Mikä vegaanisesti syömisessä on vaikeinta?

Pyrin syömään vegaanisesti, mutta en ole vegaani, ainakaan vielä. Mutta miksi en? Olen aina ollut tällainen keskitien kulkija, selkärangattomaksikin joku saattaisi kutsua, joka tuntee ehdottomuuden vaikeaksi ja kahlitsevaksi. Todellinen syy tässä tilanteessa on kuitenkin laiskuus – laiskuus kyseenalaistaa tarjolla olevia ruokia, laiskuus etsiä sopivia. Kyseessä on myös itsekurin puute. Motivaationi vegaaniseen syömiseen ei ole niin suuri, että pystyisin vastustamaan kiusausta esimerkiksi kaupassa, leipomossa tai jätskikiskalla. Suuri toiveeni onkin, että vegaaniset vaihtoehdot lisääntyisivät, siis myös sellaiset epäterveelliset, joita väsyneenä arjessa himoitsee eniten.

Onneksi vegaanibuumi kasvaa Tallinnassa päivä päivältä ja vaihtoehtoja alkaa jo olla, jos vain tietää mistä hakea. Olen useamman kerran poikennut reitiltä Muhu Pagarille satamaan hakeakseni heidän huikean herkullisia vegaanisia pulliaan. Harmikseni ne eivät kuitenkaan aina ole vegaanisia, enkä oikein ymmärrä miksi. Veget kun maistuvat ihan samalta kuin ne munalla, maidolla ja voilla leivotut. Ensi kerralla kyllä avaan suuni ja kysyn asiaa… Jätskin haen tilanteen salliessa La Muulta Telliskivestä ja onneksi vegaaninen Magnum on löytänyt tiensä muutamaan markettiin.

Lapsiperheen lemppari eli lähikaupan paistopiste ei edelleenkään yleensä tarjoa mitään vegaanista (valkoista sämpylää lukuunottamatta) ja tämä on ollut viime aikoina suurin kompastuskiveni. Kivalla ilmalla on helppo hilpaista lähikaupan kautta leikkipuistoon. Toki paistopisteen antimet eivät ole kovin terveellistäkään ruokaa, mutta eiköhän moni muukin vanhempi tiedä karjalanpiirakan hiljentävän ja pullan stressihermoja helpottavan voiman. Ei ole sama asia syödä mehujäätä, pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä.

Ravintolassa tai kyläillessä en viitsi olla vaivaksi ja otan sitä mitä tarjolla on. Olen jo nyt (vaikka mielestäni en tee asiasta numeroa) saanut kommenttia, että tämä “vegaanihössötys” ärsyttää joitakin kaveripiiriini kuuluvia. Ja kaikkien kaverina en toki halua ketään ärsyttää… Usein kuitenkin saan itse valita ravintolan ja valitsen sen niin, että sieltä löytyy hyvänkuuloinen vegaaninen vaihtoehto. Harmillisesti herkulliset vegevaihtoehdot jäävät usein pääruokaan ja jälkiruoan kohdalla vegaaneille on tarjolla sorbettia tai muuta ei-millään-lailla suklaakakkuun tai panna cottaan verrattavaa. Vaikka nämäkin olisi helppo toteuttaa vegaanisena. Kaikista eniten ärsyttää kuitenkin lastenlistan tarjonta. Vaikka täällä saakin useasta paikasta suht koht terveellisiä ruokia lapsille, sisältävät ne aina lihaa tai kalaa. Kasvisvaihtoehtona on aina kermainen juustopasta, jonka ravintoarvoissa ei ole hurraamista, mahat menevät sekaisin eikä sillä tietenkään ole vegaanisen kanssa mitään tekemistä… Vegaanisen, täysipainoisen lastenannoksen olen nähnyt vain yhden kokonaan vegaanisen ravintolan listalla. Eli tässä on totisesti parantamisen varaa. Ensi kerralla taidan haastaa ravintolan pohtimaan asiaa kysymällä puolikasta annosta aikuisten vegaanisesta ruoasta.

Vaikka kotona syönkin muuten vegaanisesti, olen pikkuhiljaa taas lipsunut ostamaan perinteistä maitosuklaata, jonka syöntiä olisi ehkä aiheellista rajoittaa nykyisestä myös muista syistä. En myöskään jaksa aiheuttaa konflikteja tai pahaa mieltä muille perheenjäsenille vaan annan heidän rauhassa syödä epävegejä vaihtoehtojaan (lähinnä jogurtteja) heidän niin halutessaan. Ilokseni miehenikin kuitenkin valitsee nykyään usein vegaanisen vaihtoehdon, jos sellainen on tarjolla.

Uskon, että luonteeni lisäksi täysvegaaniuden vaikeutena on se syy, minkä vuoksi koen vegaanisen ruoan paremmaksi vaihtoehdoksi. Tottakai on mukavaa, jos minkään eläimen ei tarvitse kärsiä ruokani vuoksi, mutta tällä hetkellä syyni on ennen kaikkea ekologinen. Lukemieni tutkimusten perusteella uskon, että vegaaninen ruoka on ekologisempaa ja että se on meidän tulevaisuus. Mutta tästä näkökulmasta en koe, että ehdottomuus olisi ehdottoman tärkeää. Tärkeää on mennä koko ajan enemmän siihen suuntaan, joka pitää maapallomme elinkelpoisena. Jos ruokavalioni koostuu, sanotaan vaikka, 80% vegaanisesta ruoasta, on se jo aika hyvin. Omasta mielestäni siis. Ymmärrän toki, että eläinten hyväksikäytön kannalta yksikin grillattu kala, munakas, villapaita tai nahkatossu on ongelmallinen.

Olen tässä puolentoista vuoden ailahtelevan vegeilyn aikana ilokseni huomannut, että tosiaan, mistään ei varsinaisesti tarvitse vegaanisuuden vuoksi luopua. Tähän mennessä olen onnistunut luomaan tai löytämään oikein hyvän vegaanisen vaihtoehdon jokaisesta himoitsemastani ruoasta (paitsi Fazerin sinisestä) ja löytänyt paljon kaikkea uutta ihanaa. Sen takia haluankin jakaa tätä intoa ja ymmärrystäni siitä, ettei vegaanisen ruoan valmistaminen (ainakaan Suomesta saatavilla raaka-aineilla) ole hankalampaa kuin sekaaniruoankaan eikä sen tarvitse edes maistua kovin erilaiselta, jos ei halua. Matkaa niihin kaupan valmiisiin, superhelppoihin ja erityisesti edullisiin vegevaihtoehtoihin kuitenkin vielä on. Innoissani seuraan tätä trendiä, joka toivottavasti pian tuo esimerkiksi sen vegaanisen karjalanpiirakan tai vihiksen kaupan paistopisteeseen tai vegaanisen Fazerin sinisen. Ehkä olen naiivi, mutta uskon, että silloin maailma olisi parempi paikka ja kaikki meikäläiset voisivat helpommin tehdä sen valinnan, joka tuntuu olevan elinympäristömme kannalta välttämätön.

PS. Tuon kaupan hyllyltä löytämäni vegan wrapin söin tätä tekstiä kirjoittaessani ja se oli juuri sellainen eines, jota kaipasin löytäväni useammin – maukas, jokseenkin epäterveellinen eikä liian kallis. Maailma paranee siis wrappi kerrallaan ❤️

Miksi sinä himmailet vegaanisuuden kanssa?

Erään aikakauden loppu

Myin juuri suurimman osan imetysvaatteistani kaverilleni ja hänen niitä sovitellessa koin melkoista haikeutta. Imetys ei ole ollut minulle helppoa eikä läheskään aina mieluista, mutta nyt kun todennäköisesti viimeinen imetystaipale on loppunut, olen melkeinpä surullinen.

Miksi sitten lopetin imetyksen? Kuten Leevi, myös Niilo lopetti tissittelyn loppujen lopuksi todella helposti – lopetin vain tarjoamisen eikä perään koskaan itketty. Vaikka molemmille on aina maito kelvannut, eivät he tainneet ollakaan mitään tissitakiaisia. Imetys loppui vähän yli viikko sitten ja edelleen päivittäin pohdin loppuiko se liian aikaisin ja pitäisikö aloittaa uudestaan. Kuitenkin koen, että Niilo oli jo aivan valmis siirtymään tissittömään aikaan, joten olisi ehkä hieman hassua aloittaa uudestaan vain omien fiiliksieni vuoksi. Imetyshetket aiheuttivat Niilossa raivokohtauksia, joten ne eivät olleet enää erityisen mieluisia (kummallekaan). Ehkä kaikista vaikeinta on se, että nyt kun maitoa tulisi kunnolla, ei sitä enää tarvita – ja silloin kun sitä tarvittiin, ei sitä tuntunut olevan riittävästi. Olen tehnyt imetyksen eteen niin paljon töitä, että nyt on hieman tyhjä olo.

Ja onhan imetyksen loppuminen myös positiivinen asia, varsinkin kun se loppui aika lailla lapsen omasta tahdosta. Minä saan uudenlaista vapautta ja luvan laittaa vaatekaapin uusiksi (tai siis kaivaa esiin ne ei-imetyskelpoiset kuteet). On ihanaa kun lapsi tulee lähelle, kainaloon, halaamaan, eikä ole “vain” tissin perään. Ehkäpä tämä tästä… Ja olen kiitollinen siitä, että loppujen lopuksi olen saanut imettää lapsiani näin kauan ja olen ylpeä siitä, että jaksoin nähdä sen eteen niin paljon vaivaa.

Juhlaruoat vegaanisesti?

Kevään juhlaputken inspiroimana aloin pohtia suhtautumistani perinteisiin suomalaisiin juhlaruokiin. Ulkomailla asuessani ovat perinteiset juhlaruoakamme muodostuneet yhä tärkeämmiksi. Maailmalla joululaatikoita, mämmejä ja tippaleipiä ei tietenkään saa kaupasta valmiina vaan ne pitää itse tehdä – jos löytää raaka-aineet. Ehkä juuri siksi niillä on ollut vielä suurempi merkitys kuin ennen.

Ruoka on aina ollut minulle tärkeää ja juhlapyhissäkin se kaikista tärkein asia. Juhlaruokien suhteen olen ollut hyvin konservatiivinen – perinteistä ei poiketa. Kerran äitini ehdotti kalkkunaa joulukinkun sijasta, mutta nostin asiasta kauhean älämölön. Ulkomailla asuminen on pakottanut joustamaan juuri siksi, koska Saarioisten laatikoita, kinkkua, mämmiä tai simaa ei noin vain ostetakaan. On pitänyt soveltaa ja päättää mitä jaksaa itse tehdä. Tämän välttämättömän muutoksen myötä onkin ollut helpompi muuttaa myös juhlaruokia pikkuhiljaa vegaanisempaan suuntaan, kun eivät ne ole maistuneet alkuperäisiltä enää muutenkaan.

Onneksi internetin ihmemaailma on täynnä reseptiä suurinpiirtein kaiken veganisoimiseen. Niinpä ei ole tarvinnut alkaa sokkona testailemaan, vaan myös juhlaruokien muuttaminen vegaaniseksi on ollut helppoa. Monesti vegaaniset versiot ovat jopa helpompia kuin alkuperäiset. Munkit ja pullat on superhelppo toteuttaa kasvimaidolla, kermaperunat vegekermalla, nakit voi korvata soijaversioilla, pasha ja sieni- ja perunasalaattikin onnistuu mainiosti soija- ja kaurapohjaisista tuotteista. Kalan sijasta pöytään voi kattaa porkkalaa, munakoisosilliä tai merileväkaviaaria. Oikein odotan ensi joulua, jotta pääsen toteuttamaan vegaanista joulupöytää!

Suurin haaste on ollut juhlapöydän “kunkun” eli kinkun tai lampaan korvaaminen. Onneksi en ole näitä viime vuosina aina saanut syödäkseni muutenkaan, niin sellainen tietynlainen hohto on niistä hävinnyt ja perinteiden muuttaminen helpottunut. Nyt pääsiäisenä tein BBQ-seitania Chocochilin ohjeella – se maistui minun lisäkseni myös miehelleni ja vanhemmilleni, joten sanoisin uuden perinteen syntyneen. Olen muutenkin aika ihastunut seitaniin – se on herkullista pitaleipien välissä ja paljon helpompi tehdä kuin oletin. Seitanin lisäksi erilaiset pyörykät tai vaikkapa täytetyt sienet voisivat sopia lihan tilalle juhlapöytään.

Nyt kun olen tälle tielle lähtenyt, on oikeastaan aika vapauttavaa keksiä uusia juhlaruokia. Johan niitä vanhoja on 30 vuotta popsittu!