Sentimentaalinen höpsö

Oon jo pitkän aikaa suunnitellut myyväni Leeville pieneksi jääneitä vaatteita ja vauvatavaroita, mutta olen ollut hieman saamaton asian kanssa. Sunnuntaina meillä kävi kyläilijöitä, joiden vauvan on määrä saapua lähiviikkojen aikana ja siinäpä olikin oiva tilaisuus tuputtaa kaikenmaailman ihanuuksia heille. He olivat tästä yllättävästä kirpputorista oikein mielissään ja heidän mukaansa lähti paljon tavaraa. Miten ihanan helppoa! Sain myös vihdoin aikaiseksi laittaa Facebookin kirppiksille myyntiin muutaman hieman spesiaalimman vaatteen (jotka maksoivat alunperin ihan liikaa, ja joiden ostoa perustelin sillä, että merkkitavaran arvo ei laske 😅). Muutama innokas ostaja löytyikin heti. Mikäs sen parempaa?

Sunnuntai-iltana sitten Nukku-Matti ei meinannut tulla millään kun haikeana pohdin kaikkia näitä “menetettyjä” vauvajuttuja. En ole aikaisemmin kokenut tällaista tunnetta ollenkaan, vaikka olenkin antanut paljon vaatteita pois jo Ugandassa. En varsinaisesti edelleenkään ole vauvaihminen, sellainen joka haistelee salaa lapselle pieneksi jääneitä potkuhousuja, olen koko ajan odottanut Leevin kasvavan. Mutta nyt se iski ihan puun takaa, en ollenkaan osannut varautua. Erityisesti erään tietyn bodyn myyminen teki tiukkaa ja yritin keksiä kaiken maailman tekosyitä, joiden varjolla voisin perua kaupat (“vaatteen päälle kaatui tomaattikeittoa”, “en löydä sitä mistään”, “koira söi sen” jne). Päätinkin sitten myöntää ostajalle ihan suoraan, etten raaskisi luopua vaatteesta, ellei hän aivan todella hirveästi sitä halua. Noh, halusi hän. Onneksi meillä on valokuvia, ja mitäs sitä turhaa tavaraa hilloamaan. Toivottavasti siitä on iloa heille yhtä paljon kuin meille (minulle).

Recently I had this very new feeling of sentimentality about Leevi, how he is not a baby anymore. Somehow I wasn’t expecting it to come anymore, by now I thought all the new mama hormones would have gone already. I’ve never really been a baby person, the kind that secretly sniffs old baby clothes. And still I found myself doing just that. 😆

On Sunday we had guests who are going to have a baby very soon and we sold lots of old things to them. I also finally managed to put some posts on some Facebook flea market groups. And somehow apparently these things started this sentimental feeling. Especially selling one body, my favourite one, was a hard thing to swallow. I already promised to sell it to someone and right away tried to find a way to cancel it. I was making up all kinds of excuses (“dog ate it” etc) until I decided to be honest with the buyer. But she really really wanted it so I guess what’s promised is promised. Anyway, I have pictures. And maybe it’ll bring as much joy to this new family than it did to us. 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s