullut monesti, mutta se ei kuitenkaan ole aivan jokapäiväinen fiilis. Olen oppinut nukkumaan vauva tississä kiinni ja unohtamaan huuhaat siitä kuinka vauva tulisi nukahtaa itsekseen omaan sänkyyn ja nukkua ainakin 6 tuntia putkeen. Olen myös oppinut rauhoittamaan iltapäivät vauvan ja mun yhteisille päiväunille.

Kämppä on kuin pommin jäljiltä. Toki ekalla kierroksella Ugandassa asuessa meillä kävi siivooja jopa pari kertaa viikossa, mutta olin myös aika neuroottinen siisteydestä. Nyt ei vois vähempää kiinnostaa ja siltä kyllä näyttääkin. Pyykit sentään saan pestyä, koska sillon tunnen tehneeni jotain. Harmi vaan, ettei kukaan laita puhtaita paikoilleen, joten niitä tursuaa joka nurkassa. Siivooja käy kerran kuukaudessa ja joka kerta lupaan itselleni, että siivoan ainakin kerran tai kaksi ennen kuin hän tulee seuraavan kerran. Ja hups, niin on taas kuukausi mennyt eikä kukaan koskenut imuriin saati vessaharjaan.

Minun on tällä kertaa helpompi antautua äidin ja vauvan väliseen symbioosiin. Ensimmäisen vauvavuoden aikana kipuilin välillä kovastikin sitä, kuinka kiinni olin vauvassa. Nyt se ärsyttää lähinnä silloin kun haluaisi halailla esikoisen kanssa.

Olen oppinut ottamaan omaa aikaa. Vastapainona symbioosissa elämiselle, olen potenut vähemmän huonoa omaatuntoa siitä, että tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa. Kuntosalilla käymisestä tulee vain niin hyvä olo, etten oikeastaan välitä mikä kaaos sen 1,5 tunnin ajan kotona vallitsee (ja yleensä siellä on tottakai kaikki hyvin). Mutta kyllä tässäkin on vielä petrattavaa – joskus voisi kotonakin ollessa vain sulkea oven perässään ja ottaa hetken itselleen.

Tietynlainen hysteria on väistynyt ja leväperäisyys ottanut tilaa. “Milloin vauva on viimeksi kylpenyt? Jaa-a. Milloin tutit on steriloitu? Ehkä pari kuukautta sitten. Lelut pesty? Kai ne ennen käyttöönottoa on… Älä laita sitä suuhun, älä koske tuohon.”

Mikä sitten ei ole muuttunut? Valitettavasti kasvusta, imetyksestä ja levottomista öistä stressaaminen ei ole muuttunut. Nämä kaksi poikaa ovat kuin kaksi marjaa, sillä erotuksella, että Niilon allergiat aiheuttavat lisää päänvaivaa. Päähänpinttymäni imetyksen tärkeydestä ei päästä otteestaan, olisin toivonut olevani rennompi tämän asian kanssa tällä kierroksella. Myös jonkinasteinen suorittaminen, stressaaminen ja pingottaminen pitää edelleen pintansa, olisi kiva olla easy going mom, mutta ei musta taida tulla sellaista. 😅

I started to think what has changed between the first baby year and this second one. Of course now it’s only half way, but I have noticed some differences already.

With the first baby I was in such a hurry all the time. When does he learn this and that and so on. With second one I would have wanted to stop the time, he is growing too quickly. Especially now when we had to start solid food – boob is just so much easier than stuffing porridge in baby’s mouth at the same pace as it comes out…

On the first round it was somehow very difficult to get out of the house. Ok, we were in Uganda, which made it a bit more challenging, but it was also a problem in my head. I’m not super-active now either, but it is easier to just pack the baby in the carrier and go, without thinking too much.

Lack of sleep was more desperate on the first baby year. Of course there’s been desperate days too, but it is not the dominating feeling, now I know the deal. I have learned to sleep while breastfeeding and to dedicate afternoon for mine and baby’s nap time.

The household looks like a war zone. When Leevi was a baby I got quite neurotic about cleanliness. Now I don’t give a rat’s ass, and it shows. We have a cleaning lady coming once a month and every time after I promise myself I’ll clean sometime in between. And oops so goes another month and no one touched the hoover.

It is easier for me to adjust to mother-baby symbiosis this time. I have seen now that it doesn’t last forever and I want to enjoy it as long as it will. Only reason why it bothers me is that I cannot give as much attention to Leevi as I would like.

I have learned to take some time alone. When I have had a chance to spend some time alone, I haven’t felt as guilty about it as on the last round. After gym I feel so good that I don’t really care what kind of chaos there is at home for that 1.5h (usually it is of course totally fine). But I could still be better at taking my own time – sometimes close the door behind me at home and read a book for 30 minutes for example.

Some kind of hysteria is gone. “When has the baby bathed last time? I can’t remember. When have we sterilized the pacifiers or washed the toys? No idea… Don’t touch that, don’t put it in your mouth.”

And what hasn’t changed? Unfortunately stressing about baby’s growth, breastfeeding and the sleepless nights hasn’t changed. These two boys are like twins, except that Niilo’s allergies give some extra concern.

Me being very stubborn about breastfeeding hasn’t changed either. I hoped I could have been a bit more relaxed about it this time around.

Also overall stressing and perfectionism in certain things is still there in the back of my head. I would gladly be an easy-going mom, but I’m afraid that isn’t gonna happen. 😅

Advertisements

Leevi 3vee

Rakas esikoisemme on saavuttanut jo kolmen vuoden iän. Tämä vuosi on ollut hänen elämässään mullistava – ainoasta lapsesta tuli isoveli ja paikka perheen keskipisteenä on pitänyt jakaa.

Vuosi on tuntunut pitkältä ja Leevi on kasvanut sen aikana paljon, niin henkisesti kuin fyysisesti. Taaperosta on tullut iso poika, strategisin mitoin 14kg ja 95 senttimetriä. Mutta kuitenkin hän on edelleen niin kovin pieni ja (onneksi) tarvitsee meitä vanhempia vielä monessa käänteessä.

Leevistä on kasvanut ihana hassuttelija, jolta harvoin loppuu energia. Iltaisin saamme seurata Leevi-showta tanssiliikkeineen ja usein kuuntelemme hänen sulosointujaan. Leevin lempilauluja ovat iskän opettamat futishymnit, joita hän osaakin jo aikamoisen repertuaarin.

Leevi on sosiaalinen kaveri, mutta pitää suomalaiseen tapaan fyysistä etäisyyttä. Kivoimpia leikkejä on kavereiden kanssa juoksentelu, kaatuilu ja hassuttelu sekä autot. Niin, autot, niitä tämä herra rakastaa yli kaiken. Autoja, autoja, autoja, niitä ei koskaan voi olla liikaa. Leevi ei perusta kirjoista niin kovasti kuin äiti toivoisi, hänen lempilukemistaan ovat lelukatalogit… Mikä sen sijaan ilahduttaa tämän äidin mieltä on Leevin kiinnostus kokkailuun, hän toimii mielellään sous chefinä.

Luonteeltaan Leevi on herkkä, hän aistii muiden tunnetiloja ja menee helposti itse niihin mukaan. Hän pahoittaa mielensä herkästi, mutta ei onneksi ole pitkävihainen. Hän ei tykkää muiden lasten itkusta tai liiasta metelistä muutenkaan. Toisaalta Leevi on myös hyvin sisukas, jos hän jotakin haluaa, siirtää hän vaikka vuoria sen saadakseen.

Leevin lempiruokaa ovat puuro ja pasta. Muuten tämä vuosi on mennyt edellisiä nirsommissa merkeissä eikä ruoka ole maistunut entiseen tapaan. Herkut sen sijaan ovat, Leevi on päässyt jätskin ja kakun makuun…

Isoveljen rooliin Leevi on pujahtanut pikkuhiljaa. Aluksi hän oli hyvin välinpitämätön Niiloa kohtaan, nykyään jo yrittää hieman viihdyttääkin jos sille päälle sattuu ja huolehtii, että Niilolla pysyy lelut lähettyvillä ja masu täynnä.

Kuuluisa uhma on todellakin löytänyt myös meidän taloutemme, mutta onneksi Leevi yleensä uhmailee tilanteissa, joissa siihen on melko selkeä syy – väsyttää, nälättää, joku hoputtaa tai pitää tehdä jotain mitä ei huvita. Kyllähän sitä itsekin tulee käyttäydyttyä huonosti näissä tilanteissa harva se päivä, vaikka aikuisena minun pitäisi osata toimia paremmin.

Päiväsaikaan tätä duracellia on vaikea saada napattua kainaloon, mutta öisin hän tarvitsee paljon läheisyyttä ja turvaa. Viimeiset puoli vuotta Leevi on nukkunut enimmäkseen iskän kainalossa emmekä varsinaisesti ole pitäneet kiirettä siirtää häntä yksin nukkumaan. Taidamme olla liian laiskoja.

Leevi on jo tottunut reissaaja – hän yöpyy mielellään hotelleissa ja matkustaminen on aina yhtä jännittävää. Kieli vaihtuu lennosta suomen ja saksan välillä. Englantia on opeteltu telkkarin välityksellä ja tietysti meitä vanhempia kuunnellen, enää ei parane kuvitella, ettei Leevi ymmärtäisi mistä puhutaan. Leevin lempisarjoja tällä hetkellä ovat Pipsa Possu, Ryhmä Hau ja Chuggington, ja tietysti ikisuosikki Autot-elokuva.

Leevi on sekoitus isänsä hassuttelua ja häpeilemättömyyttä ja äitinsä herkkyyttä ja jääräpäisyttä. On oikeastaan hyvin vaikeaa pukea sanoiksi meidän ihanaa Leeviä – hänen persoonansa pitää kokea.

Onnea rakas Leevi! 💛

So the time flies and our big boy Leevi is already 3 years old.

Even a lot of things have changed, toddler has become a kid who can manage a lot of things almost by himself, some things don’t seem to change at all. Those are his love for cars and porridge.

This year really changed Leevi’s life, as he became big brother. He’s slowly getting used to his new role and the fact that there’s someone else sharing the attention.

Famous tantrum has reached our household too that’s for sure, but we all are managing it pretty alright. Leevi gets furious usually for a reason: if he is tired or hungry, someone tries to hurry him or doesn’t do what he wants. So basically the same reasons why I get mad. He is such a Duracell bunny during the day that it is difficult to get him to slow down, but at night he turns into a cuddly little bear, who doesn’t wanna sleep alone.

Leevi is such an amazing character, I can see both of us parents in him. He is so funny, goofy and brave like his father and sensitive, steamy and stubborn as his mother. It’s actually not easy to describe him at all, you need to experience it by yourself. 😅

Happy birthday dear Leevi! 💛

Puolivuotias Niilo

6 kuukautta ja 6 kiloa, nämä molemmat rajapyykit meidän Niilo saavutti tänään.

Maailman söpöin vauva (tottakai!), joka katselee ympäristöään aina yhtä tarkkaavaisesti suurilla sinisillä silmillään, höpöttää lakkaamatta, ihailee isoveljeään, nauraa iskän jutuille, rakastaa äitin tissiä ja pehmopupuaan. Mitä hurjempi meno, sitä kovempi kikatus, Niilo on veljensä kaltainen hurjapää.

Kuusi kuukautta unettomia öitä, stressiä ja huolta, mutta myös rakkaan söpöliinin ihailua, pusutteluhetkiä ja uuden oppimista – meille kaikille. Kaikki sen arvoista, että olemme saaneet tutustua tähän ihanaan poikaan. ❤

Onnea Niilo! Hyvä me vanhemmat!

6 months and 6 kilos, those were the milestones Niilo reached today.

Our Niilo is sincerely the cutest baby in the whole world. He is constantly monitoring his surroundings with his big blue eyes, chatting happily, admiring his big brother and smiling at daddy’s funny jokes. The harder you jump and shake, the more he laughs, Niilo is fearless like his brother. The soft side of him loves mama’s boobs and snuggling with his toy bunny.

Six months of sleepless nights, stress and anxiety, but also hours of admiring Niilo’s awesomeness, endless kisses and hugs and everyday learning something new – all of us. Getting to know this amazing boy is worth everything! ❤

Congratulations Niilo, good job parents!

Syysretki Saarenmaalle

Viime viikonloppuna teimme kahden yön reissun Saaremaalle Wolfin vanhempien kanssa. Valitsimme yöpymispaikaksi kylpylähotellin saaren “pääkaupungissa” Kuressaaressa, jotta tekemistä olisi myös kurjemmalla kelillä.

Georg Ots Spa oli erittäin miellyttävä kokemus. Heti perille saapuessamme huomasimme hotellin lapsiystävällisyyden – aulassa oli kaksi erilaista leikkihuonetta perheen pienimmille. Huone oli tilava, siisti ja parvekkeella varustettu. Meidän huoneestamme avautui näkymä Kuressaaren linnalle. Lisämaksusta saimme huoneeseen lisävuoteen Leeville – tämä tosin oli pettymys, 15 eurolla per yö odottaisi saavan parempaa kuin rikkinäisen ränkylän. Mutta emmepä vuoteella paljoa tehneetkään, Leevi kun halusi nukkua iskän kainalossa. Onneksi huoneen sänky oli varmaan 2 metriä leveä, joten mahduimme kaikki neljä siihen. Tämä olikin ensimmäinen kerta sitten Niilon syntymän kun nukuimme kaikki samassa huoneessa. Meni paremmin kuin pelkäsin, mutta ihan kiva silti, että kotona on tilaa olla erikseen. Ensimmäisen alkuyön herätteli Leevi ja toisen aamuyön Niilo… Saimme sentään kaikki muutaman tunnin unta.

Hotellin kylpylä oli myöskin oikein miellyttävä. Tunnelmallinen valaistus, useampi erilainen allas, joissa kaikissa oli lämmin vesi (lämpimimillään 36 astetta) ja monta saunaa. Nautimme kaikki lotraamisesta niin paljon, että kävimme lauantain sadepäivänä kylpylässä peräti kahdesti. Niilo nautti lämpimästä vedestä ja Leevi oppi uimaan itsekseen kellukkeilla. Vielä parempi olisi kylpyläkokemus ollut, jos sieltä löytyisi ihan oikea liukumäellä varustettu lastenallas, mutta joka tapauksessa Leevillä oli loputtomasti hauskaa uusia taitojaan esitellessä.

Imetysdieettini vuoksi olin huolissani siitä, mitä sapuskaa kaupungista löytyisi ja joutuisinko tyytymään tomaattileipään aamiaisella. Onneksi Kuressaaresta löytyi kuitenkin useampi ravintola, jonka listoilta sai jotakin sopivaa tai sopivaksi muokattavaa. Erityisesti suosittelen Resto Hafenia – heidän ruokansa oli erinomaista ja kaunista, ja paikka itsessäänkin kiva. Aamiaiselta löytyi salaatteja, vihanneksia, kinkkua (olen viime aikoina sortunut syömään hirveästi possua, kun tuntuu että muuten vaihtoehdot ovat vähissä), marmeladia, leipää, hedelmiä, muroja, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, joista sain kasattua ihan kivan aamiaisen. Varsinkin, kun pyytämällä sain mantelimaitoa murojen seuraksi.

Reissu sujui kaikinpuolin hyvin – toki kaksi huonetta olisi parempi kuin yksi ja olisin mielelläni nauttinut aamiaisen tarjonnasta enemmänkin. Hotellia suosittelisin ehdottomasti ja uskon, että palaamme sinne vielä. Ajomatka tuntui melko pitkältä vaikka yhteensä autossa istuttiin vain 2,5h. Onneksi lapsukaiset eivät sentään ihan suoraa huutoa parkuneet, vaan nukkuivat osan ajasta ja Leevi katseli DVD:tä ja kuunteli musiikkia puhelimesta. Lauttamatka olikin sitten tosi lyhyt totuttuun kahteen tuntiin verrattuna – vain 25 minuuttia.

Koko perhe todella viihtyi kylpylässä ja suunnitelimmekin jo uutta spa-reissua Rakvereen tai Laulasmaalle, jonnekin hieman lähemmäs siis.

Last weekend we visited Saaremaa for two nights, and it was really a nice weekend getaway even traveling nowadays is not as relaxing as it used to be. Boys were nicer in the car than expected and also the nights in one room went alright (considering the current state of night sleep in this household). We haven’t been all sleeping in the same room since Niilo was born.

We booked a spa hotel in Kuressaare, the capital of Saaremaa and Wolfi’s parents and their friends from Germany also joined us. Georg Ots Spa was a perfect choice – clean, modern, and very kid-friendly. We liked the spa so much that we didn’t see much Kuressaare this time. We are definitely gonna return here.

I was a bit concerned about what I might eat on the island with my breastfeeding diet, but luckily there was some options. I especially want to recommend Resto Hafen right next to the hotel – amazing food, nice service and a cute place.

We got so into spa holiday after this one that we already planned for the next one. Perhaps Rakvere or Laulasmaa next. Something a bit closer would be nice.

Lapsen päätösvalta

Ylen uutisissa eilen ollut psykologin haastattelu lapsen neuvotteluoikeudesta on täyttänyt sosiaalisen mediani.

Myönnän käyttäväni konditionaalimuotoa hyvinkin paljon puhuessani lapsilleni, mahdollisesti liikaakin ja olenkin pikkuhiljaa huomannut, että tietyissä tapauksissa tiukka kehotus toimii kysymystä paremmin. Niissä tilanteissa, joissa lapsella ei ole mahdollisuutta päättää tai vaikuttaa päätökseen, on turha antaa hänelle sellainen kuva.

En kuitenkaan itse ole samoilla linjoilla ko. psykologin kanssa, siitä mitä ovat nämä “aikuisten asiat”, joissa lapsella ei saisi olla päätäntävaltaa. Mielestäni on epäreilua ja kummallista, jos aikuinen saa aina päättää lapsen elämään liittyvistä asioista, kuten siitä milloin hänen tulisi syödä, lähteekö hän ulos, mitä hän pukee päällensä tai milloin nukkuu. Mielestäni nämä ovat asioita, joissa aikuisella on mielipide, lapsella ehkä toisenlainen ja näistä asioista voi neuvotella ja keskustella. Vertaa, vaikka jos joku käskisi sinua syömään kun sinulla ei ole nälkä, pakottaisi räntäsateeseen kun mieluummin lukisit kotona lehteä, käskisi sinua pukemaan päällesi vaatekappaleen, joka riitelee tämänpäiväisen mielentilasi kanssa tai pakottaa sinut syömään ruokaa, jota ei yhtään tee mieli. On reilua pyrkiä kohtelemaan lasta kuin ihmistä, joka hän on.

Se, että lapsen kanssa neuvotellaan asioista, ei tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi rajoja. Turvallisuuden suhteen rajat ovat selkeitä ja aikuinen ne päättää, koska lapsella ei ole tarvittavaa ymmärrystä seurauksista. Mutta silloinkin, pelkän käskyn sijaan, pyrin selittämään lapselle miksi ei ja mitä voisi tapahtua, jotta hän voi sitten myöhemmin käyttää omaa järkeään arvioidessaan tilannetta. Myös tietynlaisten kohteliaiden käytöstapojen suhteen ei neuvotella, mutta asioista voidaan silti keskustella – ruokaa ei heitetä lattialle, leluja ei viedä toisen kädestä jne. On kuitenkin hyvä välillä päivittää omia ajatuksiaan siitä, missä ne rajat kulkevat ja miksi, voisiko niistä neuvotella, jos ne eivät lapselle sovi. Toisinaan huomaan pitäväni kiinni periaatteesta vain periaatteen vuoksi.

Itse uskon, ettei pieni lapsi manipuloi ja testaa vanhempiaan siinä mielessä kuin nämä termit usein ymmärretään. On tärkeää nähdä tilanne lapsen kannalta ja usein käskeminen ärsyttää kiukkuavaa lasta entistä enemmän. Itsellänikin nousee karvat pystyyn siitä, jos joku käskee minua tekemään jotain – en varmasti tee! 😅

Perheellä voi olla yhteinen ruoka-aika, mutta jos lapsi toistuvasti kieltäytyy tulemasta pöytään, voisi hänet ehkä ottaa mukaan päätöksentekoon ruokailun ajankohdasta. Pöydästä saa poistua, kun on valmis, koska en halua pilata omaa ruokailuhetkeäni pakottamalla lasta istumaan yhtä pitkään kuin muut. Jos lapsi kieltäytyy syömästä, voi hänelle mielestäni antaa muutaman helposti toteutettavan vaihtoehdon (meillä usein puuro, jos ruoka on jotain josta Leevi ei pidä), jos hän ei ole saanut osallistua päätöksentekoon siitä mitä tänään syödään. Tai jos lapsella ei ole nälkä, saa hän puolestani syödä hänelle sopivana ajankohtana. En voi sanella milloin kenelläkin on nälkä. Illalla lapsen voi hyvin antaa leikkiä vielä hetken, jos hän ei ole valmis nukkumaan. Useimmiten vastustelu loppuu hetken päästä, kun lapsi kokee, että saa itse vaikuttaa asiaan.

En ymmärrä sitä, kun sanotaan, että minunkaltaiseni vanhempi antaa lapsen päättää kaikesta. En minä anna, me päätämme yhdessä, koska kyseessä on meidän molempien elämä – tilanteesta riippuen joskus minä päätän, joskus lapsi ja useimmiten pääsemme yhteiseen kompromissiin, kuten muissakin ihmissuhteissa.

Mutta kuten sanoin, käytän kysymysmuotoa tahattomasti välillä myös silloin kun vaihtoehtoja ei (omasta mielestäni) ole, mikä ei varmaankaan ole järkevää. Huomaan kyllä, että joskus lapsi tarvitsee suoran kehotuksen. Esimerkiksi lähtötilanteissa meillä ei kysymykset toimi vaan ainoastaan jämpti “nyt mennään”, sen jälkeen siis kun olemme yleensä yhteistuumin päättäneet lähteä ulos.

Mitä mieltä sinä olet? Saako aikuinen päättää lapsen asioista vai pyrittekö päättämään yhdessä?

There’s been an interview of a psychologist in the Finnish morning TV yesterday and this interview has filled my Facebook feed today. This psychologist says that you shouldn’t give a child power to decide about things that adult should decide about, like eating, sleeping and so on. He thinks using conditional form when talking to children is dangerous.

I don’t really agree with him. I like to think that children are humans, just like we adults are, and they have a right to decide when and what they want to eat, when they are tired, what they want to wear and whether they want to go out or stay in (in Finland the culture says you must go out to park or playground at least once a day, no matter the weather). Of course, adult has the knowledge of what is healthy to eat, how much sleep should a child get and what is a reasonable outfit for today’s weather. But I think child should have a say in that, it is his life after all. Adult can explain why one is better than another and give reasonable options.

In safety related things there isn’t space to negotiate and then I do believe it is better to tell and not ask. Sometimes in other situations too I notice that it is difficult for the child to make a decision, so I tell him what we are going to do now. For example with Leevi leaving is always challenging and then only “we go now” works (after perhaps we have decided together to go somewhere). I admit that sometimes I use a question form in situations where there is no space to decide, and that probably isn’t good. But usually I catch myself doing so and correct.

I don’t like when some people seem to think a parent like me let’s children decide everything. I do not – we decide together whenever it is something that has to do with both of us. Sometimes I get to decide, sometimes the child, but usually we come up to a compromise, just like with any other relationship. I think it is important to see the child’s point of view too. I at least hate if someone orders me to do something, I’d rather be asked.

All in all, I believe in negotiating, explaining and listening. I believe that this way we avoid unnecessary drama and my child becomes empathetic person who takes into account other people’s opinions too.

What do you think? Do children have too much power in decisions?

Allerginen vauva

Kyllä se on nyt täyttä totta – meidän Niilolla on selkeästi allergioita. Se mille kaikelle hän on allerginen, ei ole vielä selvinnyt, eikä varmaankaan tule hetkeen selviämään, allergiatestit kun näin pienten kanssa ovat useimmiten joka tapauksessa negatiivisia.

Kuten kirjoitin alkukesästä, olen ollut koko kesän imetysdieetillä, joka aluksi oli hyvinkin tiukka. Nyt poissa ruokavaliostani ovat edelleen maito, muna, soija, nauta, kana, kaura, kaakao, kofeiini, kukkakaali ja bataatti. Perunaa ja paprikaa syön hyvin pienissä määrin, jos välttäminen on hankalaa. Kalaa kokeilin n. viikko sitten, eikä siitä yhdestä kerrasta tullut (kai?) mitään, joten uskoisin että kalaa voin silloin tällöin syödä. Selkeitä oireita Niilolle on tullut soijasta, kaurasta, bataatista, kaakaosta ja kofeiinista, muita en ole vielä ehtinyt testaamaan, koska testaaminen on hyvin hidasta. Täytyy aina odottaa oireiden paranemista ennen uutta kokeilua ja siihen voi mennä viikkojakin.

Viime viikolla matkustimme Niilon kanssa Helsinkiin arvostetulle allergialääkärille. Hän vahvisti epäilyni heti – poika on allerginen. Käynti oli tehokas ja saimme joitakin ohjeita kuinka jatkaa tästä eteenpäin, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisin toivonut enemmän. Lääkäri oli hyvin huolissaan Niilon kasvusta (kuten he kaikki tuntuvat olevan), joten hän määräsi puuron aloitettavaksi välittömästi. Nyt olemme sitten hissukseen maistattaneet hirssipuuroa – kolmen päivän perusteella se näyttäisi sopivan. Ellei oireita ilmaannu, alamme testaamaan öljylisää loppuviikosta. Kun sopiva puuro ja öljy on löydetty, aloitamme maitohappobakteerit, kaikki kun täytyy pitää erillään toisistaan mahdollisten oireiden takia. Maitohappobakteerit olisi pitänyt aloittaa jo kauan aikaa sitten, valitettavasti meidän oma lääkärimme ei niitä suositellut enkä sitten omin päin ole uskaltanut antaa, vaikka olenkin lukenut niitä suositeltavan.

Tällä hetkellä en siis itse voi kokeilla mitään uutta ruokavaliooni, etten sotken Niilon kiinteiden aloitusta. Saa nähdä milloin seuraavaksi pääsen lisäämään ruoka-aineita. En oikeastaan kaipaa noista testaamattomista kuin suklaata, totuinhan jo vegaanihaasteen aikana siihen, etten käytä eläinperäisiä tuotteita. Soijan ja kauran menetys sen sijaan kirpaisee, vaikka näköjään niitäkin ilman voi elää. Saadessani pari viikkoa sitten maissi(tärkkelykse)n takaisin, löysin onneksi hyvän kookosjogurtin, jolla täyttää jogurtin mentävää aukkoa mahassani. Kotona kokatessani en ole ollut rajotuksista kovinkaan stressaatunut, ravintolassa käyminen on sen sijaan muuttunut melko tylsäksi ja puuduttavaksi – olen syönyt falafeleja ja hummusta enemmän kuin yhden elämän tarpeiksi. Tulevat reissut jännittävät: miten mahtaa appivanhemmilta sujua maidoton ja munaton kokkailu, tai löytääkö baijerilaisen pikkukaupungin ravintolasta mitään vihreää salaattia ravitsevampaa, ymmärtävätkö ihmiset, että en ihan oikesti voi syödä jotain jossa on vain ihan vähän kermaa tai voita. Lisäksi Niilon kiinteät stressaavat melkoisesti. Olisin mielelläni antanut hänen tutustua ruokaan huolettomasti sormiruokaillen, mutta nyt joudummekin miettimään jokaisen lusikallisen, ainakin aluksi. Toivotaan, ettei Niilo ole kovin monelle ruoalle allerginen ja pääsemme asiassa pian eteenpäin.

So we’ve got a confirmation that Niilo is allergic to some foods. How many, that is still a mystery. I started a breastfeeding diet in the beginning of the summer to know whether there’s something I eat that causes Niilo allergy symptoms (puking, green poo, rash, restless sleeping, cramps). Over the summer it has gotten clear that there is at least few things his body reacts to – soy, oat, sweet potato, cocoa and caffeine for sure. There’s also some other stuff that I’m avoiding, and it is still unclear whether those cause him something or not. These unclear things are milk, egg, beef, chicken and cauliflower. I can eat small amounts of potato and paprika, and corn in the form of corn starch at least.

It hasn’t been that difficult to avoid many of these things, as I already got used to it with the vegan challenge in the beginning of the year. At home I still find interesting things to cook, but in restaurants I’m getting pretty bored. I’ve eaten enough falafel and hummus for a lifetime. Losing soy and oat from my diet has been annoying, and I do really crave for chocolate.

Last week I decided to look for help from an allergy doctor in Finland. The visit was reassuring me that I’m not crazy, Niilo really is allergic and is suffering from the symptoms, but the visit was also very quick so I felt a bit empty after. This doctor, like our own here in Estonia, was very worried about Niilo’s growth (we are not so worried as Leevi also grew slowly) so her biggest concern was to find some solid food for him, not to find out why he cannot sleep. She adviced us to start porridge and add oil to it. But because of the allergies, we have to take it super slow. Now we’ve been testing millet porridge for few days and it looks like it might fit. Next is the oil. Then we have to start giving him very strong probiotics, which should have been started long time ago. But unfortunately our doctor didn’t think it’s necessary and I was too afraid to do it on my own. Perhaps they could have helped already…

I must say I’m worried and stressed about starting solid food for Niilo – now I have to keep count of my eating and his. And I can’t try anything new for myself anytime soon. We are travelling in 5 weeks or so, and it’s not gonna be easy to be totally milk and egg free. I’m also sad that we cannot let Niilo explore food freely by himself, but everything needs to be controlled. Hopefully these allergies aren’t as many as I fear and we can soon get back to our normal eating habits. And hopefully those nights miraculously get better soon too.

Perhe uneton

Tämä postaus on jatkoa edellisestä blogistani löytyvälle kirjoitukselle vauvavuoden unettomuudesta. Luin kirjoituksen uudestaan virkistääkseni tällä hetkellä hyvin hataraa muistiani siitä mikä meno Leevin kanssa on ollut. Samaistun tähän kahden ja puolen vuoden takaiseen postaukseen sataprosenttisesti, valitettavasti.

Niilo on alusta asti väännellyt ja itkeskellyt aamuyöt – viiden jälkeen viimeistään alkaa show, jonka perimmäistä tarkoitusta en ole vieläkään ymmärtänyt. Vuoroin olen uskonut sen olevan ilmavaivoja, refluksia tai vain haluttomuutta nukkua. Kunpa vauvat osaisivat puhua, koska minä en ainakaan tajua hölkäsen pöläystä tästä kommunikointimuodosta.

Nyt nuo muutamalla syömisellä ja varhaisaamun jumpalla selvityt yöt vaikuttavat kaukaiselta utopialta, melkein ideaalilta, verrattuna viime viikkojen tilanteeseen. Uusi normi on herätys tunnin välein alkuyöstä ja parinkymmenen minuutin välein loppuyön. Pohjanoteeraus (tähän mennessä) oli viime yö, jolloin en saanut Niiloa nukkumaan välillä 02-06. Siinä tuli muutamat turhautuneisuuden kyyneleet vuodatettua, voitte uskoa. Pidempiä päiväunia ei tämä kaveri ole koskaan nukkunut, paitsi välillä tissistä huikkaa ottaen, mutta nyt nuokin unet ovat menneet karmeaksi sähellykseksi. Että yritä siinä sit nukkua kun vauva nukkuu.

Ja jälleen kerran, kuten Leevin kanssa, olemme pohtineet päämme puhki, mikä h^*$*$&i mättää, kun yritämme tehdä kaiken niin kovasti oikein. Niilosta lähtee yöllä nykyään aivan karmea meteli, luulin ensin että mahaan tai kurkkuun sattuu allergioiden ja puklailun johdosta niin paljon. Mutta viime yönä vaikutti siltä, että kyseessä on vain tämän astetta temperamenttisemman kaverin tyytymättömyyshuuto, joka raikaa jos maitoa ei tule tissistä tarpeeksi nopeasti tai ei huvita enää maata paikallaan. Koska kun lopulta luovutimme ja iskimme valot päälle, oli kaveri yhtä hymyä…

Että mikäköhän siinä on, että kahden unta rakastavan ja (ennen) hyväunisen ihmisen lapsista tulee tällaisia levottomia duracell-pupuja, jotka eivät turhaan halua tuhlata aikaa nukkumiseen? Vai onko vika meidän nukkumistavoissamme (halusin kovasti luottaa siihen, että vauvan / lapsen lähellä pitäminen palkitsee, mutta ilmeisesti ei), minun maidossani (jonka haluan vakaasti uskoa olevan yhtä hyvää kuin kenen tahansa) vai sittenkin allergioissa (joita selvitellään torstaina lääkärin kanssa)?

Valittaa ei sais, kun on saanut kaksi ihanaa, maailman söpöintä lasta, mutta onhan tää nyt aivan perseestä…

Right now, I’m way too exhausted to translate the whole text. Again, we have created a baby who doesn’t know how to / want / or can’t sleep. You can read my text about Leevi’s baby year here. I don’t know, we don’t know, what we are doing wrong when we are so hard trying to do everything right. And don’t come saying it’ll get easier, because I know that that takes a looooong time in this family. I don’t want to complain, but oh yes, I do, because this is some f^#%#d up shit.

Vegaani Tallinna

Kuten tiedätte, olen intohimoinen ravintolapalveluiden kuluttaja. Viime aikoina olen keskittynyt tutkimaan erityisesti vegaania ravintolatarjontaa täällä Tallinnassa ja se onkin ilahduttavan laaja. Vegetrendi on iskenyt tänne täydellä voimalla – ainakin mitä tulee ulkona syömiseen. Valitettavasti supermarkettien valikoima laahaa perässä, hitaasti mutta varmasti.

Listaanpa tähän siis vinkkini vegaaniruoasta kiinnostuneelle Tallinnan-matkaajalle. Ja vinkatkaa te minulle takaisin, jos (kun) listalta vielä puuttuu helmiä. Ja vaikka et pääsisikään mihinkään listan paikoista, on useimmissa (hyvissä) ravintoloissa tarjolla jotakin vegaanille sopivaa.

Edit: Halusin tähän vielä lisätä, että vaikka varsinkin Tallinna on vegaaniystävällinen, käsite ‘vegaani’ tarkoittaa ilmeisesti viroksi sekä vegaania että kasvissyöjää. Joten vaikka listassa mainittaisiin (V), kannattaa vielä varmistaa, ettei se sisällä maitotuotteita. Olen nyt useamman kerran törmännyt esimerkiksi “vegaaniseen” vuohenjuustosalaattiin.

Hyväksi todettuja vegaanista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja

Tokumaru

Ikisuosikkini Tokumaru, josta olen jo kirjoittanut oman postauksenkin, tarjoilee todennäköisesti Euroopan parasta vegaanisushia. Myös muutama muu annos löytyy vegaanisena, mm. tofu-don on taivaallinen. Tokumarun varsinainen ravintola löytyy Solaris-kauppakeskuksesta, ja on viihtyisä ainakin lounastamiseen. Heillä on myös useampi take-away-piste ympäri keskustaa.

NOP

Vanhassa puutalossa Kadriorgin ihanassa naapuristossa sijaitseva NOP on ollut suosikkini alusta lähtien, siis kauan ennen orastavaa vegaaniuttani. Heidän brunssinsa on ilmeisesti muidenkin suosikki, koska paikka on viikonloppuisin aina täyteen ammuttu (ja palvelu hitaanlaista). NOPin listalla kaikki on luomua ja vegaanivalikoimaakin löytyy mukavasti.

Fafa’s

Stadista tuttu falafel-ketju Fafa’s rantautui keväällä Tallinnaan ja on ollut siitä asti yksi suosikeistamme, siitäkin huolimatta, että hinnat ovat täkäläisittäin korkeahkot. Fafa’sin valikoimassa on niin vegaania kuin sekaaniakin sapuskaa.

Restoran V

Ainakin jokaisen virolaisen ja kenties myös suomalaisen vegaanin korviin lienee kuulunut V:tä ylistävät sanat. V on täysin vegaani ravintola, jonka annokset muistuttavat fine diningia, vaikka paikka onkin rento eikä todellakaan hinnalla pilattu. Edelleen ravintolasta on vaikeaa saada pöytää, ainakin turistisesongilla ja viikonloppuisin. Olen käynyt V:ssä syömässä kolme kertaa ja joka kerralla lautaselta on löytynyt sekä herkullisia että tylsiä tai kummallisia ratkaisuja, joten aivan 100% en tähän V-hypetykseen lähde mukaan. Hienoa kuitenkin, että kokonaan vegaani ravintola jatkaa ilmeistä voittokulkuaan.

Vegan Kohvik Inspiratsioon

Vanhan kaupungin toinen kokonaan vegaani ravintola on naapurissamme sijaitseva Inspiratsioon, rento hippimäinen kahvila-ravintola, josta saa sekä aamiaista että tukevampaakin sapuskaa, mm. pizzaa, burgeria ja wrapeja sekä herkullisia kakkuja. Ruoka on hyvää ja edullista, palvelu hieman poukkoilevaa – ystävällistä mutta välillä väki tuntuu olevan hieman ulapalla.

Kohvik Komeet

Solaris-kauppakeskuksen katolla sijaitseva Komeet on erityisen hyvä ollakseen kauppakeskusravintola. Heidän listaltaan löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa, joten paikka sopii hyvin sekalaiselle seurueelle.

Von Krahli Aed

V:n naapurissa vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola tarjoaa jokaisesta annoksesta sekä vegaani- että sekaaniversion. Hauska konsepti, hyvä ruoka ja ihana sisustus.

F-Hoone

Suomalaisten suosikki, ei-enää-niin-hipsteri F-Hoone Telliskivessä tarjoilee mukiinmenevää edullista sapuskaa ja useamman vegevaihtoehdon. Palvelu on välinpitämätöntä, jonka vuoksi paikka ei pääse omaan top kymppiini, mutta menköön tälle listalle kuitenkin.

Lendav Taldrik

Sisustuksellaan hurmaavan intialaisen ravintolan menusta löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa.

Must Puudel

Tämä ihana ravintola sopii kaikkeen – herkullista aamiaista ja lounasta, mukavan rentoa menoa illanviettoon. Menusta löytyy monta vegaanivaihtoehtoa.

Veg Machine

Balti Jaama Turgin food courtilla sijaitseva vegaanikioski tarjoilee mm. vöneriä, jota en ole muualla Virossa nähnyt. Erityisesti bataattiburgeri vei kielen mennessään.

Oivaline

Kauempana Kalamajan perukoilla odottaa aarre, tämän kahvilan vegaaniset kakut ovat nimittäin parasta mitä olen hetkeen syönyt. Kalamaja-kierroksen päätteeksi siis oivallinen valinta virkistäytymiseen.

La Muu

Paikallinen luomujäätelövalmistaja sai oman kahvilansa tänä kesänä. Tellikivessä sijaitseva paikka onkin noussut tämän kesän suosikiksi, koska valikoimasta löytyy myös paljon vegaaneja herkkuja (esim. vegan brownie ja vegan kirsi ovat taivaallisia).

Karu Talu Shokolaad

Ruotsalaisen naisen pystyyn pistämä puoti valmistaa vegaanista suklaata, jota löytyy jos jonkin sorttista. Täältä on hyvä hakea tuliaiset, kunhan muistaa ostaa niin paljon, ettei itse syö kaikkea.

Muhu Pagarid

Leipomoketjun uusin kahvila sataman lähistöllä leipoo myös vegaanisia herkkuja, vaikkakaan ei ilmeisesti joka päivä. Jos tuuri käy, osut paikalle juuri uunista tulleiden marsipaanipullien ääreen. Niiiiiin hyvää.

Kiinnostavia, mutta vielä testaamatta

Toormoor

Balti Jaama Turgilla sijaitseva kahvila valmistaa raakakakkuja ja pientä purtavaa, mutta jostakin syystä se on vielä testaamatta.

Bliss

Buffet-ravintola Bliss avasi muutama viikko sitten toisen toimipisteensä Solaris-keskukseen. Kaikki tämän itsepalveluravintolan ruoka on vegeä ja suuri osa vegaania. Odotan innolla pääseväni testaamaan uutta tulokasta.

Paras valikoima vegaanituotteita

Jos oleskelet Tallinnassa pidempään ja tarkoitus on valmistaa itse ruokaa, ovat vegaaniystävällisimmät supermarketit Solariksen alakerrasta löytyvä kauppa sekä Prismat. Niistä löytyy soijatuotteita, erilaisia maitoja ja joitakin hieman erikoisempia juttuja, kuten jogurtteja ja kermoja. Mutta kaikinpuolin markettien valikoima täällä on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa ja kuulinkin paikallisen vitsin, jonka mukaan virolainen tissuttelija hakee tuliaiset Latviasta ja vegaani Helsingistä.

Here’s a list of some of the vegan friendly places in Tallinn, which actually heartwarmingly interesting for a person following plant-based diet.

Katsaus Leevin kielenkehitykseen

Meidän isopieni Leevimme täyttää ihan kohta kolme vuotta! Tämän vuoden aikana on puheenkehitys ollut huimaa ja sitä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata.

Kertauksena heille, jotka eivät vielä tiedä: perheemme on kolmikielinen – äidin kieli suomi, isän kieli saksa ja meidän keskenään puhumamme kieli englanti. Lisäksi Leevi käy vironkielistä päiväkotia. Luulisi vähemmästäkin aivojen ylikuumentuvan ja kielen menevän solmuun, mutta ehei, meidän poitsulle moinen tilanne ei näytä tuottavan päänvaivaa, vaan hän sumplii hienosti tässä viidakossa eikä puheenkehitys näytä viivästyneen yhtään.

Minä ja Wolfi puhumme Leeville vain omia kieliämme, eli englantia hänelle ei kukaan suoraan puhu. Uskoisin hänen sitä kuitenkin ymmärtävän, tai tiedänkin, koska hän saattaa joskus kääntää sanomisiamme tai liittyä keskusteluun. Leevi itse kuitenkin puhuu ainoastaan suomea ja saksaa. Viroakin uskon hänen ymmärtävän nyt kun hän on jo vuoden ollut vironkielisessä ryhmässä ja suurin osa muista lapsista on vironkielisiä.

Tällä hetkellä sanoisin, että suomi ja saksa kulkevat käsi kädessä – Leevi osaa muodostaa samanlaisia lauseita ja kertoa samoja asioita molemmilla kielillä. Toki on sanoja, joita hän kuulee enemmän joko minulta tai Wolfilta, eivätkä ne ehkä tule ensimmäisenä mieleen toisella kielellä. Varsinkin nyt kesän aikana Leevin suomen kieli on ottanut harppauksen, ja ymmärtääkseni myös saksan. Hän osaa jutella jo ihan iso pojan lailla ja esimerkiksi videopuhelut perheen kanssa alkavat sujumaan aina vain paremmin. Leevi on oppinut myös kertomaan saman asian kahdella kielellä – jos minä kerron hänelle jotakin suomeksi, menee hän kertomaan sen isälleen saksaksi. Mieletöntä!

Keväällä olin huolissani, että suomi jää jalkoihin. Niilon syntymisen myötä Wolfi luonnollisesti vietti Leevin kanssa enemmän aikaa kuin minä ja Leevi alkoi puhumaan minullekin melkein pelkästään saksaa. Hän kun tietää, että ymmärrän kuitenkin. Hetken asiaa kipuiltuani päätin tehdä pienen korjausliikkeen – aloin esittämään, etten ihan ymmärrä mitä Leevi minulle yrittää sanoa. Ja se toimi! Mielensä perukoilta hän kaiveli (näin sen ihan konkreettisesti 😅) suomenkielisiä sanoja ja sai asiansa sanottua äidinkielellään. Jo muutaman viikon kuluessa ero oli huima. Vaikka en aina jaksakaan kysellä “anteeksi en ihan ymmärtänyt”, niin nyt Leevi itsekin jo huomaa puhuneensa “väärää” kieltä. Välillä hänellä tosin menee hermo, puoleen ja toiseen, kun oikeat sanat eivät millään löydy ja toki silloin autamme parhaamme mukaan.

Hienoa on myös kuinka Leevi tietää kuka perheenjäsen tai kaveri puhuu mitäkin kieltä. Hän ei yritä puhua saksaa minun perheelleni eikä suomea Wolfin. Eräs päivä yksi uusi kaverini oli tulossa kylään, ja Leevi varmisti minulta etukäteen puhuuko tämä kaveri äidin kieltä. Hän pyytää TV-ohjelmia joko äidin kielellä, iskän kielellä tai joskun jopa iskän ja äidin kielellä eli englanniksi, riippuen mikä tänään sattuu miellyttämään. Netin ansiosta pystymme katsomaan samoja ohjelmia, esimerkiksi Pipsa Possua, Ryhmä Hau:ta ja Kaapoa eri kielillä.

Toki kielet menevät sekaisin ja nyt mukaan on löytänyt myös muutama vironkielinen sana (Leevi esimerkiksi laskee selkeästi virolaisittain 🙊), mutta en ole huolissani. Tiedän kuinka fiksu hän on ja hän kyllä erottaa kielet toisistaan, en halua ottaa asiasta turhaa stressiä enkä stressata Leeviä. Sitten kun on aika oppia lukemaan ja kirjoittamaan, voi tämä asia tuottaa enemmän harmaita hiuksia, mutta siihen on vielä hetki aikaa.

Our big small boy is going to be 3 years old very soon! This year his language skills have really developed a lot and it’s been a joy to watch (hear).

If you didn’t already know, our family is trilingual – I speak Finnish, Wolfi German and together we speak English. On top of that Leevi goes to Estonian kindergarten. You might think that the poor kid must be totally lost in this jungle of languages, but he is actually not. He seems to have no problem with it.

Me and Wolfi both speak only our own languages to Leevi, so no one actually speaks English to him. But I know he understands already some, as he is sometimes translating our conversations or taking part in them. But Leevi himself only speaks Finnish and German. I believe he also understands some Estonian by now as he’s been in the kindergarten already one year.

At the moment Leevi’s German and Finnish are quite on the same level I’d say – he can form similar sentences and he has similar vocabulary. Of course some words that he uses more with me or with Wolfi he might not know or remember with the other language. To me it seems like his language skills have developed a lot during summer – sentences are more complex and now he really can translate everything. He can chat on the phone with other family members and often he comes to say to me in Finnish “dad said this and that”. It’s really amazing!

This spring I got a bit worried about Leevi’s Finnish though. After Niilo was born Leevi was naturally spending more time with Wolfi and started to speak almost only German to me too. He knows that I understand anyway. But then I decided to pretend that I don’t understand him by asking him to repeat. After a few times he got the point and found the right words in Finnish. Now he notices himself if he uses “wrong” language and repeats the same in Finnish. Sometimes of course the right words are lost in both languages and it makes Leevi frustrated, but then we help him as much as we can.

It’s also cool how Leevi has already long known who speaks which language – mummi and ukki, and other Finnish family Finnish and German family German. He doesn’t even try another language with them. Leevi wants to watch the TV programmes according to his mood either in mom’s or dad’s language or mom’s and dad’s language aka English.

Of course the languages also mix, sometimes sentences are half Finnish and half German but I’m not worried. I know our boy is smart and he knows the difference between the languages. I don’t want to stress myself or Leevi, but trust that by speaking only our languages to him will make him learn both. Then when it’s time to learn to read and write it might become more challenging, but we still have a few years to go.

Luonnonkosmetiikkaa

Viime kuukausina olen perehtynyt yhä enemmän luonnonkosmetiikan ihmeelliseen maailmaan. Olen aina ollut jokseenkin purnukkahullu – en niinkään välitä meikkaamisesta, mutta kaikenmaailman voiteet ja seerumit, hoitoaineet ja suihkeet vetävät minua kohti kuin hunaja mehiläistä.

Saksa on kosmetiikkafanin ihmemaa, tavaraa löytyy joka hintaluokassa hyllymetreittäin. Ensimmäisinä vuosina siellä vieraillessani meninkin aivan sekaisin, rahat paloivat DM-liikkeseen ja matkalaukun kilorajat paukkuivat. Nyt olen hieman rauhoittunut, kuten kaiken shoppailun suhteen, koska lapset harvemmin jaksavat tuotteiden inci-listoja ihmettelevää äitiä kahta sekuntia kauemmin. Ja hypistely ja ominaisuuksien ihmettely on puolet hauskuudesta, jos en saa rauhassa vertailla niin mieluummin olen ilman. Olen tosin löytänyt avun nettikaupasta, koska vaikka en sieltä tilatessa saakaan tuotteita konkreettisesti testata, voin muuten ihmetellä niitä rauhassa.

Nykyään olen ihan tarkoituksellakin pyrkinyt rajoittamaan purkkiarsenaalia, eihän niitä ehdi kaikkia käyttää. Sääntönä on, että yksi tuote tulee käyttää loppuun, jotta voi ostaa toisen samaa asiaa ajavan. Melkein olen tässä onnistunutkin. 😄 Myös tämä luonnonkosmetiikkainnostus rajoittaa haalimisen määrää, valikoimaa kun on hieman rajatummin.

Ensimmäiset kokeiluni luonnonkosmetiikan parissa eivät olleet lupaavia, sillä sain Avrilin ripsiväristä suunympärysihottuman. Tai näin ainakin uskon. Sen jälkeen olin pitkään varoivainen testaamaan mitään uutta, mutta toistaiseksi kaikki muut tuotteet ovat käyneet. Olen löytänyt jo useamman suosikin, erityisesti latvialainen Madara on ollut ihana uusi tuttavuus. Heidän -40% alesta tulikin tilattua purkki jos toinenkin, joten nyt taitaa olla shoppailut tältä osin hetken tauolla. Listaan tähän muutaman suosikkini ja myös niitä, jotka ovat olleet pettymys.

Hitit

Madaran City CC-voide paikkasi Garnierin BB-voiteen jättämän aukon. Olen käyttänyt Garnieria vuosikausia onnistumatta löytämään mitään läheskään yhtä hyvää. Mutta Madaran CC-voide on vielä parempi (joskaan ei ihan yhtä riittoisa), koska siinä on myös aurinkosuoja.

Alverden irtopuuteri on superriittoisa, olen muistaakseni ostanut niitä kaksi viimeisen 4 vuoden aikana ja käytän tuotetta joka päivä.

Madaran Nourish & Repair hoitoaine selvittää ja hoitaa raitojen kuivattamat hiukset erinomaisesti.

Santen Moisturizing shampoo vaahtoaa mukavasti ja pesee hiukset puhtaan tuntuiseksi, toisin kuin jotkut muut luonnonkosmetiikkashampoot.

Madaran 9 Superseed radiance boosting kasvoöljyssä on ihana luksusfiilis – tuoksuu hyvältä ja virkistää ainakin väsynyttä mieltä ellei jopa unettomien öiden harmaannuttamaa ihoa.

Alverden kasvojenkuorinta-aine on rakeisuudeltaan täydellinen – juuri sopivan kuoriva, mutta kuitenkin hellävarainen. Sopii myös talven kuivattamille käsille.

Madaran spf 30 aurinkovoide tuoksuu ihanalta ja levittyy kivasti.

H&M kuivashampoo virkistää kuontaloa mukavasti ja on riittoisa.

Hudit

Alverden shampoo ja hoitoaine tuntuvat samalta kuin sivelisit hiuksiasi pelkällä vedellä. Shampoo ei pese eikä hoitoaine hoida.

Avrilin ripsiväri, josta sain allergiareaktion. En myöskään kokenut ripsivärin vetävän vertoja millään lailla perusripsareille. Tykkään näyttävistä ripsistä ja mielestäni tämän kanssa olisi ihan sama olla ilman.

Alverden hiuksiin jätettävä spray tekee hiuksista pesemättömän näköiset eikä edes auta selvittämisessä. Samaten saman sarjan hiuksiin jätettävä seerumi on yhtä tyhjän kanssa.

Alverde on saksalaisen DM-ketjun (joka on muuten kosmetiikkafanin taivas) oma merkki ja erittäin hyvän hintainen sellainen. Mutta oman kokemukseni mukaan hiustenhoitotuotteet kannattaa siis jättää hyllyyn ja keskittyä ihonhoitoon sen sijaan.

I’ve recently gotten into eco-certified cosmetics and already found some favorites. Especially Latvian brand Madara has many great products like CC cream with spf 15, facial oil, conditioner and sun cream.

I’ve also liked some of German brand Alverde’s products, like face scrub, body cream and make up powder. But some of them, hair products mainly, have been quite a waste of money unfortunately. Luckily the brand is very affordable.

I’ve been always a bit crazy about cosmetic products, I love to compare, shop and test them. But nowadays I try really hard to buy new one only when one finishes. Sometimes though when there’s Madara sale or I get to wander around in German shop called DM (cosmetic fan’s paradise), I forget all the rules.