Vegaaninen Härkis-lasagne

Lasagne, kotitekoinen sellainen, on ollut lempiruokalistallani jo vuosikausia. Kuka nyt ei pitäisi tästä pastan, tomaatti- ja juustokastikkeen lohduttavasta liitosta? Luonnollisesti kotiruoka me vegaaniuduttua myös lasagnesta täytyi saada vegeversio.

Kaikki tähän asti kokeilemani vegaanijuustot ovat olleet suuria pettymyksiä – kuumennettuina ne aiheuttavat minulle jopa pahoinvointia. Niinpä kehittelin juustottoman juustokastikkeen, jonka salaisuus piilee oluthiivahiutaleissa ja kala namak-suolassa. Nämä yhdessä antavat kastikkeelle erehdyttävästi juustoa muistuttavan aromin. Plussana juustottomassa kastikkeessa on sen keveys verrattuna alkuperäiseen – tätä herkkua voi santsata hyvilla mielin!

Tässä ruokalajissa on oma hommansa, mutta mielestäni se on vaivan arvoinen. Lasagnea on helppo tehdä kerralla iso satsi ja se vain paranee, jos saa muhia jääkaapissa seuraavaan päivään. Teen lasagnesta eri versioita kaappien sisällön mukaan. Tomaattikastikkeeseen lisään proteiiniksi joko punaisia linssejä, soijarouhetta tai uusimpana tulokkaana Härkistä. Suhtauduin Härkikseen aluksi epäilevästi, mutta lasagnessa se toimii erinomaisesti. Kunpa vain saisin sitä ostettua täältä Tallinnasta, nyt tämä on Suomi-lomien jälkeistä spesiaaliherkkua.

Vegaaninen Härkis-lasagne neljälle

Tomaattikastike

Oliiviöljyä

1 sipuli

1 tl valkosipulimurskaa

2 tlk tomaattimurskaa

3 rkl tomaattipyrettä

1 kasvis- tai yrttiliemikuutio

Suolaa, mustapippuria, sokeria, tuoreita tai kuivattuja yrttejä

1 pkt Härkistä

“Juusto”kastike

6 dl makeuttamatonta soija-, manteli- tai kauramaitoa

3 rkl vehnäjauhoja

2 rkl oluthiivahiutaleita

0.5 tl kala namak-suolaa

0.5 tl muskottipähkinää

Suolaa

Lisäksi

9 lasagnelevyä (kolmeen kerrokseen)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynnet tai käytä valmista murskaa (maailman kätevin keksintö!). Kuullota sipuleita pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää tomaattimurska, – pyre ja mausteet, anna porista hetki. Lisää Härkis ja jätä miedolle lämmöllä. Tarkista maku.

Kuumenna kattilassa 5 dl maitoa kiehuvaksi. Sekoita vehnäjauhot jäljelle jääneeseen 1 dl maitoa ja lisää hitaasti koko ajan vatkaten kiehuvaan maitoon. Anna kiehua sekoittaen pari minuuttia, kunnes kastike sakenee. Lisää mausteet ja tarkista maku.

Lado lasagne vuokaan – ensin ohut kerros tomaattikastiketta, sitten pastalevyt, taas tomaattikastiketta, sitten hieman juustokastiketta, pastalevyjä, tomaattikastiketta, juustokastiketta jne. Päällimmäisten lasagnelevyjen päälle tulee vain juustokastiketta, varmista että sitä jää riittävästi peittämään levyt kunnolla. Paista uunissa n. 50 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Nauti raikkaan salaatin ja hyvän seuran kanssa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s