Tallinnan lapsiystävälliset ravintolat

Ravintoloiden lapsiystävällisyys on ollut kovasti tapetilla suomalaisessa mediassa, ja itsekin olen sitä mieltä että siinä on parantamisen varaa. Onneksi lähiaikoina on kehitetty siihen kannustavia tapahtumia, kuten pari viikkoa sitten toista kertaa järjestetty Perheet Safkaa-tapahtuma, johon en valitettavasti ole päässyt itse vielä osallistumaan. En ole kovin kokenut lapsen kanssa ravintolassa asioinnissa Helsingissä, tai Suomessa ylipäänsä (koska syömme perheen kesken yleensä mummin ja ukin luona), mutta kokemusta ravintoloista löytyy toki muuten sekä asiakkaana että työntekijänä. En itse muista tarjoilijana ikinä putsanneeni syöttötuoleja, en muista että yhdessäkään ravintolassa olisi ollut lapsille leluja tai leikkinurkkaa, tai nakkeja ja ranskalaisia laajempaa ruokalistaa. Voi olla, etten ole vain silloin lapsettomana kiinnittänyt asiaan huomiota, tai sitten asiat ovat oikeasti olleet niin huonolla tolalla. Toivottavasti jo nykyään paremmin!

Täällä Tallinnassa sen sijaan yllätyin erittäin positiivisesti ravintoloiden lapsiystävällisyydestä. Monen monessa hyvässä ravintolassa on viihdykettä ja kunnon menu lapsille, palvelu on aina ollut ystävällistä eikä koskaan ole tullut sellaista fiilistä, etteikö olisi tervetullut lapsen kanssa. Lisäksi lasten ruoasta ei tarvitse maksaa usein viittä euroa enempää, joten ei hirveästi kirvele jos osa ruoasta päätyy lattialle (joka on useimmissa paikoissa yllättävän puhdas). Täällä ei tosiaankaan tarvitse mennä “perheravintolaan”, vaikka toki sellaisiakin löytyy. Jos joku erityisesti tällaista kaipaa niin ainakin ketju BabyBack Ribs & BBQ tarjoaa sen aidon oikean perheravintolakokemuksen, ruoka menettelee jos on kova nälkä. Foorumin Vapiano on toinen varteenotettava vaihtoehto. Huono puoli Tallinnan ravintoloissa pienen lapsen kanssa on se, että rattaiden kanssa kulkeminen on lähes mahdotonta, eli kantoreppu käyttöön!

Listaan tähän lyhyen kuvauksen kera meidän perheemme testaamia ravintoloita, joista saa herkullista ruokaa ja joissa naperokin voi tuntea olonsa tervetulleeksi:

Nop – ihana luomuravintola ja -puoti vanhassa puutalossa Kadriorgin puiston läheisyydessä. Erittäin laaja brunssilista joka päivä. Söpö sisustus ja pieni leikkinurkka.

Kohvik Komeet – aiemmin ylistämälläni Komeetilla on hyvä lasten ja jopa vauvojen lista.

F-Hoone – suomalaisten turistien kansoittama F-Hoone Telliskivessä on myös hyvä paikka perheille, jos saat pöydän. Lastenlistalla luottoruoat kermainen kanapasta ja lihapullat ja tiloissa myös lasten leikkihuone.

Pööbel – gastro pub-tyyppinen ravintola, tarjoaa edullista lounasta (ja toki myös illallista), lapsille sopivaa ruokaa voi tiedustella tarjoilijalta. Pööbelissä on lapsille oma leikkihuone.

Reval Cafe Telliskivi – Reval on tallinnalainen kahvilaketju, josta saa myös lämmintä, maistuvaa ruokaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Telliskivessä on pieni leikkinurkka.

Baar Bistroo Kukeke – lapsille ja vauvoille oma menu, kiva leikkinurkka, aikuisille sekä liha- että kasvisruokia, trendikäs hipsterisisustus.

Uulits – gurmee-burgereita ja muita street food-herkkuja koko perheelle Kalamajassa, lasten leikkinurkka ja kiva sisustus.

Kivi,paber, käärid – trendikästä gluteenitonta ruokaa, pieni leikkinurkka, lapsille oma menu.

Kohvik Moon, Kolm Sibulat, Von Krahli Aed – näistä huippuravintoloista saa lapsille(kin) herkullista ruokaa, ystävällistä palvelua (Moonissa jopa 1-vuotiaat lapset saivat alkuun keittiön tervehdyksen!), leluja ja kirjoja.

Da Vinci – ostoskeskusravintola, josta saa hyvää ruokaa ja jossa on lapsille oma lista ja leikkinurkka.

Attimo – italialaisten expatien mukaan Tallinnan parasta pitsaa tarjoavassa Attimossa on erityinen rajattu tila perheille, jossa kiva leikkinurkka. Attimo sijaitsee kaukana keskustasta, mutta suoraan eteen pääsee 2 ratikalla.

Külarestoran RootS – maailman parasta valkosipulileipää, todella ystävällinen palvelu ja hyvä leikkinurkka lapsille. Ravintola sijaitsee Pringin kylässä Viimsissä Tallinnan ulkopuolella.

Lista jatkuisi varmaan loputtomiin, ja monta ravintolaa on vielä testaamatta, mutta sanoma lienee selvä: Tallinna on erinomainen paikka perheen pienempien harjoitella aitoja, oikeita ravintolakokemuksia. Ja vanhempien uskaltautua syömään vanhaa kaupunkia kauemmaksi(kin)!

Tallinn has amazed us with its restaurant selection – there’s huge amount of interesting, reasonably priced, cute restaurants with delicious food. On top of that almost all of them are kid-friendly with special menus for kids (real, healthy food, presented nicely), toys, play corners, feeding chairs.. But these restaurants are by no means “family restaurants” but really cool places where you wanna go with or without kids. Of course, as everywhere, there’s those chains too that offer Mickey Mouse’s fish & chips and a whole fun park for kids, but usually the food in these places isn’t really what I’m looking for my money. 

Above is a list of places that have yummy food and something for kids too. We’ve tested them all, so I can guarantee the quality 😉

So if you have small hungry travelers with you and you appreciate quality food (vegetarian or more meaty), Tallinn is a very nice place to visit and get some great restaurant experiences. Just remember that it is not so easy to get around here with a buggy, I’d recommend packing a carrier with you. 

Advertisements

2 thoughts on “Tallinnan lapsiystävälliset ravintolat

  1. Olipa hieno kirjoitus Tallinnan ravintoloista, varmasti siitä on iloa monelle! Ps. me ollaan järjestetty tätä Perhe Safkaa tapahtumaa n. 30 vuotta ja aina se on ollut kivaa, kun on ollut ja on hyvää ruokaseuraa 😊

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s