Miten teillä nukutaan?

Kuten monet jo tietävät meillä on nukuttu viimeiset lähes 2,5 vuotta melko surkeasti. Taaperomme ei ole koskaan ollut täysien öiden nukkuja, vaan hyvin levoton heräilijä. Olemme yrittäneet pohtia syytä heräilyyn ja kokeilleet kaikenlaisia nukkumisjärjestelyjä, ja olen purkanut tuntojani tilanteesta ainakin tässä tekstissä. Optimistisina ajattelimme vielä syksyllä, että kyllä me kaikki varmaan jo nukumme paremmin ennen kuin pikkuveli saapuu.

Mitään shokkimuutosta ei tilanteeseen kuitenkaan ole tullut, mutta jostakin syystä koemme heräilyt kuitenkin nykyään hieman helpompina kuin ennen. Ehkä olemme vain vihdoin hyväksyneet tilanteen. Ehkä elimistömme ovat tottuneet. Ehkä herätyksiä on hieman vähemmän. Tai ehkä syynä on se, että saamme ainakin itse nukkua missä haluamme eli yhdessä, omassa sängyssämme.

Olemme onnellisessa asemassa siinä, että meillä on iso talo ja paljon tilaa toteuttaa villimpiäkin nukkumisjärjestelyjä. Olisimme varmasti päätyneet koko perheen perhepetiin aiemminkin, mutta vielä puolisen vuotta sitten Leevi oli entistä levottomampi nukkuessaan meidän molempien kanssa. Joten nukuimme pitkään niin, että yksi aikuinen nukkui omillaan ja yksi Leevin kanssa. Ostimme sitä varten Leevin huoneeseen jopa 120cm leveän runkopatjan. Kuitenkin molempien vanhempien toiveena oli päästä nukkumaan omaan sänkyyn – runkopatja on liian pehmeä isommalle ihmiselle ja oma sänky on aina oma sänky.

Marraskuussa lomaillessamme nukuimme kaikki samassa pedissä ja se tuntui vihdoin toimivan edes jollain tasolla, vaikka monoa tulikin aina välillä jomman kumman nassuun. Homma kuitenkin sujui niin, että päätimme heittää viimeisetkin “taaperon kuuluisi kyllä nukkua jo omassa sängyssään “-mietteet nurkkaan ja nukkua koko perhe meidän vanhempien sängyssä myös täällä kotona. Ja näin olemme nyt menneet sen pari kuukautta. Välillä yöt ovat olleet hyvinkin rauhallisia, verrattuna siihen mihin olemme joutuneet tottumaan. Mutta edelleen kipeäksi tullessaan ja muista, tuntemattomista syistä, Leevi on usein levoton. Silti koemme tämän parhaaksi vaihtoehdoksi, emmekä ole edes haaveilleet Leevin siirtymisestä omaan huoneeseen ennen vauvan tuloa.

Jotta kaikilla olisi mahdollisimman paljon tilaa nukkua, päätimme rakentaa makuuhuoneeseemme yhden valtavan perhepedin – liitimme yhteen oman 180cm sänkymme, Leevin runkopatjan ja vauvan pinnasängyn. Tilaa on nyt siis huikeat 380cm 😂 Katsotaan kuinka kauan tämä järjestely toimii vai toimiiko se. Onneksi makuuhuoneemme on niin suuri ja hassun mallinen, että moinen järjestely sopii tänne. Ja vielä on vierashuoneen parisänky, jos jonkun on päästävä evakkoon. Tosin nyt kun olen niin tottunut tähän koko perheen pesimiseen, en osaa enää kuvitellakaan eri puolilla kämppää nukkumista.

Minkälaisia nukkumisjärjestelyjä teidän perheessänne on toteutettu?

As some of you know, our sleeping has been rather challenging for the past 2,5 years, I have been writing about the situation at least in this post. We were optimistically hoping for a change before the baby comes, but now it seems like it won’t be happening and we’ve finally somewhat accepted the situation.

We’ve tried almost everything and luckily we have a big house where to test even the weirdest sleeping arrangements. Last autumn we bought Leevi a big, 120cm wide bed in the hope that he would sleep less restless if he had more space. Well that didn’t help, but at least then one of us could go and sleep next to him.

We both still would have preferred sleeping in our own bed and after our holidays in Majorca we decided to forget about any hopes and wishes to get Leevi sleeping by himself before the baby arrives – and take him between us in our bed. We had tried this before, but it seemed to make Leevi even more restless – now after a few nights we all got more or less used to it.

So we’ve been all sleeping in same bed since December now, and this seems to be the best solution. There’s still lots of waking up, but there’s been some improvement too. If nowhere else then at least in our attitudes towards this situation. Somehow it helps when we get to sleep where we want, which is together in our own bed. As the baby is arriving in only some weeks we had to figure out how we’ll all safely fit here. So we combined our bed, Leevi’s bed and the baby crib into a 380cm wide family bed. I would have never imagined sleeping in bed like this, but now it seems like the most natural thing to do for our family. Let’s see how this works when the baby is here.

So tell me, how is your family sleeping?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s