Vegaanihaasteen neljäs viikko – yhteenveto haasteesta

Haaste lähenee loppuaan, ja viimeinen kokonainen viikko on jäänyt taakse. Tammikuu on mennyt todella nopeasti ja herkullisissa merkeissä tämän haasteen parissa. Olen todella iloinen, että lähdin haasteeseen mukaan ja aion varmasti osallistua myös tulevina vuosina. Nyt on aika kerrata mitä tammikuun aikana tekemiäni huomiota.

Ihan ensimmäinen ja se kaikista tärkein huomaamani asia lienee, ettei vegaaniruokavalion toteuttaminen kotona vaatinut kovin suuria ponnistuksia, ja aion pitäytyä tässä uudessa mallissa ainakin 90% ajasta. Ruoat olivat aivan yhtä maistuvia ja todenäköisesti hieman terveellisempiä kuin aiemmin. Uusia reseptejä on ollut hauska kokeilla, ja olen todella innostunut uudesta harrastuksestani, vegaaniruokien postaamisesta Instagramiin. Tammikuun vegaani ei tule jäämään vain tammikuun vegaaniksi, sen voin sanoa nyt ääneen. Eli tervetuloa seurailemaan ruokapuuhia Instaan jatkossakin! Suurimpia oivalluksia on ollut esimerkiksi eilinen lasagne, jonka juustoton juustokastike oli parempaa kuin mikään aiemmin tekemäni, ja olen tehnyt aika monta lasagnea. Huomasin myös heti haasteen alussa, ettei raejuuston korvaaminen aamupuurossa ollut temppu eikä mikään, proteiinin lähteitä kun on niin monia muitakin. Munia en ole kaivannut – monet reseptit onnistuvat ilmankin ja tofukokkeli on korvannut viikonloppuaamujen kananmunat.

Kodin ulkopuolella syöminen on osoittautunut suurimmaksi, tai siis oikeastaan ainoaksi, haasteeksi. En osaa olla vaivaksi, enkä myöskään syödä pelkkiä rehuja, joten hotellien buffissa ja ravintoloissa olen syönyt tarjolla olevia ruokia. Jos maksan ruoasta täyden hinnan haluan saada täyden hinnan sapuskaa, en annosta, josta on poistettu puolet raaka-aineista laittamatta mitään tilalle. Ja edelleen nautin uusien makujen kokemisesta, olivat ne sitten eläin- tai kasviperäisiä. Pyrin kuitenkin valitsemaan vegevaihtoehdon, jos kunnollinen sellainen on tarjolla – ja onneksi yhä useammassa ravintolassa on.

Kaupassa käynti on jollain tasolla jopa nopeampaa kun puolet kaupasta voi jättää huoletta kiertämättä. Maito- ja lihahyllyjen sijaan seikkailen hevi- ja kuivatuoteosastoilla, ja kurvaan silloin tällöin pakkasen puolella. Olen myös huomannut kokkaamisen ja ruokaostoksten olevan huolettomampia, kun ei tarvitse huolehtia raakojen eläinperäisten tuotteiden käsittelystä ja säilyvyydestä. Kaapissa on hyvin helppo pitää hätävarana kaikenlaista, kermasta papuihin. Tämän kuukauden aikana on tullu testattua jonkun verran vegaanieineksiä ja -juustoja (makkaroista en välitä lihaversioinakaan niin niihin ei tarvitse koskea), ja olen todennut, että niiden olemassa olo on ihan kiva, mutta ei suinkaan välttämätön asia. Jos perusjuustoa ihmeellisempää on aivan pakko saada, taidan kääntyä vielä niiden originaaliversioiden puoleen, sen verran kummallista tavaraa nuo vegaaniset ovat olleet… Eineksistä minulla on kuitenkin hyviä kokemuksia, esimerkiksi vöner ja vihis ovat olleet oikein maistuvia. Eineksiä käytän kuitenkin suht vähän. Sen sijaan vegaaniset maidon, kerman ja jogurtin vastineet ovat aivan varmasti ansainneet pysyvän paikan jääkaapissamme, enkä aio palata lehmänmaitoversioihin, ellei ole pakko. Epäilin ensin Tallinnan valikoimaa, mutta olen löytänyt ne perusjutut joita oikeasti tarvitsen, spesiaaliherkkuja voi sitten tuoda Suomesta silloin tällöin. Muutenkin nuo sokeroidut versiot ja erityisesti rahkankorvikkeet ovat aika ällön makuisia, liian makeita tai teollisia. Yksi ihana sokeriherkku tosin löytyi – Alpron kookosvanukas kirpeiden marjojen kera.

Herkkujen syöminen on pysynyt ehkä hieman paremmin aisoissa, koska suklaahyllyn oman suun mukaiset antimet sisältävät lähestulkoon aina maitoa. Normaalioloissa tämä ei kuitenkaan ole ongelma, en ole suuren suuri suklaankuluttaja muutenkaan, muutkin herkut, esimerkiksi itsetehdyt leivonnaiset kelpaavat hyvin. Mutta luulen, että silloin tällöin eksyn maistamaan Fazerin maitosuklaata, ennen kuin sille on keksitty täysin korvaava tuote (en pidä tummasta suklaasta). Karkkeja saakin vegaanisena jo jos minkälaista, joten siinä ei liene ongelmaa. Vauvan synnyttyä saatan kyllä sortua epävegaanisiin herkkuihin enemmänkin, koska aikaa ja energiaa leipomiseen tuskin löytyy kovin paljoa. Onneksi meidän kulmilla on muutama vegaanikahvila, joista hakea makeaa, tosin raakakakut eivät ole minun juttuni, niistä tulee huono olo.

Mitä tulee mahtavaan perheeseeni, he ovat tukeneet vegaaniutta, juuri niinkuin rakkailtani olettaisinkin. Mieheni syö mielellään kokkaamaani ruokaa, oli se sitten vegaanista tai ei. Enkä alkaisi valmistamaankaan erilaisia ruokia – jos haluaa ruoan valmiina pöytään on paras syödä sitä mitä on tarjolla. 😉 Mutta onneksi tästä ei ole tullut vääntöä. Leevi syö myöskin useimmiten sitä mitä lautasella on, joskus paremmalla ja joskus huonommalla ruokahalulla, oli se sitten liha- tai kasvisruokaa. Myös muu perheeni, vanhempani, veljeni, hänen vaimonsa ja serkkuni ovat innostuneet jakamaan vegaanikokemuksia, joka tekee hommasta entistä hauskempaa. Omaan oloon vegaaniruokavalio ei ole oikeastaan vaikuttanut, paitsi ehkä henkisesti uudenlaisena innostuksena. Ehkä jos olisin hypännyt haasteeseen lihansyöjästä ja maidonjuojasta, olisin huomannut muutoksen myös muualla. Nyt kun muutos on tullut pikkuhiljaa, on kropallakin ollut aikaa sopeutua, ja sehän on vain hyvä asia.

Kuten jo yllä mainitsin, olen todella iloinen, että haastoin itseni, ja huomasin juuri sen mitä olin toivonutkin – ei (osa-aika)vegaanius tee elämästä hankalampaa ja ilman maitoa ja munia voi hyvinkin elää. Että vegaanina voi edelleen nauttia hyvästä ruoasta täysin rinnoin ja ehkäpä vielä paremmalla omalla tunnolla. Vegaanin ei välttämättä tarvitse olla omaa asiaansa julistava ituhippi vaan hän voi olla ihan keskiverto tyyppi.

January’s vegan challenge is coming to an end and the last whole week ended yesterday. This month has passed quickly and deliciously and I’m very happy I joined the challenge. Now it is good time to share my thoughts of the whole four weeks.

The most important thing that I noticed was that it is not difficult at all to be vegan at home, and my intention is to keep up with the home veganism at least 90% of the time. Food was as good as always and I got new motivation for cooking. Perhaps I even ate a little bit healthier than before, without an intention to do so. I am very excited about my new hobby, posting my vegan dishes in Instagram, and I am definitely going to continue it. So you are more than welcome to follow me in future too! My biggest successes have been for example yesterday’s lasagne, that was as good as ever, only now totally vegan. Actually the cheeseless cheese sauce tasted better than any that I’ve prepared before, and I have prepared a few. I haven’t missed eggs – many recipes work totally fine without, and the weekend morning eggs I’ve successfully replaced with scrambled tofu.

One big challenge, the only one actually, has been eating vegan outside home. I don’t really want to bother anyone with any special wishes, but I also don’t want to eat only side dishes. So in hotels and restaurants I have eaten whatever they have to offer, trying to choose as much veggie as possible. I just think that if I pay full price, I won’t settle in a dish where half of the ingredients have been removed without adding anything to replace. (On Saturday I was offered fried vegetables without anything else as a vegan dish…) And I am still a very curious restaurant lover, who wants to experience new flavors, whether they are meat or plant-based. Luckily in many interesting restaurants at least vegetarian, if not vegan, food is as well-prepared as anything else.

Grocery shopping has become somewhat quicker than before, when I can easily skip half of the shop and only circle around the veggie and fruit and dry food sections. I have also noticed freedom in cooking and food shopping when I don’t need to worry so much about perishable items and cross-contamination. It’s easy to have an emergency storage of almost anything from cream to beans. I have tested some ready-made vegan stuff and vegan cheese this month, but came into conclusion that they aren’t a necessary part of my diet. If I ever really have to get cheese, I think I will still get the original stuff, but I haven’t missed cheese too much at all. The ready-made food I tried was pretty good mostly, but I don’t usually use such stuff anyway. Plant-based milk, cream and yogurt have found their place in my fridge and diet, and I have no need to change back to the cow-milk ones. I was doubtful about Tallinn’s selection in this matter in the beginning, but came to notice that the basic products that are available here are enough. Anyway most of the more special products, like flavored yogurts are too sweet to my taste. And if I do really want, I can bring those from Finland. And probably the variety here will get better soon enough.

Eating sweets has perhaps reduced slightly, or they’ve become healthier, as milk chocolate and bakery’s ready stuff is out of question. Normally it isn’t really a problem though, I’m not huge chocolate lover, even of course I do eat it every now and then. Candy is already quite widely available as vegan. I have become more motivated preparing my own cakes and dessert now with the challenge, which is good, because then I know exactly what goes in there and I’m able to determine how healthy or unhealthy I’d like it to be. It is likely though that after birth of the baby I won’t be baking anything for a while, but luckily there’s few vegan cafes just around the corner.

What comes to my awesome family, they have proved their awesomeness once more with this challenge. My husband has been very supportive, and I don’t see him being on my way if I want to continue vegan cooking at home. After all, food has been as delicious as before, so there’s nothing to complain about. 😉 Leevi eats whatever I put on his plate, sometimes with bigger appetite, sometimes smaller. He is picky about few things, but they have nothing to do with food being meat or plant-based. Also my other family members, my parents, my brother and his wife and my cousin have been interested sharing vegan cooking experiences, which makes it even more fun. What comes to my own body, I haven’t felt any physical change, just joy about finding new flavors and recipes. Perhaps if I’d become vegan overnight, there would have been some physical differences too, but as I had replaced meat and some of the milk products already before the change was easy on my body.

So as I mentioned in the beginning I am very glad I participated in this challenge, because I proved myself exactly what I hoped – milk and eggs aren’t more necessary than meat, and being (part-time) vegan is not difficult or require you to let go of anything. That you can still enjoy great, delicious food and perhaps with better conscience. Being vegan does not necessarily go hand in hand with fanatic hippie, unless you want it to.

Advertisements

Taaperon lentovinkit

Talviloma-aika lähestyy, joten ajattelin kerätä tähän meidän perheen lentomatkustusvinkit taaperon kanssa reissaaville.

Vinkki 1: Kantoreppu

Jos ympäriinsä ryntäilevä taapero alkaa ottamaan hermoon, tai on aika päivätorkuille, tulee hyvä kantoreppu apuun, niin lentokentällä kuin muuallakin reissussa. Meillä on standardikokoinen Tula, johon Leevi periaatteessa on jo hieman liian iso, mutta se toimii edelleen. Eikä kantajakaan ole valitellut selkäkipuja.

Vinkki 2: Jätä rattaat ja muu ylimääräinen tavara kotiin tai ruumaan

Mitä kevyemmät kantamukset lentokentällä, sen mukavampaa ja koneestakin pääsee nopeammin ulos kun käsimatkatavarat löytyvät istuimen alta. Tämä on toki perhekohtaista, joissain perheissä rattaat ovat välttämättömät esimerkiksi päiväunia varten, mutta me olemme huomanneet ne jo aikoja sitten turhiksi. Useilla lentokentillä voi lainata rattaita, ja useista matkakohteista vuokrata niitä kohtuulliseen hintaan. Leevi jaksoi esimerkiksi Palman kaupunkireissun oikein hyvin ilman, ja sitten kun hänen juoksentelunsa alkoi olla meille liikaa, sidoimme hänet kantorepulla selkään, jossa tyyppi reissasi ihan tyytyväisenä.

Vinkki 3: Taaperon oma käsimatkatavaralaukku

Suosittelen tämän yhden koehenkilön perusteella pientä, sujuvasti kulkevaa matkalaukkua. Sitä työnnellessä taapero ei pääse juoksentelemaan liian kovaa, mutta toki törmäyksiä saattaa tulla, jos ei ole tarkkana. Leevi on kyllä ihmeellisen taitava väistelemään ja kääntelemään laukkua, joten tähän mennessä kolareilta on vältytty. Omasta laukusta huolehtiessaan lapsi saa tuntea itsensä tärkeäksi, ja hänellä on tehtävä, johon keskittyä. Edellisellä reissullamme Leevi hämmästytti meitä kärsivällisyydellään – juoksevainen taapero jaksoi seistä check-in jonossa kiltisti muiden joukossa, omasta matkalaukustaan huolehtien.

Vinkki 4: Älä laske lentokoneessa nukkumisen varaan

Leevi ei ole enää pariin reissuun nukkunut lentokoneessa, vaikka aika siihen olisi ollut otollinen. Sen sijaan, nukkuma-aikaan lentäessä hän on kärttyinen ja huomattavasti itkuisempi kuin normaalisti, joten jatkossa pyrimme välttämään tätä. Mieluummin pirteän ja hyväntuulisen touhopesän kanssa matkustaa kuin väsähtäneen kiukkupyllyn.

Vinkki 5: Tarkista onko lentokentällä lasten leikkipaikkaa ja suunnittele aikataulut sen mukaan

Jos on, varaa aikaa leikkimiseen, sillä saat lapsen ainakin hyvälle päälle ennen kuin hänet on sidottava tunneiksi lentokoneen penkkiin.

Jos ei, mene lentokentälle mahdollisimman myöhään, koska matkalaukkujen ja kiireessä juoksevien ihmisten keskellä harhaileva taapero ei edistä stressitöntä matkantekoa. Uskomatonta kyllä niitäkin lentokenttiä löytyy, joissa lapsia ei ole huomioitu millään lailla…

Vinkki 6: Leikkipaikan puuttuessa tax-freen leluhylly on ihan hyvä vaihtoehto ajankulutukseen

…mutta varaudu joko ostamaan taaperollesi tuliainen tai kantamaan punaisena rääkyvä pallero pois kaupasta. Myös lehtihyllystä saattaa löytyä mielenkiintoista ihmeteltävää: Leevi on jo pari kertaa valinnut matkaviihdykkeekseen muutaman euron autolehden ja siitä on riittänyt iloa paljon pidempään kuin yhdestä uudesta autosta.

Vinkki 7: Ajoita syöminen matkalle ja varaa reppuun paaaljon purtavaa

Lentokentällä odottelu ja lentäminen sujuvat sutjakammin, jos osan ajasta saa kulumaan eväitä mussuttaen. Meillä on yleensä mukana maissikakkuja, smoothieita, hedelmiä, leipää ja muuta suhteellisen siistiä syötävää. Muista nestemäisiä eväitä koskevat rajoitukset – toistaiseksi smoothieista ei ole tullut sanomista kun olen nostanut ne turvatarkastuksessa esille ja kertonut niiden kuuluvan pikkuherralle. Vauvan kanssa matkustaville muistutukseksi: korviketta / pumpattua äidinmaitoa saa ottaa niin paljon kuin lentomatkalla tarvitsee (suosittelen ottamaan reilusti), mutta sitä voi joutua maistamaan, jos pullot ovat avattuja. Muista esittää nämäkin nesteet turvatarkastuksessa.

Vinkki 8: Anna kanssamatkustajien viihdyttää taaperoa

Suomalaisena minulle on hyvin hankalaa “aiheuttaa häiriötä” ja antaa taaperoni irvistellä ja keikistellä muille matkustajille ja lentohenkilökunnalle. Onneksi mieheni on eri maata (pun intented) eikä häntä haittaa moinen ollenkaan, vaan hän itse asiassa kannustaa Leeviä sosialisoimaan. Ja yleisesti ottaen ihmiset ovat ystävällisiä, hymyilevät takaisin ja tarjoavat jopa herkkuja tai lehteään luettavaksi. Viimeksi Leevi pääsi jopa vierailulle lentokoneen ohjaamoon!

Vinkki 9: Unohda ruutuajan rajoittaminen

Lataa tabletille tai puhelimeen kaikki taaperon lempiohjelmat ja -pelit, ja anna hänen viettää aikaa niiden parissa niin kauan kuin sielu sietää. Ruutuaikaa voi rajoittaa sitten arkena, ja lomallakin on toivottavasti muuta tekemistä. Leevin kanssa viimeksi toimi melko hyvin Pikku Kakkosen pelisovellus, josta itsekin pidän – se on huolella tehty, toisin kuin monet muut. Muistipeli oli myös hitti, ja ihmettelimme todella väsyneen taaperon kärsivällisyyttä sen parissa. Ohjelmia olemme ladanneet Netflixistä. Ota huomioon, ettei lentokoneissa (vielä useimmiten) ole wifiä, joten kaikkien pelien ja ohjelmien toimivuus kannattaa testata etukäteen harmin välttämiseksi. Myös omat kuvat ja videot, ja hassujen selfieiden ottaminen toimii ajanvietteenä.

Vinkki 10: Pakkaa mukaan lempilukemista ja -leluja

Mitä enemmän, sen parempi. Pidä kuitenkin kirjaa mitä olet kaivanut esiin repusta, ettei se kaikista hienoin ja tärkein lelu jää istuimen taskuun.

Vinkki 11: Pakkaa käsimatkatavaroihin ainakin käsidesi ja taaperon (ja vanhemman) särkylääke

Käsidesi on kätevä, kun ei jaksa ennen jokaista evästä hyppiä vessajonossa, tai jos lentokentän vessasta on saippua loppu. Lapsen särkylääkettä on hankala saada reissun päällä, ja meillä on muutaman kerran käynyt niin että kuume on noussut juuri koneessa. Lääkepullon koolla ei ole väliä, kunhan sen erikseen esittelee turvatarkastuksessa.

Vinkki 12: Ota itsellesikin mukaan kirja tai lehti

Koska voi käydä niinkin onnellisesti, että taaperosi viihtyy tabletin parissa paremmin kuin odotit.

Vinkki 13: Pakkaa ajatuksella

Paniikin iskiessä helpottaa kummasti, kun tavarat ovat järjestyksessä, ja tiedät mistä etsiä mitäkin. Myös turvatarkastuksesta selviää nopeammin, jos ei tarvitse penkoa koko reppua läpi etsiessään sitä viimeistä smoothieta. Pakkaa lelut ja eväät pieneen, istuimen alle sopivaan laukkuun, jotta pääset niihin käsiksi silloinkin kun turvavyömerkki palaa. Pakkaa nenäliinoja helposti käden ulottuville, se smoothie on kuitenkin kohta jonkun rinnuksilla.

Vinkki 14: Älä pue pyhävaatteita

Koska matkustaminen taaperon kanssa on sotkuista puuhaa.

Vinkki 15: Mikä vaan käy, jos kaikilla taaperolla on mukavampaa

Heitä rutiinit, ruoka- ja nukkumisajat ja pelisäännöt hetkeksi nurkkaan ja unohda omat tarpeesi, kunhan lapsesi viihtyy.

Hyvää lentoa! (Aina saa unelmoida, heh…)

As winter holiday time is approaching I’ll put together our family’s tips for travelling in an airplane with a toddler.

#1 tip: Baby (toddler) carrier

Gets very handy when you get sick of running after your kiddo, or it is time to get him napping, at the airport and everywhere else too. We have standard size Tula carrier for which Leevi is actually already too big, but it still does the job.

#2 tip: Leave buggy and other unnecessary items home

The lighter you travel the better, you don’t want to drag tons of unuseful stuff around especially at the airport and we’ve found out buggy being one of them. Of course it might be more important to some than others, but in case you need a simple one you can probably borrow one at the airport and rent from the destination. Leevi really likes to walk, but when in some point he becomes too reckless, he is happily also looking around from the carrier, which is far easier to carry around than a stroller.

#3 tip: Toddler’s “own” hand luggage

On our last trip a small hand luggage size suitcase became very useful – Leevi was delighted to have his task pushing the suitcase around, and he was actually making much less trouble than before. He waited nicely in the check-in line, taking care of his precious bag and maneuvered it without bumping into anyone. Just make sure yours moves smoothly, so it is easy to handle.

#4 tip: Don’t count on sleeping in the plane

Toddlers have incredible skills in fighting against sleep and in an exciting environment like a plane you can be sure they put on their highest gear. So instead of flying in napping time, it might be less stressful to travel with a well-rested child. At least in our case, Leevi being tired only ended up in everyone’s misery.

#5 tip: Check in advance if the airport has a playground

If yes, take your time, so your kid can get excess energy out and won’t be disappointed when you hurry him away from the playground.

If not, go to the airport as late as possible, because there’s really not many toddler friendly activities there. Unfortunately there seems to be whole lot of airports where families’ comfort hasn’t been thought at all…

#6 tip: In case there’s no play area at the airport, check the toy section of the tax-free

You can spend some of that waiting time looking at the cars and dolls at the tax-free, but be prepared to buy a souvenir or dragging a screaming little cutie out of the shop… Also magazine section is worth of checking – Leevi has picked a car magazine as his flight entertainment already few times, and for sure it’s been more long-lasting fun than a new toy (and cheaper too).

#7 tip: Make sure your toddler is hungry on the plane and take a lot of snacks with you

What could possibly be better entertainment than eating? That’s right, nothing. Go all in in the (healthy) snacks department – crackers, dried and fresh fruits, bread, smoothies… Anything that doesn’t make a terrible mess and takes time to eat. Just remember that in case you’re carrying liquid stuff like smoothies or milk, you need to present them at the security check.

#8 tip: Let people around you entertain your child

As a Finnish person with attitude of “I don’t wanna bother anyone”, it is difficult for me to let my kid talk, smile and flirt with other passengers or the crew, but luckily my husband is far less restricted and let’s Leevi socialize. And there has really never been a bad response, everyone’s been very kind and let him look at their magazines, eat their snacks or make funny faces with him. Last time the captain even wanted to show Leevi around in the cockpit!

#9 tip: Forget about those screen time limitations

Download all your child’s favorite shows and games on your tablet or phone, and let him spend as much time with them as he wants. You can get back in line at home, and hopefully you’ll have other fun things to do on your holiday also. Just remember that there’s no wifi on the plane, so better test those games in advance. Also our own family videos and photos seem to interest Leevi, and taking funny selfies can be entertaining. (Be prepared for a total meltdown when it’s time to put the tablet away though.)

#10 tip: Pack favorite toys and books

The more, the better. Just keep count what you have taken out of the rucksack, so you won’t leave anything behind.

#11 tip: Pack a small hand disinfection gel and pain killer for toddler in the hand luggage (in a see-thru plastic bag)

Hand disinfection comes useful when you don’t wanna get in the toilet line before every bite and when the airport toilet ran out of soap. Leevi has fallen ill already few times while traveling and any form of pain killer for children seems to be impossible to get on the go.

#12 tip: Pack some entertainment for yourself too

Might be that you get lucky and you have some spare time in your hands while your toddler is hypnotized by Peppa Pig.

#13 tip: Pack with thought

When panic strikes, it is far easier to handle when you know where you packed what. Also security check goes faster when you don’t need to start digging that one last smoothie. Pack toys and snacks in a small bag that fits under the seat, so you’ll have everything within your reach even when the seat belt light is on (because that is exactly when you need it). Pack some tissues in your pocket, for sure that smoothie is gonna be on someone’s shirt soon enough.

#14 tip: Don’t put on your best suit

Because for sure that smoothie is gonna be on someone’s shirt soon enough.

#15 tip: Anything goes as long as everyone your child is comfortable

Just forget about those meal and sleeping times, and any other unnecessary rules. Or your own needs.

Have a pleasant flight! (You wish…)

Vegaanihaasteen kolmas viikko

Edelleen mennään vahvasti vegaanihaasteen merkeissä. Viime viikko meni aika lailla neljän seinän sisällä kipeää taaperoa hoivaten, joten ruoat olivat vähän enemmän kotiruokaa ja vähemmän gurmeeta. Hyvänä puolena viikossa oli se, että aamut olivat ihanan myöhäisiä ja rauhallisia – aamupuuro nautittiin usein kello kymmenen korvalla normaalin kahdeksan sijaan.

Olen yllättynyt kuinka helposti vegaaniruokavalio on muodostunut; en kaipaa enää ollenkaan munia tai maitotuotteita, muutamaa tietyntyyppistä juustoa lukuunottamatta. Niitäkin kaipaan lähinnä ideoiden puutteessa. Yksi asia mikä hieman häiritsee, on jatkuva soijan puputus. Sen hormonaaliset vaikutukset on tietääkseni kumottu, mutta jotenkin silti mietittyttää kun soijaa tulee syötyä lähes päivittäin jogurtin, tofun ja muiden soijavalmisteiden muotossa. Mutta toisaalta, ennen tuli syötyä maitotuotteita ties vaikka kuinka paljon, ja niidenkin hormonaalisista vaikutuksista on tietääkseni kiistelty. Toki tässä voisi nyt alkaa pohtia myös sitä mistä kaukaa se soija tulee verrattuna paikallisiin maitotuotteisiin. Ehkäpä perehdyn asiaan pikkuhiljaa lisää, tämä vegaanius kun muuten tuntuu oikein mainiolta ajatukselta.

Pääsin kokeilemaan kala namakia eli mustaa suolaa, joka kuulemani mukaan maistuu kananmunalta. Ja siltäse totta tosiaan maistuu, ja haisee, niinkin paljon että melkein ällöttää. Mutta sillä saa kyllä kieltämättä erinomaista munamaista makua tofukokkeliin ja vegaaniseen munavoihin. Lisäksi olen kokeillut kaikennäköisiä jogurtin ja rahkan korvikkeita, joista suosikeitani ovat (valitettavasti) soijapohjaiset maustetut ja aivan liian sokeriset versiot. Olen kyllä oppinut pikkuhiljaa myös ihan maustamattoman soijajogurtin makuun, kunhan siihen lisää hedelmiä, marjoja ja mysliä. Mutta kaurapohjaiset eivät vain ole tähän mennessä vakuuttaneet, lähinnä limaisen koostumuksensa vuoksi. Ja vaikka normaalisti pidän kookoksesta, ovat kookosmaitopohjaiset jogurtit jääneet ehdottomasti viimeiseksi tässä kisassa – ne ovat aivan liian rasvaisia ja muutenkin jotenkin omituisen makuisia. Uusi suosikki löytyi yllättäen, nimittäin Stadin reissulta mukaan nappaamani vegaaninen seitanista tehty kebab, sitä pitää ehkä itse yrittää tehdä vielä joskus.

Tämän viikon ruokalistalla on kestosuosikki pasta bolognese, jota on tullut valmistettua vegaanisena jo useamman kerran ennen haastetta. Lisäksi ajatuksena on tehdä toista suosikkia, thaimaalaistyylistä kookospohjaista keittoa ja kokeilla sen kaveriksi yhtä thaimaalaisen keittiön suosikeistani, larb-salaattia, mutta toki vegaanisena tietenkin. Teen myös kikherne-bataatti-salaattia, johon normaalisti laittaisin fetaa, mutta korvaan sen jollakin soijajogurttipohjaisella kastikkeella. Ja aion kokeilla vihdoin vegaanihaasteenkin nettisivuilta löytyvää savutofukiusausta – en ole ollenkaan savutofun ystävä, enkä ole oikeastaan kouluvuosien jälkeen syönyt kiusauksia, joten odotan ko. ruokaa hieman epäillen. Viikonloppuna voisin kokeilla valmistaa jotakin vegaanista pähkinä”juustoa”, paistettu mantelijuusto kuulosti hyvältä idealta.

Pääset seuraamaan haastetta päivittäin Instagramissa, tervetuloa mukaan! 🙂

Vegan challenge is still going strong, despite the super annoying viruses circling everyone in the house. So last week’s theme was comfort food, which we all very much needed, this week I’m looking for a little bit lighter approach.

Changing into vegan diet has so far been easier for me than I expected – I’ve found alternatives to the milk products and eggs, which were my main concern. I don’t really miss anything, except the occasional feta or goat’s cheese, and even those in the lack of inspiration. What I am wondering about though is the heavy use of soya based products. As far as I’ve understood the hormonal effects of soy have been lifted, but still I’d like more variety. But then again I used to eat milk products every day without giving it a second thought. But from environmental point of view, is it better to eat soy brought from further away than milk products made from local milk? Right now I’m under the impression that the transportation really is the smallest of the issues, and the whole milk industry is much bigger problem. Correct me if I’m wrong? And of course in the meantime I’ll try to find more local plant-based options for soy.

Last week I got to test my shoppings from Helsinki – so far no absolute favorite in the yogurt section, which is good, as it is a bit tricky to bring big amounts of those here. But kala namak aka black salt was definitely worth of the 6 euro investment, it tastes as promised, exactly like egg, and gives nice eggy flavor in scrambled tofu and such things.

This week I’ve planned to prepare all time favorites pasta bolognese and thai style coconut based soup, but also try new things like vegan larb (my favorite thai dish) and smoked tofu casserole. On weekend I think I’ll give a vegan nut “cheese” a try, I was especially interested of baked almond cheese I saw somewhere.

You can follow the challenge daily in Instagram, welcome! 🙂

Masupäivitys

Muutama kuukausi sitten paljastin suuren uutisen, sen että odotamme Leeville pikkuveljeä. Ajattelin, etä nyt voisi olla aika kerrata kuulumisia, perjantaina alkaa nimittäin jo 30. raskausviikko, eikä aikaa pikkuisen tuloon ole enää kovin montaa viikkoa.

Raskaus on mennyt erinomaisesti, aikalailla samaan malliin kuin Leevin kanssa. Mitään ihmeellistä kremppaa ei ole ollut ja kaikki testit ja ultraäänet ovat näyttäneet toivottuja tuloksia. Toki olen huomannut väsymyksen painavan eri lailla ja liitokset nitisevät, jos kävelen liian lujaa. Olen kuitenkin voinut jatkaa saliharjoittelua, joogaa, kotitöitä ja Leevin kanniskelua tavalliseen tapaan (toki muokkaamalla salitreenistä raskausystävällisen). Sen sijaan koko syksyn jatkuneet sairastelut ovat rajoittaneet liikuntaharrastuksia. Olemme siis täällä vuorotellen kaikki kolme jonkun viruksen kourissa, ja olen kyllä niin totaalisen kypsä tähän pöpökauteen. Nukkuessa olen alkanut heräilemään paljon – asentoa pitää vaihtaa usein ja vessassakin ravata monta kertaa. Mutta toistaiseksi se ei ole häirinnyt paljoa sen enempää kuin taloudessamme normaaliarjeksi muodostunut heräily ja univelka yleensäkään. Kuten ensimmäisessäkään raskaudessa, ei minulla ole tässäkään ollut mitään erityisiä raskaushimoja, aamupahoinvointia, mielialanmuutoksia (jossain vaiheessa mieli oli kyllä hieman maassa, mutta en tiedä johtuiko raskaudesta) tai muitakaan stereotyyppisiä oireita.

Olin alunperin sitä mieltä, ettemme tällä kertaa hamstraa ylenmäärin vauvakamaa nurkkiin pyörimään, vaan hankimme sitä mukaa kun tarve ilmenee. Melko hyvin olemmekin vielä pysyneet aisoissa ja itse asiassa muutama isompi juttu on hankkimatta, kuten rattaat ja turvakaukalo, mutta valitettavasti pääni meni hieman sekaisin vaatealesta, ja olenkin ostanut ehkä jo hieman liikaa kuteita molemmille pojille. Ups.

Olen todella kiitollinen siitä, että kroppani kantaa vauvan näin helposti. Toivottavasti tällä kertaa vauva myös saadaan ulos jokseenkin luonnollisella tavalla – toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Helpon raskauden ja taaperoarjen vuoksi olen aika iloisesti “unohtanut” ajan kulun, enkä ole ottanut kovinkaan montaa masukuvaa. Joinakin päivinä havahdun miettimään onko vauva liikkunut tänään, tai eilen, jotenkin tämä arki taaperon kanssa on kummallisesti hektistä, eikä mukana kätevästi kulkevaa pienokaista ehdi miettiä. Onneksi vauva on menevää sorttia, eikä yleensä tarvitse minuuttia kauemmin pohtia kun sieltä jo tulee potku virtsarakkoon. Mutta nyt lupaan antaa hänelle enemmän ajatuksia ja ehkäpä ottaa niitä masukuviakin, kunhan Leevi saadaan terveeksi korvatulehduksen ja RS-viruksen kourista. En ole myöskään vaivannut päätäni kovin paljoa sillä missä raskauttani seurataan tai mitä toivon synnytykseltä. Luulen, että se on tosin jonkinlainen suojautumisreaktio; en halua ajatella synnytystä ennen kuin on pakko. Olen toki käynyt säännöllisesti kätilön luona pissatesteissä ja tarvittavissa verikokeissa ja ultraäänitutkimuksissa. Viime viikolla sain aikaiseksi käydä kurkkaamassa sairaalaa, jossa minun olisi tarkoitus synnyttää. Tapasin myös kätilön, joka toivottavasti pääsee synnytykseen mukaan – täällä Virossa voi buukata lisäpalveluna “oman” kätilön. Hän vaikutti mukavalta, ja englanti sujui niin että uskoisin meidän ymmärtävän toisiamme ainakin sillä saralla.

Joskus viikolla 36 tai 37 pääsen kuulemma lääkärin pakeille ultraääneen ja synnytystapa-arvioon edellisen kiireellisen sektion vuoksi. Alunperin en ollut varma haluanko ollenkaan yrittää alatiesynnytystä, se kun ei viimeksi päättynyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta raskauden edetessä olen päättänyt luottaa omaan kroppaani vielä kerran. Saa nähdä muuttuuko mieli vielä H-hetken lähestyessä. Joka tapauksessa elektiivinen sektio ei ole täällä ilmeisestikään mahdollinen, joten voi olla että suunnitellusta sektiosta joutuisi hieman vääntämään.

Tälläiset pikaiset kuulumiset siis tällä kertaa.

I revealed our big news few months back, and I thought it might be appropriate to give a quick update about the baby business.

So far this pregnancy has been very similar to the first one – easy. Not much weird aches or other symptoms, and all the tests have shown good results. Of course I’ve felt the tiredness on a whole new level, as our nights are still pretty broken and I can’t sleep as much as I would need. But physically I am able to do most things as normally – go to gym, do housework, yoga and carry Leevi. I have noticed two things though, when I walk fast I get a quick reminder to slow down, and at night I need to change position way too often. But hopefully these won’t start bothering more.

I have quite happily “forgotten” that I’m pregnant  – life with a two year old is surprisingly hectic, so there’s been days when I don’t remember whether I’ve felt any kicks or which week I’m on. Now the belly starts to get so big and the kicks at night so hard that it is getting harder to ignore. 😅 I’ve even felt a bit bad that I don’t have so much time to dwell in this pregnancy than in the first one, so I promised to the baby to think about him a bit more often from now on. And to take some belly pictures too.

I’ve tried not to think about the labor and succeeded in it pretty well. Last one didn’t go anywhere near like I planned (except for the most important – healthy baby), so I’m trying hard not to plan this one at all, haha. Ok, I have decided where I’m going to give birth and I’ve met a midwife who can assist me in the labor. You can book a certain midwife in advance for your labor here in Estonia, and I happily pay (read: let insurance pay) for this, as it eases my mind about the language barrier. The midwife was nice and English good enough, so I’m satisfied. What comes to the labor, I have actually thought about it that much that instead of opting for planned c-section (which in my case might be possible as the first one ended up in the surgery) I’m gonna give my body abother chance to show how it works naturally. But this time I have no expectations, no wishes, except for a healthy baby and quick recovery. 

 

Vegaanihaasteen toinen viikko

Toisen viikon myötä on vahvistunut ajatus siitä, että kotona jatkan tällä linjalla vielä tammikuun jälkeenkin, mutta kodin ulkopuolella tuskin ryhdyn täysvegaaniksi. Reissasimme viikonlopuksi Suomeen ja huomasin, kuinka kuitenkin edelleen haluan maistella (lähes) kaikkea tarjolla olevaa, niin ravintoloissa kuin vieraiden luona. Vanhempani olivat kuitenkin ihanasti varautuneet haasteeseen valmistamalla vegaanista tarjottavaa, joten heidän luonaan ei tarvinnut kärvistellä.

Kiitos vanhempieni, pääsimme mieheni kanssa treffeille lauantaina ja kävimme syömässä 4 ruokalajin menun ravintola Naturassa Helsingissä. Vaikka tilaamani vegaanimenu oli mielestäni ihan kelpo esitys ja rahansa arvoinen niin kyllä mieheni ns. normaalimenu oli maukkaampi ja mielenkiintoisempi. Hotelliin naposteltavaksi löysimme 3 kaverin vegaanisen piparminttu-suklaajäden, joka oli herkullista (ja 100 kertaa parempaa kuin Oatlyn jätskit, joita maistelimme edellisenä iltana), vaikka en yleensä edes piittaa jäätelöstä. 

Yövyimme hotelli Helkassa, jonka aamiainen ansaitsee kyllä mojovat pointsit monipuolisuudestaan. Myös vegaanista tarjontaa löytyi jonkin verran, oikeaan suuntaan ovat menossa vaikka kehitettävää toki olisi. Toivottavasti pian voin hotellissakin korvata munat, juustot ja pannukakut vegaanisilla vaihtoehdoilla. Helkan vegaaninen tuorepuuro marjoilla oli todella herkullista (harmi, etten ottanut tarkempaa kuvaa reseptistä).

Sunnuntaina shoppailin sydämeni kyllyydestä vegaanisia herkkuja Kampin ruokakaupoissa – mukaan lähti muun muassa jogurtteja, härkäpapurouhetta, mustaa suolaa ja eineksiä. Einekset tulivatkin tarpeeseen heti kotiin päästyä: Leevillä on taas vuosisadan flunssa, jonka vuoksi en ehdi paljoa muuta tekemään kuin hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi….

Ruokakaupassa ihmetellessä päädyin yllätyksekseni jättämään kaikki vegejuustot hyllyyn: hinnat olivat sen verran päätähuimaavat, että päätin pärjätä ilman. Koostumus myös näytti samalta kuin mozzarellan Ugandassa, eikä tämä valitettavasti ole kohteliaisuus. Tuskin ne kuitenkaan maistuvat samalta kuin aito tavara, joten parempi pysyä rehellisesti kasvisruoissa. Sama fiilis iski einesten kohdalla, mukaan tosin lähti pari pakettia nyhtistä pahan päivän varalle ja vegaanista kebabia kokeiluun, seitanista kun ei oikein ole vielä kokemusta. Sen sijaan tofut jäivät ostamatta, niiden hinnat olivat myös melko pöyristyttäviä. Tyydyn siis virolaiseen maustamattomaan ennen kuin pääsen taas saksalaisen luontaistuotekaupan hyllyjen ääreen.

Tämän viikon ruokasuunnitelman johtolankana näyttää olevan lohturuoka, johtunee varmaan tästä sairastuvan hieman alakuloisesta fiiliksestä. Suunnittelin ainakin pitsaa, kebab-pitaleipiä, hampurilaisia, ja knödeleitä mustapapupihveillä ja kermakastikkeella (Wolfin äidiltä jäi näitä baijerilaisia erikoisuuksia pakastimeemme joulun jäljiltä). Viikonlopun kunniaksi voisi tilata Tokumarun vegesushia. Ehkä ensi viikolla sitten jotain freshimpää.

Ps. Voit seurata Instagramista haastetta päivittäin!

Second week of Vegan Challenge has proved that it is easy to keep going strong at home, but once I get out of the door it gets much more challenging. 

We spent the weekend at my parents place in Espoo and even got to go on a 24 hour date to Helsinki on Saturday, thanks to my amazing parents. I was trying my best to eat vegan, but I still can’t resist trying all delicious looking foods if they are right under my nose, vegan or non-vegan.

We had a nice four course dinner in restaurant Natura in Helsinki – I had a vegan one and my husband a “normal” one. Even though mine was pretty good, after tasting my husband’s food I think his was still much more interesting. To the hotel we bought some vegan ice cream from a Finnish company and it was really delicious, very pleasant surprise. 

Hotel breakfast proved to be too difficult challenge for me, the breakfast lover. I am unable to leave those pancakes, Karelian pies and eggs untouched if I see them. Luckily there was some vegan choices too, like awesome raw porridge, and for the whole experience I can give Hotel Helka full points. Perhaps some day I’ll find a hotel breakfast that has as many delicious vegan choices as non-vegan ones and can happily pass by the egg station. Or what about all-vegan hotel?

On Sunday I got to go all nuts with vegan food shopping in Kamppi, and oh boy what a souvenir package did I find – yogurts, fast food, speacility products like protein powder and black salt and so on… Of course Helsinki’s selection still loses to Germany, at least in prices but it’s much better than here. Surprisingly though I left the vegan cheeses to the shelfs, prices were so ridiculous and they did look a tad suspicious (like Ugandan “mozzarella” so rubbery it would bounce back from a wall), so I decided to manage without. If I ever need a traditional cheese I’ll buy the real stuff. But in the best scenario this challenge will let me free from my cheese addiction. 

This week’s food plan sounds somewhat comforting, I’m planning to prepare pizza, burgers, vegan pita kebab and knödels with black bean patties and creamy sauce. Follow me on Instagram and you’ll see how the plan comes into action.

Mitä jäi käteen vironkielen kurssilta?

Alkusyksystä aloittamani viron kurssi tuli päätökseen juuri ennen joulua. Kurssilla edettiin siis nollasta A2-tasoon asti. Vaikka opinkin varmasti joitakin uusia asioita, tuntuu että aika vähän jäi kurssista diplomin lisäksi käteen.

Kuten mainitsin jo edellisessä kurssia koskevassa postauksessa, sain kyllä hieman lisää rohkeutta puhua viroa, mutta siihen se kurssin anti sitten tuntuikin jäävän. Ja no, okei, osaan nyt jollakin asteella taivuttaa sanoja oikein halutessani esimerkiksi kaksi kahvia. Sanastoakin kertyi varmasti jonkin verran, mutta useimmat olivat jo entuudestaan tuttuja. En oikein tiedä mitä kurssilta odotinkaan, kun kerran olen hieman pettynyt. Koin, että olisimme voineet samassa ajassa päästä paljon pidemmälle. Mutta ehkä tässä näkyy nyt se oma mokani, kun menin viro-suomi-kurssin sijasta englanninkieliselle.

Kurssin lopuksi tehdyn kokeen kirjallinen osuus oli helppo, suullinen osuus menikin sitten aivan penkin alle, enkä varmasti olisi virallista koetta läpäissyt. Tosin puolustuksekseni sanon, että suullinen osuus oli muutenkin hieman outo; opettaja näytti randomia mustavalkoista (!) kuvaa, josta olisi pitänyt kertoa viroksi mahdollisimman monella lauseella. Kuvassa oli kolme naista ostoskassien kanssa. Auttaakseen minua opettaja käski keksiä mitä naiset ovat tehneet tai mitä he ovat menossa tekemään, eli siis ihan mitä vaan. Kun en osannut oikein siihenkään vastata, käski hän kertoa mitä teen vapaa-ajallani. Että sellainen testi… Onneksi elävän elämän testeistä olen suoriutunut hieman paremmin; joulumarkkinoilla glöginmyyjä kehui kielitaitoani ja sairaalan respassa ja apteekissa pärjäsin viroksi.

Nyt jatkan opintojani liittymällä Facebookin virolaisiin äitiysryhmiin ja tutustumalla virolaiseen sairaalamaailmaan odottavan äidin perspektiivistä. Wish me luck!

Before Christmas I finished my Estonian course, and even it was a way to spend my time, I’m not sure how useful way. Surely, I learned something new, but considering the hours spent on the course I am a little disappointed – I feel like we could have gotten further in the studies in that time. Perhaps it was my own fault, not going to a Finnish Estonian course, where things would have probably moved faster. 

Anyhow, no studying is a complete waste of time, that’s still my opinion. Now I’ll continue my Estonian studies in the real world by joining some Estonian baby groups in Facebook, and getting an intensive course on hospital life in Estonia from an expecting mother’s point of view. Wish me luck!

 

 

Vegaanihaasteen ensimmäinen viikko

Kokonainen viikko takana melkein 100% vegaaniruokavaliolla. Melkein, koska muutama maitoa sisältänyt tuote piti käyttää pois jääkaapista, ruokaa en heitä pois vain haasteen takia. Mutta jopa ravintolaruokaa syödessä olen ollut hyvin motivoitunut pitämään homman hallussa. Hyvä minä!

Oikeastaan vähän naurattaa kuinka tosissani ja innoissani olen tämän haasteen kanssa. Ja olen jo nyt varma, että tästä jää jotakin pysyvää. Viikon aikana en ole kaivannut oikeastaan mitään eläinperäistä, vaikka varmasti sekin päivä vielä koittaa. Todennäköisesti juustot ja jotkut helpot herkut, kuten leipomon korvapuustit alkavat jossain vaiheessa kutkutella. 

Olo on ollut kevyt ja hyvä, ei kovinkaan paljoa ennen joulun mässäilyjä erilainen. Johtunee siitä, että olen jättänyt lihan pois ruokavaliosta jo aiemmin ja korvannut osan maitotuotteista kasvipohjaisilla, joten muutos kropalle ei ollut kovin shokeeraava. Tällä meinigillä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon! 😊

Ps. Tervetuloa seuraamaan mun syömisiä Instaan


I’ve stayed very motivated about the vegan challenge all week, it’s a actually even a bit funny how excited I have been. I was a quite disappointed that I had to “cheat” a few times in order not to throw old food away. But I haven’t really missed anything yet, not cheese or even the weekend breakfast eggs. I’m pretty sure though that in some point the easily available ready treats might start tempting, like cinnamon rolls or croissants in a cafe. But I guess then I’ll just have to see that little extra effort and prepare them myself. Anyhow, so far so good, and with this motivation it’s good to start a new week.

Ps. Welcome to follow my eatings in Instagram

Lapsen kasvattaminen oman kulttuurin ulkopuolella

Minulla ei ole kokemusta lapsen kasvattamisesta omassa kulttuurissani, fyysisesti ainakaan. Sosiaalisen median ja internetin välityksellä olen kyllä tiukasti sidottu suomalaiseen vanhemmuuskulttuuriin, ja kyllähän ne meikäläiset tavat ja uskomukset näkyvät edelleen kaikista selkeimmin omassa elämässäni. Suomalaisen kulttuurin ohella kasvatusmetodeihini vaikuttaa eniten “expat-kulttuuri”, ei niinkään esimerkiksi virolainen kulttuuri. En koe päässeeni sisälle paikalliseen vanhemmuuteen niin, että sillä olisi suurempaa vaikutusta. Suurimpana syynä on varmasti oma asenteeni, ei sillä ettenkö arvostaisi paikallista kulttuuria, mutta emme asu täällä pysyvästi, joten jaksan paneutua siihen vain pinnallisella intensiteetillä. Toinen syy on kielitaidon puute; kulttuuriin on hyvin vaikea päästä sisälle, jos et ymmärrä mitä muut ympärilläsi puhuvat. Ja vaikka suurinpiirtein ymmärtäisit, jäävät pienet, lähes äänettömät asiat pimentoon. Ne, jotka ovat totta omassa kulttuurissasi, mutta joista monet eivät puhu ääneen.

Oikeastaan pidän tästä yhdistelmästä, jossa on helpompaa valita se oikeasti omalta tuntuva tapa toimia. Ympäristö, jossa päivittäin elämme, ei painosta, koska ympäristön mielestä olemme kuitenkin ulkopuolisia, outoja muukalaisia, jotka tekevät asiat niin kuin kotona tehdään (vaikka emme tekisikään, mutta sitä kukaan ei tiedä). Uskoisin, että jos asuisimme Suomessa kokisin paljon suurempaa ahdistusta kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Täältä kauempaa on helpompi huudella, netissä jakaa haluamaansa kuvaa tietylle kohderyhmälle, eikä kukaan näe miten perheessämme oikeasti toimitaan. Mitä siihen “expat-kulttuuriin” tulee, se on joka tapauksessa sellainen erilaisten tapojen sulatusuuni, ettei kovin montaa asiaa ainakaan ääneen kritisoida. Erilaiset lähestymistavat vanhemmuuteen kuitataan olankohautuksella – noin ne varmaan siellä Briteissä, Brasiliassa, Japanissa, Nigeriassa, Italiassa tekevät. Omista kasvatusmetodeista eroavia tapoja ei pistetä yksilön piikkiin, vaan hänen edustamansa kulttuurin, oli se sitten reilua tai ei. Mutta yksilölle mahdollisesti helpompaa.

Vuosien varrella perheeseemme varmaankin muodostuu aika selkeä “meidän kulttuuri”, johon vaikuttavat sekä kotimaidemme, lapsuudenperheidemme että muiden enemmän tai vähemmän tuntemiemme kulttuurien arvot. Uskon ja toivon, että juuri tämä pitää perheemme tiiviinä tulevaisuudessakin, kun ei meitä kukaan muu oikein ymmärrä, sellainen sillisalaatti tästä vielä on tuleva 😀

Ulkosuomalainen vanhempi – miten olet itse kokenut lapsen kasvattamisen ulkomailla?

I’ve been giving some thought to how it is different to raise a child outside your own culture. Physically I have never really been a parent in my home country, neither has my husband. But of course via our childhood, social media, news, Internet we are still very much attached to Finnish and German parenthood, so these cultures probably have the most influence. But we are not physically there, so some of the possibilities, responsibilities, expectations, difficulties and advantages don’t touch us.

I haven’t really gotten into Estonian culture, what comes to raising children (and otherwise either). Because of the language and because of the fact that we aren’t here permanently. Motivation is on a level of curiosity, but not really a wish to get in. And as you can probably imagine, those few months being an expat parent in Uganda, didn’t really let me get in in their culture either. Another culture, however, that I somehow do feel has an influence is something I call expat-culture. Which is in some sense a culture of higher tolerance. If you do things differently no one really cares or criticizes (at least not out loud), they just think “oh well, I guess that’s how they do things in Finland, Germany, Uganda, UK, Japan..” Your different views and approaches aren’t held against you but your culture, the country where you come from. And to me, as a parent, it makes it easier. You, personally, don’t feel so judged and you can always blame the culture, whether it is right or wrong. In Finland, I believe, I would feel more pressure, as my choices would be judged as MINE.

So I think (but don’t know for sure) that being an expat parent, raising your children outside your own culture can actually be easier in some sense. At least if you are like our family, never really settling down anywhere, and no one expects you to. You don’t get the pressure from the people around you, as you are anyway a foreigner, outsider. You don’t really know how things “should” be done, and you are forgiven if you are being weird. And as the people from your own culture are not able to see what you’re really doing, you have more freedom to do things your own way. Create your very own little culture. I hope that this keeps our family tight in future too, as there’s soon not many others who could really understand us. 😀