Vuorokausi treffeillä

Miltä tuntuisi olla kokonaiset 24 tuntia treffeillä aviopuolisosi kanssa? No minäpä kerron, aivan mahtavalta!

Ugandasta muuttomme jälkeen olemme pitäneet huolen siitä, että saamme säännöllistä parisuhdeaikaa, Kampalassa kun se ei pienen vauvan kanssa kaukana tukiverkoista ollut meille ollenkaan mahdollista. Leevin oltua reilun vuoden ikäinen jäi hän ensimmäistä kertaa isovanhemmille yöksi ja sen jälkeen olemmekin saaneet nauttia laatuajasta aikuisten kesken melko säännöllisin väliajoin. Olemme ottaneet omaa aikaa aina silloin kuin isovanhemmat ovat kylässä tai me siellä päin. Olemmepa matkustaneet Suomeen asti ihan vain siitä syystä, että haikailimme pientä hengähdystaukoa. Meillä kun ei täällä Tallinnassa ole perhettä ja lastenhoitajan etsiminen tuntuu tuottavan enemmän päänvaivaa kuin stressin lievitystä.

Muutaman kerran olemme varanneet hotellin ja viettäneet yhden illan ja yön mieheni kanssa kaksistaan, mutta useimmiten leffaan tai syömään pääseminen on jo piristänyt mukavasti. Oikeastaan en ollenkaan usko, että pikkulapsiarjen parisuhdeajan viettämiseen tarvitsee mitään sen kummempia kuin luotettavan hoitajan lapselle, jotta voi täydellisesti rentoutua. Tärkeintä on aina silloin tällöin muistuttaa itseään ja parempaa puoliskoaan siitä, että ollaan tässä muutakin kuin äiskä ja iskä. Toki on mahtavaa, jos tämä onnistuu aivan normaalissa arjessa, mutta kannustan ottamaan lapsetonta aikaa niin yhdessä kuin erikseenkin aina silloin tällöin. Tekee varmasti hyvää kaikille osapuolille!

Nyt viimeksi päätimme Wolfin synttäreiden kunniaksi värvätä mummin ja ukin lapsenhoitovuoroon ja suunnata Långvikin kylpylähotelliin syömään, nukkumaan ja kylpemään. Seuraavana päivänä kävimme vielä leffassa ja spontaanisti vieläpä Lintsillä, jossa juoksimme laitteesta toiseen koko rahan edestä. Ai että oli hauskaa olla välillä huoleton ja spontaani! Ja kuinka tuulettuneet vanhemmat Leevi saikaan takaisin isovanhempien seurassa viettämänsä laatuajan jälkeen! 😉

Miten teillä pidetään pikkulapsiarjen keskellä huolta aikuisten parisuhdeajasta?

After we moved back to Europe we’ve been taking some wife-husband-quality-time quite regularly, thanks to the grandparents who don’t live thousands but only hundred(s) of kilometers away. In Uganda we had really no one to leave a small baby even for an hour or two, but luckily now we can go to Finland every month if we’d like to get some romantic, carefree time alone. And we’ve been quite efficiently using every opportunity also when grandparents are visiting here or we are in Germany.

I think happy parents make happy family, and even joy should come mainly from everyday life (if it doesn’t it’s time to change something), it is essential every now and then to remind yourself and your partner that you are something beneath the role of a co-parent. The best way to do this – I think – is to take a break, even a small one, from everyday life and just concentrate on each other. And if you do it more often, then you don’t have pressure that it must be the best night in a decade (because that stress is probably gonna ruin the whole point). So find a trustworthy nanny and take your loved one to someplace nice, or even stay at home, just the two of you. It does not need to be all five-star hotels, seven-course dinners and fireworks. A moment of relaxed time with no responsibilities is the thing.

Mainly because of logistic matters, we’ve been in a hotel a couple of times, but a dinner or a movie does the trick too. Or just wondering around hand-in-hand without any specific plan. This weekend we were lucky to get a whole 24 (or more) hours to ourselves and got the complete package celebrating Wolfi’s birthday in Långvik Wellness Hotel and going for fancy dinner, and the day after to movies and a fun park, where we were riding for the whole money. Talking about efficiency, eh? Anyway, it was tons of fun, and now Leevi’s got whole new parents (at least for couple of hours before the tantrum kicks in in every family member).


How do you take care of your relationship?

Erilaista festarihuumaa

Tämä viikonloppu on ollut täynnä perinteisiä naamiaisasuja, boolia, saksalaista sapuskaa ja pikkukaupungin festivaalihuumaa. Kyseessä ei tällä kertaa olekaan mitkään poprock-festarit vaan jotain ihan muuta.

Parin vuoden välein koko Neuburg ja lähiympäristö menee sekaisin Schlossfesteistä, eli keskiaikaa mukailevista pidoista, jotka kestävät kaksi perättäistä viikonloppua. Kaikki, siis aivan kaikki vauvasta vaariin, tuntuvat hullaantuvan näistä juhlista, jossa joka ikinen yksityiskohta on tarkkaan suunniteltu. Juhlien tapahtumapaikkana toimii Neuburgin upea vanhakaupunki, joka on muulloinkin ehdottomasti näkemisen arvoinen. Mutta juuri tänä viikonloppuna siellä vieraillessa voi tuntea tupsahtaneensa keskiaikaan sijoittuvan elokuvan kuvauksiin.

Olen jo aiemmin ihaillut kuinka söpön tosissaan saksalaiset, tai ainakin baijerilaiset, ottavat teemajuhliin pukeutumisen, oli kyse sitten Oktoberfesteistä, Volksfesteistä tai tästä Schlossfestistä. Kaikkihan tuntevat saksalaiset nahkahousut ja naisten rintamusta antaumuksella esittelevän dirndlin, mutta näille festareille nämä asut eivät kuulu. Sen sijaan kunnon neuburgilaisella on vähintään yksi uniikki keskiaikainen Schlossfest-vaatekerta, mielellään tietysti erilainen juhlien jokaiselle päivälle. Vaihtoehtoina on joko rikas linnanrouva tai -herra (keski-ikäisten suosikki) tai rappioromatiikkaa tihkuva köyhän kansalaisen asukokonaisuus (nuorempien valinta). Kaikki tietävät miltä asun tulee näyttää, se kuuluu neuburgilaiseen DNAhan, ja ulkopuolisen virheet paljastuvat nopeasti. About 80% festareiden kävijöistä on pukeutunut hyvin huolellisesti teeman mukaan, oli kyseessä sitten lapsi tai eläkeläinen. Vakavamielisimmät eivät hyväksy asuunsa mitään modernia, jopa kenkien, laukkujen ja lastenvaunujen (-vankkureiden) tulee sopia teemaan. Myös teinien ja nuorten aikuisten parissa pukeutuminen on kova kilpailu, aivan kuten muissakin perinteisissä baijerilaisissa pidoissa. Kyse ei ole siis keski-ikäisten noloista roolileikeistä vaan perinteestä, jota myös nuoret haluavat ylläpitää.

Vierailin Schlossfesteillä ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, ja kyllä oli naurussa pitelemistä kun näin mieheni aivan vakavissaan vetävän päällensä polvihousuja ja kaikenmaailman muita assesuaareja. Nyttemmin olen oppinut, ettei näille asioille saa nauraa, vaan tässä on tosi kyseessä. Ja olen pikkuhiljaa itsekin lämmennyt ajatukselle omasta Schlossfest-asusta. Koska nimenomaan se, että kaikki pukeutuvat, on koko homman ydin. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin suomalaisen vakavasti, välillä voi hassutellakin, pukeutua omituisiin (ja epämukaviin) naamiaisasuihin. Pitäen mielessä kuitenkin, että kyseessä on aikuisten oikeasti vakava asia, jolle ei parane naureskella. Oikeastaan tämmöinen aikuisten roolileikki on aika vapauttavaa, suosittelen kokeilemaan! 😉

This weekend’s theme has been Medieval times, as an honor to Neuburg’s Old Town and its Schlossfest, which is a huge party organised every two years. The whole town and all villages around gather together, dress up in traditional costumes and feast for two weekends in a row. This is absolutely the best time to visit Neuburg and enjoy its gorgeous Old Town and cheerful people. Schlossfest feels like you accidentally stumbled into a movie scene.


Since I’ve gotten to know the German, or better, Bavarian culture, I’ve been fascinated by the passion people here have towards their traditional costumes and dressing up for parties. Lederhosen and dirndl are of course a cliche must-have many outsiders know, but did you know that a true Neuburger has their special Medieval Schlossfest outfit, or even better, different one for every day of the party. You can either choose to be a rich lord or a lady (choice of the middle-aged), or a humble working citizen (favorite of the younger crowd). Almost everyone wears a costume, and it is not something taken lightly. Every detail must fit the theme, even children’s buggies are replaces by old carriages. And everyone knows how the costume must look like, it is written in their DNA.


In Finland we don’t really do costume parties, and if we do it is as a joke for bachelorette’s party. So you can imagine my first reaction when I got to know that lederhosen and dirndl, and this Schlossfest outfit, aren’t a funny joke, but something taken very seriously, by everyone, including teenagers. I must admit that it was challenging to keep my face straight when I first saw my husband in this outfit four years ago, but nowadays I’ve learned to appreciate and enjoy the tradition. The point is, you see, that everyone wears the costume, and if you don’t, you are the odd one.

I think Germans are actually onto something that we Finns don’t even realise because we think it’s childish – how liberating a costume play like this can be.

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Pöllin tämän haasteen H niin kuin Hausfrau-blogista, blogin kirjoittaja heitti pallon avoimesti kelle tahansa ulkosuomalaiselle, ja hei minähän olen yksi heistä. Rakastan vastata tällaisiin kyselyihin, en tiedä onko vastauksia niinkään mielenkiintoista lukea. 😅

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuimaassasi?

Todella tylsästi vastaan, että parasta Virossa on sen läheisyys Suomeen – Ugandan ja Puolan jälkeen todella arvostan sitä että kotiin on helppo ja nopea matkustaa, varsinkin nyt kun mukana on pieni lapsi. Tykkään myös siitä, että Virossa olen melkein kotona, mutta kuitenkin ulkomailla. Kieli, kulttuuri, ruoka ja sää ovat melkein samanlaisia, mutta eivät kuitenkaan. Saan toteuttaa ulkosuomalaisuuttani turvallisesti omalla mukavuusalueellani. Tallinna kaupunkina on paljon mielenkiintoisempi kuin kuvittelin.

2. Entä ikävintä?

Sää. Mitäpä siihen lisäämään.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Haluaisin kovasti Uuteen-Seelantiin ja Japaniin. Ja Australiaan, missä olenkin jo käynyt kahden viikon reissulla. Se oli kyllä hullun hommaa, kaksi viikkoa maailman toisella puolella ei riitä. Kaksi viikkoa autolla Espanjaa kierrellen voisi olla myös vaihtoehto. Tai joku luksusristeily Karibialla. Tai tai… 🤔

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Sansibar oli kyllä ihana, sinne menisin mielelläni uudestaan. Haluan myös joskus vielä käydä Ugandassa. Florida yllätti positiivisesti – road tripimme siellä oli yksi parhaista reissuista ikinä, joten sinnekin voisin lähteä.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Tällä hetkellä en oikeastaan mitään, sattuneesta syystä. Olemme niin lähellä, että ellei jotakin kaupasta löydy, voi sen melkein käydä laivalta tai lahden toiselta puolelta hakemassa. Olen myös huomannut, että mitä kauemmin asun ulkomailla, sitä vähemmän haikailen suomiherkkujen perään. Alkuaikoina ikävöin irtokarkkeja, salmiakkia ja karjalanpiirakoita, Ugandassa erityisesti marjoja. Ihan viimeksi himoitsin Saarioisten maksalaatikkoa rusinoilla, mutta ei sitäkään ole enää pakko saada. 

Välillä kaipaan Suomen supermarketien järkyttävän suurta valikoimaa, sellaista ei ole muualla (mikä on mielestäni lähtökohtaisesti hyvä asia – montako erilaista maitotuotetta voi ihminen tarvita?). Varsinkin eineslaarit helpottaisivat lounaanvalmistusmotivaation puuttuessa.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

En tiedä. Minulla ei ole palavaa tarvetta muuttaa takaisin Suomeen, mutta se ei myöskään ole poissuljettu vaihtoehto, jos se koko perheellemme sopii. Aika näyttää.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?

Kyllä se taitaa olla tuo viimeviikkoinen juhannus, ainakin jos virolaisilta itseltään kysytään. Ehkä ensi vuonna pääsemme todistamaan hauskanpitoa.

 Myös neljän vuoden välein järjestettävä laulufestivaali on ilmeisesti jotakin hyvin tärkeää virolaisille ja odotankin, että pääsemme parin vuoden päästä tätä ainutlaatuista tapahtumaa todistamaan.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Sinä hetkenä, kun muutin ulkomaille (Puolaan vuonna 2012), ei se tuntunut millään tavalla vaikealta, vaan ihanalta, vapauttavalta, unelmien toteutumiselta. Sittemmin on tietysti tullut ikävä perhettä ja sitä tuttua ja turvallista. Vaikeinta tässä ainaisessa muuttamisessa, joka meidän elämäämme määrittää, on uusien suhteiden luominen ja vanhojen ylläpitäminen. Ja tietysti uuteen paikkaan sopeutuminen itsessään, vaikkakin se on myös hyvin mielenkiintoista.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai nykyisessä asuimaassasi?

Helposti, ja kuvittelenkin lähes päivittäin. Espanja, Australia, Uusi-Seelanti, Irlanti, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Ruotsi… Ja miksei lyhyemmäksi aikaa jokin eksoottisempikin paikka.

10. Mikä on vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Muutto pois Ugandasta. Kämpänhakureissu Tallinnassa.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Juuri nyt olemme Saksassa sukuloimassa, käymme myös kesällä Tukholmassa (sukuloimassa) ja varmasti monen monta kertaa myös Suomessa (sukuloimassa). Mitään tämän jännempää ei ole tälle vuodelle kalenterissa, talvilomaa suunnittelemme jonnekin lämpimään.

Taitaa olla niin, että tämä haaste on jo kiertänyt lähes koko “ulkosuomalaisbloggaajien” piirin, mutta jos sieltä vielä löytyy joku halukas niin go ahead, heitän pallon sulle! 

10 + 1 questions to an expat Finn

There’s a “challenge” circling around the expat Finns’ blogs, where you should answer to 11 questions about living abroad. Here’s my answers.

1. What is the best thing in your current country of residence?

I must boringly admit that the best thing in Estonia is that it is so close to Finland – both physically and mentally, which is after Uganda very welcome. I’m glad that we live so close to my parents who get to see their first grandchild much more than twice a year. Estonia feels like Finland, except that it is not, and that’s the best thing. Being an expat on a somewhat familiar ground.

2. And what is the worst?

The weather. There’s no way around it.

3. If you could travel anywhere in the world for two weeks for free, where would you go?

I always wanted to see New Zealand. Also Australia and Japan are my all-time dream destinations. But traveling to the other side of the world for two weeks is quite stupid. So I say road trip around Spain. Or maybe a luxury cruise at the Caribbean. Or….. 🤔

4. Which destination would you visit again?

Zanzibar was amazing, I would be glad to go there again. I also wanted to still visit Uganda someday. And Florida was also way more interesting than I expected. But world is full of exciting places so prefer something where I haven’t been before.

5. Which Finnish food you miss the most?

Right now nothing really, as I can get almost anything from Tallinn and if not then I’ll just bring it with me from our monthly visits to Finland. I’ve noticed that the longer I’ve lived abroad less I miss anything particular anymore. I used miss pick&mix candies, salty liquorice, karjalanpiirakka and liver casserole (don’t ask), but now I don’t really feel like eating them so often at all.

Sometimes I miss the insane amount of choice in Finnish supermarkets, but I’ve also realised that it is possible to live without a hundred different type of milk product, or the enormous microwave food selection, even though it would make lunch preparing somewhat easier.

6. Do you think you’ll move back to Finland someday?

I honestly don’t know. Right now I have no urge to live in Finland, but I’m willing to if it ever becomes an option for our family.

7. What is the funniest / most interesting holiday in your current country?

I guess I must say Jaanipaev a.k.a midsummer, at least Estonians seem to take it very seriously. Hopefully we’ll be able to join the fun next year. Also the huge song festival they organize every four (?) years sounds pretty interesting. Next time is 2019 so I still have to wait to witness it.

8. What was the most challenging thing when moving abroad?

The day when I actually moved abroad I had no hard feelings, I was excited and optimistic, it was a dream coming true. Later of course I started missing my family and friends and Finland in general.

Hardest thing in our lifestyle, moving every couple of years, is the constant need to form new relationships and hold on to the old ones. And adapting to a new place is not an easy task either.

 7. Could you imagine living in some other country than Finland or where you currently live?

Definitely, and I actually do almost every day. Spain, Australia, Germany, New Zealand, Ireland, Sweden… Or why not some more exotic place too, for a little while at least. The coolest (and most challenging) part of Wolfi’s job is that we don’t know where we are gonna be next.

10. What was the most memorable moment of 2016?

The house hunting trip to Tallinn and moving away from Uganda.

11. Are you planning to travel somewhere this year? Where?

We are actually right now in Germany meeting family and friends. We’ll also go still several times to Finland (if that can be called traveling), and later in summer we’ll visit my brother and his wife in Stockholm. Nothing more adventurous for this year, I guess. 😅

Elä unelmaasi

Sanoisin, että monta kertaa viikossa, erityisesti tämän blogin äärellä mietin kuinka mahtavaa on olla tässä mun elämässä. Suomessahan moista ei tohdi ääneen sanoa – se kel onni on se onnen kätkeköön. Mutta minäpäs en ole Suomessa, joten haistatan huilut moisille uskomuksille.

blog6

Mä en erityisemmin koskaan unelmoinut perheestä tai lapsista varsinkaan eikä minulla ollut kovin kummoisia urasuunnitelmia, mutta jossain melko aikaisessa vaiheessa kuvioihin tuli unelma elämästä Suomen ulkopuolella, ei sillä etteikö Suomi olisi hieno maa, tai etten arvostaisi sitä että olen saanut kasvaa turvallisessa, puhtaassa lintukodossa. Mutta niinpä vain aloin alle pariblog5kymppisenä haaveilemaan ulkomaille muutosta, pelkkä matkustelu ei riittänyt, halusin tutustua eri kulttuureihin pintaraapaisua syvemmin. Alunperin kyseessä lienee ollut erilaisuuden tavoittelu, halusin että elämäni olisi jännempää kuin niiden, jotka jäivät “kotikylään”. Vaikka ajatus vieraille maille lähdöstä pelotti, niin enemmän taisi pelottaa rivitalokämppä Espoosta (ei mikään huonon kuuloinen idea enää) ja viikonloput Leppävaaran Fenniassa. Ammattikorkeakoulussa ensimmäinen mahdollisuus kokeilla siipiäni ulkomailla tuli, kun pääsin Erasmus-vaihtoon Kyprokselle. Vaihdon aikana ei kyllä paljoa paikalliseen kulttuuriin perehdytty (mitä nyt muutamat litrat paikallista viintä nautittiin ja paranneltiin sitten krapulaa gyroksilla), mutta tapasin siellä kymmenittäin mielenkiintoisia ihmisiä monista eri maista, ja ihastuin pysyvästi esimerkiksi ranskalaisten ja espanjalaisten enkkuaksenttiin. Olisin saattanut jäädä sille tielle, ellei omatuntoni olisi kolkuttanut ja pakottanut hoitamaan opiskelut loppuun.

blog8

Joka tapauksessa, kivi oli lähtenyt vierimään ja päätin, että valmistuttuani ostaisin menolipun maailmalle, mieluiten Australiaan, mutta pidin muutkin vaihtoehdot avoimina. Mahdollisuus osuikin eteeni täydellisenä lottovoittona, parhaalla mahdollisella tavalla, tapasin nimittäin hieman ennen valmistumistani elämäni miehen lomamatkalla Riiassa. Sen lisäksi, että mies oli hyvännäköinen ulkomaalainen (check!), hänen työnkuvaansa kuului kohdemaan vaihto noin neljän vuoden välein ja hienolta kalskahtava diplomaatin status (win!). Ainoa miinus oli, että mies asui jossain ihmeen Wroclawissa, esimerkiksi Brisbanen tai Barcelonan sijaan, mutten antanut sen häiritä. En myönnä, että olisin lähtenyt miehen mukaan vain näiden, mahdollisesti hieman pinnallisten seikkojen vuoksi, mutta toki hän olisi mennyt kisassa heittämällä härmäläisen perusjuntin ohi, joskaan sellaista kisaa ei koskaan tullut ja herra ulkomaalainen sai minut (ja opintolainani) heti omakseen.

blog3

Niin että miten pääsin tähän pisteeseen, että elän unelmaani, saan kiertää maailmaa ja tutustua eri kulttuureihin ilman suurempia (raha)huolia rakkaimpani vierelläni? En rehellisesti sanottuna tiedä, olen vain ollut ihan hemmetin onnekas (voi olla että huijasin miestä hieman väittämällä olevani urheiluhullu couchsurffaaja, mutta kuka nyt ei olisi kaunistellut totuutta ensitreffeillä). Niin ja ehkä hitusen rohkeakin, otin vain ja lähdin sen ihmeempiä murehtimatta. Sinne Australiaan en ole vielä päässyt, mutta kuka ties, ehkä joku päivä vielä…

Toivoittavasti kaikki siellä ruudun toisella puolella elävät myös unelmaansa tai ovat ainakin tuuliajolla sitä kohti!

IMG_7812s
Photo by Sensja

Quite often, especially when I sit down to write this blog, I think how happy and blessed I am that I get to live this life I have. In Finland shouting out loud about your happiness is a no-no, we even have a saying for that “who has happiness should hide it”. But I am not in Finland so I’m gonna say it: my life is pretty damn amazing!

blog

I never really dreamed about a family, nor did I have specific career plans, but quite early on I started to dream about a life abroad, getting to know other cultures, see what’s out there. I guess I thought it would make me somewhat cooler, more exciting if I would leave the old circles behind. Now I don’t know about being cool, I’m pretty much the same weirdo still, but it was totally a life changer. First possibility to try my wings was when I did my Erasmus exchange in Cyprus, and even though I did not get to know many locals or the local lifestyle, I did get to know a bunch of awesome people from all over the world, and there was no stopping then.

 

As a well-raised, conscientious young woman I still had to go back home to finish my studies, but I decided that after graduation I’d buy one-way ticket to somewhere, preferably to Australia. But in 2011, before blog1my school was finished, I met the man of my dreams (even though I did not recognize it at first glance); he was handsome (check!), foreigner (check!) and had a job that would make him travel around the world (win!). On top of that he had a title that sounded good in my ear. Now, I do not admit that I would’ve fallen in love with this stranger just because of these rather superficial credits, but they did help for sure. Only issue was that he did not live in Australia, but in some never-heard town of Wroclaw. But I did not let that detail bother me, and after graduation I did indeed pack my bags and buy one-way flight – to Poland. I still think it was the best decision of my life, I’ve not regretted it for a nano-second.

blog2

So how did I end up here, living my dream (almost) every day, traveling the world with my loved ones? I don’t know, I’ve just been so damn lucky (there might have been a few white lies involved, but who honestly is 100% honest on their first dates??). And a little bit brave in the beginning jumping into the unknown. I still haven’t gotten to Australia, but maybe someday, who knows…

I hope all of you are also living your dream or at least floating towards it.

blog7
Photo by Jea’s Photo World

Kiehtovat kulttuurit, osa 1

Eilinen oli varsinainen Baijerin kulttuurin alkeet-päivä weißwurst-aamiaisesta olutfestareille. Mulle, vanhalle Etelä-Saksan kävijälle tässähän ei ollut enää mitään uutta, mutta tällä kertaa ajatukset lähtivät (todennäköisesti starkbierin ansiosta) hieman deepimpään suuntaan.

Aloin pohtimaan kuinka siistiä on että en ole tutustunut vain yhteen uuteen kulttuuriin täällä Saksassa sukuloidessa vaan oikeastaan kolmeen: saksalaiseen, baijerilaiseen sekä hyvin yhteisölliseen maaseutukulttuuriin, jota en ole Suomessa kaupunkilaistyttönä päässyt kokemaan. Täällä nimenomaan tuo maaseudun asukkaiden yhteisöllisyys on mun mielestä todella kiehtovaa, koska se on on itselle niin tuntematonta. Mieheni sisko esimerkiksi osallistuu harva se päivä kaikenmaailman projekteihin kymmenien muiden ihmisten kanssa, oli sitten kyse tanssiesityksestä tai juhlien järjestämisestä. Ihmiset ottavat nämä bierfestit ja muut tapahtumat liikuttavan tosissaan, hyvällä tavalla siis. Kaikki pukeutuvat uniformuihinsa, tanssivat, laulavat ja tuntevat toisensa, mutta ottavat lämpimästi vastaan myös tällaisen ulkomaalaisen kielipuolen, joka ei edes mahtunut dirndliinsä. (Erityismaininta eilisen moderaattorin puheessa voi tosin johtua siitä, että appiukkoni on (ollut) ilmeisesti isokin pomo näillä kylillä.)

Mua on aina kiehtonut ympäristön ja kulttuurin vaikutus ihmiseen. Olisinko erilainen, jos olisin kotoisin isosta maasta tai maaseudulta tai köyhemmistä oloista? Voisin velloa näissä ajatuksissa ikuisuuksia, se on niin kiehtovaa. Mutta siitäkin huolimatta, että tulemme mieheni kanssa eri (vaikka jokseenkin samanlaisista) kulttuureista ja olemme kasvaneet eri ympäristössä, jaamme samanlaiset arvot emmekä oikeastaan koskaan kiistele mistään. Sen vuoksi tunnenkin, että tämän miehen kanssa on helppoa kasvattaa lapsi (niin helppoa kuin se ikinä voi olla). ❤

Yesterday was a proper Introduction to Bavarian culture-day with weißwurstfrühstück (white sausage, sweet mustard, pretzel and beer for breakfast) and starkbierfest (very strong beer, people in their dirndls and lederhosens, the blue and white Bavarian flag everywhere, speeches and jokes in Bavarian, traditional food and music) in the village in the evening. Of course these things are already old news for me, the experienced Bavarian culture explorer 😉 But these events triggered me of thinking something a bit deeper too.

During the last five years the coolest thing is that not only have I gotten to know a little bit of German culture, but Bavarian and the real countryside community culture, too, which for me has been perfectly unknown before, thanks to my “big” city roots. For example: My sister-in-law’s boyfriend, in his 20s, just bought a tractor, eh MB Track 800, from Ebay (thanks for the picture, Tobi!). I don’t think I would have ever met anyone like that in my small Helsinki/Espoo circles 😅

I’ve always been curious about how the culture and environment around you is influencing to who you became and since I was a little girl I’ve been thinking how would I be now if I was raised in one of the biggest nations in the world or in the small country village or if I would come from very poor circumstances. It is so fascinating.

And even though me and my husband come from different countries (with quite similar cultures) and grew up in somewhat different environments, we still share very similar values and we actually hardly ever fight about anything. That’s why I’m very confident about raising a child together with him. 😘

Kevättä etsimässä

Kun talvikelit pohjoisessa tuntuvat pitävän tiukan otteensa, on aika suunnata nokat kohti etelä(mpä)ä. Hop hop, viideltä ylös, kuudeksi kentälle ja LOTin siivin kohti Etelä-Saksaa! On muuten ihan mielettömän mahtavaa että matka kotiovelta check-inin ja turvatarkastuksen kautta lähtöportille kestää 25 minuuttia! Ja ei, emme asu lentokentän vieressä, asumme Tallinnan vanhassa kaupungissa. Nyt voi jo nauraa Kampalan ruuhkille, joiden vuoksi lentokentälle piti aina lähteä vähintään kolme tuntia ennen lentoa. 😅

Ja täältähän se kevät löytyikin, reilusti plusasteita ja aurinkoa taivaan täydeltä, ihanaa! 😍 Leevikin nautti kun ei tarvinnut pukea miljoonaa kerrosta vaatteita. Ja päästiin testaamaan uutta söpöä kevättakkia. Kivaa myös päästä vähän landelle, vaikka mitäpä minä kaupunkilaistyttö mitään tietäisin. Wolfin veli perheineen asuu pienessä kylässä Neuburgin lähellä, joka siis sijaitsee about 100km Münchenissä ja jossa olemme mummilassa. Peltoa on silmänkantamattomiin, traktoreita näkyy enemmän kuin Audeja ja nenään osuu ehta lannan tuoksu, eikös tämä nyt ole jo landea?

Pitkä päivä takana, mutta onneksi meidän taapero ottaa rennosti niin unien, reissaamisen kuin uusien (ja vanhojen tuttujen) naamojen näkemisen suhteen. Tyyppi vaikuttaa lähinnä saavan ekstraenergiaa moisesta pyörityksestä. Toisin kuin äitinsä…zZzzZ. Eiköhän yksi “hyvin” nukuttu yö korjaa asian, ja huomenna on taas puhtia päivään täynnä perhettä, ruokaa ja kevättä!

It was time to leave the wintery Tallinn for a couple of days and look for spring from the south. South of Germany, to be exact. And here it was, waiting for us, with several plus degrees and clear, blue sky! 

Leevi enjoyed playing outside without tons of winter clothes, we got to even test the cutest new spring jacket (moms, have you noticed you never buy anything for yourself anymore, buying clothes for kids is so much more fun?).

Long day behind, but our brave toddler is like fish in the sea with traveling, meeting “new” people and even adjusting his sleeping schedule easily (or is it the parents who just handle it so well 😉). Amazing little boy. Mom is exhausted though, but tomorrow is a new day full of family, nature, food and other lovely things!