So do you work somewhere…?

Tänään kuulin taas kerran tämän kysymyksen, jonka olen viime vuosina kuullut niin moneen kertaan: “käytkö sä jossain töissä kun sun poika on hoidossa, vai hengailetko vaan?” Juu, en käy töissä. Ei, en vaan hengaile.

Mulla on käynyt sellainen munkki, että tällä hetkellä mulla on mahdollisuus valita olenko kotona vai haenko töitä. Olen myös elänyt sellaisen elämänvaiheen, jolloin ei ollut valinnanvaraa, töissä oli käytävä. Ja sellainen aika varmasti koittaa vielä tässä elämässä. Mutta koska tällä hetkellä mun työssäkäyminen ei meidän perhettä rahallisesti paljoa hyödyttäisi, en oikein näe pointtia mennä töihin vain siksi, koska jonkun mielestä mun pitäisi. (Lisätään vielä selvyyden vuoksi, että Wolfin palkasta napsaistaisiin mulle kuuluva osa pois jos menisin palkkatöihin, ja paikallisen palkkatason vuoksi siinä ei jäisi paljoa plussan puolelle.) Tottakai menisin jos joku mahtava duuni eteeni tupsahtaisi, mutta ihan vaan työntekemisen vuoksi? Sitä tekemistä riittää kyllä muutenkin. Jos itse saisit valita teetkö sitä mitä huvittaa, niin kyllä varmaan tekisit niin? Ja jos et, niin se olis aika hölmöä.

Mulla on käynyt myös sellainen munkki, että saan laittaa lapseni hoitoon ilman, että se tekisi suurta lovea meidän talouteemme. Leevihän aloitti alkuvuonna osapäivähoidossa, koska mulla oli hieman tekemistä oman pääkoppani kanssa. Noh, nyt alkaa olla fiilikset taas tasapainossa ja mietin, että pitäiskö ottaa Leevi pois sieltä hoidosta. Mutta se tykkää olla siellä, ja mä todella tykkään mun omasta ajasta, joten miksi korjata jotain mikä ei ole rikki? Vaikka tää tilanne jonkun muun korvaan kuulostaisi väärältä tavalta elää ja olla, niin meille näin on just nyt hyvä. Mitäpä me siitä hyödyttäisiin jos elettäisiin niin kuin jonkun muun mielestä pitäisi? Vai aukeaako sillä taivaan portit, että käy töissä vain sanoakseen että minä kyllä teen töitä (koska kotiäitihän tunnetusti vain loikoilee)? Pitäisikö Leevin olla 24/7 mun kanssa kotona, koska se on hyvän, pärjäävän, ahkeran, oikeanlaisen suomalaisen kotiäidin merkki? Purkaisin turhautuneisuuttani häneen, sen sijaan että olemme muutaman tunnin erossa ja jaksan paljon paremmin?

Tämä puolustuspuhe kumpuaa oikeastaan ihan vain omasta ajatusmaailmastani, koska olen itse ennen ollut se tyyppi (ja vieläkin valitettavasti joskus olen), jonka mielestä kunnon ihminen käy palkkatöissä miettimättä miksi määrittelee ihmisen työnteon perusteella. Ja kunnon äiti on sellainen, joka ei koskaan kyllästy olemaan lastensa kanssa, ja jolla ei ole omia tarpeita. Toivottavasti olen ainoa, mutta valitettavasti en usko niin.

The question I’ve heard many times before, I heard again today from my personal trainer (yes, personal trainer, how elitist does that sound – very). And I said no, I don’t go to work, which made her laugh and say “Oh so you just put your son to kindergarten and go to gym and stuff”. Yes, that’s exactly what I do and I really enjoy the possibility. Wouldn’t you?

I’m not gonna try and convince anyone that Leevi would go to daycare because of himself, but because of me, my well-being and sanity. I wrote earlier about my anxiety and how Leevi going to part-time daycare has helped me sort things in my head. Now I’ve been thinking, as I feel much better, that maybe Leevi should quit going to the kindergarten. But he does really enjoy it and I do, as well, enjoy my alone time very, very much. And as I feel I am much better mom like this, I think we’ll continue as it is, even though it does not fit in the hardworking, martyr-like image of a good Finnish mother.

What comes to not working, I’m not going to just because someone thinks that’s the way to live. You must work in a traditional sense, go to office and get paid every month, otherwise you are a lazy, bad person, yes? I do get it, that most of the people don’t have a choice, in another situation in my life I didn’t and this time will probably still come back. But right now I have a choice – choice of doing what I really want to do, like the gym, reading, blogging, studying, relaxing, (and sometimes scrubbing toilets and trying to desperately remove blueberry stains from Leevi’s shirts) so I’m taking the chance. I would be stupid not to. Who would it help if I would get a job just to say that I’m working? Is it gonna bring me something later if I was hard-working enough in other people’s eyes, is it gonna open the doors of heaven? Because right now in our life moneywise it would not make a (big enough) difference. I don’t want to work just somewhere almost for free and put Leevi in full-time daycare because of that, lose all my alone time and get stressed because there’s no time to do anything I want to do. Of course if there would come a chance to work part-time or there would come some amazing opportunity, I would take it. But I’m not actively looking for it, because right now I’m very comfortable.

I actually wrote this to convince myself, because I am perhaps my biggest obstacle on my way of enjoying this opportunity. I do blame Finnish culture a bit – the culture where proper, hardworking, honest person does not live like this. I’m hoping I am the only one who thinks like this, but I do doubt that.

Advertisements

8 thoughts on “So do you work somewhere…?

  1. Heidi

    Ihan samanlaiset mietteet 🙂 Meillä lapsi jo kohta 11-vuotta, mutta kun ei tässä nyt oikein ole järkeä mennä töihin (kieli, jota tässä maassa en osaa, on myös iso syy), kun miehen palkalla pärjätään hyvin. Tuntuu välillä olevan ihan rikos (useinmiten suomalaisten tuttujen mielestä), että olen kotona enkä työelämässä… Onko se kateutta vai mitä; siitä en ole ihan päässyt selvyyteen… Joskus on töitä tehty ja varmasti joskus taas tehdään, mutta miksen nauttisi tästä ajasta nyt 🙂

    Like

    1. Kateutta ehkä, huolenpitoa (?) eläkkeistä, tulevaisuudesta työelämässä. Mutta “mun” alalla (palveluala) ja näillä palkoilla ei paljon tarvi tommosista huolehtia kun palkka on surkee ja ylenemismahdollisuudetkin aika olemattomat.

      Nauti niin kauan kuin voit!! 😊

      Like

  2. Samoja asioita, joita olen itse pureskellut. Lapsi pääsee syksyllä osa-aikaiseen hoitoon ja mulla on omaa aikaa. Aloin kyllä heti pian hoitopäätyksen saatuanne syyllistämään itseäni “että pitää sitten keksiä jotakin järkevää tekemistä”. Miehen työn perässä kuitenkin muutimme ulkomaille ja hän toimii tällä erää perheen pääsääntöisenä elättäjänä. Todellakin suomalaisena vaikea asettua tuohon uuteen asemaan, vaikka täällä ei kukaan ole asiaa edes kyseenalaistanut vain todennut vain “kiva, saat sitten vähän omaa aikaa”.

    Like

    1. Taitaa tosiaan olla kyse jostain suomalaisesta (tai pohjoismaalaisesta) asenteesta, me itse taidetaan olla itsemme pahimpia syyllistäjiä. Toivottavasti saat kaiken irti omasta ajasta, mä alan jo tottua tähän 😄

      Like

  3. Pohjoismaalainen yhteiskunta-ajattelu perustuu niin voimakkaasti tasa-arvolle ja naisten(kin) itsenäisyydelle. Muualla maailmassa kulttuurit ovat toisenlaisia ja yhden ihmisen (usein miehen) palkalla pystyy hyvin elämään. Ymmärrän hyvin nuo sinun tuntemukset, meidät on kasvatettu näin. Itsekin olen nyt kotiäitinä ulkomailla, tosin meillä nuorempi on vielä vauva, enkä ole suunnitellut laittavan häntä hoitoon kovin pian. Nauti nyt omasta ajasta! Voi olla, että toisenlainen tilanne tule myöhemmin eteen, never know.

    Like

  4. Sari

    Kovin kuulostavat tutulta mietteet, vaikka asia oli itselle ajankohtainen melkein 30 vuotta sitten. Olin opiskelija lasten ollessa pieniä ja helposti kuvittelin syyttävien katseiden seuraavan, jos välillä lepäilen tai vaikka shoppailen lasten ollessa päivähoidossa .En tunnusta tuota raatajaäidin mallia koskaan itse kannattaneeni, mutta niin se vaan tarttuu näköjään seuraavan sukupolven äiteihin kuin ilmassa leviävä flunssavirus. Toivottavasti tauti kuitenkin lievenee pikkuhiljaa =).Olkaahan te nykymamat vuorostanne äitien vapaustaistelijoita ja valitkaa juuri sellaiset päivähoito- ym. kuviot, jotka teidän ihka ainoaan ja ainutlaatuiseen elämäänne sopivat. Kateutta se kyllä usein herättää, mutta se on pieni hinta hyvästä elämästä.

    Like

    1. Ehkäpä se onkin vain omassa päässä se syyllisyyden tunne, jostakin ihme syystä. Tosin kyllä netin mammapalstoilla käydään sellaista “olen ainakin parempi kuin naapurin äiti”-kilpailua että hohhoi. Tuskin moni edes oikeasti toteuttaa sitä jokapäiväistä täydellisen äidin aktiviteettiohjelmaa, jota sanoo tekevänsä.. Miksi kaikessa pitää aina kilpailla, ehkäpä se on vaan joku ihmiseen rakennettu ominaisuus… 🙄

      Kyllä tänään taas pieni syyllisyyden siemen iti takaraivossa kun söin lounasta rauhassa aurinkoisella terassilla ja siihen päälle otin vielä pikku tirsat. Mutta sitten päätin nauttia koska tätä leppoisuutta tuskin ikuisesti kestää 😀

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s