Puolivuotias Niilo

6 kuukautta ja 6 kiloa, nämä molemmat rajapyykit meidän Niilo saavutti tänään.

Maailman söpöin vauva (tottakai!), joka katselee ympäristöään aina yhtä tarkkaavaisesti suurilla sinisillä silmillään, höpöttää lakkaamatta, ihailee isoveljeään, nauraa iskän jutuille, rakastaa äitin tissiä ja pehmopupuaan. Mitä hurjempi meno, sitä kovempi kikatus, Niilo on veljensä kaltainen hurjapää.

Kuusi kuukautta unettomia öitä, stressiä ja huolta, mutta myös rakkaan söpöliinin ihailua, pusutteluhetkiä ja uuden oppimista – meille kaikille. Kaikki sen arvoista, että olemme saaneet tutustua tähän ihanaan poikaan. ❤

Onnea Niilo! Hyvä me vanhemmat!

6 months and 6 kilos, those were the milestones Niilo reached today.

Our Niilo is sincerely the cutest baby in the whole world. He is constantly monitoring his surroundings with his big blue eyes, chatting happily, admiring his big brother and smiling at daddy’s funny jokes. The harder you jump and shake, the more he laughs, Niilo is fearless like his brother. The soft side of him loves mama’s boobs and snuggling with his toy bunny.

Six months of sleepless nights, stress and anxiety, but also hours of admiring Niilo’s awesomeness, endless kisses and hugs and everyday learning something new – all of us. Getting to know this amazing boy is worth everything! ❤

Congratulations Niilo, good job parents!

Advertisements

Lapsen päätösvalta

Ylen uutisissa eilen ollut psykologin haastattelu lapsen neuvotteluoikeudesta on täyttänyt sosiaalisen mediani.

Myönnän käyttäväni konditionaalimuotoa hyvinkin paljon puhuessani lapsilleni, mahdollisesti liikaakin ja olenkin pikkuhiljaa huomannut, että tietyissä tapauksissa tiukka kehotus toimii kysymystä paremmin. Niissä tilanteissa, joissa lapsella ei ole mahdollisuutta päättää tai vaikuttaa päätökseen, on turha antaa hänelle sellainen kuva.

En kuitenkaan itse ole samoilla linjoilla ko. psykologin kanssa, siitä mitä ovat nämä “aikuisten asiat”, joissa lapsella ei saisi olla päätäntävaltaa. Mielestäni on epäreilua ja kummallista, jos aikuinen saa aina päättää lapsen elämään liittyvistä asioista, kuten siitä milloin hänen tulisi syödä, lähteekö hän ulos, mitä hän pukee päällensä tai milloin nukkuu. Mielestäni nämä ovat asioita, joissa aikuisella on mielipide, lapsella ehkä toisenlainen ja näistä asioista voi neuvotella ja keskustella. Vertaa, vaikka jos joku käskisi sinua syömään kun sinulla ei ole nälkä, pakottaisi räntäsateeseen kun mieluummin lukisit kotona lehteä, käskisi sinua pukemaan päällesi vaatekappaleen, joka riitelee tämänpäiväisen mielentilasi kanssa tai pakottaa sinut syömään ruokaa, jota ei yhtään tee mieli. On reilua pyrkiä kohtelemaan lasta kuin ihmistä, joka hän on.

Se, että lapsen kanssa neuvotellaan asioista, ei tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi rajoja. Turvallisuuden suhteen rajat ovat selkeitä ja aikuinen ne päättää, koska lapsella ei ole tarvittavaa ymmärrystä seurauksista. Mutta silloinkin, pelkän käskyn sijaan, pyrin selittämään lapselle miksi ei ja mitä voisi tapahtua, jotta hän voi sitten myöhemmin käyttää omaa järkeään arvioidessaan tilannetta. Myös tietynlaisten kohteliaiden käytöstapojen suhteen ei neuvotella, mutta asioista voidaan silti keskustella – ruokaa ei heitetä lattialle, leluja ei viedä toisen kädestä jne. On kuitenkin hyvä välillä päivittää omia ajatuksiaan siitä, missä ne rajat kulkevat ja miksi, voisiko niistä neuvotella, jos ne eivät lapselle sovi. Toisinaan huomaan pitäväni kiinni periaatteesta vain periaatteen vuoksi.

Itse uskon, ettei pieni lapsi manipuloi ja testaa vanhempiaan siinä mielessä kuin nämä termit usein ymmärretään. On tärkeää nähdä tilanne lapsen kannalta ja usein käskeminen ärsyttää kiukkuavaa lasta entistä enemmän. Itsellänikin nousee karvat pystyyn siitä, jos joku käskee minua tekemään jotain – en varmasti tee! 😅

Perheellä voi olla yhteinen ruoka-aika, mutta jos lapsi toistuvasti kieltäytyy tulemasta pöytään, voisi hänet ehkä ottaa mukaan päätöksentekoon ruokailun ajankohdasta. Pöydästä saa poistua, kun on valmis, koska en halua pilata omaa ruokailuhetkeäni pakottamalla lasta istumaan yhtä pitkään kuin muut. Jos lapsi kieltäytyy syömästä, voi hänelle mielestäni antaa muutaman helposti toteutettavan vaihtoehdon (meillä usein puuro, jos ruoka on jotain josta Leevi ei pidä), jos hän ei ole saanut osallistua päätöksentekoon siitä mitä tänään syödään. Tai jos lapsella ei ole nälkä, saa hän puolestani syödä hänelle sopivana ajankohtana. En voi sanella milloin kenelläkin on nälkä. Illalla lapsen voi hyvin antaa leikkiä vielä hetken, jos hän ei ole valmis nukkumaan. Useimmiten vastustelu loppuu hetken päästä, kun lapsi kokee, että saa itse vaikuttaa asiaan.

En ymmärrä sitä, kun sanotaan, että minunkaltaiseni vanhempi antaa lapsen päättää kaikesta. En minä anna, me päätämme yhdessä, koska kyseessä on meidän molempien elämä – tilanteesta riippuen joskus minä päätän, joskus lapsi ja useimmiten pääsemme yhteiseen kompromissiin, kuten muissakin ihmissuhteissa.

Mutta kuten sanoin, käytän kysymysmuotoa tahattomasti välillä myös silloin kun vaihtoehtoja ei (omasta mielestäni) ole, mikä ei varmaankaan ole järkevää. Huomaan kyllä, että joskus lapsi tarvitsee suoran kehotuksen. Esimerkiksi lähtötilanteissa meillä ei kysymykset toimi vaan ainoastaan jämpti “nyt mennään”, sen jälkeen siis kun olemme yleensä yhteistuumin päättäneet lähteä ulos.

Mitä mieltä sinä olet? Saako aikuinen päättää lapsen asioista vai pyrittekö päättämään yhdessä?

There’s been an interview of a psychologist in the Finnish morning TV yesterday and this interview has filled my Facebook feed today. This psychologist says that you shouldn’t give a child power to decide about things that adult should decide about, like eating, sleeping and so on. He thinks using conditional form when talking to children is dangerous.

I don’t really agree with him. I like to think that children are humans, just like we adults are, and they have a right to decide when and what they want to eat, when they are tired, what they want to wear and whether they want to go out or stay in (in Finland the culture says you must go out to park or playground at least once a day, no matter the weather). Of course, adult has the knowledge of what is healthy to eat, how much sleep should a child get and what is a reasonable outfit for today’s weather. But I think child should have a say in that, it is his life after all. Adult can explain why one is better than another and give reasonable options.

In safety related things there isn’t space to negotiate and then I do believe it is better to tell and not ask. Sometimes in other situations too I notice that it is difficult for the child to make a decision, so I tell him what we are going to do now. For example with Leevi leaving is always challenging and then only “we go now” works (after perhaps we have decided together to go somewhere). I admit that sometimes I use a question form in situations where there is no space to decide, and that probably isn’t good. But usually I catch myself doing so and correct.

I don’t like when some people seem to think a parent like me let’s children decide everything. I do not – we decide together whenever it is something that has to do with both of us. Sometimes I get to decide, sometimes the child, but usually we come up to a compromise, just like with any other relationship. I think it is important to see the child’s point of view too. I at least hate if someone orders me to do something, I’d rather be asked.

All in all, I believe in negotiating, explaining and listening. I believe that this way we avoid unnecessary drama and my child becomes empathetic person who takes into account other people’s opinions too.

What do you think? Do children have too much power in decisions?

Allerginen vauva

Kyllä se on nyt täyttä totta – meidän Niilolla on selkeästi allergioita. Se mille kaikelle hän on allerginen, ei ole vielä selvinnyt, eikä varmaankaan tule hetkeen selviämään, allergiatestit kun näin pienten kanssa ovat useimmiten joka tapauksessa negatiivisia.

Kuten kirjoitin alkukesästä, olen ollut koko kesän imetysdieetillä, joka aluksi oli hyvinkin tiukka. Nyt poissa ruokavaliostani ovat edelleen maito, muna, soija, nauta, kana, kaura, kaakao, kofeiini, kukkakaali ja bataatti. Perunaa ja paprikaa syön hyvin pienissä määrin, jos välttäminen on hankalaa. Kalaa kokeilin n. viikko sitten, eikä siitä yhdestä kerrasta tullut (kai?) mitään, joten uskoisin että kalaa voin silloin tällöin syödä. Selkeitä oireita Niilolle on tullut soijasta, kaurasta, bataatista, kaakaosta ja kofeiinista, muita en ole vielä ehtinyt testaamaan, koska testaaminen on hyvin hidasta. Täytyy aina odottaa oireiden paranemista ennen uutta kokeilua ja siihen voi mennä viikkojakin.

Viime viikolla matkustimme Niilon kanssa Helsinkiin arvostetulle allergialääkärille. Hän vahvisti epäilyni heti – poika on allerginen. Käynti oli tehokas ja saimme joitakin ohjeita kuinka jatkaa tästä eteenpäin, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisin toivonut enemmän. Lääkäri oli hyvin huolissaan Niilon kasvusta (kuten he kaikki tuntuvat olevan), joten hän määräsi puuron aloitettavaksi välittömästi. Nyt olemme sitten hissukseen maistattaneet hirssipuuroa – kolmen päivän perusteella se näyttäisi sopivan. Ellei oireita ilmaannu, alamme testaamaan öljylisää loppuviikosta. Kun sopiva puuro ja öljy on löydetty, aloitamme maitohappobakteerit, kaikki kun täytyy pitää erillään toisistaan mahdollisten oireiden takia. Maitohappobakteerit olisi pitänyt aloittaa jo kauan aikaa sitten, valitettavasti meidän oma lääkärimme ei niitä suositellut enkä sitten omin päin ole uskaltanut antaa, vaikka olenkin lukenut niitä suositeltavan.

Tällä hetkellä en siis itse voi kokeilla mitään uutta ruokavaliooni, etten sotken Niilon kiinteiden aloitusta. Saa nähdä milloin seuraavaksi pääsen lisäämään ruoka-aineita. En oikeastaan kaipaa noista testaamattomista kuin suklaata, totuinhan jo vegaanihaasteen aikana siihen, etten käytä eläinperäisiä tuotteita. Soijan ja kauran menetys sen sijaan kirpaisee, vaikka näköjään niitäkin ilman voi elää. Saadessani pari viikkoa sitten maissi(tärkkelykse)n takaisin, löysin onneksi hyvän kookosjogurtin, jolla täyttää jogurtin mentävää aukkoa mahassani. Kotona kokatessani en ole ollut rajotuksista kovinkaan stressaatunut, ravintolassa käyminen on sen sijaan muuttunut melko tylsäksi ja puuduttavaksi – olen syönyt falafeleja ja hummusta enemmän kuin yhden elämän tarpeiksi. Tulevat reissut jännittävät: miten mahtaa appivanhemmilta sujua maidoton ja munaton kokkailu, tai löytääkö baijerilaisen pikkukaupungin ravintolasta mitään vihreää salaattia ravitsevampaa, ymmärtävätkö ihmiset, että en ihan oikesti voi syödä jotain jossa on vain ihan vähän kermaa tai voita. Lisäksi Niilon kiinteät stressaavat melkoisesti. Olisin mielelläni antanut hänen tutustua ruokaan huolettomasti sormiruokaillen, mutta nyt joudummekin miettimään jokaisen lusikallisen, ainakin aluksi. Toivotaan, ettei Niilo ole kovin monelle ruoalle allerginen ja pääsemme asiassa pian eteenpäin.

So we’ve got a confirmation that Niilo is allergic to some foods. How many, that is still a mystery. I started a breastfeeding diet in the beginning of the summer to know whether there’s something I eat that causes Niilo allergy symptoms (puking, green poo, rash, restless sleeping, cramps). Over the summer it has gotten clear that there is at least few things his body reacts to – soy, oat, sweet potato, cocoa and caffeine for sure. There’s also some other stuff that I’m avoiding, and it is still unclear whether those cause him something or not. These unclear things are milk, egg, beef, chicken and cauliflower. I can eat small amounts of potato and paprika, and corn in the form of corn starch at least.

It hasn’t been that difficult to avoid many of these things, as I already got used to it with the vegan challenge in the beginning of the year. At home I still find interesting things to cook, but in restaurants I’m getting pretty bored. I’ve eaten enough falafel and hummus for a lifetime. Losing soy and oat from my diet has been annoying, and I do really crave for chocolate.

Last week I decided to look for help from an allergy doctor in Finland. The visit was reassuring me that I’m not crazy, Niilo really is allergic and is suffering from the symptoms, but the visit was also very quick so I felt a bit empty after. This doctor, like our own here in Estonia, was very worried about Niilo’s growth (we are not so worried as Leevi also grew slowly) so her biggest concern was to find some solid food for him, not to find out why he cannot sleep. She adviced us to start porridge and add oil to it. But because of the allergies, we have to take it super slow. Now we’ve been testing millet porridge for few days and it looks like it might fit. Next is the oil. Then we have to start giving him very strong probiotics, which should have been started long time ago. But unfortunately our doctor didn’t think it’s necessary and I was too afraid to do it on my own. Perhaps they could have helped already…

I must say I’m worried and stressed about starting solid food for Niilo – now I have to keep count of my eating and his. And I can’t try anything new for myself anytime soon. We are travelling in 5 weeks or so, and it’s not gonna be easy to be totally milk and egg free. I’m also sad that we cannot let Niilo explore food freely by himself, but everything needs to be controlled. Hopefully these allergies aren’t as many as I fear and we can soon get back to our normal eating habits. And hopefully those nights miraculously get better soon too.

Perhe uneton

Tämä postaus on jatkoa edellisestä blogistani löytyvälle kirjoitukselle vauvavuoden unettomuudesta. Luin kirjoituksen uudestaan virkistääkseni tällä hetkellä hyvin hataraa muistiani siitä mikä meno Leevin kanssa on ollut. Samaistun tähän kahden ja puolen vuoden takaiseen postaukseen sataprosenttisesti, valitettavasti.

Niilo on alusta asti väännellyt ja itkeskellyt aamuyöt – viiden jälkeen viimeistään alkaa show, jonka perimmäistä tarkoitusta en ole vieläkään ymmärtänyt. Vuoroin olen uskonut sen olevan ilmavaivoja, refluksia tai vain haluttomuutta nukkua. Kunpa vauvat osaisivat puhua, koska minä en ainakaan tajua hölkäsen pöläystä tästä kommunikointimuodosta.

Nyt nuo muutamalla syömisellä ja varhaisaamun jumpalla selvityt yöt vaikuttavat kaukaiselta utopialta, melkein ideaalilta, verrattuna viime viikkojen tilanteeseen. Uusi normi on herätys tunnin välein alkuyöstä ja parinkymmenen minuutin välein loppuyön. Pohjanoteeraus (tähän mennessä) oli viime yö, jolloin en saanut Niiloa nukkumaan välillä 02-06. Siinä tuli muutamat turhautuneisuuden kyyneleet vuodatettua, voitte uskoa. Pidempiä päiväunia ei tämä kaveri ole koskaan nukkunut, paitsi välillä tissistä huikkaa ottaen, mutta nyt nuokin unet ovat menneet karmeaksi sähellykseksi. Että yritä siinä sit nukkua kun vauva nukkuu.

Ja jälleen kerran, kuten Leevin kanssa, olemme pohtineet päämme puhki, mikä h^*$*$&i mättää, kun yritämme tehdä kaiken niin kovasti oikein. Niilosta lähtee yöllä nykyään aivan karmea meteli, luulin ensin että mahaan tai kurkkuun sattuu allergioiden ja puklailun johdosta niin paljon. Mutta viime yönä vaikutti siltä, että kyseessä on vain tämän astetta temperamenttisemman kaverin tyytymättömyyshuuto, joka raikaa jos maitoa ei tule tissistä tarpeeksi nopeasti tai ei huvita enää maata paikallaan. Koska kun lopulta luovutimme ja iskimme valot päälle, oli kaveri yhtä hymyä…

Että mikäköhän siinä on, että kahden unta rakastavan ja (ennen) hyväunisen ihmisen lapsista tulee tällaisia levottomia duracell-pupuja, jotka eivät turhaan halua tuhlata aikaa nukkumiseen? Vai onko vika meidän nukkumistavoissamme (halusin kovasti luottaa siihen, että vauvan / lapsen lähellä pitäminen palkitsee, mutta ilmeisesti ei), minun maidossani (jonka haluan vakaasti uskoa olevan yhtä hyvää kuin kenen tahansa) vai sittenkin allergioissa (joita selvitellään torstaina lääkärin kanssa)?

Valittaa ei sais, kun on saanut kaksi ihanaa, maailman söpöintä lasta, mutta onhan tää nyt aivan perseestä…

Right now, I’m way too exhausted to translate the whole text. Again, we have created a baby who doesn’t know how to / want / or can’t sleep. You can read my text about Leevi’s baby year here. I don’t know, we don’t know, what we are doing wrong when we are so hard trying to do everything right. And don’t come saying it’ll get easier, because I know that that takes a looooong time in this family. I don’t want to complain, but oh yes, I do, because this is some f^#%#d up shit.

Katsaus Leevin kielenkehitykseen

Meidän isopieni Leevimme täyttää ihan kohta kolme vuotta! Tämän vuoden aikana on puheenkehitys ollut huimaa ja sitä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata.

Kertauksena heille, jotka eivät vielä tiedä: perheemme on kolmikielinen – äidin kieli suomi, isän kieli saksa ja meidän keskenään puhumamme kieli englanti. Lisäksi Leevi käy vironkielistä päiväkotia. Luulisi vähemmästäkin aivojen ylikuumentuvan ja kielen menevän solmuun, mutta ehei, meidän poitsulle moinen tilanne ei näytä tuottavan päänvaivaa, vaan hän sumplii hienosti tässä viidakossa eikä puheenkehitys näytä viivästyneen yhtään.

Minä ja Wolfi puhumme Leeville vain omia kieliämme, eli englantia hänelle ei kukaan suoraan puhu. Uskoisin hänen sitä kuitenkin ymmärtävän, tai tiedänkin, koska hän saattaa joskus kääntää sanomisiamme tai liittyä keskusteluun. Leevi itse kuitenkin puhuu ainoastaan suomea ja saksaa. Viroakin uskon hänen ymmärtävän nyt kun hän on jo vuoden ollut vironkielisessä ryhmässä ja suurin osa muista lapsista on vironkielisiä.

Tällä hetkellä sanoisin, että suomi ja saksa kulkevat käsi kädessä – Leevi osaa muodostaa samanlaisia lauseita ja kertoa samoja asioita molemmilla kielillä. Toki on sanoja, joita hän kuulee enemmän joko minulta tai Wolfilta, eivätkä ne ehkä tule ensimmäisenä mieleen toisella kielellä. Varsinkin nyt kesän aikana Leevin suomen kieli on ottanut harppauksen, ja ymmärtääkseni myös saksan. Hän osaa jutella jo ihan iso pojan lailla ja esimerkiksi videopuhelut perheen kanssa alkavat sujumaan aina vain paremmin. Leevi on oppinut myös kertomaan saman asian kahdella kielellä – jos minä kerron hänelle jotakin suomeksi, menee hän kertomaan sen isälleen saksaksi. Mieletöntä!

Keväällä olin huolissani, että suomi jää jalkoihin. Niilon syntymisen myötä Wolfi luonnollisesti vietti Leevin kanssa enemmän aikaa kuin minä ja Leevi alkoi puhumaan minullekin melkein pelkästään saksaa. Hän kun tietää, että ymmärrän kuitenkin. Hetken asiaa kipuiltuani päätin tehdä pienen korjausliikkeen – aloin esittämään, etten ihan ymmärrä mitä Leevi minulle yrittää sanoa. Ja se toimi! Mielensä perukoilta hän kaiveli (näin sen ihan konkreettisesti 😅) suomenkielisiä sanoja ja sai asiansa sanottua äidinkielellään. Jo muutaman viikon kuluessa ero oli huima. Vaikka en aina jaksakaan kysellä “anteeksi en ihan ymmärtänyt”, niin nyt Leevi itsekin jo huomaa puhuneensa “väärää” kieltä. Välillä hänellä tosin menee hermo, puoleen ja toiseen, kun oikeat sanat eivät millään löydy ja toki silloin autamme parhaamme mukaan.

Hienoa on myös kuinka Leevi tietää kuka perheenjäsen tai kaveri puhuu mitäkin kieltä. Hän ei yritä puhua saksaa minun perheelleni eikä suomea Wolfin. Eräs päivä yksi uusi kaverini oli tulossa kylään, ja Leevi varmisti minulta etukäteen puhuuko tämä kaveri äidin kieltä. Hän pyytää TV-ohjelmia joko äidin kielellä, iskän kielellä tai joskun jopa iskän ja äidin kielellä eli englanniksi, riippuen mikä tänään sattuu miellyttämään. Netin ansiosta pystymme katsomaan samoja ohjelmia, esimerkiksi Pipsa Possua, Ryhmä Hau:ta ja Kaapoa eri kielillä.

Toki kielet menevät sekaisin ja nyt mukaan on löytänyt myös muutama vironkielinen sana (Leevi esimerkiksi laskee selkeästi virolaisittain 🙊), mutta en ole huolissani. Tiedän kuinka fiksu hän on ja hän kyllä erottaa kielet toisistaan, en halua ottaa asiasta turhaa stressiä enkä stressata Leeviä. Sitten kun on aika oppia lukemaan ja kirjoittamaan, voi tämä asia tuottaa enemmän harmaita hiuksia, mutta siihen on vielä hetki aikaa.

Our big small boy is going to be 3 years old very soon! This year his language skills have really developed a lot and it’s been a joy to watch (hear).

If you didn’t already know, our family is trilingual – I speak Finnish, Wolfi German and together we speak English. On top of that Leevi goes to Estonian kindergarten. You might think that the poor kid must be totally lost in this jungle of languages, but he is actually not. He seems to have no problem with it.

Me and Wolfi both speak only our own languages to Leevi, so no one actually speaks English to him. But I know he understands already some, as he is sometimes translating our conversations or taking part in them. But Leevi himself only speaks Finnish and German. I believe he also understands some Estonian by now as he’s been in the kindergarten already one year.

At the moment Leevi’s German and Finnish are quite on the same level I’d say – he can form similar sentences and he has similar vocabulary. Of course some words that he uses more with me or with Wolfi he might not know or remember with the other language. To me it seems like his language skills have developed a lot during summer – sentences are more complex and now he really can translate everything. He can chat on the phone with other family members and often he comes to say to me in Finnish “dad said this and that”. It’s really amazing!

This spring I got a bit worried about Leevi’s Finnish though. After Niilo was born Leevi was naturally spending more time with Wolfi and started to speak almost only German to me too. He knows that I understand anyway. But then I decided to pretend that I don’t understand him by asking him to repeat. After a few times he got the point and found the right words in Finnish. Now he notices himself if he uses “wrong” language and repeats the same in Finnish. Sometimes of course the right words are lost in both languages and it makes Leevi frustrated, but then we help him as much as we can.

It’s also cool how Leevi has already long known who speaks which language – mummi and ukki, and other Finnish family Finnish and German family German. He doesn’t even try another language with them. Leevi wants to watch the TV programmes according to his mood either in mom’s or dad’s language or mom’s and dad’s language aka English.

Of course the languages also mix, sometimes sentences are half Finnish and half German but I’m not worried. I know our boy is smart and he knows the difference between the languages. I don’t want to stress myself or Leevi, but trust that by speaking only our languages to him will make him learn both. Then when it’s time to learn to read and write it might become more challenging, but we still have a few years to go.

Tallinna taaperoille

Nyt kesäloma-aikaan kuulee usein kysyttävän Tallinna-vinkkejä lapsiperheen näkökulmasta ja täällä kaksi vuotta asuttuamme uskaltaisin väittää tietäväni asiasta jotain. Ajattelin siis koota vinkkilistan, toivottavasti se on jollekulle hyödyllinen.

Laivalla

Meidän testaamistamme laivoista Tallinkin alla operoiva Silja Europa lienee kaikista kivoin taaperon kanssa – heillä on hienoin leikkihuone. Huoneesta löytyy pallomeri, kiipeilyseinä, liukumäki, autoja, nukkeja, pelejä ja pleikkarit eli kaikille riittää puuhaa. Ainoa miinus on matkan kesto, muistaakseni 3,5h.

Toiseksi parhaita ovat Tallinkin nopeat laivat, vaikka niiden leikkipaikat eivät ole parhaimmasta päästä. Jos laivalla haluaa syödä, on vaihtoehtoja mistä valita – buffaa (aamiainen on rahansa väärti), lihapullia Fast Laneltä tai Burger Kingiä. Taxfreessä leluja ja lastenvaatteita.

Pohjat vetää Viking Line, jolle en enää leikki-ikäisen lapsen kanssa lähde. Ilmeisesti he suosivat business-matkailijoita ja “uusi” FSTR ei ollut uutta nähnytkään.

Eckerö Lineä emme ole vielä testanneet.

Jos Tallinnaan haluaa lentää, on lentokenttä ihanan kotoisa ja sieltä löytyy lapsille leikkipaikka. Lisäksi lentokentältä pääsee kätevästi ratikalla keskustaan.

Tekemistä

Puistot

Kesäaikaan tekemistä piisaa, sillä keskustan ympäristö on täynnä leikkipuistoja. Leikkipaikkoja löytyy mm. Tornide Väljakin puistosta, Falgi parkista, Hirveparkista, Telliskivestä, Kalamajan Kalmistu parkista, Lennusadamasta, Politseiaia parkista, Lembitu parkista ja Kadriorgista. Isompia leikkipuistoja löytyy bussimatkan päästä, esimerkiksi Männi park ja Löwenruh-puisto ovat matkan arvoisia.

Rannat

Keskustan liepeillä, Kadriorgin puiston kohdalla on pieni ranta, jossa on matala vesi ja hieno valkoinen hiekka. Isolle valkohiekkaiselle ja niin ikään matalalle Stroomi-rannalle pääsee 15 minuutissa bussilla numero 3 tai 40. Stroomilla on myös monta leikkipaikkaa. Piritan rantaan pääsee myös bussilla useammasta paikasta. Jos huvittaa seikkailla vielä hieman enemmän, on Kakumäen ranta myös hieno. Sinnekin pääsee bussilla keskustasta.

Sateen sattuessa uimaan pääsee myös sisälle – keskustassa ainakin Reval Sportiin ja Meriton-hotelliin. Viimsissä Tallinnan ulkopuolella on iso vesipuisto ja spa.

Ostokset

Tallinnan paras ostoskeskus Ülemiste sijaitsee lentokentän vieressä ja sinne pääsee ratikalla tai bussilla 15 minuutissa. Keskuksessa on suuri valikoima lastenvaateliikkeitä, useita sellaisia, joita Suomessa ei ole ja iso leikkipaikka.

Myös Rocca al Mare-keskuksessa on paljon lastenvaatteita ja ihanan näköinen lapsille suunnattu parturi-kampaamo (emme ole vielä testanneet). Tätä postausta kirjoittaessa Roccan lasten leikkipaikka on suljettu remontin vuoksi.

Kaubamajasta löytyy iso lastenvaate- ja leluosasto. Telliskivessä ja Balti Jaama Turgilla myydään paikallisten suunnittelijoiden lastenvaatteita.

Kulttuuri

Museoita ja muuta korkeakulttuuria olemme harrastaneet hävettävän vähän, mutta ainakin Kadriorgin Miiamilla-museo on taaperoille käymisen arvoinen. Olen kuullut hyvää Lennusadamasta (sukellusveneitä jne.), Tervishoiumuuseumista (terveydenhuoltomuseo), Loodusmuuseumista (luonnontieteellinen museo) ja Nuku-teatterista (nukketeatteri).

Tallinnan eläintarha on kiva paikka viettää kesäpäivää, siellä on uusi jääkarhulinnake eivätkä hinnat huimaa päätä.

Keskiviikkoaamupäivisin Kino Artis ja Coca Cola Plaza näyttävät leffoja, joihin kaiken ikäiset lapset ovat tervetulleita leikkimään (huom. aikuisten leffoja), joten jos englannin, viron tai venäjän kieli sujuu on tämäkin varteenotettava vaihtoehto.

Syömään

Listasin Tallinnan lapsiystävällisiä ravintoloita viime vuonna. Listan Kukeke ei ole enää olemassa ja lisäisin listalle Vapianot ja Kniks & Kraaps-ravintolan. Löwenruh-puistossa on hienon leikkipuiston lisäksi kiva perinteinen ravintola, jonka takapihalla riittää tekemistä perheen pienimmille. Muitakin varmasti on – kuten jo tuossa aiemmassa postauksessani hehkutin, on Tallinnan ravintolaskene yleisesti ottaen todella perheystävällistä.

Nukkumaan

Sattuneesta syystä en osaa oikeastaan sanoa hirveästi Tallinnassa majoittumisesta lasten kanssa. AirBnbtä löytyy pilvin pimein ja ainakin ne, joissa kaverimme ovat yöpyneet, ovat olleet todella kivoja. Suosittelen vanhankaupungin ja Kalamajan huudeja.

Muita vinkkejä

Vaikka ravintolat ovat usein lapsiystävällisiä, voi niihin olla vaikea päästä rattailla, joten suosittelen jättämään ne mahdollisuuksien mukaan kotiin tai majapaikkaan. Tallinnan julkinen liikenne on ilmaista alle kouluikäisille lapsille ja alle 3-vuotiaan kanssa matkustavalle aikuiselle (rattaita ei tarvitse). Julkinen liikenne on selkeää ja aikataulut löytyvät helposti Google Mapsistä. Eli todellakin kannattaa lähteä Viru-hotellia ja vanhaa kaupunkia kauemmas.

Tallinn for toddlers – I figured we’ve now lived here long enough to share some tips what to do in Tallinn with small children

To get there

If you’re arriving from Helsinki the best ferries, by my opinion, are Tallink’s. Silja Europa has the best playground, with it’s climbing wall, slide, ball pool, toys and games. The journey takes 3,5 hours though, so if you are in a hurry Star and Megastar are better even their playgrounds are much smaller.

Once we’ve done the trip with Viking Line and I must say I wouldn’t do it again with kids. There’s no space to play, these ferries are apparently meant for business people. So far we haven’t tried Eckerö Line, so I don’t know about them.

If you come by plane, Tallinn airport is kid-friendly – it’s small and quiet and there’s a playground in the middle. From the airport it is easy and quick to get to the city by tram.

What to do?

Parks & playgrounds

Summer time is the best time to explore Tallinn with kids. There’s plenty of parks with playgrounds around the city center and even bigger ones a bit further. Check for example Tornide väljak, Falgi park, Hirvepark, Telliskivi, Lennusadam, Kalmistu park, Politseiaia park, Lembitu park and Kadriorg. Löwenruh and Männi park are worth of a bus ride to the suburbs.

Beaches

Estonia is maybe not so well known of it’s beaches, but it should be. Even around Tallinn there’s a few really nice white sandy beaches with shallow water for the kids to play in. So if you’re lucky enough to catch those few perfect summer days, this is where you should head to.

Closest one to the center is a small (unofficial) beach by the Kadriorg park. Further to same direction you’ll find Pirita beach which is maybe the most well-known one. You can get there by bus from the center.

My favorite in Tallinn is Stroomi beach 15 minutes bus ride from the center. There’s tons of space, usually clear water and it has several playgrounds.

If you are up for more adventure, take a bus to Kakumäe beach.

In case of bad weather, swimming is possible at least in Reval Sport and Meriton hotel. There’s a big spa and water park in Viimsi, just outside Tallinn.

Shopping

The best shopping center in Tallinn is Ülemiste keskus near the airport. There’s lots of toy and kid’s clothing stores and a big indoor playground.

Also Rocca al Mare keskus is full of shops for children and there is the cutest kids’ hairdresser I’ve seen. Unfortunately Rocca’s playground is at the moment under renovation.

In the center Kaubamaja has huge toy and children’s clothing section. Estonian designers’ clothes you find in Balti Jaama Turg and in Telliskivi.

Culture

We’ve been really lazy exploring Tallinn’s cultural offer, but at least Miiamilla museum in Kadriorg is perfect for toddlers. I’ve heard good things about Nuku puppet theater, Health care museum (Tervishoiumuuseum) and Nature museum (Loodusmuuseum) and Lennusadam.

Tallinn’s zoo is worth of the 15-minute bus ride – there’s a new polar bear house and the prices aren’t too crazy. You can combine this with shopping in Rocca al Mare.

Kino Artis and Coca Cola Plaza organize baby cinema on Wednesday mornings – movies are usually for adults, but babies and toddlers are welcome to play in the theater. Movies are usually shown in original language with Estonian and Russian subtitles.

Where to eat?

I’ve written before about Tallinn’s family friendly restaurants. Tallinn is a really nice place to eat with kids so don’t be afraid to go anywhere outside this list either. Restaurant Kukeke is no longer existing and I might add few places to this year-old list. For example both Vapianos in city center have playgrounds and kids’ menus and Kniks & Kraaps in Balti Jaama Turg is a great family restaurant. Also Löwenruh park’s restaurant was nice, especially their terrace with view to the duck pond and a nice playground.

Where to sleep?

As it happens, I’m not an expert in this matter. Friends of ours have had good experiences with Airbnb in Tallinn – my suggestion is to rent a place in Old Town or Kalamaja.

Other tips

Even though Tallinn is kid friendly, it isn’t buggy friendly, especially the Old Town and some of the trams. So if possible I suggest to leave buggy home or to the hotel when wandering around the center.

If you want to use the pubic transport, it is free for preschool children and to adult traveling with under 3 year old. So I suggest to Google Maps public transport guide and get adventurous.

Ensitunnelmia kahden lapsen äitiydestä

“Kaksi menee siinä missä yksi”, tämän sanonnan lienee kuullut aika moni. Vaikka en ihan allekirjoitakaan tuota, niin näen siinä kyllä pointin. Olen huomannut asioiden lutviutuvan helpommin toisen lapsen kohdalla, ainakin näinä ensi kuukausina.

Sen sijaan voisi olla sanonta, “toinen menee vähän vasurilla”, tosin näin ei ehkä ole korrektia sanoa, varsinkaan jos perheen isä on vasenkätinen. Ja tokihan toisesta pidetään aivan yhtä hyvää huolta kuin ensimmäisestä, hieman vähemmän fanaattisesti vain. Varsinkin ensimmäisen kuuden viikon ajan tuntui, että vauva vaan tulee mukana ja kaikki huomio keskittyi esikoisen kipuiluun ainoan lapsen aseman menettämisestä. Vauva roikkui tississä lähes 24/7, mutta varsinainen haaste oli hän jonka olisi jo “pitänyt” oppia hieman itsenäisemmäksi.

Edelleen kolmen kuukauden iässä vauva sujahtaa helposti kantoreppuun ja on siinä enemmän tai vähemmän tyytyväinen samalla kun hoidat kaikenmaailman arkiset puuhat kokkauksesta vessakäynteihin. On vaikea enää ymmärtää mikä siinä esikoisen vauva-ajassa niin vaikeaa oli, tämähän on helppoa kuin heinänteko (jonka helppoudesta tai vaikeudesta minulla ei ole pienintäkään käsitystä), ainakin kun verrataan taaperoon. Vauva ei juokse karkuun, vauva ei väitä vastaan, vauvan kanssa ei tarvitse painia, eikä hänen jälkiään korjata ympäri huushollia. Jos väsyttää, isket vauvalle tissin suuhun ja itsellesi korvatulpat päähän ja suljet silmät – vauva ei karkaa sängystä tökkimään pistorasioita ja tyhjentämään kaappien sisältöjä. Ainoastaan silloin kun esikoinen satuttaa itsensä, tai jostakin muusta syystä kaipaa lohdutusta, huomaan etten taivukaan apuun yhtä helposti kuin ennen.

Esikoisen kanssa stressattiin kasvua (kuten myös tämän toisen, mutta ehkä hieman vähemmän), sterilisoitiin kaikki lattiasta kattoon, pohdittiin miten hänet saa siirrettyä pinnasänkyyn ja tavattiin tietoa kehityksestä “eikö se vieläkään käänny, milloin tulee ekat hampaat” jne. Toisen kanssa sterilisoin tutit kerran ennen ensimmäistä käyttöä, sen jälkeen homma jäi arjen jalkoihin, vaikka tutit ovat käyneet mm. esikoisen suussa. On opittu, että nukkuvan vauvan siirtely on hullun hommaa eikä moista kannata yrittääkään. Huomataan eräänä kauniina aamuna, että hei sehän hymyilee tai että kappas tyyppihän osaa jo kääntyä!

Vaikka meno on väsynyttä eikä haasteiltakaan ole vältytty ja välillä kaikki itkevät kuorossa, niin tunnen jotenkin niin sanotusti puhjenneeni kukkaan vauvan syntymän jälkeen. Kuopus sai minut tuntemaan itseni äidiksi, sillä tavalla kuin miltä kuvittelin äitiyden tuntuvan. Ennen hänen syntymäänsä olin jotenkin hukassa roolini kanssa. Tuntuu kuin toisen lapsen kohdalla kaikki olisi loksahtanut paikoilleen ja osaan olla eri tavalla äiti myös esikoiselle. Tunnen itseni vihdoin itsevarmaksi tässä roolissa ja olen ylpeä saadessani olla näiden ihanien lasten äiti.

“Two goes as well as one” is a Finnish (?) saying parents hear a lot. Even though I don’t fully agree with this, I see the point now. I’ve noticed that with second child things seem more relaxed than with the first, at least during these first months.

Instead the saying could go “the second one goes with left hand”, but I’m not sure if this is appropriate thing to say, especially when the dad is a leftie. And of course, we take as good care of the second as the first, just a little less fanatically. Especially the first six weeks felt like the baby just comes along, while we are attending attention seeking big brother, who was scared to lose his place. Baby was hanging on the boob 24/7, but the one really keeping us busy was the one who “should have” gotten already more independent.

Still at the age of three months the baby goes along in the carrier, more or less happy, while I do daily routines from cooking to going to toilet. It is difficult to see now why Leevi’s baby year seemed so challenging. Baby is so easy compared to a toddler. Baby doesn’t run away, baby doesn’t disagree, you don’t need to wrestle with him or clean the whole house after him. If I’m tired I simply lay down, put the boob in baby’s mouth and close my eyes. Baby doesn’t escape from the bed to stick his fingers in the power sockets or to empty all the closets. Only when Leevi hurts himself or otherwise needs hugs and kisses, I notice that two doesn’t go as well as one.

With the first one, we stressed about the growth, sterilized _everything_, wondered how on earth do you get the baby sleeping in his own bed and we constantly waiting for him to grow bigger. With the second one, I sterilized the pacifiers once before use Even they’ve been everywhere, for example in Leevi’s mouth. We have learnedthat moving a sleeping baby is madness and accepted he just needs to be close to someone. Weeks go by and one day you notice that the baby has learned to smile or turn without you stressing about it.

Even though we are tired and haven’t been able to avoid challenges, I feel like I’ve blossomed after getting a second child. Now I feel being a mother how I always imagined it to feel like. Before Niilo was born I was somehow lost in my new role. After he was born everything seemed to find its place and I’m better mother also to Leevi. Finally I feel confident to be a mother of these two wonderful boys.

Imetysdieetti

Onko imetysdieetistä apua vauvan oloon vai onko se vain vainoharhaista hullun hommaa? Tätä oon miettinyt viime viikot.

Imetysdieetillä siis tarkoitetaan imettävän äidin ruokavalion rajoittamista niin että siitä eliminoidaan kaikki vauvalle suolisto- tai iho-oireita aiheuttavat ruoka-aineet.

Itse halusin testata josko tässä olisi avain onneen – vähemmän puklua ja vatsavaivoja, parempia öitä. Kuten yleensä, ei tämäkään ollut vastaus kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin, mutta tulipahan sekin kortti käännettyä. Niilo on lähes kokonaan lopettanut puklailun ja muutenkin vatsan toiminta on normaalimpaa nyt kuin syödessäni kaikkea, mutta levottomiin (aamu)öihin dieetti ei valitettavasti ole tuonut helpotusta.

Olen nyt lähes kolme viikkoa pitänyt lautaseltani poissa maidon, munan, soijan, naudan, vehnän, ohran, rukiin, kauran, maissin ja kaakaon. Lisäksi olen huomannut, että kofeiini, paprika, kukkakaali ja kala eivät tee hyvää vauvan masulle. Yllättävän nopeasti tähän erikoisruokavalion maailmaan solahtaa, vaikka hauskaa se ei useinkaan ole. Eilen osallistuin tilaisuuteen, jossa pöydät notkuivat herkuista, joihin en voinut koskea. Myös ruoanlaittorumbaa helpottavat take away-ateriat eivät ole enää itsestäänselvyys.

Nyt uskoisin, että olisi aika alkaa testailemaan mitä ruoka-aineita Niilon vatsa kestää, koska tarkoitus ei tietenkään ole turhaan välttää mitään. Tämä vaan onkin aikamoista salapoliisityötä, ja minua suoraan sanottuen hieman hirvittää. En oikein jaksaisi tätä olojen analysointia enää ollenkaan, mutta tuntuu, että kun siihen on kerran lähdetty niin olisi hölmö heittää kaikki tehty työ hukkaan.

Joka toinen päivä olen vakaasti sitä mieltä, että tällä diettaamisella on tarkoitus, että se vaikuttaa positiivisesti Niilon vointiin. Joka toinen päivä taas mietin kuvittelenko kaiken, olenko taas hurahtanut johonkin ihan turhanpäiväiseen, aiheutanko ekstra-stressiä koko perheelle…

Ehkäpä voin sitten muutaman kuukauden päästä kertoa, oliko tämä (hullun)homma aivan turhaa vai oliko sillä jokin tarkoitus.

Veljesrakkautta osa 1

Jo 2,5 kuukautta Niilon syntymästä! Aika menee hurjaa vauhtia eikä perässä pysy ollenkaan. Piti ihan kalenterista laskea kuinka monen viikon ikäinen Niilo nyt onkaan (esikoisen kanssa jokaista viikkoa juhlittiin erikseen) – 12 viikkoa!

Ensimmäinen kuukausi uuden pikkuveljen kanssa oli Leeville hieman haastava – hän oli melko välinpitämätön Niiloa kohtaa, mutta vaati aikuisen huomion kellon ympäri. Toki ihan ymmärrettävää, että hänen piti varmistaa asemansa meidän vanhempien silmissä. Ettemme vain olisi unohtaneet häntä. Mutta raskasta se oli, ei käy kieltäminen. En tiedä miten olisin pärjännyt nuo ensimmäset viikot yksin ja onneksi ei tarvinnutkaan. Sitten yhtäkkiä eräs kaunis päivä huomasimme Leevin keskittyneen leikkimään ihan yksinään. Ah, mikä helpotus, vaikka ei hän koskaan ole kovin kauaa ilman aikuisen seuraa viihtynyt. Mutta 15 minuuttiakin jo helpottaa.

Olin varsinkin aluksi hyvin varovainen puhuessani Leeville Niilosta, koska hänestä näki, ettei hän tykännyt veljen läsnäolosta. Vauvan itku sai hänet juoksemaan toiseen huoneeseen. En ole varma oliko lähestymistapani paras mahdollinen, sillä vauvan kasvaessa olen huomannut, että Leevi kyllä haluaa huomioida vauvaa, jos häneltä pyytää apua. Edelleen kuitenkin huomaan pitäväni pojat suurimmaksi osaksi erossa toisistaan, koska en halua koko ajan kieltää esikoista tai käskeä häntä varomaan. Toisaalta silloin kun veljekset ovat olleet lähekkäin on Leevi suurimmaksi osaksi ollut hyvin helläkätinen ja suloinen isoveli. Mutta mitään hoivaviettiä hänellä ei kyllä näytä olevan.

Kiusaa Leevi on tehnyt tuttia varastaen ja Niilon tavaroita heitellen, mutta yritämme jättää nämä mahdollisimman pienelle huomiolle. Toivottavasti hän ei jatkossakaan näe tarvetta tämän vakavammalle kiusanteolle. Suurimmaksi osaksihomma on kuitenkin luistanut ihan mallikkaasti – kahden aikuisen läsnäollessa.

Nyt alkaakin sitten jännät ajat, kun Wolfi menee takaisin töihin ja minun täytyy selvitä edes muutamia tunteja päivästä näiden kahden kanssa yksin. Ensimmäinen viikko alkoi tositoimissa Leevin ollessa flunssassa, mutta olemme vielä kaikki hengissä ja hermotkin suurinpiirtein kasassa. Saa nähdä mitä tästä viikosta tulee, jos Leevi ei pääse ollenkaan hoitoon. Huomenna tavoitteeni on päästä poikien kanssa omaa takapihaa pidemmälle!

Time is flying and Niilo is already 12 weeks old (I had to count from the calendar, I had no idea 😅).

The first month was a bit tough with Leevi as he had to confirm he’s place in the family by seeking 24/7 attention. He really kept one of us busy all the time, and often it felt like the baby just went there on the side.

Then one day we realised that Leevi had been playing by himself for some minutes and from that moment things started to get a bit easier. Leevi never seemed exactly jealous about Niilo, more annoyed by the noise mostly. In the beginning he’d always go upstairs in his room when Niilo was crying. I deliberately have kept the boys more apart even I’m not sure if this is the best approach. It just seems easier to me not to be always telling Leevi how he should be careful and so on. In the beginning I tried to avoid mentioning Niilo too much, trying to keep Leevi’s life as much the same as it was before. But now when he is getting used to the new family member I’m more honestly telling him that I can’t do something right now, because I need to feed Niilo for example. You can see from Leevi’s face that he is not happy with the answer but he doesn’t say anything. So so far things have gone pretty good as long as someone’s keeping Leevi busy.

But now the real deal starts when Wolfi went back to work. This week has so far been a little bit more hardcore than I wished as Leevi has yet another cold and he cannot go to kindergarten. So far we are still all alive and somewhat sane.

Rankkaa lomailua

Nyt on meidän reissut toistaiseksi reissattu ja vaikka on ollut ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä, alan olla aika finaalissa ja valmis vastaanottamaan arjen. Normaaliarkea kun ei ole meillä Niilon syntymän jälkeen oikeastaan eletty.

Kovasti olin sitä mieltä, että nyt otetaan rauhallisemmin kuin Leevin syntymän jälkeen, mutta tähän se taas meni. 😅 On liian suuri houkutus suunnitella reissua, menoa ja tekemistä kun mieskin on vapaalla ja varsinkin kun on näin hienot kelit. Koti on kuin pommin jäljiltä, blogi hiljainen, syömiset ihan mitä sattuu jne. mutta ainakin olemme nauttineet aikaisesta kesästä täydellä teholla.

Jopa duracell-Leevi on tuntunut kaipaavan rauhoittumista ja reissussa pyysi useaan otteeseen kotiin, vaikka selkeästi nautti myös kaikesta hyörinästä. Kotiin tultiin sunnutaina, mutta vielä tämä viikko on mennyt aktiivisissa lomatunnelmissa Saksasta mukaan tulleiden vieraiden kanssa.

Ensi viikko on Wolfin viimeinen lomaviikko, ja päätimme viettää sen rauhassa kotona. Leevi menee tiistaina takaisin päivähoitoon – halusimme aloittaa sen rauhassa ennen töihin paluun tuomaa aamustressiä.

Olen todella kiitollinen siitä, että Wolfilla oli jälleen mahdollisuus näin pitkään isyysvapaaseen ja oli ihanaa käydä molempien kotimaissa rauhassa, mutta kyllä paikan jatkuva vaihtaminen kahden pienen lapsen kanssa on aika rankkaa.

Even though this 2 months that Wolfi has been on paternity leave has been really great, I am waiting for the everyday life to start in the coming weeks.

We have the opportunity to meet so many people during the last weeks, but changing place and staying in temporary “homes” is not so simple with two small kids.

So right now summer at home without any plans sounds like a holiday to me 😅