Masupäivitys

Muutama kuukausi sitten paljastin suuren uutisen, sen että odotamme Leeville pikkuveljeä. Ajattelin, etä nyt voisi olla aika kerrata kuulumisia, perjantaina alkaa nimittäin jo 30. raskausviikko, eikä aikaa pikkuisen tuloon ole enää kovin montaa viikkoa.

Raskaus on mennyt erinomaisesti, aikalailla samaan malliin kuin Leevin kanssa. Mitään ihmeellistä kremppaa ei ole ollut ja kaikki testit ja ultraäänet ovat näyttäneet toivottuja tuloksia. Toki olen huomannut väsymyksen painavan eri lailla ja liitokset nitisevät, jos kävelen liian lujaa. Olen kuitenkin voinut jatkaa saliharjoittelua, joogaa, kotitöitä ja Leevin kanniskelua tavalliseen tapaan (toki muokkaamalla salitreenistä raskausystävällisen). Sen sijaan koko syksyn jatkuneet sairastelut ovat rajoittaneet liikuntaharrastuksia. Olemme siis täällä vuorotellen kaikki kolme jonkun viruksen kourissa, ja olen kyllä niin totaalisen kypsä tähän pöpökauteen. Nukkuessa olen alkanut heräilemään paljon – asentoa pitää vaihtaa usein ja vessassakin ravata monta kertaa. Mutta toistaiseksi se ei ole häirinnyt paljoa sen enempää kuin taloudessamme normaaliarjeksi muodostunut heräily ja univelka yleensäkään. Kuten ensimmäisessäkään raskaudessa, ei minulla ole tässäkään ollut mitään erityisiä raskaushimoja, aamupahoinvointia, mielialanmuutoksia (jossain vaiheessa mieli oli kyllä hieman maassa, mutta en tiedä johtuiko raskaudesta) tai muitakaan stereotyyppisiä oireita.

Olin alunperin sitä mieltä, ettemme tällä kertaa hamstraa ylenmäärin vauvakamaa nurkkiin pyörimään, vaan hankimme sitä mukaa kun tarve ilmenee. Melko hyvin olemmekin vielä pysyneet aisoissa ja itse asiassa muutama isompi juttu on hankkimatta, kuten rattaat ja turvakaukalo, mutta valitettavasti pääni meni hieman sekaisin vaatealesta, ja olenkin ostanut ehkä jo hieman liikaa kuteita molemmille pojille. Ups.

Olen todella kiitollinen siitä, että kroppani kantaa vauvan näin helposti. Toivottavasti tällä kertaa vauva myös saadaan ulos jokseenkin luonnollisella tavalla – toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Helpon raskauden ja taaperoarjen vuoksi olen aika iloisesti “unohtanut” ajan kulun, enkä ole ottanut kovinkaan montaa masukuvaa. Joinakin päivinä havahdun miettimään onko vauva liikkunut tänään, tai eilen, jotenkin tämä arki taaperon kanssa on kummallisesti hektistä, eikä mukana kätevästi kulkevaa pienokaista ehdi miettiä. Onneksi vauva on menevää sorttia, eikä yleensä tarvitse minuuttia kauemmin pohtia kun sieltä jo tulee potku virtsarakkoon. Mutta nyt lupaan antaa hänelle enemmän ajatuksia ja ehkäpä ottaa niitä masukuviakin, kunhan Leevi saadaan terveeksi korvatulehduksen ja RS-viruksen kourista. En ole myöskään vaivannut päätäni kovin paljoa sillä missä raskauttani seurataan tai mitä toivon synnytykseltä. Luulen, että se on tosin jonkinlainen suojautumisreaktio; en halua ajatella synnytystä ennen kuin on pakko. Olen toki käynyt säännöllisesti kätilön luona pissatesteissä ja tarvittavissa verikokeissa ja ultraäänitutkimuksissa. Viime viikolla sain aikaiseksi käydä kurkkaamassa sairaalaa, jossa minun olisi tarkoitus synnyttää. Tapasin myös kätilön, joka toivottavasti pääsee synnytykseen mukaan – täällä Virossa voi buukata lisäpalveluna “oman” kätilön. Hän vaikutti mukavalta, ja englanti sujui niin että uskoisin meidän ymmärtävän toisiamme ainakin sillä saralla.

Joskus viikolla 36 tai 37 pääsen kuulemma lääkärin pakeille ultraääneen ja synnytystapa-arvioon edellisen kiireellisen sektion vuoksi. Alunperin en ollut varma haluanko ollenkaan yrittää alatiesynnytystä, se kun ei viimeksi päättynyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta raskauden edetessä olen päättänyt luottaa omaan kroppaani vielä kerran. Saa nähdä muuttuuko mieli vielä H-hetken lähestyessä. Joka tapauksessa elektiivinen sektio ei ole täällä ilmeisestikään mahdollinen, joten voi olla että suunnitellusta sektiosta joutuisi hieman vääntämään.

Tälläiset pikaiset kuulumiset siis tällä kertaa.

I revealed our big news few months back, and I thought it might be appropriate to give a quick update about the baby business.

So far this pregnancy has been very similar to the first one – easy. Not much weird aches or other symptoms, and all the tests have shown good results. Of course I’ve felt the tiredness on a whole new level, as our nights are still pretty broken and I can’t sleep as much as I would need. But physically I am able to do most things as normally – go to gym, do housework, yoga and carry Leevi. I have noticed two things though, when I walk fast I get a quick reminder to slow down, and at night I need to change position way too often. But hopefully these won’t start bothering more.

I have quite happily “forgotten” that I’m pregnant  – life with a two year old is surprisingly hectic, so there’s been days when I don’t remember whether I’ve felt any kicks or which week I’m on. Now the belly starts to get so big and the kicks at night so hard that it is getting harder to ignore. 😅 I’ve even felt a bit bad that I don’t have so much time to dwell in this pregnancy than in the first one, so I promised to the baby to think about him a bit more often from now on. And to take some belly pictures too.

I’ve tried not to think about the labor and succeeded in it pretty well. Last one didn’t go anywhere near like I planned (except for the most important – healthy baby), so I’m trying hard not to plan this one at all, haha. Ok, I have decided where I’m going to give birth and I’ve met a midwife who can assist me in the labor. You can book a certain midwife in advance for your labor here in Estonia, and I happily pay (read: let insurance pay) for this, as it eases my mind about the language barrier. The midwife was nice and English good enough, so I’m satisfied. What comes to the labor, I have actually thought about it that much that instead of opting for planned c-section (which in my case might be possible as the first one ended up in the surgery) I’m gonna give my body abother chance to show how it works naturally. But this time I have no expectations, no wishes, except for a healthy baby and quick recovery. 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s