Banaanileipä astetta parempiin sunnuntaiaamuihin

Kukapa uskoisi, että vielä vuosi pari taaksepäin en voinut sietää banaania? Legenda kertoo, että söin joskus pienenä koko perheen paistetut banaanit kiinalaisravintolassa kun muut eivät enää jaksaneet. Olin siis banaaniyliannostuksen uhri. Mutta nyt, 25 vuotta myöhemmin en enää yökkää banaanin tuoksusta, vaikka niitä paistettuja versioita en kyllä söisi kirveelläkään. Sen sijaan banaanista on tullut arjen mainio makeuttaja ja lisään banskuja niin aamupuuroon, smoothieen kuin leivonnaisiinkin. 

Mikä lie kääntänyt makunystyräni päälaelleen, ainakin tämä maailman maukkain banaanileipä on ollut suuressa osassa oman elämäni banaanivallankumouksessa. Ja mikä hienointa, tämä brunssipöydän tai kahvihetken herkku ratsastaa trendien aallonharjalla gluteenittomuudellaan, vegaanisuudellaan ja sillä, ettei siinä ole ripaustakaan valkoista sokeria. Mutta tärkeintä on tietysti maku ja se on niin kohdallaan, että taikinan voi syödä vaikka paistamatta! 😄

Mahdollisesti maailman paras banaanileipä

  • 4 isoa, kypsää banaania (3 taikinaan, yksi koristeeksi)
  • 4 pehmeää kivetöntä taatelia
  • 0,5dl kookosöljyä sulatettuna
  • 2rkl maapähkinävoita
  • 2dl kaurahiutaleita 
  • 1dl kookosjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • Vaniljaa, kanelia, kardemummaa, inkivääriä, suolaa

    Sulata kookosöljy kulhossa, lisää kolme paloiteltua banaania, taatelit ja maapähkinävoi. Surauta blenderillä / sauvasekoittimella sileäksi. Lisää kulhoon kuivat aineet ja blendaa uudelleen kunnes seos on tasaista. Kaada leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen leipävuokaan. Halkaise neljäs banaani pitkittäin ja paina taikinan päälle. Lisää päälle ripaus merisuolaa, jos pidät suolaisesta makeasta, kuten minä. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Anna jäähtyä ja nauti!

    I used to hate bananas – story tells that I ate too many fried bananas in a Chinese restaurant when I was a kid, and could not stand them after that. But within the last year or two I’ve let bananas in my life again, and now they sweeten my morning porridge, smoothies and baked goods.

    I don’t know exactly how my taste buds made a total U-turn, but this banana bread can totally do it for the most hardcore banana hater! Apart from the delicious nutty and spicy flavour, it is also hyper-trendy by being gluten and white sugar free, and vegan. So what are you waiting for, it is super-easy to prepare!

    Possibly the best banana bread ever

    • 4 ripe, big bananas (3 for dough, 1 for deco)
    • 4 soft dates
    • 0,5 dl of coconut oil
    • 2 tbsp of peanut butter
    • 2 dl of oat meal
    • 1 dl of coconut flour
    • 2 tsp of baking powder
    • Dried vanilla, ginger, cardamom, cinnamon, salt

    Melt the coconut oil in a bowl, add 3 bananas, dates and peanut butter, and blend with blender until smooth. Add dry ingredients, and blend again. Pour into a small oven form, lined with baking paper. Split last banana into half, and press on top of the dough, sprinkle with bit of sea salt. Bake in 200 degrees for about 30 minutes. Cool down and enjoy!

    Advertisements

    Leave a Reply

    Fill in your details below or click an icon to log in:

    WordPress.com Logo

    You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

    Google+ photo

    You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

    Twitter picture

    You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

    Facebook photo

    You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

    Connecting to %s