Vegaanista ruokaa päiväkotiin

Olen jo jonkin aikaa kironnut, miksi lasten päivähoidossa ei ole mahdollisuutta kasvis- saati vegaaniruokaan. Maksamme aika paljon lapsiemme yksityisestä päivähoidosta, mutta valitettavasti se ei aina tunnu tuovan kaipaamiani etuja, kuten valinnanmahdollisuutta. Olen muutamaan otteeseen kysynyt Leevin hoitopaikassa mahdollisuutta tarjota edes yhtenä päivänä viikossa kasvisruokaa. Lisäksi olen ehdottanut, että iltapäivän välipalat voisivat olla hieman terveellisempiä ja ravitsevampia (kuin pulla, kakut ja letut hillolla). Mutta ei. Normaalit lapset eivät kuulemma tykkää sosekeitoista tai vihersmoothieista. Jep, niitähän meikäläisenlaiset kasvissyöjät, terveysintoilijat ja muut kummajaiset pakottavat jälkikasvunsa syömään.

Koska päiväkoti on muuten toiminut suhtkoht okei, eikä vegeä ole tietääkseni muuallakaan tarjolla, olemme jatkaneet melko lailla mukisematta yhteistyötä. Syksyn alussa Leevi vaihtoi uuteen, vanhempien lasten ryhmään ja sai heti uusia kavereita. Yksi heistä on vegaani ja kun kuulin hänen tuovan omat ruoat päiväkotiin, aloin tosissani miettiä tätä mahdollisuutta. Sinä samana päivänä Leevi sattui kysymään saisiko hänkin omat eväät huomenna, kun kaverillakin on. Niinpä päätin tarrata tilaisuuteen ja kokeilla kuinka hankalaa omien eväiden valmistaminen olisi. Onneksi päiväkodin johdolla ei ollut ongelmaa asian suhteen.

Suoraan sanottuna olen kovasti nauttinut siitä, että saan toteuttaa valitsemaani ruokafilosofiaa nyt hieman täysivaltaisemmin. Ruoanlaittaminen on intohimoni, joten minulle tämä ei ole ollut ikävä ylimääräinen tehtävä ja tykkään siitä, että tiedän lapseni saavan herkullista ja terveellistä ruokaa, joka ei ole ristiriidassa kotona tarjotun ruoan kanssa. Olen saanut uudenlaisen mahdollisuuden keskustella lapseni kanssa siitä, miksi emme kotona syö eläinperäisiä tuotteita. Toistaiseksi myös Leevi on ollut tyytyväinen, enkä ole kuullut varsinaista huonoa palautetta opettajiltakaan, vaikkakin joidenkin kommenttien perusteella tiedän, etteivät he ymmärrä miksi asia on niin tärkeä.

Joku saattaa ihmetellä, miksi vaivaudun. Mutta olen sitä mieltä, että kasvipohjainen ravinto on meidän tulevaisuutemme ja että jokaisella valinnalla on väliä. Sillä syökö lapseni viisi kertaa viikossa lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita vai ei, on väliä. Toivon, että meitä empiviä vanhempia on muitakin, ja että yhdenkin ihmisen esimerkki saattaa rohkaista muita. Kuten Leevin päiväkotikaverin perheen esimerkki rohkaisi minua. Toivon, että lähitulevaisuudessa päiväkodit ja koulut täällä Virossa huomaavat tarpeen tarjota muunlaista ruokaa, mutta ne eivät voi sitä huomata, ellei sitä kukaan sano ääneen.

Expatin tukiverkosto

Lasten syntymien jälkeen ulkomailla asumiseen on tullut uusia ulottuvuuksia. Yksi niistä negatiivisimmista on tukiverkoston puuttuminen. Varsinkin tilanteessa, jossa perhe muuttaa muutaman vuoden välein, on luotettavan verkoston rakentaminen vaikeaa ja energiaa vievää.

Toki tiedän, ettei kaikilla kotimaassakaan asuvilla ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon isovanhemmille tai muille sukulaisille tai ystäville sen useammin kuin meilläkään. Mutta joillakin ilmeisesti on. Sen näkee täällä Tallinnassakin – mummot ja papat ulkoiluttavat lapsia, kun vanhemmat ovat töissä tai tekevät jotain muuta.

Expatille ainoa paikallinen tukiverkosto on usein maksullinen, ja ainakin itse tunnun kasvaneen sellaiseen ajatukseen, ettei maksullisen lastenhoidon hyödyntäminen ole yhtä hyväksyttävää kuin sukulaisten apu. Sen lisäksi se tietysti maksaa, eli sen tarpeellisuutta tulee punnittua vieläkin enemmän kuin siinä tapauksessa, jos lapsi olisi vaikka isovanhemmalla hoidossa. “Onko tämä nyt oikeasti niin tärkeää, olenko varmasti nyt ansainnut tämän oman hengähdyshetken niin että jopa maksaisin siitä?” Eikä kaikilla ole edes varaa ottaa ulkopuolista apua. Lisähaasteena on löytää luotettava tyyppi, joka puhuu samaa kieltä lasten kanssa ja joka pysyisi maisemissa muutamaa kuukautta pidempään. Heitä ei välttämättä kasva puissa.

Onneksi Tallinna on lähellä Espoota, josta olen itse kotoisin ja jossa vanhempani edelleen asuvat. He pääsevät tänne kyllä, jos tositarve iskee. Mutta eivät vaikean yön jälkeen hetkeksi vauvaa viihdyttämään tai yhdeksi illaksi, jotta vanhemmat saisivat hieman kahdenkeskistä aikaa. Edestakaisiin matkoihin menee kuutisen tuntia, lautta-aikataulut täytyy ottaa huomioon eivätkä liputkaan toki ilmaisia ole. Olemme onnekkaassa asemassa siinä mielessä, ettei äitini ole enää työelämässä, joten hän voi periaatteessa tulla tänne milloin vain. Käytännössä hänellä on kuitenkin myös oma elämä.

Lääkärimme ehdotti kepeästi taannoin, kun näytin erityisen väsyneeltä, että äitini tulisi tänne joka viikonloppu lapsia hoitamaan. (Tässä uskon huomaavani suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eron – täällä tuntuu olevan paljon yleisempää, että iso- tai isoisovanhemmat hoitavat lapsia ihan päivittäin. Todennäköisesti kyse on osaksi olosuhteiden pakosta.) Kepeästä äänensävystä huolimatta lääkäri tuntui olevan täysin tosissaan. Voitte varmaan arvata onko tämä käytännössä mahdollista?Äitini on kuitenkin tullut hätiin jo useamman kerran näiden haastavien kuukausien aikana, ja arvostan sitä todella. Lisäksi vanhempani, kuin myös Wolfin vanhemmat, hoitavat lapsia silloin kun käymme heillä tai he ovat täällä. Mutta kuten sanottua, mikään säännöllinen, arkielämää helpottava apu tämä ei valitettavasti ole.

Asia voisi toki olla toinen, jos asuisimme kauemmin aloillamme. Ajan kuluessa olemme myös täältä löytäneet muutaman ystäväperheen, jolle uskaltaisin jättää lapset ja joka heidät ottaisi vastaan. Mutta kyllä kynnys kysyä, varsinkin kun perheissä on pieniä lapsia jo ennestään, on suurempi kuin jos isovanhemmat asuisivat samassa kaupungissa. Erityisen hankalia ovat tilanteet, jolloin joku on kipeänä. Kipeitä lapsia ei voi lähettää toiseen lapsiperheeseen leikkimään sillä aikaa kun vanhemmat kuittailevat univelkojaan. Käytännössä Wolfi on joutunut olemaan pois töistä useamman kerran tilanteissa, joissa joko minä tai lapset ovat kipeitä, koska muutakaan apua ei ole. Onneksi hänellä on se mahdollisuus. Ja onneksi hän ei matkusta työssään, kuten monien muiden expat-perheiden vanhemmat. Wolfin työn puolesta perheitä tuetaan mielestäni ihan kohtuullisesti, mutta tässä kohtaa olisi ehdottomasti petrattavaa – lastenhoitoasioissa meidät jätetään aika lailla oman onnemme nojaan, vaikka työn luonteeseen kuuluen sen järjestäminen on tavallista hankalampaa.

Kaiken kaikkiaan expatin tukiverkosto tulee kalliiksi. Milloin palkataan nanny, milloin maksetaan isovanhempien matkalippuja, milloin varataan hotellihuoneita kahdenkeskistä aikaa varten. Jos yhden yön hinnaksi ilman niitä itse treffejä tulee jo 200 euroa, kuinka usein olisit valmis sen maksamaan? Haaveilen säännöllisesti siitä, kuinka voisimme soittaa isovanhemmille ja kysyä voisivatko he katsoa lasten perään vaikkapa huomenna, jotta pääsisimme miehen kanssa kahdestaan jonnekin. Tai että lapset yökyläilisivät, että saisimme koko talon itsellemme yhdeksi vuorokaudeksi. Tai kun olen itse kipeänä, että joku tulisi ja veisi lapset hetkeksi muualle.

Isovanhemmilla ja muilla perheenjäsenillä on erilainen side lapsiin kuin palkatulla avulla. Tämä vuoksi itselleni ainakin on helpompaa jättää lapset heidän hoiviinsa kuin nannyn. Ja onhan se eri asia kun lapset saavat luoda suhdetta sukulaisiinsa, samalla kun vanhemmat saavat omaa aikaa. Sama nanny kun ei todennäköisesti pysy lapsen elämässä kovin montaa vuotta.

Millainen on sinun tukiverkostosi?

Tallinna lasten kanssa: Super Skypark @ T1

Täällä kylmässä pohjoisessa sisäleikkipuistot ovat kultaakin kalliimpia pienten lasten vanhemmille ja tämä on ymmärretty myös Virossa. Toistaiseksi leikkipaikat täällä eivät ole kuitenkaan yltäneet lähellekään Hoplopin ja muiden Suomesta löytyvien tasolle, vaan ovat olleet korkeintaan keskinkertaisia, usein jopa nuhjuisia kiipeilytelineitä ostoskeskusten perukoilla. Toki hinnatkin ovat ihan eri kaliiberia suomalaisiin verrattuna, joten leikkipaikoilla on tullut käytyä harva se viikonloppu.

Tallinnan uusin “nähtävyys”, vasta avattu T1-ostoskeskus lentokentän lähellä vastaa haasteeseen lapsiperheiden ajanviettopaikasta (kuten myös vanhempien ravintolamaailmoineen, elokuvateattereineen ja taidegallerioineen) ja sinne onkin tänä viikonloppuna avattu uutuutta hohtava Skypark, joka ei enää paljoa Suomen sisäleikkipuistoille kalpene.

Virolaiset tuntuvat hurmaantuneen trampoliineihin – trampoliinipuistoja löytyy useampia ja niissä käyvät ilmeisesti siis ihan aikuisetkin. Simppeleimmillään paikat ovat siis seiniä myöten trampoliineilla vuorattuja ja sisäänpääsymaksua vastaan pääsee testaamaan lantionpohjalihastensa kunnon. Skypark aloitti tällaisena trampoliinikeskuksena myös, mutta on uusien tilojen myötä laajentanut monipuolisemmaksi leikkipuistoksi.

Uudesta Skyparkista löytyy massiivisten trampoliinialueiden lisäksi myös leikkilinnake, pienten lasten alue, jättimäinen kiipeilyteline liukumäkineen sekä törmäilyautot. Hinta ainakin toistaiseksi oli hyvin kohtuullinen – alle 5-vuotiaan koko päivän lippu maksaa vain 5 euroa ja saattaja pääsee ilmaiseksi, mutta ei saisi käyttää “laitteita”, joka on käytännössä mahdotonta. Tällä lipulla ei myöskään saisi käyttää trampoliineja, mutta käytännössä kukaan ei tätä valvo. Tästä syystä hinnoittelu on hieman sekavaa, mutta ainakin tällä ekalla kerralla leikimme koko perhe puistossa sillä viidellä eurolla kenenkään puuttumatta asiaan.

Puiston rakentaminen on vielä hieman kesken, mutta sen pitäisi olla valmis vielä tämän vuoden puolella. Puiston sisälle tulee ilmeisesti vielä pieni kahvila ja välittömään läheisyyteen perheravintola, jotka lisäävät paikan viehätystä. Olen aina karsastanut ostoskeskusten leikkipaikkoja, joissa aikuiselle ei ole mitään kun ainoat eväätkin ovat pillimehuja ja tikkareita. Puistosta, kuten muidenkin ostareiden paikoista, voi vuokrata synttärihuoneen. Skyparkin huoneet olivat melkoisia koppeja, mutta niistä on hieno näkymä kaupungin kattojen yli merelle asti.

Vahva suositus siis joululomalaisille – vanhankaupungin iki-ihanan joulutorin lisäksi kannattaa hypätä nelosratikkaan Virun edessä ja ajaa katsastamaan tämä mesta. T1 vaikutti ensi katsauksella muutenkin aika kivalta ostoskeskukselta, vaikka moisia paikkoja yritänkin nykyään heräteostoksien pelossa vältellä.

Erään expatin virolainen ruokakori

Ulkosuomalaisten blogit-ryhmän haasteen innoittamana avaan teille tänään erään maanantaisen kauppakassin sisällön.

Tänään kassista löytyikin oikea lottovoitto blogipostausta ajatellen, nimittäin melkein viikon ruokaostokset. Yleensä pyrinkin kyllä käymään kaupassa (tai tilaamaan Prismasta) kerran viikossa isosti ja sitten hakemassa vain jotain pienempää, esim. lisää hedelmiä tai tuoretta leipää. Koen, että käytän silloin ruokaostoksiin sekä vähemmän aikaa että vähemmän rahaa. Mitään faktatietoa minulla ei tästä tosin ole. Tunnen myös suurta tyydytystä, jos saan lähes koko viikon ostokset tehtyä yhdellä kertaa.

Ruokakoristani löytyi tällä kertaa paljon vihanneksia ja hedelmiä, säilykkeitä, tofua, linssejä, Leeville soijajogurttia, Wolfille kefiriä, mehua, puurohiutaleita, muroja, vauvanruokaa, tortilla-aineksia ja oliiviöljyä. Kallein satsaus tällä kertaa oli tuo öljypullo. Kaappini eivät ole koskaan tyhjiä, vaan kuivakaapit ja pakastin on varustettu perusteellisesti peruskamoilla, kuten pastalla, riisillä, erilaisilla jauhoilla, säilykkeillä, kasvimaidoilla, mehulla, marjoilla ja pakastevihanneksilla. Täydennän näitä aina tarpeen mukaan. Tällä kertaa kaapit olivat melko täynnä, joten ostin lähinnä tuoretavaraa. Lasku pysyi kohtuullisena myös siksi, ettei vaipoille tai maidolle ollut tarvetta – nämä ovat varmaan kaksi suurinta menoerää kauppalaskussamme, tosin vaippalasku on pienentynyt Leevin oppiessa päiväkuivaksi ja Niilon käyttäessä suurimmaksi osaksi kestovaippoja.

Yleensä teen isommat ostokset joko Rimissä tai Prismassa. Spesiaalituotteita, kuten kookosjogurttia ja mantelimaitoa ostan lisäksi Selveristä ja Solaris-kauppakeskuksen ruokakaupasta. Ehkä eniten, verrattuna Suomen jättimarketteihin, ärsyttää että tarvitsemiani tuotteita täytyy juosta hakemassa ympäri kaupunkia ja ne ovat usein loppu. Tosin eipä jätti-Cittarissakaan ollut viimeksi mitään kookospohjaista jogurttia soijan ja kauran vallatessa hyllyt (normaalisti ilahtuisin valikoimasta kovasti, mutta soija ja kaura ovat edelleen imetysdieetin vuoksi poissa pelistä).

On vaikea verrata mikä ruokaostostottumuksissani on muuttunut ulkomaille muuton vuoksi, ja mikä muiden elämäntilanteen muutosten takia. Suomessa olen viimeksi elänyt sinkkuna sekasyöjätarjoilijana (lue: söin töissä), kun taas nyt olen kahden lapsen kotivegaaniäiti. Aiemmin kaipasin Suomen valtavia maitotuote- ja karkkivalikoimia, mutta pärjään nykyään mainiosti ilman. Jokainen maa missä olen ulkomaille muuton jälkeen asunut, on toki vaikuttanut ruokakorin sisältöön, koska eri maissa on eri asioita tarjolla. Suurin muutos on kuitenkin ollut se, että en ole vuoteen ostanut kotiin lähes mitään eläinperäistä, Wolfin aamujogurttia ja pizzajuustoja lukuunottamatta. Vielä viime vuonna ostin käsittämättömän määrän juustoja ja munia ja Ugandassa asuessa söimme liharuokaa lähes joka päivä. Puolan ajoilta muistan, kuinka hukassa olin täkäläisten maitotuotteiden kanssa yrittäessäni löytää rahkaa ja ruokakermaa. Mutta en oikeastaan muista tarkalleen mitkä olivat sen aikaiset luottoarkiruokani.

Eräs asia, jonka olen huomannut, on se, että täällä Virossa tulee ostettua hyvin sekalaisten merkkien tuotteita – on paikallista, suomalaista, ruotsalaista, italialaista… Suomessa ostaisin varmaan pelkkää Pirkkaa. Itseä jollain lailla ärsyttää tämä, ehkä purkit ja pakkaukset eivät erilaisuudessaan miellytä esteettistä silmääni.

Tällä hetkellä arkiruokina pyörii aika paljon samoja, johtuen omasta väsymyksestäni ja Niilon allergioista. Soija- ja kauratuotteet ovat jääneet lähes kokonaan ja syömme paljon papuja, linssejä ja kikherneitä. Sen minkä maksan enemmän mantelimaidosta kauramaidon sijaan, säästän uskoakseni ruoka-aineissa – pavut ovat edullisempia kuin tofu tai nyhtökaura. Luottoruokia ovat mm. pinaattilinssikastike riisin kanssa, sosekeitot, tortillat ja tacot, salaatit, pastat ja lasagne. Tällä viikolla listalla ovat ainakin tortillat (Suomesta tuodulla Härkiksellä), juuressosekeitto, chili sin carne ja pasta kaappiin jääneistä aineksista.

En oikein osaa verrata ruokaan menevää rahamäärää Suomeen, mutta melko kallista täällä mielestäni on. Useat tuotteet, joita päivittäin käytämme, kuten kasvimaidot ja -jogurtit, ovat täällä hieman kalliimpia kuin Suomessa. Onneksi maidot ovat nykyään aika usein tarjouksessa, vegebuumi jyllää täälläkin. Myös ihan perusjuttuja, kuten hedelmiä, vihanneksia ja kuivatarvikkeita vertaillessa tuntuu usein, että täällä on kalliimpaa kuin esimerkiksi Saksassa. Joka on aivan hullua, kun miettii virolaisen ja vaikkapa eteläsaksalaisen palkkoja. Rahtaankin aina täyslastillisen ruokatuliaisia sekä Suomesta että Saksasta.

Tämänkertainen kauppalasku oli ~55 euroa, joka kuulosti mielestäni aika isolta, kun ottaa huomioon, että suuri osa ostoksista oli suht edullisia kasviksia ja hedelmiä. Katson aina kilohintaa, enkä osta yleensä yli 3 euron kilohintaisia hevi-tuotteita yrttejä lukuunottamatta. Luomuheviä ostan harvoin – sitä on heikosti saatavilla, hinnat huikeita ja pakkaukset kolminkertaista muovia. Myös kuivatavaroissa vertailen hintoja parhaani mukaan, mutta yritän antaa painoarvoa myös pakkaukselle ja luomulle. Valmiit vauvanruoat kasvattavat laskua niin nopeasti, että vaikka voisinkin syöttää Niiloa pelkästään kaupan sapuskoilla, ei taitaisi rahapussi kestää (vauvanruoat on yksi asia, jonka Saksasta saa kolmanneksen sillä hinnalla mitä täältä).

Jos muidenkin ulkosuomalaisten ruokakorit kiinnostavat, pääset lukemaan niistä näistä linkeistä:

H niinkuin Hausfrau

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä

Life in English

Vihreän saaren emäntä

Suomalainen im Allgäu

There was a blog post challenge in one of my Facebook expat groups – to tell about your grocery basket abroad.

I started thinking what has changed in my grocery shopping habits since I moved away from Finland. More than moving abroad I think my habits have been changed by other changes in my life. When I last lived in Finland I was single living alone working in restaurant – which means I mostly ate at work or at my parents. Usually I went grocery shopping on Sundays when I had hangover, and bought bunch of unhealthy crap.

Now I am stay-at-home mom of two, who has recently cut almost all animal products from my diet. So the biggest change is obviously there. I cook more, bigger and, I would like to think, healthier. And the ingredients have changed completely, which keeps cooking interesting.

Every country where I have lived has of course had its effect on what I buy. I buy what is available with reasonable price. For example in Uganda proper cheese was difficult to find and the fruits and veggies were different from what we have here. In Poland, when I first lived outside Finland, I was quite lost and annoyed when the milk product selection wasn’t at all what I was used to.

Nowadays the most expensive food stuff I buy is probably almond milk, almond butter and all kinds of special flours, like chickpea, coconut and buckwheat flour. But I think that compared to my previous meat, egg and cheese heavy diet, I don’t spent much more.

What I’m wondering here in Estonia is how expensive it sometimes is. How can average Estonian afford anything more special when prices are higher than in Finland? And for example ready baby food is ridiculously expensive – sometimes three times more than in Germany where people earn three times more…. So I keep dragging half a suitcase of food from Finland and Germany whenever possible.

#%@^# refluksi

Juuri kun alkoi näyttää siltä, että Niilon allergiat (tai yliherkkyydet) alkavat helpottaa ja alamme löytää hänelle kiinteitä ruokia syötäväksi, räjähti refluksi niin sanotusti käsiin ja yöt menivät entistä karmeammiksi.

Mitä nämä karmeat yöt meillä ovat tarkoittaneet? Normaaliksi muodostuneen 2 tunnin välein heräilyn sijaan olemme Niilon kanssa heränneet viimeiset viisi (?) yötä about 15 kertaa välillä jopa 10 minuutin välein. Tällä kertaa syy on ollut selkeä, koska sen voi kuulla ja nähdä. Silent refluksi jyllää yöt päivät, mutta makuuasennossa se haittaa erityisesti – vauvaparka nieleskelee pukluja, yskii, vääntelehtii ja kiemurtelee epämukavaa oloaan. Silent refluksi on siis refluksin muoto, jossa vatsan sisältö ei tule ulos asti vaan lapsi nielee sen.

On hyvin todennäköistä, että refluksin paheneminen on allerginen reaktio johonkin ruoka-aineeseen, mutta koska se on pahentunut hieman huomaamatta, eikä ole koskaan ollutkaan kokonaan pois, en edelleenkään tiedä mikä sen aiheuttaa. Viime viikolla näytti siltä, että soija on vihdoin Niilolle ok, mutta nyt täytyy jättää se taas hetkeksi pois, koska uskon sen olevan todennäköisin vaihtoehto. Pahinta on se, ettei mikään muu kuin tissillä roikkuminen tunnu auttavan vauvan oloa. Ja mitä useammin vauva juo, sitä enemmän maitoa nousee kurkkuun eli kierre on valmis.

Refluksiin on lääkkeitä, mutta vauvoille niitä varten tarvitsee reseptin ja reseptiä varten lääkärin joka sellaisen suostuu kirjoittamaan. (Toki olen itsekin sitä mieltä, ettei turhaan pidä lääkitä, varsinkaan pientä vauvaa.) Tässä asiassa valitettavasti korostuu tämä ulkomailla asuminen. Etsin tietoa suomeksi ja kuulun suomalaisiin vertaistukiryhmiin, joista saatu informaatio ei aina kohtaa paikallisten lääkäreiden näkemysten kanssa. Onneksi olemme kuitenkin Virossa – en voi kuvitellakaan että Ugandassa (jossa lasten ongelmat ovat vakavampia ja resurssit menevät niiden ratkaisemiseen) olisimme saaneet mitään apua allergia- ja refluksiasioihin. Täältäkään en kuitenkaan ole löytänyt sellaista apua, jota olisin kaivannut. Oma perhelääkärimme ei oikeastaan usko refluksiin, mutta suostui kuitenkin vänkäämiseni tuloksena kirjoittamaan kesäkuussa reseptin Losec-nimiseen lääkkeeseen. Se ei valitettavasti tuonut apua (annostus oli puolet pienempi kuin mitä olin kuullut Suomessa annettavan). Sen jälkeen lääkäri totesi, ettei refluksia ole kun ei lääke auta. Ja tähän uskoin itsekin aina joka toinen päivä.

Tällä viikolla sain kuitenkin taas tarpeekseni ja kirjoitin sähköpostia elokuussa tapaamallemme allergialääkärille Suomeen. Ilokseni hän vastasi saman tien ja kirjoitti reseptin Zantac-lääkkeeseen ja suositteli samalla aloittamaan myös Silicea-piihappogeelin antamisen. Tuota geeliä meillä onkin ja sitä on kokeiltukin, joskaan ei johdonmukaisesti. Nyt otettiin siis se käyttöön lääkärin antaman annostuksen mukaan. Lääkkeen saaminen onkin sitten toinen juttu – tänä vuonna on ollut tarkoitus alkaa mahdollisuus ostaa lääkkeitä Virosta suomalaisella reseptillä. Mutta se ei vielä toimi, ja apteekkarin mukaan hommassa menee vielä viikkoja. Oma lääkärimme kertoi, ettei ko. lääkettä edes saa täältä eikä sitä Virossa lapsille käytetä. Nyt sitten odottelen peukut pystyssä, että eräs ihana ihminen saisi lääkkeen huomenna Suomesta tuotua. Ja että se auttaisi Niiloa, edes vähän, koska hän aivan varmasti kärsii tilanteesta minuakin enemmän.

Ehkä kuitenkin eniten ärsyttää oma venkslaaminen asiassa – “ihan varmasti on refluksi, ei tämä ole normaalia” vs. “ei tässä mitään hätää ole, kyllä me pärjätään”. Olisi pitänyt kysyä ja vaatia apua aiemmin. Miksi sitä aina vähättelee näitä asioita, kenelle todistelen pärjääväni? Miksi lääkäriin mennessä alankin yhtäkkiä kaunistelemaan asioita?

Niilon selkeiden refluksioireiden myötä olen herännyt miettimään voisiko jotain samantapaista olla myös Leevin edelleen jatkuvien heräilyjen takana? Pohdimme ja pohdimme, emme vain osaa kysyä apua, emme tiedä mistä kysyä. Pelkäämme kai, että meidät nauretaan lääkäristä ulos ja lähetetään kotiin unikouluohjeiden kera. Perhelääkärimme ei 3-vuotistarkastuksessa ollut huolissaan, koska Leevi kehittyy normaalisti. Mielestäni on aika radikaalia puuttua uniongelmiin vasta sitten, kun ne näkyvästi haittaavat lapsen kehitystä…

Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi emme löydä apua? Olisiko yhtä vaikeaa, jos asuisimme jomman kumman kotimaassa? Miksi lapsemme nukkuvat niin huonosti? Onko se meidän vikamme, olemmeko kasvattaneet heidät heräilemään? Vai onko taustalla terveyteen liittyviä ongelmia? Niin monta kysymystä, jotka ovat edelleen vastaamatta kolmen vuoden jälkeen.

Last week Niilo’s reflux got cleary worse, and I am getting so frustrated. Nothing helps, but there seems to always be a new gear with this illness. No matter how hard we try – to take it easy with solid foods, to keep diary of every bit that was put in his mouth and mine. Still we are lost. And now instead of waking up 6 times a night, we are up 15 times. Living abroad certainly doesn’t make it easier – doctors have different information than what I get from Finland and same medication is not available. I feel like I need to prove my information every time we go to doctor here, that everything I say is different from the way they do things here. And I’m not saying our ways in Finland would be better, but they are the ones I know about. Luckily we live in Estonia, not in Uganda anymore. At least it is possible to go to Finland for a doctor and get medicine from there. But it is frustrating.

I got one Finnish allergy doctor to write a prescription for medicine for Niilo – now we first wait and see if we can get the meds here and then if they help. I really really hope they do, because the situation is getting unbearable and I don’t want to see my baby suffering.

Now when Niilo’s symptoms are so clear and I am certain about the silent reflux, I cannot stop wondering whether something similar is behind Leevi’s night restlessness too. But how to find out an answer to that, how to find a doctor who takes our concerns seriously? Our own doctor said she is not worried, because Leevi develops normally. To me it sounds a bit extreme to only start worrying when a 3yo is behind in development. Maybe we haven’t just raised our concerns loud enough…? Maybe we haven’t taken the situation seriously enough.

Again these questions that have hovered over our heads for 3 years – have we caused this, have we raised our boys to become terrible sleepers? Or could there be something else behind it? I wish we’d have an answer.

Syysretki Saarenmaalle

Viime viikonloppuna teimme kahden yön reissun Saaremaalle Wolfin vanhempien kanssa. Valitsimme yöpymispaikaksi kylpylähotellin saaren “pääkaupungissa” Kuressaaressa, jotta tekemistä olisi myös kurjemmalla kelillä.

Georg Ots Spa oli erittäin miellyttävä kokemus. Heti perille saapuessamme huomasimme hotellin lapsiystävällisyyden – aulassa oli kaksi erilaista leikkihuonetta perheen pienimmille. Huone oli tilava, siisti ja parvekkeella varustettu. Meidän huoneestamme avautui näkymä Kuressaaren linnalle. Lisämaksusta saimme huoneeseen lisävuoteen Leeville – tämä tosin oli pettymys, 15 eurolla per yö odottaisi saavan parempaa kuin rikkinäisen ränkylän. Mutta emmepä vuoteella paljoa tehneetkään, Leevi kun halusi nukkua iskän kainalossa. Onneksi huoneen sänky oli varmaan 2 metriä leveä, joten mahduimme kaikki neljä siihen. Tämä olikin ensimmäinen kerta sitten Niilon syntymän kun nukuimme kaikki samassa huoneessa. Meni paremmin kuin pelkäsin, mutta ihan kiva silti, että kotona on tilaa olla erikseen. Ensimmäisen alkuyön herätteli Leevi ja toisen aamuyön Niilo… Saimme sentään kaikki muutaman tunnin unta.

Hotellin kylpylä oli myöskin oikein miellyttävä. Tunnelmallinen valaistus, useampi erilainen allas, joissa kaikissa oli lämmin vesi (lämpimimillään 36 astetta) ja monta saunaa. Nautimme kaikki lotraamisesta niin paljon, että kävimme lauantain sadepäivänä kylpylässä peräti kahdesti. Niilo nautti lämpimästä vedestä ja Leevi oppi uimaan itsekseen kellukkeilla. Vielä parempi olisi kylpyläkokemus ollut, jos sieltä löytyisi ihan oikea liukumäellä varustettu lastenallas, mutta joka tapauksessa Leevillä oli loputtomasti hauskaa uusia taitojaan esitellessä.

Imetysdieettini vuoksi olin huolissani siitä, mitä sapuskaa kaupungista löytyisi ja joutuisinko tyytymään tomaattileipään aamiaisella. Onneksi Kuressaaresta löytyi kuitenkin useampi ravintola, jonka listoilta sai jotakin sopivaa tai sopivaksi muokattavaa. Erityisesti suosittelen Resto Hafenia – heidän ruokansa oli erinomaista ja kaunista, ja paikka itsessäänkin kiva. Aamiaiselta löytyi salaatteja, vihanneksia, kinkkua (olen viime aikoina sortunut syömään hirveästi possua, kun tuntuu että muuten vaihtoehdot ovat vähissä), marmeladia, leipää, hedelmiä, muroja, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, joista sain kasattua ihan kivan aamiaisen. Varsinkin, kun pyytämällä sain mantelimaitoa murojen seuraksi.

Reissu sujui kaikinpuolin hyvin – toki kaksi huonetta olisi parempi kuin yksi ja olisin mielelläni nauttinut aamiaisen tarjonnasta enemmänkin. Hotellia suosittelisin ehdottomasti ja uskon, että palaamme sinne vielä. Ajomatka tuntui melko pitkältä vaikka yhteensä autossa istuttiin vain 2,5h. Onneksi lapsukaiset eivät sentään ihan suoraa huutoa parkuneet, vaan nukkuivat osan ajasta ja Leevi katseli DVD:tä ja kuunteli musiikkia puhelimesta. Lauttamatka olikin sitten tosi lyhyt totuttuun kahteen tuntiin verrattuna – vain 25 minuuttia.

Koko perhe todella viihtyi kylpylässä ja suunnitelimmekin jo uutta spa-reissua Rakvereen tai Laulasmaalle, jonnekin hieman lähemmäs siis.

Last weekend we visited Saaremaa for two nights, and it was really a nice weekend getaway even traveling nowadays is not as relaxing as it used to be. Boys were nicer in the car than expected and also the nights in one room went alright (considering the current state of night sleep in this household). We haven’t been all sleeping in the same room since Niilo was born.

We booked a spa hotel in Kuressaare, the capital of Saaremaa and Wolfi’s parents and their friends from Germany also joined us. Georg Ots Spa was a perfect choice – clean, modern, and very kid-friendly. We liked the spa so much that we didn’t see much Kuressaare this time. We are definitely gonna return here.

I was a bit concerned about what I might eat on the island with my breastfeeding diet, but luckily there was some options. I especially want to recommend Resto Hafen right next to the hotel – amazing food, nice service and a cute place.

We got so into spa holiday after this one that we already planned for the next one. Perhaps Rakvere or Laulasmaa next. Something a bit closer would be nice.

Vegaani Tallinna

Kuten tiedätte, olen intohimoinen ravintolapalveluiden kuluttaja. Viime aikoina olen keskittynyt tutkimaan erityisesti vegaania ravintolatarjontaa täällä Tallinnassa ja se onkin ilahduttavan laaja. Vegetrendi on iskenyt tänne täydellä voimalla – ainakin mitä tulee ulkona syömiseen. Valitettavasti supermarkettien valikoima laahaa perässä, hitaasti mutta varmasti.

Listaanpa tähän siis vinkkini vegaaniruoasta kiinnostuneelle Tallinnan-matkaajalle. Ja vinkatkaa te minulle takaisin, jos (kun) listalta vielä puuttuu helmiä. Ja vaikka et pääsisikään mihinkään listan paikoista, on useimmissa (hyvissä) ravintoloissa tarjolla jotakin vegaanille sopivaa.

Edit: Halusin tähän vielä lisätä, että vaikka varsinkin Tallinna on vegaaniystävällinen, käsite ‘vegaani’ tarkoittaa ilmeisesti viroksi sekä vegaania että kasvissyöjää. Joten vaikka listassa mainittaisiin (V), kannattaa vielä varmistaa, ettei se sisällä maitotuotteita. Olen nyt useamman kerran törmännyt esimerkiksi “vegaaniseen” vuohenjuustosalaattiin.

Hyväksi todettuja vegaanista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja

Tokumaru

Ikisuosikkini Tokumaru, josta olen jo kirjoittanut oman postauksenkin, tarjoilee todennäköisesti Euroopan parasta vegaanisushia. Myös muutama muu annos löytyy vegaanisena, mm. tofu-don on taivaallinen. Tokumarun varsinainen ravintola löytyy Solaris-kauppakeskuksesta, ja on viihtyisä ainakin lounastamiseen. Heillä on myös useampi take-away-piste ympäri keskustaa.

NOP

Vanhassa puutalossa Kadriorgin ihanassa naapuristossa sijaitseva NOP on ollut suosikkini alusta lähtien, siis kauan ennen orastavaa vegaaniuttani. Heidän brunssinsa on ilmeisesti muidenkin suosikki, koska paikka on viikonloppuisin aina täyteen ammuttu (ja palvelu hitaanlaista). NOPin listalla kaikki on luomua ja vegaanivalikoimaakin löytyy mukavasti.

Fafa’s

Stadista tuttu falafel-ketju Fafa’s rantautui keväällä Tallinnaan ja on ollut siitä asti yksi suosikeistamme, siitäkin huolimatta, että hinnat ovat täkäläisittäin korkeahkot. Fafa’sin valikoimassa on niin vegaania kuin sekaaniakin sapuskaa.

Restoran V

Ainakin jokaisen virolaisen ja kenties myös suomalaisen vegaanin korviin lienee kuulunut V:tä ylistävät sanat. V on täysin vegaani ravintola, jonka annokset muistuttavat fine diningia, vaikka paikka onkin rento eikä todellakaan hinnalla pilattu. Edelleen ravintolasta on vaikeaa saada pöytää, ainakin turistisesongilla ja viikonloppuisin. Olen käynyt V:ssä syömässä kolme kertaa ja joka kerralla lautaselta on löytynyt sekä herkullisia että tylsiä tai kummallisia ratkaisuja, joten aivan 100% en tähän V-hypetykseen lähde mukaan. Hienoa kuitenkin, että kokonaan vegaani ravintola jatkaa ilmeistä voittokulkuaan.

Vegan Kohvik Inspiratsioon

Vanhan kaupungin toinen kokonaan vegaani ravintola on naapurissamme sijaitseva Inspiratsioon, rento hippimäinen kahvila-ravintola, josta saa sekä aamiaista että tukevampaakin sapuskaa, mm. pizzaa, burgeria ja wrapeja sekä herkullisia kakkuja. Ruoka on hyvää ja edullista, palvelu hieman poukkoilevaa – ystävällistä mutta välillä väki tuntuu olevan hieman ulapalla.

Kohvik Komeet

Solaris-kauppakeskuksen katolla sijaitseva Komeet on erityisen hyvä ollakseen kauppakeskusravintola. Heidän listaltaan löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa, joten paikka sopii hyvin sekalaiselle seurueelle.

Von Krahli Aed

V:n naapurissa vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola tarjoaa jokaisesta annoksesta sekä vegaani- että sekaaniversion. Hauska konsepti, hyvä ruoka ja ihana sisustus.

F-Hoone

Suomalaisten suosikki, ei-enää-niin-hipsteri F-Hoone Telliskivessä tarjoilee mukiinmenevää edullista sapuskaa ja useamman vegevaihtoehdon. Palvelu on välinpitämätöntä, jonka vuoksi paikka ei pääse omaan top kymppiini, mutta menköön tälle listalle kuitenkin.

Lendav Taldrik

Sisustuksellaan hurmaavan intialaisen ravintolan menusta löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa.

Must Puudel

Tämä ihana ravintola sopii kaikkeen – herkullista aamiaista ja lounasta, mukavan rentoa menoa illanviettoon. Menusta löytyy monta vegaanivaihtoehtoa.

Veg Machine

Balti Jaama Turgin food courtilla sijaitseva vegaanikioski tarjoilee mm. vöneriä, jota en ole muualla Virossa nähnyt. Erityisesti bataattiburgeri vei kielen mennessään.

Oivaline

Kauempana Kalamajan perukoilla odottaa aarre, tämän kahvilan vegaaniset kakut ovat nimittäin parasta mitä olen hetkeen syönyt. Kalamaja-kierroksen päätteeksi siis oivallinen valinta virkistäytymiseen.

La Muu

Paikallinen luomujäätelövalmistaja sai oman kahvilansa tänä kesänä. Tellikivessä sijaitseva paikka onkin noussut tämän kesän suosikiksi, koska valikoimasta löytyy myös paljon vegaaneja herkkuja (esim. vegan brownie ja vegan kirsi ovat taivaallisia).

Karu Talu Shokolaad

Ruotsalaisen naisen pystyyn pistämä puoti valmistaa vegaanista suklaata, jota löytyy jos jonkin sorttista. Täältä on hyvä hakea tuliaiset, kunhan muistaa ostaa niin paljon, ettei itse syö kaikkea.

Muhu Pagarid

Leipomoketjun uusin kahvila sataman lähistöllä leipoo myös vegaanisia herkkuja, vaikkakaan ei ilmeisesti joka päivä. Jos tuuri käy, osut paikalle juuri uunista tulleiden marsipaanipullien ääreen. Niiiiiin hyvää.

Kiinnostavia, mutta vielä testaamatta

Toormoor

Balti Jaama Turgilla sijaitseva kahvila valmistaa raakakakkuja ja pientä purtavaa, mutta jostakin syystä se on vielä testaamatta.

Bliss

Buffet-ravintola Bliss avasi muutama viikko sitten toisen toimipisteensä Solaris-keskukseen. Kaikki tämän itsepalveluravintolan ruoka on vegeä ja suuri osa vegaania. Odotan innolla pääseväni testaamaan uutta tulokasta.

Paras valikoima vegaanituotteita

Jos oleskelet Tallinnassa pidempään ja tarkoitus on valmistaa itse ruokaa, ovat vegaaniystävällisimmät supermarketit Solariksen alakerrasta löytyvä kauppa sekä Prismat. Niistä löytyy soijatuotteita, erilaisia maitoja ja joitakin hieman erikoisempia juttuja, kuten jogurtteja ja kermoja. Mutta kaikinpuolin markettien valikoima täällä on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa ja kuulinkin paikallisen vitsin, jonka mukaan virolainen tissuttelija hakee tuliaiset Latviasta ja vegaani Helsingistä.

Here’s a list of some of the vegan friendly places in Tallinn, which actually heartwarmingly interesting for a person following plant-based diet.

Tallinna taaperoille

Nyt kesäloma-aikaan kuulee usein kysyttävän Tallinna-vinkkejä lapsiperheen näkökulmasta ja täällä kaksi vuotta asuttuamme uskaltaisin väittää tietäväni asiasta jotain. Ajattelin siis koota vinkkilistan, toivottavasti se on jollekulle hyödyllinen.

Laivalla

Meidän testaamistamme laivoista Tallinkin alla operoiva Silja Europa lienee kaikista kivoin taaperon kanssa – heillä on hienoin leikkihuone. Huoneesta löytyy pallomeri, kiipeilyseinä, liukumäki, autoja, nukkeja, pelejä ja pleikkarit eli kaikille riittää puuhaa. Ainoa miinus on matkan kesto, muistaakseni 3,5h.

Toiseksi parhaita ovat Tallinkin nopeat laivat, vaikka niiden leikkipaikat eivät ole parhaimmasta päästä. Jos laivalla haluaa syödä, on vaihtoehtoja mistä valita – buffaa (aamiainen on rahansa väärti), lihapullia Fast Laneltä tai Burger Kingiä. Taxfreessä leluja ja lastenvaatteita.

Pohjat vetää Viking Line, jolle en enää leikki-ikäisen lapsen kanssa lähde. Ilmeisesti he suosivat business-matkailijoita ja “uusi” FSTR ei ollut uutta nähnytkään.

Eckerö Lineä emme ole vielä testanneet.

Jos Tallinnaan haluaa lentää, on lentokenttä ihanan kotoisa ja sieltä löytyy lapsille leikkipaikka. Lisäksi lentokentältä pääsee kätevästi ratikalla keskustaan.

Tekemistä

Puistot

Kesäaikaan tekemistä piisaa, sillä keskustan ympäristö on täynnä leikkipuistoja. Leikkipaikkoja löytyy mm. Tornide Väljakin puistosta, Falgi parkista, Hirveparkista, Telliskivestä, Kalamajan Kalmistu parkista, Lennusadamasta, Politseiaia parkista, Lembitu parkista ja Kadriorgista. Isompia leikkipuistoja löytyy bussimatkan päästä, esimerkiksi Männi park ja Löwenruh-puisto ovat matkan arvoisia.

Rannat

Keskustan liepeillä, Kadriorgin puiston kohdalla on pieni ranta, jossa on matala vesi ja hieno valkoinen hiekka. Isolle valkohiekkaiselle ja niin ikään matalalle Stroomi-rannalle pääsee 15 minuutissa bussilla numero 3 tai 40. Stroomilla on myös monta leikkipaikkaa. Piritan rantaan pääsee myös bussilla useammasta paikasta. Jos huvittaa seikkailla vielä hieman enemmän, on Kakumäen ranta myös hieno. Sinnekin pääsee bussilla keskustasta.

Sateen sattuessa uimaan pääsee myös sisälle – keskustassa ainakin Reval Sportiin ja Meriton-hotelliin. Viimsissä Tallinnan ulkopuolella on iso vesipuisto ja spa.

Ostokset

Tallinnan paras ostoskeskus Ülemiste sijaitsee lentokentän vieressä ja sinne pääsee ratikalla tai bussilla 15 minuutissa. Keskuksessa on suuri valikoima lastenvaateliikkeitä, useita sellaisia, joita Suomessa ei ole ja iso leikkipaikka.

Myös Rocca al Mare-keskuksessa on paljon lastenvaatteita ja ihanan näköinen lapsille suunnattu parturi-kampaamo (emme ole vielä testanneet). Tätä postausta kirjoittaessa Roccan lasten leikkipaikka on suljettu remontin vuoksi.

Kaubamajasta löytyy iso lastenvaate- ja leluosasto. Telliskivessä ja Balti Jaama Turgilla myydään paikallisten suunnittelijoiden lastenvaatteita.

Kulttuuri

Museoita ja muuta korkeakulttuuria olemme harrastaneet hävettävän vähän, mutta ainakin Kadriorgin Miiamilla-museo on taaperoille käymisen arvoinen. Olen kuullut hyvää Lennusadamasta (sukellusveneitä jne.), Tervishoiumuuseumista (terveydenhuoltomuseo), Loodusmuuseumista (luonnontieteellinen museo) ja Nuku-teatterista (nukketeatteri).

Tallinnan eläintarha on kiva paikka viettää kesäpäivää, siellä on uusi jääkarhulinnake eivätkä hinnat huimaa päätä.

Keskiviikkoaamupäivisin Kino Artis ja Coca Cola Plaza näyttävät leffoja, joihin kaiken ikäiset lapset ovat tervetulleita leikkimään (huom. aikuisten leffoja), joten jos englannin, viron tai venäjän kieli sujuu on tämäkin varteenotettava vaihtoehto.

Syömään

Listasin Tallinnan lapsiystävällisiä ravintoloita viime vuonna. Listan Kukeke ei ole enää olemassa ja lisäisin listalle Vapianot ja Kniks & Kraaps-ravintolan. Löwenruh-puistossa on hienon leikkipuiston lisäksi kiva perinteinen ravintola, jonka takapihalla riittää tekemistä perheen pienimmille. Muitakin varmasti on – kuten jo tuossa aiemmassa postauksessani hehkutin, on Tallinnan ravintolaskene yleisesti ottaen todella perheystävällistä.

Nukkumaan

Sattuneesta syystä en osaa oikeastaan sanoa hirveästi Tallinnassa majoittumisesta lasten kanssa. AirBnbtä löytyy pilvin pimein ja ainakin ne, joissa kaverimme ovat yöpyneet, ovat olleet todella kivoja. Suosittelen vanhankaupungin ja Kalamajan huudeja.

Muita vinkkejä

Vaikka ravintolat ovat usein lapsiystävällisiä, voi niihin olla vaikea päästä rattailla, joten suosittelen jättämään ne mahdollisuuksien mukaan kotiin tai majapaikkaan. Tallinnan julkinen liikenne on ilmaista alle kouluikäisille lapsille ja alle 3-vuotiaan kanssa matkustavalle aikuiselle (rattaita ei tarvitse). Julkinen liikenne on selkeää ja aikataulut löytyvät helposti Google Mapsistä. Eli todellakin kannattaa lähteä Viru-hotellia ja vanhaa kaupunkia kauemmas.

Tallinn for toddlers – I figured we’ve now lived here long enough to share some tips what to do in Tallinn with small children

To get there

If you’re arriving from Helsinki the best ferries, by my opinion, are Tallink’s. Silja Europa has the best playground, with it’s climbing wall, slide, ball pool, toys and games. The journey takes 3,5 hours though, so if you are in a hurry Star and Megastar are better even their playgrounds are much smaller.

Once we’ve done the trip with Viking Line and I must say I wouldn’t do it again with kids. There’s no space to play, these ferries are apparently meant for business people. So far we haven’t tried Eckerö Line, so I don’t know about them.

If you come by plane, Tallinn airport is kid-friendly – it’s small and quiet and there’s a playground in the middle. From the airport it is easy and quick to get to the city by tram.

What to do?

Parks & playgrounds

Summer time is the best time to explore Tallinn with kids. There’s plenty of parks with playgrounds around the city center and even bigger ones a bit further. Check for example Tornide väljak, Falgi park, Hirvepark, Telliskivi, Lennusadam, Kalmistu park, Politseiaia park, Lembitu park and Kadriorg. Löwenruh and Männi park are worth of a bus ride to the suburbs.

Beaches

Estonia is maybe not so well known of it’s beaches, but it should be. Even around Tallinn there’s a few really nice white sandy beaches with shallow water for the kids to play in. So if you’re lucky enough to catch those few perfect summer days, this is where you should head to.

Closest one to the center is a small (unofficial) beach by the Kadriorg park. Further to same direction you’ll find Pirita beach which is maybe the most well-known one. You can get there by bus from the center.

My favorite in Tallinn is Stroomi beach 15 minutes bus ride from the center. There’s tons of space, usually clear water and it has several playgrounds.

If you are up for more adventure, take a bus to Kakumäe beach.

In case of bad weather, swimming is possible at least in Reval Sport and Meriton hotel. There’s a big spa and water park in Viimsi, just outside Tallinn.

Shopping

The best shopping center in Tallinn is Ülemiste keskus near the airport. There’s lots of toy and kid’s clothing stores and a big indoor playground.

Also Rocca al Mare keskus is full of shops for children and there is the cutest kids’ hairdresser I’ve seen. Unfortunately Rocca’s playground is at the moment under renovation.

In the center Kaubamaja has huge toy and children’s clothing section. Estonian designers’ clothes you find in Balti Jaama Turg and in Telliskivi.

Culture

We’ve been really lazy exploring Tallinn’s cultural offer, but at least Miiamilla museum in Kadriorg is perfect for toddlers. I’ve heard good things about Nuku puppet theater, Health care museum (Tervishoiumuuseum) and Nature museum (Loodusmuuseum) and Lennusadam.

Tallinn’s zoo is worth of the 15-minute bus ride – there’s a new polar bear house and the prices aren’t too crazy. You can combine this with shopping in Rocca al Mare.

Kino Artis and Coca Cola Plaza organize baby cinema on Wednesday mornings – movies are usually for adults, but babies and toddlers are welcome to play in the theater. Movies are usually shown in original language with Estonian and Russian subtitles.

Where to eat?

I’ve written before about Tallinn’s family friendly restaurants. Tallinn is a really nice place to eat with kids so don’t be afraid to go anywhere outside this list either. Restaurant Kukeke is no longer existing and I might add few places to this year-old list. For example both Vapianos in city center have playgrounds and kids’ menus and Kniks & Kraaps in Balti Jaama Turg is a great family restaurant. Also Löwenruh park’s restaurant was nice, especially their terrace with view to the duck pond and a nice playground.

Where to sleep?

As it happens, I’m not an expert in this matter. Friends of ours have had good experiences with Airbnb in Tallinn – my suggestion is to rent a place in Old Town or Kalamaja.

Other tips

Even though Tallinn is kid friendly, it isn’t buggy friendly, especially the Old Town and some of the trams. So if possible I suggest to leave buggy home or to the hotel when wandering around the center.

If you want to use the pubic transport, it is free for preschool children and to adult traveling with under 3 year old. So I suggest to Google Maps public transport guide and get adventurous.

Yksi kokemus virolaisesta terveydenhuollosta

Vielä kun asiat ovat suht tuoreessa muistissa, ajattelin kertailla kokemustani raskauden seurannasta ja synnyttämisestä virolaisessa terveydenhuollossa.

Minulta on kysytty muutamaan kertaan miten vertaisin virolaista sairaalahoitoa suomalaiseen, mutta tähän en oikeastaan pysty ottamaan kantaa kun en ole Suomessa koskaan ollut raskaana enkä synnyttänyt. Toki olen kuullut miten hommat siellä hoidetaan, mutta omia kokemuksia voi vertailla vain Saksan ja Viron välillä. En myöskään osaa sanoa miten hommat toimivat silloin kun ei voi vakuutuksen turvin käydä yksityisellä lääkärillä juuri silloin kuin huvittaa. Olen ollut niin onnekkaassa asemassa, ettei ole tarvinnut turvautua julkiseen puoleen raskaudenseurannassa (tosin uskon että se on täällä Virossa ihan samalla tasolla kuin Suomessa). Synnyttämään en sentään mihinkään yksityissairaalaan päässyt, kun ei sellaista ole täällä olemassa.

Raskauttani seurattiin Fertilitas-nimisellä klinikalla, joka on siis yksityinen lääkäriasema Mehiläisen ja muiden suomalaisten vastaavien tyyliin. Valitsin ko. klinikan, koska joku jossain sitä suositteli. Aluksi olin pettynyt saamaani palveluun – lääkäri ei ottanut huoliani tosissaan ja ensimmäinen kätilö ei osannut vastata mihinkään kysymykseen. Mutta onneksi sain ajan toiselle kätilölle, joka oli aivan ihana ja huomioonottavainen, ja hän jatkoi seurantaa synnytykseen asti. Ultraäänilaitteet olivat heillä viimeistä huutoa ja ultraavat lääkäritkin hyvin huolellisen oloisia – kävin ultraäänitutkimuksessa yhteensä kolme kertaa. Englannin kieli ei ollut ongelma kenenkään kanssa. Kätilön luona otettiin perus pissa- ja verikokeet, kuunneltiin sydänäänet ja mitattiin maha, kuten uskoisin neuvolassakin tapahtuvan.

Tallinnassa toimii kaksi synnytyssairaalaa – Pelgulinna ja ITK, jonka itse valitsin. Molemmilla sairaaloilla on hyvät englanninkieliset nettisivut, ja molemmat vaikuttivat oikein hyviltä vaihtoehdoilta. Kätilöni oli ollut ITK:ssa töissä, joten hän tunsi heidän käytäntöjään ja kätilöitään. Tämä oli suurin syy miksi valitsin ITK:n. Sairaala on myös kivenheiton päässä Leevin päiväkodilta, joten alue oli ennestään tuttu. Molemmat sairaalat panostavat luonnolliseen synnytykseen ja imetysneuvontaan, ainakin jos nettisivuja on uskominen. Synnytyssalit on varustettu hyvin kylpyammeista jumppapalloihin ja perhehuoneita löytyy. ITK:n huoneet oli juuri remontoitu, ja olivatkin ihan viihtyisiä. Erityisesti synnytyssalit tekivät vaikutuksen siisteine valoisine tiloineen. Vaikka kaikki kätilöt ja lääkärit eivät puhuneet englantia, pärjäsin kohtuullisesti englanti-viro-suomi-sekamelskalla; henkilökunta oli ymmärtäväisen oloista ja suurin osa kätilöistä mukavia. Lääkärit vaikuttivat jokseenkin koppavilta. Respa tosin oli papereidemme kanssa ihan hukassa – sisäänkirjautuminen kesti puoli tuntia, jonka aikana ehdin kärvistellä aika monta supistusta sairaalan aulassa muiden ihmisten toljottaessa… Kätilöt osastolla vaihtuivat tiuhaan enkä nähnyt ketään kahdesti. Kätilöiden neuvot myös vaihtelivat aika lailla, mutta ei se minua varsinaisesti haitannut.

Ruuhkaa ainakin ITKssa ilmeisesti on – Niilon kanssa samana päivänä syntyi 18 vauvaa. Kuulin huhua, että edellisenä viikonloppuna kaikki synnytyksen jälkeisten huoneiden sängyt olivat varattuja ja naisia vauvoineen lähetettiin odottavien osastolle. Me onneksi saimme viimeisen vapaana olevan perhehuoneen – valtavan kokoisen VIP-lukaalin keittiöineen. Hintaa huoneella kolmen aterian kera oli 60 euroa per yö. Varmasti keskustan edullisin hotelli. Olen todella onnellinen, että saimme oman huoneen, koska vietimme sairaalassa neljä yötä – se olisi ollut sietämättömän pitkä aika tällaiselle ihmiskammoiselle jossakin yhteishuoneessa. Ruoka sairaalassa oli sitä kuuluisaa sairaalamättöä – aika karmeaa, tunkkaista ja epämääräistä…

Keskimäärin sairaalassa vietetään kaksi yötä synnytyksen jälkeen, mutta me jouduimme oleskelemaan lukaalissamme peräti neljä, koska vauvan verensokerit laskivat liikaa. Neljä yötä ei ehkä muuten olisi haitannut, mutta Leevin vuoksi jokainen lisäpäivä tuntui tuskaisen pitkältä. Loppujen lopuksi olen kuitenkin iloinen siitä, että meillä oli Niilon kanssa niin paljon aikaa pesiä kahden kesken.

Virossa ei ole neuvolaa Suomen tapaan eikä kätilön kotikäyntejä saksalaisittain. Tuoreiden vanhempien tehtävänä on varata tarkastusaika perhelääkärille viimeistään kuukauden kuluessa synnytyksestä. Jos ongelmia tulee sitä ennen, voi sairaalassa käydä imetysneuvonnassa. Me kävimme ensimmäisessä tarkastuksessa kahden viikon iässä ja nyt toisen kerran kuukauden ikäisenä. Hitaanlaisen kasvun ja vatsavaivojen vuoksi seuraava aika on varattu taas parin viikon päähän. Esikoisen kanssa olisin varmaan ollut kauhuissani moisesta kontrollinpuutteesta, mutta nyt koen systeemin ihan toimivaksi. Olisin tosin tyytyväisempi, jos vastasyntynyttä ei tarvitsisi kiikuttaa normaalille pöpöjen täyteiselle klinikalle.

Kaikenkaikkiaan olen siis tyytyväinen saamaamme hoitoon, en usko että tämä eroaa Suomesta kovinkaan paljoa. Toki yksityisellä sektorilla käyminen antaa ruusuisemman kuvan.

I have been asked to compare differences between Estonian and Finnish health care system from expecting mother’s point of view. I’m however unable to do so as I have never been pregnant or given birth while living in Finland. Anyhow, I thought of writing something about the experience I’ve had here. I have to say thought that my experience is not really the same as common Estonians would have, as I don’t belong to their social security. Because of our insurance I had a possibility to choose which ever (private) clinic I preferred, but was giving birth in a normal public hospital (the only kind there is).

I chose a clinic called Fertilitas as I had heard someone recommending it. My first impression wasn’t too good as the doctor I saw didn’t seem to take my concerns seriously and the first midwife couldn’t answer my questions. Just before giving up and changing clinic, I got an appointment with another midwife who was absolutely lovely. So I stayed with her until giving birth. The pregnancy follow up was pretty standard – blood and pee tests, three ultrasounds, measuring belly and listening baby’s heartbeat.

There’s two hospitals in Tallinn for giving birth. They both have English web pages where to find all kinds of info, and they both seem to have pretty similar view on giving birth. As my midwife had worked in ITK and knew some people there, I chose that one. Hospital had pretty nice fully equipped delivery rooms and newly renovated post-natal ward. Even though not everyone spoke English I managed to communicate somehow, everyone seemed quite understanding. It took a good while to get us checked in in the hospital though, as they were totally flustered with our documents. The other patients had some morning entertainment watching me fighting contractions in the lobby for half an hour.

Apparently at least ITK is very busy at the moment – Niilo shared his birthday with 18 other babies. I heard a rumour that on the weekend before they had no free beds at the post-natal ward and had to locate the new mothers in some other units. We were lucky and got the last free family room, VIP room with our own kitchen and lots of space.

On average mothers and babies spend two nights in the hospital but we ended up staying four as Niilo’s blood sugar was a bit low. Otherwise I would have been totally fine with it, but I really wanted to get back home to Leevi. Anyway in the end it was a good opportunity to fully concentrate to the baby.

In Estonia the newborns’ go to the familydoctor for check ups – no “neuvola” Finnish style or midwife coming home like in Germany. Also the first check up should be within one month from birth, which seems like a long time. Now with second child thus is fine for me even though I would prefer not bringing my baby to a normal clinic full of all kinds of bugs. Niilo had his first check up in the age of two weeks, anotherone now with one month and next one again in two weeks because of the slowish growth.

All in all I’ve been happy about my experience so far, no complaints really. Maybe it would be different without the insurance, but I think in any case the health care in Estonia is not too different from Finland.

Täysiaikainen

37+0. Melkein yhtä maaginen luku kuin 40+0. Se joka ei nyt ymmärrä mistä puhutaan, lienee väärällä kanavalla. Nimittäin raskausviikoista tietenkin. Kun 37 viikkoa raskautta tulee täyteen, on mahassa kasvava pikkuihminen virallisesti täysiaikainen, kokonainen. Ainoastaan rasvaa voi pieni vielä halutessaan kerryttää, kaikki muu pitäisi olla jo paikallaan.

Vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti ja laskea enneminkin sen varaan, että mennään lasketun ajan yli kuin ali, niin aika mahdotonta tässä on olla hötkyilemättä enää, nyt kun vauva olisi virallisesti valmis. Olen yrittänyt muistella samaa ajankohtaa edellisessä raskaudessa ja olen aika vakuuttunut, ettei minulla silloin ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt niitä tuntemuksia on lähes joka päivä – harjoitussupistuksia, sukkapuikkokipuja, menkkajomotuksia ja muita mammapalstoilta oppimiani vaivoja. Toisinaan on jopa tuntunut, että vauva ihan oikeasti poraa itseään ulos, en tosin ole ihan varma tietääkö hän mistä kohtaa tarkoitus on ulos tulla…. Toivottavasti pieni herra löytää lopulta oikean reitin. Näiden tuntemusten ansiosta olen väkisinkin alkanut miettimään, että ehkä tämä tyyppi olisi valmis hieman aiemmin kuin veljensä. Se jää nähtäväksi. (Ja oikeastihan emme tiedä milloin Leevi olisi ollut valmis poistumaan masusta, hänet kun potkittiin pihalle 4 päivää lasketun ajan jälkeen.)

Vaikka kuinka haluaisimme jo tavata pikkuveljen, olisi järkevää ja kätevää, että hän pysyisi yksiössään pääsiäisen yli. Silloin Leevin hoitojärjestelyt olisivat helpompia ja Wolfi saisi maksimaalisen hyödyn isyysvapaistaan. Näistä molemmista kuvioista ajattelin kirjoitella ensi viikolla.

Päätin palkita kroppani (ja mieleni) tähän mennessä tehdystä hienosta työstä jalkahoidolla. Kävin nyt kolmatta kertaa Sinine Salongissa Viru-hotellia vastapäätä ja paikka on osoittautunut todella hyväksi. Ensimmäisellä kerralla kampaajalla käydessäni olin skeptinen, oletin paikan olevan suunnattu, ja siten myös hinnoiteltu, suomalaisturisteille. Mutta olinkin väärässä – vaikka varmasti ainakin 50% asiakkaista on suomalaisia turisteja, on palvelu ja työnjälki silti erinomaista ja hinnatkin kohdallaan. Tykkään kovasti heidän hoitolamenyystään, joka sisältää toinen toistaan herkullisemman kuuloisia hoitoja. Lisäksi ajan on aina saanut päivän, tai kuten tänään jopa parin tunnin, varoitusajalla. Tuo taapero kun tuppaa aina saamaan megaflunssan juuri silloin kun olen jotakin etukäteen suunnitellut (niin myös tänään, mutta onneksi Wolfi piti huolta potilaasta). 80 minuuttia superrentouttavaa jalkahoitoa melkein pyyhki mielestä jälleen yhden huonosti nukutun yön ja olemattomat päiväunet. Lopusta piti huolen aurinkoinen kotimatka (ja “virkistävä” merituuli).

37+0. Almost as magical as 40+0. If you don’t understand what I’m talking about, you’re probably on a wrong page. These are of course pregnancy weeks and 37 full weeks means that the baby is ready. Most of them like to still gather some fat around, but everything else should be built by now, baby is officially full-term.

I have tried to stay relaxed, take it easy and count on the baby still staying in the belly for a few more weeks, as it is pretty likely. But it is getting harder by day, I’m so curious to meet him already! And now that he is officially ready, it is getting even harder. I’ve tried to remember these same times with Leevi, and I am pretty sure I did not have any pains or Braxton Hicks with him. But this time I’ve had many, almost every day there’s something and on some evenings it really has felt like the baby is digging his way through. I’m just not convinced he knows exactly where to come out, haha. Because of these certain feelings I’ve started to think that perhaps this little guy would be ready sooner than his big brother. We will see. (And in reality no one really knows when Leevi would have been ready as he was kicked out of his studio four days after due date.)

And even though we would all really wanna meet the little brother already, it would be wiser and easier if he’d still stay in the belly until after Easter. Then it would be simpler to have a caretaker for Leevi and it would also be better for Wolfi’s paternity leave. I thought I’d enlighten you about our plans next week.

I decided to treat my body for the good work it’s done up until now, by going for a pampering foot treatment. I’ve now visited a salon called Sinine Salong few times, and every time been very happy with their service, prices and the result. So I can totally recommend the place, even though it seems to be “the one and only” for Finnish tourists. 80 minutes of relaxing treatment almost made another shitty night and nonexistent nap disappear (Leevi’s got yet another cold). The rest was taken care by the sunny walk back home (and the “refreshing” Baltic sea wind).