Uusien ystävyyssuhteiden luomisesta

Kuinka ulkomailla asuva suomalainen kotirouva on onnistunut löytämään uusia sosiaalisia kuvioita? Tällä hetkellä sanoisin, että ihan hyvin, ainakin olen tehnyt täyskäännöksen Ugandan ajoista. Kuten olen jo (monesti?) aiemmin maininnut, en ole sieltä sosiaalisimmasta päästä vaan viihdyn enimmäkseen itsekseni tai perheeni seurassa. Mutta toki muutama kaveri on aina hyvä olla, vaikka minulla onkin taipumusta sosiaalisesta kanssakäymisestä johtuvaan krapulaan (jolla ei ole tekemistä alkoholin kanssa). Olen nyt viime aikoina pyrkinyt panostamaan uusien tuttavuuksien löytämiseen erityisen paljon.

En ole koskaan ollut kovin hyvä pitämään yllä ystävyyssuhteitani. Mielestäni olen kuitenkin ihan ok tyyppi ja luotettava ystävä, mutta useimmat ystävyys- ja kaveruussuhteeni eivät ole kestäneet muutamaa vuotta kauemmin. (Vika lienee siis kuitenkin minussa, en kylläkään osaa asiaa sen enempää analysoida.) Osaan tarvittaessa sosiaalisen, iloisen, ulospäinsuuntautuneen kaikkien kaveri-roolin, ja olen ihan kohtuullienn kuuntelija eikä minun varsinkaan nykyään ole vaikeaa heittää läppää tuntemattomien kanssa. Mutta ystävyydessä olen kieltämättä kranttu. Jos ei heti nappaa, niin en jaksa kovin kauaa yrittää. Samahan se tietysti on parisuhteessakin, miksi sitä ystäväkseen siis ottaisi tyyppiä, jonka kanssa vietetty aika vie enemmän energiaa kuin tuo? Tuntuu kuitenkin, ettei minulla ole oikein koskaan napannut kenenkään kanssa (ellei aviomiestä lasketa), ainakaan ensihuuman tai alkoholinhuuruisen biletyksen yli. Ystävyyssuhteeni eivät ole kantaneet elämänmuutosten yli. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut mieheni lisäksi ystävää, jolle voisin kertoa kaiken, avoimesti ja rehellisesti. Edelleen kuitenkin toivon, että tuolla jossain olisi joku, jonka kanssa vanhana muistella kuinka naiiveja ja nuoria silloin kolmekymppisinä oltiinkaan. Ja joka olisi tukena niinä (harvoina) hetkinä kun miehen pärstä ärsyttää.

Olen sosiaalisen median suurkuluttaja ja se on varsinkin äidiksi tulon jälkeen paikannut tätä luottoystävän mentävää aukkoa. Surullista ehkä, mutta olen suurimmaksi osaksi kuitenkin melko tyytyväinen. Suurimmassa roolissa on ollut Facebookin äitiryhmät, joista olen vieraassa maassa asuessa saanut mielettömästi tukea ja turvaa, neuvoja ja nauruja. En ole kuitenkaan koskaan tavannut ketään näistä äideistä. Eikä sielläkään tee mieli vuodattaa ihan kaikkia syvimpiä tuntojaan.

Muuttaessamme tänne Tallinnaan tein päätöksen, että pyrin aktiivisesti hommaamaan uusia tuttavuuksia. Mutta miten ihmeessä se onnistuu kotiäidiltä maassa, jossa naapuria ei tervehditä ja leikkipuistossa toisilleen puhuvat korkeintaan taaperot, jotka eivät ymmärrä kulttuurin kirjoittamattomien sääntöjen päälle? No Facebookin avulla tietenkin! (Tämä ei ole maksettu mainos, vaikken pientä kontribuutiota pistäisikään pahakseni.) Se oli itse asiassa todella helppoa, meitä “yksinäisiä” (expat)kotivanhempia kun näyttää olevan muitakin. Perustin ryhmän lasten leikkitreffeille, mutta oikea syy oli saada aikuiset ulos kodeistaan ja juttelemaan toisilleen. Ryhmään halusi välittömästi yli kuusikymmentä ihmistä ja olen sen kautta tutustunut paremmin sekä seinänaapuriimme (heh) että muutamaan muuhunkin vanhempaan. Harmillista vain, että ne potentiaalisimmat ystävätyypit menivät ja muuttivat jo pois. Expat-elämän kirouksia…

Onnekseni Wolfi on saanut kaksi uutta kollegaa, joiden vaimot vaikuttavat ihanilta tyypeiltä (ja on ne kollegatkin ihan jees). Jospa sittenkin uusi ystävä löytyisi hieman perinteisemmin? Alku vaikuttaa lupaavalta; toisen vaimon kanssa olemme käyneet jo viettämässä tyttöjen iltaakin, ja juttua riittää niin, että aika loppuu aina kesken. Kunhan en nyt itse vain sössisi tätä orastavaa suhdetta epärealistisilla odotuksilla, tai sillä sosiaalisella krapulalla.

How does a stay-at-home-mom find new friends in a country where saying hello to your neighbor is overrated and talking to a stranger at the playground is a sign of mental illness?

I’ve not been very good in friendships, I must admit. I seem to have a problem holding on to my friends, it’s been like that since I was a child. I don’t know exactly what it is, it has not been intentional. I do enjoy my own company very much, but every now and then I get jealous looking at the groups of friends laughing in the park or having fun friends-night-out. So when we moved to Tallinn I decided to change something, I decided to find new friends.

As I was already heavy user of social media (aka Facebook) I started a group for toddler play dates. Kids, what a perfect excuse for adults to find new people to talk to. The group had immediately over 60 people, so apparently somewhere there in the suburbs of Tallinn is someone else needing a friend too. I organized some play dates along the spring and met quite a few people. Unfortunately the most promising ones (to be my new BFF) already moved away. Expat life’s cursing…….

Luckily Wolfi got two new colleagues this autumn and their wives seem like wonderful people (the colleagues are alright too). Maybe I’ll find a new friend in more traditional way after all? It does look promising so far: with one of the wives I already had a girls-night-out and it was difficult to stop talking and go home to sleep. Fingers crossed I won’t mess this one up. 😉

 

Mama on the loose

Yesterday I had my long waited free night, when my husband promised to take care of Leevi and I took off to Helsinki to meet my friends from the university (which we started almost a decade ago, crazy!). Quite funny feeling to travel all by myself.

What a fun night it was, to meet everyone after such a long time and just talk about good old times and hopefully update each other about some new stuff too. Amazingly we are all very well preserved (healthy lifestyle, someone said 😉), looking as good as ever! Way too much alcohol was consumed though, as always. But I did manage to get back to my hotel around 2am and get some sleep before hotel breakfast. Loooong, lazy brekkie with Helsingin Sanomat, what a treat!

Despite of the tiny weeny hangovery feeling, I checked out after 11 and had time to take care of some business: to pick up a new baby wrap and a book of international relations to inform myself whether this is the field I’d be interested to study. 

Now I’m parked to Burger King at the ferry for some serious hangover curing stuff 🙈
And missing my boys terribly, very glad to see them soon! ❤💙💚💛💜

Ystävätreffit V:ssä

Vihdoin pääsin testaamaan jossei nyt maailman niin vähintäänkin maankuulua Vegan Restauran V:tä, sehän kun tunnetusti on täyteen varattu. Ehkä talvisella torstai-iltapäivällä oli tekemistä sen kanssa että pöytiä oli vapaana useampikin.

Parasta tässä torstaissa ei kuitenkaan ollut V:n ruoka vaan ihanan virkistävä tapaaminen vanhan ystävän kanssa. Elämä on vienyt meitä ammattikoulun jälkeen eri mantereille ja muutenkin eri suuntiin, mutta oli mahtavaa huomata että juteltavaa riitti tuntikausiksi emmekä ehkä sittenkään ole niin kaukana toisistamme kuin olin luullut.

Ja siitä ravintolasta: oli se ihan jees, maistuvaa ruokaa, ystävällinen ja nopea palvelu, edulliset hinnat. Mutta täytyy sanoa että kaiken hypetyksen jälkeen olin odottanut jotain hieman fancympää. Jotain sellaista josta itse saisin uusia ideoita, nyt mielikuva jäi tasolle “olisin osannut tehdä tämän itsekin”. Mutta juurikin hintojen ja tietysti keskeisen sijainnin vuoksi voin mennä uudestaan, jos tarve tulee. Tallinnassa on vaan niin monta kivaa paikkaa etten tiedä tuleeko tarvetta lähiaikoina.

Finally I got test the world, okay, Estonia-famous Vegan restaurant V. Even though food was tasty and very affordable, service friendly and fast, I did not get the “wow” I was expecting after all the hype. The best part of the experience was meeting an old friend, and noticing that even we’ve both come far from where we first met and gone quite different paths, we still have a lot to talk about and maybe we aren’t so much apart after all.