Rankkaa lomailua

Nyt on meidän reissut toistaiseksi reissattu ja vaikka on ollut ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä, alan olla aika finaalissa ja valmis vastaanottamaan arjen. Normaaliarkea kun ei ole meillä Niilon syntymän jälkeen oikeastaan eletty.

Kovasti olin sitä mieltä, että nyt otetaan rauhallisemmin kuin Leevin syntymän jälkeen, mutta tähän se taas meni. 😅 On liian suuri houkutus suunnitella reissua, menoa ja tekemistä kun mieskin on vapaalla ja varsinkin kun on näin hienot kelit. Koti on kuin pommin jäljiltä, blogi hiljainen, syömiset ihan mitä sattuu jne. mutta ainakin olemme nauttineet aikaisesta kesästä täydellä teholla.

Jopa duracell-Leevi on tuntunut kaipaavan rauhoittumista ja reissussa pyysi useaan otteeseen kotiin, vaikka selkeästi nautti myös kaikesta hyörinästä. Kotiin tultiin sunnutaina, mutta vielä tämä viikko on mennyt aktiivisissa lomatunnelmissa Saksasta mukaan tulleiden vieraiden kanssa.

Ensi viikko on Wolfin viimeinen lomaviikko, ja päätimme viettää sen rauhassa kotona. Leevi menee tiistaina takaisin päivähoitoon – halusimme aloittaa sen rauhassa ennen töihin paluun tuomaa aamustressiä.

Olen todella kiitollinen siitä, että Wolfilla oli jälleen mahdollisuus näin pitkään isyysvapaaseen ja oli ihanaa käydä molempien kotimaissa rauhassa, mutta kyllä paikan jatkuva vaihtaminen kahden pienen lapsen kanssa on aika rankkaa.

Even though this 2 months that Wolfi has been on paternity leave has been really great, I am waiting for the everyday life to start in the coming weeks.

We have the opportunity to meet so many people during the last weeks, but changing place and staying in temporary “homes” is not so simple with two small kids.

So right now summer at home without any plans sounds like a holiday to me 😅

Advertisements

Kolmekymppinen

Täytän tänään kolmekymmentä. Ajatuksena se ei tunnu oikeastaan miltään, olen jo muutaman vuoden elänyt elämääni “kolmekymppisenä” kun useimmat ympärilläni olevat (aikuiset) ihmiset ovat tämän virstapylvään jo ohittaneet.

En oikeastaan muista koskaan ajatelleeni, että kolmekymppinen olisi jotenkin vanha tai että joitain tiettyjä asioita olisi siihen mennessä saavutettava. Olemme onnekaita kun saamme elää maailmassa, jossa ikä ei enää ole rajoite samalla lailla kuin ehkä joskus ennen. Ja mitä lähemmäs tätä ikää on tultu, vielä vähemmän on tuntunut siltä että olisin jotenkin vanha. Olen viimeiset vuodet ollut niin onnekas ja onnellinen (vaikka mukaan on mahtunut myös hieman alamäkeä), etten ole pahemmin vaivautunut ikää stressaamaan. Olen myös koko aikuisikäni pyörinyt itseäni hieman vanhempien ihmisten keskellä, joten olen nähnyt, ettei viisi tai kymmenenkään vuotta lisää mittarissa automaattisesti muuta ihmistä.

Näytän nuorelta ja olen teinistä asti saanut kuulla siitä. Ilmeisesti erityisesti lyhyt mittani saa ihmiset ajattelemaan, että olen usean vuoden nuorempi. Ennen asia kismitti – en ymmärrä miten pituus liittyy millään tavalla ikään, pituuskasvuhan loppuu usein jo teini-iän korvalla. Ovatko lyhyet ihmiset ikuisesti 13-vuotiaita? Viime vuosina iän hämmästely ja papereiden kysely on sen sijaan ollut enemmänkin imartelevaa kuin häiritsevää. Tosin ihan viime aikoina ei kukaan ole ikää ihmetellyt. Naururypyistä, silmäpusseista ja huonosta ryhdistä päätellen olen vanhentunut kahden vuoden aikana ainakin viidellä, ehkä jopa kymmenellä vuodella.

Vaikka en ehkä perinteisessä mielessä ole kummempia saavuttanut, olen tyytyväinen siihen mihin olen tähänastisen elämäni käyttänyt. Ei ole tohtorin papereita, esimiesasemaa, vakituista työpaikkaa, omistusasuntoa, kesämökkiä, kuukausipalkkaa eikä asuntolainaa, mutta on muutama tutkinto, takana railakas nuoruus, jotain hajua työelämästä, hienoja kokemuksia maailmalta ja ihana perhe. Näin on just hyvä enkä haluaisi päivääkään olla nuorempi kuin olen nyt. ❤

Today I turn 30. As a thought it does not really feel like anything, I have already lived the last few years “as a thirty year old”, as most (adult) people around me are a bit older.

I don’t remember ever really thinking that thirty year old would be somehow old, or that you should have achieved some certain things by that time. We are lucky to live in a world where age does not restrict life like before. The last few years I’ve been so lucky and happy that I haven’t had any need to stress about age. And as my friends and husband show me, five or even ten years more does not really make a difference. 😉

I look young and I’ve heard about it my whole life. Apparently especially my shortness has been something people connect to being young(er). Earlier this annoyed me very much – I don’t understand what does height have to do with person’s age, as especially girls usually stop growing in the early teenage. So a short person is permanently 13? Anyhow, nowadays it is only flattering if someone thinks I’m younger than I am. In the past months no one has questioned my age though – I think the wrinkles and bags around my eyes and hunched posture have given me some five or even ten extra years….

Even I might have not reached all the traditional goals in life, I am happy how I’ve spent my years so far. I have no Phd, no permanent job, I don’t own a house or anything else for that matter, I have no monthly income or mortgage. But I do have few degrees, rambunctious youth behind, some clue of working life, many amazing experiences around the world and an amazing family. That is just what I need and want, and I wouldn’t give away one day.

Vegaanibrowniet

Vauvajuttujen väliin mahtuu aina yksi resepti, eikö niin?

Brownieresepti taitaa tästä(kin) blogista jo löytyä, mutta laitetaan nyt jakoon toinenkin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole mikään terveysversio vaan ehtaa sokerihuttua.

Imetys on tuonut tullessaan suklaanhimon – en yleensä haaveile suklaalevyllisistä vaikka en niistä toki kieltäydykään. Olen kuitenkin ehdottomasti maitosuklaaihminen, enkä ole toistaiseksi löytänyt Fazerille pärjäävää vegaanista suklaata. Vegaanihaasteen jälkeen olenkin alkanut pahasti lipsumaan tässä herkkuosastossa, mutta nyt haluan parantaa tapani. Lisäksi haluan kokeilla, jos vauva voisi paremmin, jos jättäisin lehmänmaidon rippeetkin pois. Mikä siis avuksi (maito)suklaahimoon?

Olen jo pitkän aikaa säilönyt säilykekikherneiden liemet jääkaappiin tarkoituksenani kokeilla tätä aquafabaksikin kutsuttua ihmelientä kokkailuissani. Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin joutunut heittämään liemen viemäriin, kun en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt törmäsin reseptiin, jossa aquafabaa käytettiin brownietaikinaan ja päätin kokeilla moisesta oman version. Siitä tulikin niin onnistunut, että jaan sen nyt teidän iloksenne. Tätä herkkua syön kyllä mielelläni Fazerin sinisen sijaan!

I created this brownie recipe to help in my chocolate craving that seemed to have significantly increased during breastfeeding. I’m not a fan of dark chocolate and vegan milk chocolate I’ve tasted just does not compare to Fazer. But with these brownies I would gladly replace any milk chocolate.

Vegaaniset browniet / Vegan brownies

6 annosta / portions

1 dl kikherne- tai papupurkin lientä / aquafaba

0,5 dl kookosöljyä sulatettuna / melted coconut oil

1 espresso (tai 3rkl vahvaa kahvia) / espresso

0,5 dl kookossiirappia / coconut syrup

1 dl kookossokeria / coconut sugar

0,5 dl kaakaojauhetta / cocoa powder

1,75 dl vehnäjauhoja / wheat flour

0,5 dl murskattuja saksanpähkinöitä / crushed walnuts

100 g vegaanista tummaa (minttu)suklaata rouhittuna / vegan dark (mint) chocolate crushed

Vatkaa aquafaba löysäksi vaahdoksi. Sekoita öljy, kahvi, siirappi ja sokeri keskenään, sekoita varovasti vaahdon joukkoon. Lisää jauhot, pähkinät ja suklaarouhe ja sekoita tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista 200 asteessa n. 20 min. / Whip aquafaba slightly. Mix in a separate bowl oil, coffee, syrup and sugar, add to the foam. Add flours, cocoa, nuts and chocolate and mix carefully. Pour into a baking form covered with baking sheet, bake in 200 degrees for 20 min.