Tallinna-vinkki lapsiperheille

Uudistunut Balti Jaama Turg on mielestäni yksi Tallinnan keskusta-alueen mielenkiintoisimmista paikoista, ja olenkin kirjoitellut siitä jo aiemmin. Sen lisäksi, että varsinkin ruoan, antiikin, Kiina-krääsän ja paikallisen designin ystäville löytyy torilta ihmeteltävää, löytyy sieltä myös keskusta-alueen lapsiystävällisin ravintola.

Kniks & Kraaps (nimi, jota en ikinä muista oikein) on todellinen lapsiperheiden oma ravintola, joskin modernimmin ja raikkaammin toteutettu kuin kilpailijansa yleensä. Ravintolan kohokohta on suuri leikkialue, josta löytyy ihmeteltävää monen ikäiselle; on leikkikeittiötä, autoja, työkaluja, kirjoja, palapelejä, nukkeja, kiipeilytelineitä jne. Alue on sopivasti rajattu kirjahyllyn taakse, jotta leikit eivät valtaa koko ravintolaa, mutta kuitenkin niin että näköyhteys lähimmistä pöydistä säilyy. Varsinkin aamupäivisin leikkitila on ihana, ennen kuin iltapäivän kaaos valtaa sen.

Ravintolasta saa myös mukiinmenevää (onpa hassu sana?!) sapuskaa – erikoisuutena on buffet, joka on katettu niin matalalle, että pienikin lapsi voi itse valita lounaansa. Buffet alkaa(arkisin?) klo 11, ja ainakin tällä ensimmäisellä kokeilukerralla ruoka oli puolenpäivän aikaan oikein maukasta ja fressiä. Iltapäivisin se on tosin näyttänyt jo hieman nuutuneemmalta. Ravintolasta saa tilata myös a la carte-annoksia, sieltä saa viikonloppuisin puuroa ja lettuja aamiaiseksi, ja onpa tarjolla myös erilaisia kakkuja, hyvää kahvia ja smoothieita. En ensialkuun ollut vakuuttunut ravintolan ruokatarjonnasta, mutta eilisen käynnin jälkeen olen kyllä tyytyväinen, erityisesti porkkanakakku ja kotitekoiset kala”puikot” veivät pisteet kotiin. Ehkä ensimmäisillä kerroilla oli ilmassa alkukankeutta.

Kniks & Kraapsista löytyy myös oma vessa perheen pienimmille ja varmasti kaupungin viihtyisin imetys- ja vaipanvaihtonurkka. Jopa vaippoja on tarjolla, jos omat ovat unohtuneet kotiin. Ruokapöytiä on joka lähtöön; on loosseja, tavallisia pöytiä ja pienempiä pöytiä lapsille. Syöttötuolejakin löytyy useampaa eri mallia. Palvelu on ystävällistä, mutta hieman ujoa. Englannilla pärjää ilman mitään ongelmaa, kuten yleensäkin.

Ravintolan perustaja on kahden alle kouluikäisen lapsen äiti, joka halusi luoda täydellisen ravintolan lapsiperheille. Sellaista hän kun ei ollut vielä Tallinnasta löytänyt. Kniks & Kraaps yltää kyllä ehdottomasti Tallinnan kärkeen tässä kategoriassa, erityisesti tykkään ravintolan raikkaan skandinaaavisesta olemuksesta, mutta aivan täydellinen se ei kuitenkaan ole. Pahin puute on se, ettei ravintolasta löydy aikuisten vessaa. Sellainen on kyllä heti viereisellä käytävällä, mutta taaperon kanssa yksin ollessa asiat ovat aina hieman monimutkaisempia… Toinen asia on arkipäivien myöhäinen avaamisaika; olisi mukavaa jos ravintola aukeaisi jo klo 9, jotta ehtisi leikkimään ennen päiväunia. Näistä pienistä kauneusvirheistä huolimatta, suosittelen paikkaa ehdottomasti kaikille lapsiperheille, jotka lähistöllä liikkuvat.

I’ve written already earlier about the new Balti Jaama Turg that opened it’s doors last spring. To me it is one of the most exciting places in the center of Tallinn – there’s things to explore to a food lover, antique fan or a tourist who is looking for Estonian design souvenir. But there is also the best family restaurant in the city center (or perhaps whole Tallinn?) called Kniks & Kraaps.

This restaurant is definitely planned kids first – it has big, exciting play area, buffet and tables for the little ones, and even their own toilet. Also the breastfeeding / diaper changing corner is really cozy. We had lunch there yesterday with Leevi and the food in the buffet was tasty and fresh, at least at noon (sometimes in the afternoons the food didn’t look that tempting). I really like the light, Scandinavian influenced decor of the restaurant – it differentiates this one from the rest of the family friendly category. Also food seems pretty healthy (no sausage and fries!), and they have a proper coffee machine. What else do you really need? Oh, and it is totally buggy accessible, which isn’t a sure thing here in Tallinn.

Slight minuses to me are the lack of adults’ toilet (it is located in the next corridor but with toddler running around things always tend to get more complicated), and that the restaurant only opens at 11 on weekdays. Would be nice to have some morning coffee and playtime before nap. Anyway, apart from these this place is pretty awesome, so I recommend you to check it out, if you are around (with kids).

Advertisements

Pikavisiitti Saaremaalle

Viimekertaisten syvällisten pohdintojen jälkeen on hyvä vaihtaa hieman kevyemmälle vaihteelle, ja tutustua (pikaisesti) Saaremaahan – Viron suurimpaan saareen ja suosittuun kesälomakohteeseen. Teimme ensimmäisen reissumme Saaremaalle viime viikonloppuna, ja vaikka visiitti jäi lyhyeksi yöpyessämme saarella vain yhden yön, sai se minut vakuuttuneeksi Saaremaan mielenkiintoisuudesta matkakohteena.

Saaremaa on mielikuvissani ollut lähinnä suomalaisten eläkeläisten kylpyläkohde, mutta sieltä löytyy paljon tekemistä erityisesti perheille. En ollut oikeastaan perehtynyt etukäteen Saaremaahan tai sen suurimpaan kaupunkiin Kuressaareen, ja ehkäpä myös tästä syystä ne yllättivät positiivisesti, olinhan avoimin mielin liikkeellä. Positiiviset yllätykset alkoivat heti lauttamatkasta – olimme ostaneet erittäin kohtuuhintaiset liput lautalle etukäteen netistä, ja satamassa kaikki sujui kuin rasvattu. Sen lisäksi lautta Virtsusta Kuivastuun oli uudenkarhea ja siellä olisi helposti viettänyt kauemmin kuin 28 minuuttia. Lautalta löytyi jopa pieni lastennurkkaus, jota emme olleet uskaltaneet odottaa.

Lauttamatkan jälkeen lounastimme Muhun saarella (jossa satama sijaitsee, ja jolta pääsee ajamaan Saaremaalle) Koost-nimisessä ravintolassa Liivan kylässä. Ruoka oli fressiä ja palvelu hyvin ystävällistä. Ravintolan läheisyydessä toimii myös pieni tori, leipomo, kalakauppa, turisti-info, ihana tuliaispuoti ja hauskan näköinen burritoterassi. Eli suosittelen pysähtymään jo tässä ennen Kuressaareen suuntaamista.

Kuressaari yllätti meidät olemalla ihan oikea kaupunki ja vieläpä viehko sellainen vanhoine huviloineen. Kuressaaressa on myös iso linna, josta en ollut koskaan kuullutkaan, ja yhdeksän (!) leikkipuistoa – erityisesti pidimme aivan keskustassa Kauba-kadun kulmassa olevasta aidatusta ja modernista leikkipaikasta. Kävimme myös kahvilla Chameleon Loungessa, joka ei ehkä hurmaa erityisesti ruokatarjonnallaan (joka on kyllä ihan mukiinmenevä), mutta sitäkin enemmän mahtavalla leikkihuoneellaan. Kuressaaressa viettäisi helposti useammankin tunnin, ja päätimmekin tulla takaisin jo syyskuussa järjestettävälle ruokafestivaalille (ruokafestivaali on kuin taikasana minulle ja Wolfille, emme pysty vastustamaan sitä), mutta tällä kertaa oli aika jatkaa majapaikkaamme toiselle puolelle saarta.

Varasimme viime tingassa yön Laugu Turismitalussa, ja ai että olen iloinen, että satuimme valitsemaan juuri tämän majoituksen! Laugu sijaitsee Saaremaan pohjoispuolella, lähellä merenrantaa ja pientä Leisin kylää. Lomakylässä on muutama isompi rakennus ja pari pienempää mökkiä söpössä, pienessä pihapiirissä, jossa on tilaa leikkiä hiekkalaatikossa, pelata koripalloa, keinua, juoksennella, grillata, syödä ja seurustella. Olimme varanneet mökin puolikkaan, josta löytyi ihka oikean vanhanajan hirsimökin tunnelman lisäksi kaikki nykyajan mukavuudet tiskikoneesta telkkariin, wifiin ja hiustenkuivaajaan. Nukkumatilat olivat mökin yläkerrassa ja meillä oli käytössämme ruhtinaalliset kolme erillistä sänkyä. Mökin portaat eivät tosin ole lapsiystävälliset, mutta siirsimme sohvan yöksi niiden eteen, ettei Leevi pääsisi unenpöpperössä kiipeilemään. Laugusta olisi saanut etukäteen tilaamalla kolmen ruokalajin illallisen (joka saksalaisten naapureidemme mukaan oli erinomainen), mutta päätimme ajaa Leisin kylään syömään. Kylästä löytyy pari ravintolaa, joista valitsimme majoituksen isännän suosituksen mukaan Willa Ingan tarjoaman buffan. Ruoka oli yksinkertaista, mutta ihan hyvää, eikä hintakaan päätä huimannut (paitsi lapselta veloitettu 5€). Ensi kerralla taidamme kuitenkin tilata majapaikan oman illallisen, sen verran vakuuttava oli heidän aamiaisensa. Aamiaisbuffasta löytyi kaikki puurosta kotitekoisiin hilloihin ja mehuihin, leikkeleistä silleihin ja ehkäpä maailman toiseksi parhaimpaan korvapuustiin (ensimmäinen sija on luonnollisesti äitini hallussa ;)) Laugusta löytyy myös sekä tavallinen että savusauna, joita emme tällä kertaa ehtineet testata. Ainoana miinuksena on sanottava se, ettei paikassa pääse uimaan vaikkakin lähin uimapaikka on parin minuutin ajomatkan päässä. Lisäksi hyttyset kiusasivat meitä jonkun verran, mutta nykyään lähinnä naureskelen meikäläisille hyttysille Ugandan malaria-hyttysten jälkeen… Joka tapauksessa tulemme ehdottomasti uudestaan tähän ihanaan keitaaseen!

Sunnuntaiaamuna halusin rannalle, joten lähdimme suunnistamaan kuulemma yhdelle Saaremaan parhaista, joka sijaitsee vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Laugusta. Ja mikä ranta tämä Tuhkana onkaan! Hienonhienoa valkoista hiekkaa ja kirkkainta mahdollista vettä, joka on niin matalaa että siinä on taaperon helppo antaa leikkiä. Ja tilaa silmänkantamattomiin – lähes helteisenä heinäkuun aamuna olimme siellä melkein yksinään. Uskalsinpa uimaankin, vaikka Itämeren vesi olikin hyytävää. Talviturkki heitetty siis! Kotimatkalla käväisimme myös Tihusen hevostilalla heppoja ihmettelemässä ja Liivan kylän Kalakohvikissa lounaalla. 

Kotimatka takaisin Tallinnaan taittui parissa tunnissa, mutta kyllä tuo automatkailu (tai siis mikä tahansa matkailu) on taaperon kanssa sen verran kuluttavaa, että ensi kerralla menemme kyllä ainakin kahdeksi yöksi… Ja niin monta mielenkiintoista ravintolaa ja puotia jäi näkemättä vielä. Suosittelen siis Saaremaata ehdottomasti koko perheen lomakohteena, varsinkin jos luonto on lähellä sydäntä.

Last weekend we finally got out of Tallinn, which we haven’t still done too many times during this first year. And what a perfect summer weekend it was on Saaremaa, Estonia’s biggest island.

Saaremaa not popular only among the locals, but people travel there from all over Europe, especially Finland and Latvia. Finnish people know best the spa city of Kuressaare, but Latvian’s seemed more curious about other parts of the island. We also visited Kuressaare on our mini-holiday, as it is a must when you are on Saaremaa. What an idyllic summer city it is with it’s old villas and a castle. There’s also lots of kids’ playgrounds and cozy looking restaurants, which unfortunately we did not have time to test too much. But we are planning to go back for the Saaremaa food festival in September, so no worries there’ll be restaurant reviews coming then.

For the night we had booked a cottage from a small holiday “village” on the other side of the island. Laugu Turismitalu was a perfect choice, such a wonderful place, with authentic Nordic summer vibe with its old log cottages and saunas. There was plenty of room for Leevi to run around and our cottage had all the modern comforts packed in its few square meters. If only it was by the sea, but luckily that isn’t far away either. Only couple of minutes of driving and you’ll reach the first swimming places (but who are we kidding, only Estonian and Finnish would actually swim in the freezing fresh sea water), and only about ten minutes drive away is the most magnificent beach I’ve seen on the shores of Baltic Sea – white, soft sand, clear and shallow water, perfect for a toddler to play in. And almost no-one there, even on a real summer day! This would never happen in Southern European tourist destinations.

So if you are ever in Estonia in summer (which is frankly the only time you should visit) go, go, go to Saaremaa, there you’ll experience the best of this small country.

Lempipaikkojani Tallinnassa: NOP

Tallinnan paras brunssipaikka löytyy pari askelta keskustan ulkopuolelta Kadriorgin puiston laitamilta. Tämä luomuravintola ja -puoti on kuitenkin ihan ehdottomasti reitiltä poikkeamisen arvoinen, ellei sitten jopa tarpeeksi hyvä syy tulla päiväreissulle. Jo ensimmäisellä kerralla NOPiin astuessani olin valmis muuttamaan naapurustoon – ihan vain saadakseni nauttia ravintolan aamiais-/ brunssimenusta mahdollisimman usein. Muutto ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi toteutunut.

NOP sijaitsee vanhassa puutalossa ja hurmaa söpöydellään heti sisään astuessa. Brunssimenu on vähintäänkin mielenkiintoinen, tosin kimchi-latkejen ja matcha-lattejen lisäksi paikasta saa toki myös perinteisempiä aamiaisvaihtoehtoja. Paikka tarjoilee ruokaa iltaan asti, mutta toistaiseksi en ole päässyt testaamaan ravintolaa brunssiajan ulkopuolella (tarjoiluajat ovat hieman epäselvät, mutta ainakin nettisivuilla kerrotaan aamiaisen olevan tarjolla ma-pe 8-12 ja la-su 9-15), eikä vielä hetkeen ole oikeastaan tarvettakaan, niin monta vaihtoehtoa brunssilistalta vielä löytyy kokeiltavaksi.

Söpöjen sisätilojen (jossa leikkinurkka!) lisäksi, ravintolan takana on iso terassi hiekkalaatikkoineen – en malta odottaa että kesä vihdoin saapuisi näillekin leveyspiireille ja pääsemme testaamaan terdeä. NOPissa toimii myös kattava luomupuoti, josta voi ostaa mukaan vaikkapa paikan päällä valmistettuja herkkuja. Keskellä viikkoa pöydän saaminen varaamatta ei ole ollut ongelma, mutta viikonlopuiksi varaus lienee paikallaan.

The best brunch place in Tallinn must be NOP. I fell completely in love with this cute organic restaurant and shop in Kadriorg district already on the first visit. It well worth of stepping outside the main tourist path in Old Town (and so is the whole Kadriorg park), I would say this restaurant is even good enough reason to come to Tallinn in the first place!

Apart from super-exciting and delicious breakfast and brunch they also have evening menu – so far I had no reason to test it though, there’s still too many interesting brunch items to try 😅 NOP also has organic food store, a little play corner and a big terrace. Can’t wait to enjoy sunny summer breakfast there soon (yes, I’m still confident summer’s coming any day now). There was always free tables on weekday mornings but I’d definitely book a table for weekends.

Tallinnan lapsiystävälliset ravintolat

Ravintoloiden lapsiystävällisyys on ollut kovasti tapetilla suomalaisessa mediassa, ja itsekin olen sitä mieltä että siinä on parantamisen varaa. Onneksi lähiaikoina on kehitetty siihen kannustavia tapahtumia, kuten pari viikkoa sitten toista kertaa järjestetty Perheet Safkaa-tapahtuma, johon en valitettavasti ole päässyt itse vielä osallistumaan. En ole kovin kokenut lapsen kanssa ravintolassa asioinnissa Helsingissä, tai Suomessa ylipäänsä (koska syömme perheen kesken yleensä mummin ja ukin luona), mutta kokemusta ravintoloista löytyy toki muuten sekä asiakkaana että työntekijänä. En itse muista tarjoilijana ikinä putsanneeni syöttötuoleja, en muista että yhdessäkään ravintolassa olisi ollut lapsille leluja tai leikkinurkkaa, tai nakkeja ja ranskalaisia laajempaa ruokalistaa. Voi olla, etten ole vain silloin lapsettomana kiinnittänyt asiaan huomiota, tai sitten asiat ovat oikeasti olleet niin huonolla tolalla. Toivottavasti jo nykyään paremmin!

Täällä Tallinnassa sen sijaan yllätyin erittäin positiivisesti ravintoloiden lapsiystävällisyydestä. Monen monessa hyvässä ravintolassa on viihdykettä ja kunnon menu lapsille, palvelu on aina ollut ystävällistä eikä koskaan ole tullut sellaista fiilistä, etteikö olisi tervetullut lapsen kanssa. Lisäksi lasten ruoasta ei tarvitse maksaa usein viittä euroa enempää, joten ei hirveästi kirvele jos osa ruoasta päätyy lattialle (joka on useimmissa paikoissa yllättävän puhdas). Täällä ei tosiaankaan tarvitse mennä “perheravintolaan”, vaikka toki sellaisiakin löytyy. Jos joku erityisesti tällaista kaipaa niin ainakin ketju BabyBack Ribs & BBQ tarjoaa sen aidon oikean perheravintolakokemuksen, ruoka menettelee jos on kova nälkä. Foorumin Vapiano on toinen varteenotettava vaihtoehto. Huono puoli Tallinnan ravintoloissa pienen lapsen kanssa on se, että rattaiden kanssa kulkeminen on lähes mahdotonta, eli kantoreppu käyttöön!

Listaan tähän lyhyen kuvauksen kera meidän perheemme testaamia ravintoloita, joista saa herkullista ruokaa ja joissa naperokin voi tuntea olonsa tervetulleeksi:

Nop – ihana luomuravintola ja -puoti vanhassa puutalossa Kadriorgin puiston läheisyydessä. Erittäin laaja brunssilista joka päivä. Söpö sisustus ja pieni leikkinurkka.

Kohvik Komeet – aiemmin ylistämälläni Komeetilla on hyvä lasten ja jopa vauvojen lista.

F-Hoone – suomalaisten turistien kansoittama F-Hoone Telliskivessä on myös hyvä paikka perheille, jos saat pöydän. Lastenlistalla luottoruoat kermainen kanapasta ja lihapullat ja tiloissa myös lasten leikkihuone.

Pööbel – gastro pub-tyyppinen ravintola, tarjoaa edullista lounasta (ja toki myös illallista), lapsille sopivaa ruokaa voi tiedustella tarjoilijalta. Pööbelissä on lapsille oma leikkihuone.

Reval Cafe Telliskivi – Reval on tallinnalainen kahvilaketju, josta saa myös lämmintä, maistuvaa ruokaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Telliskivessä on pieni leikkinurkka.

Baar Bistroo Kukeke – lapsille ja vauvoille oma menu, kiva leikkinurkka, aikuisille sekä liha- että kasvisruokia, trendikäs hipsterisisustus.

Uulits – gurmee-burgereita ja muita street food-herkkuja koko perheelle Kalamajassa, lasten leikkinurkka ja kiva sisustus.

Kivi,paber, käärid – trendikästä gluteenitonta ruokaa, pieni leikkinurkka, lapsille oma menu.

Kohvik Moon, Kolm Sibulat, Von Krahli Aed – näistä huippuravintoloista saa lapsille(kin) herkullista ruokaa, ystävällistä palvelua (Moonissa jopa 1-vuotiaat lapset saivat alkuun keittiön tervehdyksen!), leluja ja kirjoja.

Da Vinci – ostoskeskusravintola, josta saa hyvää ruokaa ja jossa on lapsille oma lista ja leikkinurkka.

Attimo – italialaisten expatien mukaan Tallinnan parasta pitsaa tarjoavassa Attimossa on erityinen rajattu tila perheille, jossa kiva leikkinurkka. Attimo sijaitsee kaukana keskustasta, mutta suoraan eteen pääsee 2 ratikalla.

Külarestoran RootS – maailman parasta valkosipulileipää, todella ystävällinen palvelu ja hyvä leikkinurkka lapsille. Ravintola sijaitsee Pringin kylässä Viimsissä Tallinnan ulkopuolella.

Lista jatkuisi varmaan loputtomiin, ja monta ravintolaa on vielä testaamatta, mutta sanoma lienee selvä: Tallinna on erinomainen paikka perheen pienempien harjoitella aitoja, oikeita ravintolakokemuksia. Ja vanhempien uskaltautua syömään vanhaa kaupunkia kauemmaksi(kin)!

Tallinn has amazed us with its restaurant selection – there’s huge amount of interesting, reasonably priced, cute restaurants with delicious food. On top of that almost all of them are kid-friendly with special menus for kids (real, healthy food, presented nicely), toys, play corners, feeding chairs.. But these restaurants are by no means “family restaurants” but really cool places where you wanna go with or without kids. Of course, as everywhere, there’s those chains too that offer Mickey Mouse’s fish & chips and a whole fun park for kids, but usually the food in these places isn’t really what I’m looking for my money. 

Above is a list of places that have yummy food and something for kids too. We’ve tested them all, so I can guarantee the quality 😉

So if you have small hungry travelers with you and you appreciate quality food (vegetarian or more meaty), Tallinn is a very nice place to visit and get some great restaurant experiences. Just remember that it is not so easy to get around here with a buggy, I’d recommend packing a carrier with you. 

Lempipaikkojani Tallinnassa: Kohvik Komeet

Serkkuni oli täällä viikonloppuvisiitillä ja olimme sopineet käyvämme maanantailounaalla. Paikaksi valikoitui Kohvik Komeet Solaris-keskuksen yläkerrassa, joka jo heti ensimmäisellä kerralla jäi hyvin positiivisena kokemuksena mieleeni (välihuomautus: kohvik täällä ei tarkoita suinkaan pelkkää kahvilaa vaan yleensä niistä saa ihan kunnon sapuskaa). Viimeksi kävimme perheen kesken vain kahvilla, nyt tosiaan syömässä hieman tukevammin.

Komeet pääsi suosikkilistalleni ihanan raikkaan ja kotoisan sisustuksen, mielenkiintoisen ruokalistan, herkkuja notkuvan kakkuvitriinin  ja mahtavan näköalaikkunan ansiosta. Avokeittiön ansiosta halukkaat voivat tarkkailla ruoan valmistusta. Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Vege- ja vegaaniruokavaliota noudattaville ja lapsille löytyy omat herkullisen kuuloiset menut: en itse asiassa päässyt vegemenua pidemmälle, sieltä kun jo löytyi niin monta mielenkiintoista vaihtoehtoa. Tällä kertaa tilasin tarjoilijan suositteleman kookoscurryn punaisella riisillä, mutta en malta odottaa milloin pääsen kokeilemaan kaikkia muita vaihtoehtoja. Palvelu on virolaisittain tehokasta ja asiallista, mutta ei missään tapauksessa liian ystävällistä. 😉 Hinnat eivät ole Tallinnan edullisimmat, mutta annokset ovat isoja. Ja kakkupalat hyvin kohtuullisen hintaisia, kuten täällä yleensäkin. Tallinna on kakuille (ja suklaalle) person paratiisi, tähän mennessä parhaimman näköiset kakkutiskit Komeetin lisäksi olen bongannut Cafe Mademoisellesta, Gustav Cafesta, Revalista ja F-Hoonesta. Kilpailu on kovaa ja uskon, että löydän vielä monen monta kakkusuosikkia (vaikka en edes ole erityisen perso kakuille). Komeetin mukaamme ottamat mansikka-pistaasi- ja geisha-kakut olivat kyllä omaa luokkaansa!
Onneksi Kohvik Komeet sijaitsee samassa rakennuksessa vakiokuntosalini kanssa ja matkan varrella Leevin hoitopaikkaan – mulla on siis monenmonta mahdollisuutta käydä testaamassa ruokalista läpi (ja ehkä niitä kakkujakin silloin tällöin).

One of my favorite casual restaurants in Tallinn is Kohvik Komeet in Solaris shopping center. It’s not the common food court joint, but a proper restaurant on top of the building. I love the cozy, quite Scandinavian deco, large delicious sounding menu and huge window covering the whole wall from which you can follow city life from bird’s point if view. And the cakes, they are among the best in Tallinn, where competition on this field is fierce. You can also find mouthwatering cake selection from at least Cafe Mademoiselle, Gustav Cafe, Reval and F-Hoone. Estonia is cake lover’s paradise. Anyway, back in today’s topic: last time I ate coconut curry with red rice, hearty yummy bowl of goodness, that would have been enough for two. Actually this time I couldn’t even get pass the vegetarian menu (yes, there is separate menu for vegetarians and vegans), already there was so many options. Can’t wait to get back to try all of them! Prices aren’t the lowest here, but portions are big. Service is, as in Estonia usually, cool, efficient and no-nonsense.
Luckily this place is in the same building with my gym and very close to Leevi’s daycare, so I have many opportunities to go through the menu. 😛

Lempipaikkojani Tallinnassa: Iluait

Koska tämä blogi on kaikesta “musta tuntuu”- ja ruokahöpinästä huolimatta kuitenkin pohjimmiltaan blogi ulkosuomalaisen elämästä, niin olisi ehkä aika kirjoittaa jotain siihen liittyvää. Ajattelin siis aloittaa “juttusarjan” lempipaikoistani Tallinnassa (ja ehkä muuallakin maailmassa).

Vaikka (tai juuri siitä johtuen) olenkin alkuperäiseltä koulutukseltani parturi-kampaaja, olen ehkä maailman onnettomin kampaaja-asiakas: en luota kampaajiin, joten olen käynyt ammattilaisen käsittelyssä omien “kampaajavuosieni” jälkeen _hyvin_ harvakseltaan. Mutta nyt täällä Tallinnassa olen terästäytynyt ja löysinkin mahtavan kampaamon ihan naapurista heti ensi yrittämällä.

Olen käynyt Iluaitissa nyt useamman kerran sekä värissä ja leikkauksessa että voluumiripsien laitossa ja joka kerta olen lähtenyt sieltä hyvin onnellisena. Työntekijät ovat erittäin ammattitaitoisia, sen näkee sekä työskentelystä, lopputuloksesta että seiniä koristavista koulutusdiplomeista. Täältä saat uusimpien trendien mukaisen hiustyylin ja vähän epäsovinnaisemmatkin toiveet toteutetaan. Ilmaista tämä lysti ei toki ole, mutta ammattitaidosta pitää maksaa. Ja hinnat ovat edelleenkin Suomen hintoja huomattavasti edullisemmat (jos niistä mitään tiedän). Sen lisäksi että saat täältä upeat hiukset ja ripset, saat myös ystävällistä englanninkielistä palvelua, hyvää kahvia ja kotoisan viihtyisän hemmotteluhetken. Aika kannattaa varata etukäteen, nämä naiset ovat kiireisiä, ja muista varata käteistä – Tallinnan hi-tech imagosta huolimatta täällä ei käy kortti!

As this blog is, after all, a blog about Finnish woman’s life abroad I decided it’s time to write something related to that. From now on I’ll be regularly writing about my favorite places in Tallinn (and perhaps other countries too). First in row: my hairdresser and volume lash maker Iluait 😊

Iluait is small, cozy hairdressing salon just a few steps from our door. In my previous life I’ve been probably the worst hairdresser customer of all – the one who never goes and when she goes she does not trust the professional. Despite (or because of) the fact that I am hairdresser myself. Anyway, here I knew I’m gonna go back right after the first try: the women are all hard-core professionals, you can see it from the way they work, the results and all the diplomas hanging on the walls. Here you can get the trendiest newest styles, but also friendly English speaking service, good coffee and reasonable price. For sure prices aren’t the cheapest in Tallinn but you should pay fair price for good service, anyway. Remember to make an appointment in advance – these women are in high demand, and take cash: despite Tallinn’s reputation as high-tech there’s no card payment option available here.