Oi juhannus…

Vaikka olenkin vankka juhlaperinteiden kannattaja, en ole koskaan perustanut juhannuksesta. Lieneekö syynä se, että lähes kaikki elämäni juhannukset ovat olleet kaupunkijuhannuksia, tai siis lähiöjuhannuksia, eikä niihin ole liittynyt niin selkeitä perinteitä kuin muihin pyhiin. Meidän perheellämme ei ole ollut omaa kesäpaikkaa, jonne olisi perinteisesti aina menty jussia juhlimaan. Tottakai yötön yö on vaikuttava ja kokkojakin on tullut vuosien varrella nähtyä (yhtäkään kokkoa paremmin tosin muistan sen kun niiden sytyttäminen peruttiin, koska oli joko liian kuivaa tai märkää). Joka tapauksessa, jostain syystä en ole koskaan kokenut tarvetta viettää juhannusta tai näyttää Wolfille juhannukseen liittyviä traditioita, toisin kuin esimerkiksi jouluun tai pääsiäiseen.

Muutama viime vuosi on mennyt maissa, joissa keskikesä ei ole samankaltainen vuoden kohokohta (tai sitä ei yksinkertaisesti ole) kuin Suomessa. Mutta täällä Virossa yöttömän yön juhla otetaan ilmeisesti vähintäänkin yhtä vakavasti. Perinteet ovat ymmärtääkseni samankaltaisia kuin Suomessa; mökkeillään, saunotaan, juodaan (liikaa), syödään, ihaillaan juhannuskokkoja ja tehdään juhannustaikoja. Niille onnettomille, jotka ovat jumissa kaupungissa, on tarjolla kokkoa ja tapahtumaa lähes joka lähiössä. Aikomuksemme oli mennä yhtä näistä juhlista katsastamaan, mutta Leevin flunssan ja huomisen reissupäivän vuoksi taitavat kokot jäädä näkemättä. Teimme sentään tänään lounasretken kaupungin ulkopuolelle – ravintola Ruhe ja Jägalan vesiputous olivat ehdottomasti puolen tunnin ajomatkan arvoisia. Ja olipa muuten aika fressi juhannussää, +11 astetta.

Minkähänlaisia muiden ulkosuomalaisten juhannusperinteet? Vai onko niitä?

For a lot of Finnish people Midsummer is the celebration of the year. But for some reason I was never too excited about this holiday that seems to make the whole nation act crazy. I am definitely big fan of some other holidays and their traditions, like Christmas and Easter, but Midsummer never had that special place in my heart. I mean of course our short summer with its long days and white nights is worth of celebrating but somehow Midsummer didn’t do it for me. Maybe the reason is that I spent almost all of my Midsummers in the city (or the suburbs) – our family did not have that crucially important summer place where to go celebrate Midsummer properly. So I never had the need of keeping up celebrating this holiday or introducing the traditions to Wolfi. 

Past couple of years I’ve lived in countries where either Midsummer isn’t a big thing or it doesn’t exist in the first place. But here in Estonia it seems to be at least as important than in Finland. It is the most important holiday, I’ve heard from many. The traditions here are apparently pretty much the same also as in Finland; summer cottage, sauna, (too much) drinking, eating and lighting bonfires. If you are one of the unfortunate who are stuck in the city, there’s a bonfire and somekind of festival in almost all of the neighborhoods of Tallinn. We were planning to visit one of these, but Leevi caught a summer cold so I think we have to skip the celebration this year also. But we did manage to get outside the city for lunch and a little sightseeing at least. And the weather was perfectly right for a Nordic summer – blue skies and fresh +11 degrees! 😅
Is Midsummer a thing in your country?

Mistä uusi päivähoitopaikka?

Kuten olen jo aiemmin maininnut, Leevi on tämän kevään käynyt kolme päivää viikossa pienessä suomenkielisessä päiväkodissa. Oikeastaan päiväkodin sijaan käytän mieluummin sanaa hoitopaikka, koska Tasulassa on toiminut hyvin pieni parin lapsen ryhmä. Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän hyvin spesiaaliin mahdollisuuteen, suomenkielinen hoito kun ei edes täällä Virossa, saati muualla ulkomailla, ole mikään itsestäänselvyys. Olen myös arvostanut mukavien hoitajien itsensä lisäksi sitä, että ryhmä on tosi pieni. Leevi on todella viihtynyt, eikä mitään ongelmia ole koskaan ollut. Mutta tänään on Leevin viimeinen hoitopäivä, koska lauantaina alkavan kesälomamme jälkeen Tasula on sulkenut ovensa. Ymmärrän siihen johtaneet syyt, mutta minua harmittaa sekä itseni että Leevin puolesta.

Uutta hoitopaikkaa tai hoitajaa en ole vielä löytänyt, mutta onneksi se ei ole meille kovin akuutti asia, koska en toistaiseksi käy töissä. Uskon kuitenkin edelleen, että sekä minulle että Leeville tekee hyvää jos Leevi pääsee säännöllisesti muualle leikkimään, muiden lasten kanssa. Täällä on pari kansainvälistä päiväkotia, joissa kieli on ymmärtääkseni englanti, mutta en ole vielä saanut mitään vastausta siitä ainoasta (?) joka ottaa alle 3-vuotiaita hoitoon. Lisäksi tiedossani on muutama paikka, joissa on suomalainen hoitaja, mutta tällä hetkellä heidän kuvionsa ovat niin sekavia etten ole kovin innoissani laittamassa lastani näihin paikkoihin. Virallisesti ryhmien kieli on kuitenkin viro (meitä ei haittaa ollenkaan jos Leevi oppii viroa täällä asuessamme, mutta ymmärrettävästi perheessämme jo olemassa olevat kielet ovat etusijalla) ja sen lisäksi ryhmät ovat mielestäni aivan liian isoja ja hoitajamäärät pieniä näin pienille ihmisille (kaksi hoitajaa ja pahimmillaan viisitoista 1,5-3-vuotiasta lasta). Molemmat päiväkodit ovat myös aika kaukana, joten autottomana kävelisin viitisen kilometriä päivässä vain viedäkseni Leevin hoitoon aamupäiväksi. Noh, ainakin pysyisin kunnossa. 😅

Olen jopa alkanut pähkäilemään jonkinlaisen leikkikerhon perustamista, koska tiedän että täällä on muitakin ulkomaalaisia perheitä, jotka arvostaisivat mahdollisuutta tuoda lapsi muutamaksi tunniksi hoitoon. Meillä kun ei ole täällä niitä mummeja ja vaareja, kummeja ja tätejä. Tuntuu kummalliselta, ettei täällä keskustan alueella olisi tällaista palvelua, kauempana lähiöissä niitä on ilmeisesti muutama. Tallinnassa on mieletön määrä maksullisia sisäleikkihuoneita (useimmat tosin nekin keskustan ulkopuolella), ehkä saan jonkun vakuutettua tällaisen palvelun tarpeesta. Toki oman nannyn palkkaaminen on yksi vaihtoehto, mutta mieluummin haluaisin, että Leevillä olisi mahdollisuus leikkiä välillä kodin ulkopuolella muiden lasten kanssa. Vaikka olen monesti kuullut, ettei alle 3-vuotiaalle ole tärkeää muu kuin omien vanhempien seura, olen omin silmin nähnyt kuinka Leevi nauttii kavereidensa kanssa riehumisesta.

Onneksi on sentään kesä ja ulkona on vihdoin helppo viettää aikaa, ehkä syksymällä hoitokuviotkin selkenevät. 

Leevi had his last day at the kindergarten today. Tasula is closing in the end of the month, and I’m very sad about it. I really liked the teacher and that the group was so small. But I understand that it was not profitable because of the small size, but still… 

Since I got to know they are closing I’ve been trying to look for another option. But unfortunately it does not seem so easy. Finding a Finnish speaking daycare here was a little miracle (let alone German) and even English speaking seems to be difficult. I wouldn’t even want Leevi to go to some school-like international kindergarten (I’ve heard that they have teaching and lessons and even exams sometimes?!). I would just want to find a safe place with small group of kids to play with and trustworthy adults, who would speak some English (or Finnish or German). And it would be nice if it wouldn’t require me to walk across the city four times a day. We don’t mind Leevi learning some Estonian but understandably it is not our priority, when he already has three languages in his life.

So I have found couple of options, but none of them is really what we are looking for, the groups are too big, they are too far, and they don’t actually offer much with “our” languages.

Luckily we are not in a hurry as I’m home, but Leevi seemed to really enjoys playing with other kids somewhere else than at home. And for me some alone time is crucial. I was even thinking about organising some kind of play club by myself, hiring nanny and a space, because I’m sure there’s others who would need that too, as expats don’t have grandparents or other family here to ask for help. I just need to figure out how difficult it is in reality, with laws and regulations and prices and such.

Hopefully by September we have some clarity about the daycare stuff…. Until that I’m open for any suggestions.

Viikonlopun pikavinkki Tallinnaan


Vielä ehtii Tänavatoidufestivaleille eli katuruokafestareille Tallinnan Telliskiveen. Käytiin haistelemassa ja maistelemassa kaksipäiväisen festarin tarjontaa tänään heti sen avaamishetkellä. Ruokarekkoja ja kioskeja oli paikalla kymmenittäin, kivoja terasseja, hyvin suunniteltuja alueita ruoan ja juoman nauttimiseen, paljon paremmin toteutettu kuin mikään aiemmin näkemäni street food-tapahtuma. Jopa Berliinin katuruokaskenen (10 vuotta sitten) kokenut Wolfi sanoi, ettei ole nähnyt vastaavaa. Että niin hienosti täällä Tallinnassa osataan 😊

Ruokatarjonnasta löytyi perusburgerit, -hodarit ja nyhtöpossusänkkärit, mutta myös syyrialaista, vegaania, korealaista, grillattua kalaa, artisaanijätskiä ja -popkornia, smoothieita, perinteisiä vohveleita ja keksejä, hyvää kahvia ja monen montaa muuta herkkua. Festareilla juhlitaan myös Suomi100-teemalla, jonka vuoksi paikalla on suomalaisiakin myyjiä, kuten Hävikkiruokaravintola Loop. Hinnat ovat enemmän tai vähemmän kohtuullisia ja yhden euron sisäänpääsymaksun pulittaa mukisematta näin hienosta toteutuksesta. 

Kaiken lisäksi samalla alueella on samaan aikaan Tadaa!-festivaali, eli kansainvälinen katutaidejuhla. Eli purilaisen kyljessä voi nauttia musiikista ja muusta mielenkiintoisesta taiteesta, mikäs sen parempaa?

Onneksi samalla pääsylipulla pääsee sisään vielä huomennakin, niin monta mielenkiintoista ruokaa jäi vielä kokeilematta. Toivottavasti sää suosii, ja sateet pysyvät vielä hetken poissa. Eli hop hop sunnuntaipäiväristeilylle siis! 😉

Today we visited Tallinn Street Food festival which was a very pleasant surprise; it was much bigger and well-organized than I dared to expect. Actually it was the best street food event we’ve ever been in and we’ve gone to quite many in recent years.

Food selection follows the traditional street food lane with pulled pork burgers, hot dogs and churros, but you’ll also find Korean and Syrian food (both were yummy and very affordable), grilled fresh fish, vegan food, smoothies, ice cream, bagels and so on… I’m glad that the entrance (1€) is for two days, now we have perfect excuse to go there tomorrow also. 😅 

Also Tadaa! international street art festival happens to be organised in the same place at the same time, so not only can you enjoy delicious food but also great artists’ performances. What could be better summer entertainment?

So in case you’re in Tallinn, this is the place to be this weekend – if you’re not, you should definitely consider coming next year 😉

So do you work somewhere…?

Tänään kuulin taas kerran tämän kysymyksen, jonka olen viime vuosina kuullut niin moneen kertaan: “käytkö sä jossain töissä kun sun poika on hoidossa, vai hengailetko vaan?” Juu, en käy töissä. Ei, en vaan hengaile.

Mulla on käynyt sellainen munkki, että tällä hetkellä mulla on mahdollisuus valita olenko kotona vai haenko töitä. Olen myös elänyt sellaisen elämänvaiheen, jolloin ei ollut valinnanvaraa, töissä oli käytävä. Ja sellainen aika varmasti koittaa vielä tässä elämässä. Mutta koska tällä hetkellä mun työssäkäyminen ei meidän perhettä rahallisesti paljoa hyödyttäisi, en oikein näe pointtia mennä töihin vain siksi, koska jonkun mielestä mun pitäisi. (Lisätään vielä selvyyden vuoksi, että Wolfin palkasta napsaistaisiin mulle kuuluva osa pois jos menisin palkkatöihin, ja paikallisen palkkatason vuoksi siinä ei jäisi paljoa plussan puolelle.) Tottakai menisin jos joku mahtava duuni eteeni tupsahtaisi, mutta ihan vaan työntekemisen vuoksi? Sitä tekemistä riittää kyllä muutenkin. Jos itse saisit valita teetkö sitä mitä huvittaa, niin kyllä varmaan tekisit niin? Ja jos et, niin se olis aika hölmöä.

Mulla on käynyt myös sellainen munkki, että saan laittaa lapseni hoitoon ilman, että se tekisi suurta lovea meidän talouteemme. Leevihän aloitti alkuvuonna osapäivähoidossa, koska mulla oli hieman tekemistä oman pääkoppani kanssa. Noh, nyt alkaa olla fiilikset taas tasapainossa ja mietin, että pitäiskö ottaa Leevi pois sieltä hoidosta. Mutta se tykkää olla siellä, ja mä todella tykkään mun omasta ajasta, joten miksi korjata jotain mikä ei ole rikki? Vaikka tää tilanne jonkun muun korvaan kuulostaisi väärältä tavalta elää ja olla, niin meille näin on just nyt hyvä. Mitäpä me siitä hyödyttäisiin jos elettäisiin niin kuin jonkun muun mielestä pitäisi? Vai aukeaako sillä taivaan portit, että käy töissä vain sanoakseen että minä kyllä teen töitä (koska kotiäitihän tunnetusti vain loikoilee)? Pitäisikö Leevin olla 24/7 mun kanssa kotona, koska se on hyvän, pärjäävän, ahkeran, oikeanlaisen suomalaisen kotiäidin merkki? Purkaisin turhautuneisuuttani häneen, sen sijaan että olemme muutaman tunnin erossa ja jaksan paljon paremmin?

Tämä puolustuspuhe kumpuaa oikeastaan ihan vain omasta ajatusmaailmastani, koska olen itse ennen ollut se tyyppi (ja vieläkin valitettavasti joskus olen), jonka mielestä kunnon ihminen käy palkkatöissä miettimättä miksi määrittelee ihmisen työnteon perusteella. Ja kunnon äiti on sellainen, joka ei koskaan kyllästy olemaan lastensa kanssa, ja jolla ei ole omia tarpeita. Toivottavasti olen ainoa, mutta valitettavasti en usko niin.

The question I’ve heard many times before, I heard again today from my personal trainer (yes, personal trainer, how elitist does that sound – very). And I said no, I don’t go to work, which made her laugh and say “Oh so you just put your son to kindergarten and go to gym and stuff”. Yes, that’s exactly what I do and I really enjoy the possibility. Wouldn’t you?

I’m not gonna try and convince anyone that Leevi would go to daycare because of himself, but because of me, my well-being and sanity. I wrote earlier about my anxiety and how Leevi going to part-time daycare has helped me sort things in my head. Now I’ve been thinking, as I feel much better, that maybe Leevi should quit going to the kindergarten. But he does really enjoy it and I do, as well, enjoy my alone time very, very much. And as I feel I am much better mom like this, I think we’ll continue as it is, even though it does not fit in the hardworking, martyr-like image of a good Finnish mother.

What comes to not working, I’m not going to just because someone thinks that’s the way to live. You must work in a traditional sense, go to office and get paid every month, otherwise you are a lazy, bad person, yes? I do get it, that most of the people don’t have a choice, in another situation in my life I didn’t and this time will probably still come back. But right now I have a choice – choice of doing what I really want to do, like the gym, reading, blogging, studying, relaxing, (and sometimes scrubbing toilets and trying to desperately remove blueberry stains from Leevi’s shirts) so I’m taking the chance. I would be stupid not to. Who would it help if I would get a job just to say that I’m working? Is it gonna bring me something later if I was hard-working enough in other people’s eyes, is it gonna open the doors of heaven? Because right now in our life moneywise it would not make a (big enough) difference. I don’t want to work just somewhere almost for free and put Leevi in full-time daycare because of that, lose all my alone time and get stressed because there’s no time to do anything I want to do. Of course if there would come a chance to work part-time or there would come some amazing opportunity, I would take it. But I’m not actively looking for it, because right now I’m very comfortable.

I actually wrote this to convince myself, because I am perhaps my biggest obstacle on my way of enjoying this opportunity. I do blame Finnish culture a bit – the culture where proper, hardworking, honest person does not live like this. I’m hoping I am the only one who thinks like this, but I do doubt that.

Tallinnan erilaiset kasvot

Viime viikkoina kaupungilla kulkiessa mulle on tullut kummallinen déjà vu-fiilis. Koko sen ajan kun ollaan asuttu täällä, olen ihmetellyt miten Tallinna ei olekaan sellainen kuin luulin, se mihin olin risteilyturistina tottunut. Mutta nyt yhtäkkiä tuntuu kuin joku olisi teleportannut mut johonkin muuhun kaupunkiin, sellaiseen kuin se alunperin mielikuvissani ollut Tallinna.

Syksyllä ja talvella täällä oli toki muutama hassu turisti(ryhmä), mutta kaupunki oli käytännössä kuitenkin paikallisten, jopa Raatihuoneentorilla sai olla välillä yksinään. Ja tori, kuten koko vanha kaupunki tuntui paljon isommalta kuin muistelin. Koko talven ihmettelin kuinka erilainen Tallinna olikaan kuin alunperin ajattelin, jotenkin hipsterimpi, skandinaavisempi, mielenkiintoisempi, paikallisempi, raikkaampi.

Mutta nyt turistilaumojen, terassien ja pyörätaksien vallatessa kaupungin tunnistan sen päiväturisti-Tallinnan, enkä suoraan sanottuna erityisemmin piittaa siitä. Toki on hienoa, että Viron matkailuala kukoistaa, ja että ihmiset arvostavat kaupungin kauneutta (tosin suuri osa turisteista taitaa olla täällä ihan muista syistä). Mutta voisin kyllä elää ilman terasseilla aamukaljalla istuvia suomalaisia, joka kulmassa kuvaamassa tönöttäviä aasialaisia, hölmönä kartan kanssa keskellä tietä palloilevia eläkeläisiä ja etenkin ilman kaikenmaailman sisäänheittäjiä, trubaduureja ja muita pellehermanneja. Vaikka kuinka yrittäisin paahtaa pää kolmantena jalkansa mahdollisimman paikallisen näköisenä aina joku ehtii kutsumaan kaupungin parhaalle lounaalle, halvimmalle kaljalle, kidutusmuseoon, juna-ajelulle… Tältäkö tuntuu asua turistirysässä? Mitenköhän pärjäisin Roomassa tai Pariisissa? Tulisin varmaan hulluksi.

Nyt tietysti joku viisas neuvoo välttämään vanhaa kaupunkia. Mutta se on niin tunnelmallinen ja kaunis, kun katsoo kaikkien massojen ohi. Ja sen läpi sattuu kulkemaan lyhin reitti Leevin päivähoidosta kotiin. Muutaman kerran olen jo päätynytkin kiertämään muurin ulkopuolelta, mutta joskus ei ole aikaa moiseen. Eli jos näette yhden yrmeän maman puskemassa rattaita raatihuoneen torin poikki ja jakelemassa vihaisia katseita reitilleni osuville turisteille, se olen minä!

Älkääkä toki ymmärtäkö väärin, Tallinna on edelleen ihana, siksihän täällä on niin paljon turisteja. Hieman vain haikailen talven tyhjien katujen perään, vaikka muuten toivotankin kesän erittäin lämpimästi tervetulleeksi.

Past few weeks Tallinn has changed. It has changed into what I expected it to be – full of tourists, streets packed with terraces, waiters and other people on the streets trying to lure you in their establishments… I must say I did not really miss this Tallinn, I was very glad that during off-season it seemed like a different city, something that’s fresh, interesting and much more exciting than I expected it to be. Of course it still is all these things, but I would happily stroll the streets of Old Town without those Finnish people having their before-noon beverage on the terraces of Raekoja plats, the huge crowds of Asian tourists blocking every corner or all the clowns around the city dressed in weird costumes and representing “the Estonian culture”. This is all new to me, I’ve never lived in a tourist attraction before, not even in this scale. Helsinki and Wroclaw are nothing compared to this. How would I ever manage in Rome or Paris? I probably would become crazy. 

You might suggest that I’d just avoid the Old Town for couple of months, and so I try to do, but the fact is that it is very pretty, so I’d like to see it every now and then too. And the shortest way from Leevi’s kindergarten to home goes right through. Oh well, luckily summer here is short, and this will all like it never was very soon again. 😛 So in case you see a grumpy mom pushing a buggy through tourist crowds and cursing to the ones who dare to stand on my way, that’s me. 

Oh and don’t get me wrong, I still like Tallinn, I just wish I could keep for myself.

Spring break in Dublin, plus some toddler traveling tips

I’ve always wanted to visit Dublin, I actually applied there for my Erasmus about ten years ago, but ended up in Cyprus. Latest inspiration I got from Lonely Planet’s Food Trails book, which explores more the rural areas of Ireland. Unfortunately we didn’t have time for a road trip, but a long weekend in Dublin did convince me that we have to go back to see more of this country. First thing I heard was that Irish people are very friendly and that was definitely true. Amazing how people care about you, chat with you and your kid, completely different than here in the north. 😀 

Dublin, especially in areas outside the famous Temple Bar (I didn’t quite get what it is famous for), seemed really interesting. Loads of cute coffee places (Irish people apparently love their espresso) and restaurants, a bit rundown British style (?) houses which please me a lot (at least when I’m not living in them), so much green, the canals and river, seaside… Leaves in the trees make such a difference, it felt like summer there, even though temperatures where not very high. We happened to be exceptionally lucky with the weather, as it was full-on sunny for four days straight. What are you people complaining about the Irish weather?? Come to Estonia, and you’ll see yours is just fine. 😉

Dublin surprised me with it’s buzz; I didn’t expect it to be so busy, and I still quite don’t get how it is like that, who are all those people? It seemed more like London than Helsinki to me. Even size wise it is definitely not London 😅

We didn’t plan much, which was a good approach. We also were lucky to have friends with whom we stayed in a nice, exciting neighbourhood. As we were traveling with Leevi it was less partying, more picnics in parks, playground hopping and visiting zoo (which was nice but I felt a bit sad after seeing the animals in their natural environment in Uganda). Dublin was, according to my “extensive” experience, buggy-friendlier than Tallinn, and the playgrounds were fancier, but we did miss play corners in restaurants (supernanny-like waitresses covered for this a bit) and good old sandbox.

(Air)travel with a toddler

What comes to traveling by plane with a 1,5 yo, very energetic toddler, 3 hour flight is manageable. For sure not enjoyable (forget about in-flight entertainment, reading, sleeping and listening music; it’s all about your entertainment skills now), but you shouldn’t be afraid. Just take lots of snacks (rice or corn cakes, apple, raisins, bread, banana, smoothies, apricots, plums etc.), good bib & lots of wet wipes, some cartoons downloaded on your phone, few toys and books and lots of patience, and I guarantee you’ll survive 😉 (Honestly I’d stay away from longer flights for a few more months (years) of anyhow possible.) I think the easiest is if you have a small rucksack or a bag that fits under the seat, then whatever you need is easily reachable. Diaper change is much more enjoyable (is it ever?) at the airport than in the plane so I suggest to do that before boarding. And don’t dress to impress, but in dark not-very-important, comfortable clothes as mess is unavoidable.

On my opinion best time to fly with a toddler who still naps is morning, so that the time you get on your seats all the excitement from the airport and early wake-up starts to kick in and the little one will likely pass out for at least 30 minutes. It is worth of giving couple of thoughts to the napping schedule, especially if there’s time difference, but with us it always worked quite well (we only had -1 or -2 hours) without stressing too much about it. Airlines usually announce that families may go first to the plane but I would avoid it as it means 15 minutes more sitting still.

Even though I’m not a huge fan of buggies, on a big airport it is worth of taking your (travel) buggy all the way to the plane. You don’t want to be running hundreds of meters dragging your hand luggage and a toddler who would rather run anywhere else except the right way. On a small airport like Tallinn, buggy is useless (well ok you can you it as a stroller for your hand luggage) as it’s anyway better to let your kid get the energy out playing and running around before sitting in the plane. For smaller babies I would also recommend a carrier (instead of buggy) but with Leevi it isn’t very handy anymore. Our travel stroller is Recaro Easylife which isn’t perfect but its tiny size is so big plus that I can handle the shitty wheels and few other down sides.

Airlines have different baggage allowances for kids, so you should definitely take a look before the flight or even booking. For example now we were very pleased to notice that Ryanair, even otherwise far from perfect, allows both stroller and a car seat. A lot of airlines only allow one of these. Sometimes infant is allowed to have their own hand luggage, sometimes not. Liquid restrictions don’t count for infants but remember to show your smoothies and milks in the security check.

Soon our air travel will change more or less significantly as Leevi turns 2 and we have to book him his own seat. We will see whether it is a good or a bad thing. Anyway I recommend not to abandon traveling when you have kids, it gives such a nice break from everyday life that it’s totally worth the trouble!

PS. Let me know if you’d be interested of more travel with a kid themed posts, or if you have any questions I might be able to answer. 😊

Elä unelmaasi

Sanoisin, että monta kertaa viikossa, erityisesti tämän blogin äärellä mietin kuinka mahtavaa on olla tässä mun elämässä. Suomessahan moista ei tohdi ääneen sanoa – se kel onni on se onnen kätkeköön. Mutta minäpäs en ole Suomessa, joten haistatan huilut moisille uskomuksille.

blog6

Mä en erityisemmin koskaan unelmoinut perheestä tai lapsista varsinkaan eikä minulla ollut kovin kummoisia urasuunnitelmia, mutta jossain melko aikaisessa vaiheessa kuvioihin tuli unelma elämästä Suomen ulkopuolella, ei sillä etteikö Suomi olisi hieno maa, tai etten arvostaisi sitä että olen saanut kasvaa turvallisessa, puhtaassa lintukodossa. Mutta niinpä vain aloin alle pariblog5kymppisenä haaveilemaan ulkomaille muutosta, pelkkä matkustelu ei riittänyt, halusin tutustua eri kulttuureihin pintaraapaisua syvemmin. Alunperin kyseessä lienee ollut erilaisuuden tavoittelu, halusin että elämäni olisi jännempää kuin niiden, jotka jäivät “kotikylään”. Vaikka ajatus vieraille maille lähdöstä pelotti, niin enemmän taisi pelottaa rivitalokämppä Espoosta (ei mikään huonon kuuloinen idea enää) ja viikonloput Leppävaaran Fenniassa. Ammattikorkeakoulussa ensimmäinen mahdollisuus kokeilla siipiäni ulkomailla tuli, kun pääsin Erasmus-vaihtoon Kyprokselle. Vaihdon aikana ei kyllä paljoa paikalliseen kulttuuriin perehdytty (mitä nyt muutamat litrat paikallista viintä nautittiin ja paranneltiin sitten krapulaa gyroksilla), mutta tapasin siellä kymmenittäin mielenkiintoisia ihmisiä monista eri maista, ja ihastuin pysyvästi esimerkiksi ranskalaisten ja espanjalaisten enkkuaksenttiin. Olisin saattanut jäädä sille tielle, ellei omatuntoni olisi kolkuttanut ja pakottanut hoitamaan opiskelut loppuun.

blog8

Joka tapauksessa, kivi oli lähtenyt vierimään ja päätin, että valmistuttuani ostaisin menolipun maailmalle, mieluiten Australiaan, mutta pidin muutkin vaihtoehdot avoimina. Mahdollisuus osuikin eteeni täydellisenä lottovoittona, parhaalla mahdollisella tavalla, tapasin nimittäin hieman ennen valmistumistani elämäni miehen lomamatkalla Riiassa. Sen lisäksi, että mies oli hyvännäköinen ulkomaalainen (check!), hänen työnkuvaansa kuului kohdemaan vaihto noin neljän vuoden välein ja hienolta kalskahtava diplomaatin status (win!). Ainoa miinus oli, että mies asui jossain ihmeen Wroclawissa, esimerkiksi Brisbanen tai Barcelonan sijaan, mutten antanut sen häiritä. En myönnä, että olisin lähtenyt miehen mukaan vain näiden, mahdollisesti hieman pinnallisten seikkojen vuoksi, mutta toki hän olisi mennyt kisassa heittämällä härmäläisen perusjuntin ohi, joskaan sellaista kisaa ei koskaan tullut ja herra ulkomaalainen sai minut (ja opintolainani) heti omakseen.

blog3

Niin että miten pääsin tähän pisteeseen, että elän unelmaani, saan kiertää maailmaa ja tutustua eri kulttuureihin ilman suurempia (raha)huolia rakkaimpani vierelläni? En rehellisesti sanottuna tiedä, olen vain ollut ihan hemmetin onnekas (voi olla että huijasin miestä hieman väittämällä olevani urheiluhullu couchsurffaaja, mutta kuka nyt ei olisi kaunistellut totuutta ensitreffeillä). Niin ja ehkä hitusen rohkeakin, otin vain ja lähdin sen ihmeempiä murehtimatta. Sinne Australiaan en ole vielä päässyt, mutta kuka ties, ehkä joku päivä vielä…

Toivoittavasti kaikki siellä ruudun toisella puolella elävät myös unelmaansa tai ovat ainakin tuuliajolla sitä kohti!

IMG_7812s
Photo by Sensja

Quite often, especially when I sit down to write this blog, I think how happy and blessed I am that I get to live this life I have. In Finland shouting out loud about your happiness is a no-no, we even have a saying for that “who has happiness should hide it”. But I am not in Finland so I’m gonna say it: my life is pretty damn amazing!

blog

I never really dreamed about a family, nor did I have specific career plans, but quite early on I started to dream about a life abroad, getting to know other cultures, see what’s out there. I guess I thought it would make me somewhat cooler, more exciting if I would leave the old circles behind. Now I don’t know about being cool, I’m pretty much the same weirdo still, but it was totally a life changer. First possibility to try my wings was when I did my Erasmus exchange in Cyprus, and even though I did not get to know many locals or the local lifestyle, I did get to know a bunch of awesome people from all over the world, and there was no stopping then.

 

As a well-raised, conscientious young woman I still had to go back home to finish my studies, but I decided that after graduation I’d buy one-way ticket to somewhere, preferably to Australia. But in 2011, before blog1my school was finished, I met the man of my dreams (even though I did not recognize it at first glance); he was handsome (check!), foreigner (check!) and had a job that would make him travel around the world (win!). On top of that he had a title that sounded good in my ear. Now, I do not admit that I would’ve fallen in love with this stranger just because of these rather superficial credits, but they did help for sure. Only issue was that he did not live in Australia, but in some never-heard town of Wroclaw. But I did not let that detail bother me, and after graduation I did indeed pack my bags and buy one-way flight – to Poland. I still think it was the best decision of my life, I’ve not regretted it for a nano-second.

blog2

So how did I end up here, living my dream (almost) every day, traveling the world with my loved ones? I don’t know, I’ve just been so damn lucky (there might have been a few white lies involved, but who honestly is 100% honest on their first dates??). And a little bit brave in the beginning jumping into the unknown. I still haven’t gotten to Australia, but maybe someday, who knows…

I hope all of you are also living your dream or at least floating towards it.

blog7
Photo by Jea’s Photo World

Terveellisemmät vappumunkit

Vappu on ihan kohta ovella, vaikka keli vaikuttaa enemminkin marras- kuin toukokuulta. Eli on taas vuosittaisen munkinpaiston aika! Mutta mitäs tolle taaperolle keksis, kun yritämme pitää hänet vielä toistaiseksi mahdollisimman kaukana sokerikoukusta? Ehkä sitä itsekin voisi vaihtaa perusmunkeroiset vähän terveellisempään vaihtoehtoon?

Viime vuonna kehittelin vauvalle banaani-kookosmunkkien reseptin, joihin ei tule lisättyä sokeria ja osa vehnäjauhoista on korvattu hienoksi jauhetuilla kaurahiutaleilla. Taidanpa tehdä niitä uudestaan, tosin saatan pyöritellä omani kookossokerissa – ettei nyt vallan terveysintoilun puolelle mene. Ehkäpä tänä vuonna saan munkkien ulkonäönkin kohdilleen, viimevuotiset kun eivät olisi montaakaan kauneuskisaa voittaneet. Tosin makuhan se on joka ratkaisee!

1 banaani / 1 banana

1 muna / 1 egg

1,5dl hienoksi jauhettuja kaurahiutaleita / 1,5dl of finely grinded oatmeal

1,5dl vehnäjauhoja / 1,5dl wheat flour

1tl leivinjauhetta / 1tsp baking powder

Kardemummaa / cardamom

(Kookossiirappia makeutukseen / coconut palm syrup for sweetening )
Paistamiseen / For frying

n. 0,5l öljyä / approx. 0,5l of oil 



Koristeluun / On top

kookoshiutaleita tai kookossokeria / coconut flakes or coconut sugar

Muussaa banaani, vatkaa joukkoon muna (ja kookossiirappi). Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää banaanimunaseokseen.
Kuumenna öljy (paksupohjaisessa) kattilassa n. 180 asteiseksi (testaa nokareella taikinaa, jos alkaa kypsymään on öljy tarpeeksi kuumaa). Ota taikinasta nokareita kahdella lusikalla ja kypsennä vaaleanruskeaksi, käännä pallero haarukalla ja kypsennä toinen puoli. Valuta hetki talouspaperin päällä ja pyörittele kookoshiutaleissa (tai -sokerissa).

Mush the banana and mix with egg (and suryp). Mix together the dry ingredients and add in the wet, mix until even.

Heat the oil to 180 degrees in a pot with thick bottom (keep the lid close in case of fire, be careful when frying with oil!). Form small balls from the dough with two spoons and drop them in the oil, fry until golden brown and turn. When munkkis are ready, lay them on a piece of kitchen paper so the excess fat drains off. Roll warm munkkis in coconut flakes or sugar.

Next weekend is vappu, one of the biggest celebrations in Finnish calendar. Vappu might not be exactly considered as a family celebration, it’s more for students (getting wasted and doing stupid stuff). But as in every Finnish celebration, also in vappu food has a big part to play. Tables (or picnic blankets if weather allows, so never) are filled with potato salad, small sausages, sweet pastry, sparkling wine and homemade “lemonade” called sima. My absolute favourite vappu food is munkki (a bit like krapfen or donut, but better). 
Last year I developed this healthier banana-coconut munkki, mainly for Leevi but if you are interested of healthier choices and avoiding white sugar, this is perfect for you too! As we are trying to keep Leevi away from sugar addiction as long as possible (and get ourselves out of it), I think I’m gonna prepare these again this year. But maybe I’ll just roll mine in super yummy coconut sugar. 😋

Tallinnan lapsiystävälliset ravintolat

Ravintoloiden lapsiystävällisyys on ollut kovasti tapetilla suomalaisessa mediassa, ja itsekin olen sitä mieltä että siinä on parantamisen varaa. Onneksi lähiaikoina on kehitetty siihen kannustavia tapahtumia, kuten pari viikkoa sitten toista kertaa järjestetty Perheet Safkaa-tapahtuma, johon en valitettavasti ole päässyt itse vielä osallistumaan. En ole kovin kokenut lapsen kanssa ravintolassa asioinnissa Helsingissä, tai Suomessa ylipäänsä (koska syömme perheen kesken yleensä mummin ja ukin luona), mutta kokemusta ravintoloista löytyy toki muuten sekä asiakkaana että työntekijänä. En itse muista tarjoilijana ikinä putsanneeni syöttötuoleja, en muista että yhdessäkään ravintolassa olisi ollut lapsille leluja tai leikkinurkkaa, tai nakkeja ja ranskalaisia laajempaa ruokalistaa. Voi olla, etten ole vain silloin lapsettomana kiinnittänyt asiaan huomiota, tai sitten asiat ovat oikeasti olleet niin huonolla tolalla. Toivottavasti jo nykyään paremmin!

Täällä Tallinnassa sen sijaan yllätyin erittäin positiivisesti ravintoloiden lapsiystävällisyydestä. Monen monessa hyvässä ravintolassa on viihdykettä ja kunnon menu lapsille, palvelu on aina ollut ystävällistä eikä koskaan ole tullut sellaista fiilistä, etteikö olisi tervetullut lapsen kanssa. Lisäksi lasten ruoasta ei tarvitse maksaa usein viittä euroa enempää, joten ei hirveästi kirvele jos osa ruoasta päätyy lattialle (joka on useimmissa paikoissa yllättävän puhdas). Täällä ei tosiaankaan tarvitse mennä “perheravintolaan”, vaikka toki sellaisiakin löytyy. Jos joku erityisesti tällaista kaipaa niin ainakin ketju BabyBack Ribs & BBQ tarjoaa sen aidon oikean perheravintolakokemuksen, ruoka menettelee jos on kova nälkä. Foorumin Vapiano on toinen varteenotettava vaihtoehto. Huono puoli Tallinnan ravintoloissa pienen lapsen kanssa on se, että rattaiden kanssa kulkeminen on lähes mahdotonta, eli kantoreppu käyttöön!

Listaan tähän lyhyen kuvauksen kera meidän perheemme testaamia ravintoloita, joista saa herkullista ruokaa ja joissa naperokin voi tuntea olonsa tervetulleeksi:

Nop – ihana luomuravintola ja -puoti vanhassa puutalossa Kadriorgin puiston läheisyydessä. Erittäin laaja brunssilista joka päivä. Söpö sisustus ja pieni leikkinurkka.

Kohvik Komeet – aiemmin ylistämälläni Komeetilla on hyvä lasten ja jopa vauvojen lista.

F-Hoone – suomalaisten turistien kansoittama F-Hoone Telliskivessä on myös hyvä paikka perheille, jos saat pöydän. Lastenlistalla luottoruoat kermainen kanapasta ja lihapullat ja tiloissa myös lasten leikkihuone.

Pööbel – gastro pub-tyyppinen ravintola, tarjoaa edullista lounasta (ja toki myös illallista), lapsille sopivaa ruokaa voi tiedustella tarjoilijalta. Pööbelissä on lapsille oma leikkihuone.

Reval Cafe Telliskivi – Reval on tallinnalainen kahvilaketju, josta saa myös lämmintä, maistuvaa ruokaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Telliskivessä on pieni leikkinurkka.

Baar Bistroo Kukeke – lapsille ja vauvoille oma menu, kiva leikkinurkka, aikuisille sekä liha- että kasvisruokia, trendikäs hipsterisisustus.

Uulits – gurmee-burgereita ja muita street food-herkkuja koko perheelle Kalamajassa, lasten leikkinurkka ja kiva sisustus.

Kivi,paber, käärid – trendikästä gluteenitonta ruokaa, pieni leikkinurkka, lapsille oma menu.

Kohvik Moon, Kolm Sibulat, Von Krahli Aed – näistä huippuravintoloista saa lapsille(kin) herkullista ruokaa, ystävällistä palvelua (Moonissa jopa 1-vuotiaat lapset saivat alkuun keittiön tervehdyksen!), leluja ja kirjoja.

Da Vinci – ostoskeskusravintola, josta saa hyvää ruokaa ja jossa on lapsille oma lista ja leikkinurkka.

Attimo – italialaisten expatien mukaan Tallinnan parasta pitsaa tarjoavassa Attimossa on erityinen rajattu tila perheille, jossa kiva leikkinurkka. Attimo sijaitsee kaukana keskustasta, mutta suoraan eteen pääsee 2 ratikalla.

Külarestoran RootS – maailman parasta valkosipulileipää, todella ystävällinen palvelu ja hyvä leikkinurkka lapsille. Ravintola sijaitsee Pringin kylässä Viimsissä Tallinnan ulkopuolella.

Lista jatkuisi varmaan loputtomiin, ja monta ravintolaa on vielä testaamatta, mutta sanoma lienee selvä: Tallinna on erinomainen paikka perheen pienempien harjoitella aitoja, oikeita ravintolakokemuksia. Ja vanhempien uskaltautua syömään vanhaa kaupunkia kauemmaksi(kin)!

Tallinn has amazed us with its restaurant selection – there’s huge amount of interesting, reasonably priced, cute restaurants with delicious food. On top of that almost all of them are kid-friendly with special menus for kids (real, healthy food, presented nicely), toys, play corners, feeding chairs.. But these restaurants are by no means “family restaurants” but really cool places where you wanna go with or without kids. Of course, as everywhere, there’s those chains too that offer Mickey Mouse’s fish & chips and a whole fun park for kids, but usually the food in these places isn’t really what I’m looking for my money. 

Above is a list of places that have yummy food and something for kids too. We’ve tested them all, so I can guarantee the quality 😉

So if you have small hungry travelers with you and you appreciate quality food (vegetarian or more meaty), Tallinn is a very nice place to visit and get some great restaurant experiences. Just remember that it is not so easy to get around here with a buggy, I’d recommend packing a carrier with you. 

Kielikurssille

En ole vieläkään saanut aikaiseksi ilmottautua Viron kielen kurssille, vaikka olemme asuneet täällä jo yli puoli vuotta. En ole löytänyt sellaista, joka osuisi täydellisesti Leevin hoitopäiviin. Ja iltaisin en halua mennä, tunnen kyllä itseni, skippaisin tunteja ja tuntisin sitten huonoa omaatuntoa. Ja muita tekosyitä. Latasin sentään puhelimeen WordDive-sovelluksen, mutta sekin on jäänyt unohduksiin.

Muuttaessamme tänne yllätyin hieman, ettei viro olekaan “ihan kuin suomea”, vaan sitä oli itse asiassa aika vaikea ymmärtää. Mutta nyt olen huomannut edistyneeni jo paljon, ihan itsestään ohimennen, ja teinkin pikatestin kielitasostani netissä. Tulokseksi sain huikean C1, joka nyt ei ehkä ole ihan realistinen, arvaaminen testissä oli aika helppoa, mutta ehkä ei kannata mennä ihan alkeiskurssille kuitenkaan. Viron kielen taito on päässyt testiin täällä erityisesti lääkärissä ja kalatiskillä asioidessa (tosin molemmissa venäjän taidosta olisi melkein enemmän iloa), muualla olen yleensä selvinnyt englannilla. Sairaalassa sain hoidettua koko ilmoittautumis- ja ensitarkastusprosessin viroksi, tai siis niin että henkilökunta puhui viroa ja minä vastasin yhdellä sanalla (suomeksi). Ja lääkärissä en melkein huomannutkaan, että lääkäri puhui puolet suomea ja puolet viroa, koska ymmärsin häntä ihan hyvin (toivottavasti).

Wolfilla ei ole aikomusta opiskella viroa. Ehkä heillä on töissä sellainen ilmapiiri, “ettei tarvitse”. Tottahan on, että asumme täällä rajoitetun ajan eikä viron kielestä kovin todennäköisesti ole enempää etua ulkomailla kuin suomen, mutta mua jotenkin hävettää, jos en yhtään yritä. Erityisesti, koska olen suomalainen ja tuntuu tyhmältä kysyä puhuuko joku suomea, en halua olla sellainen turisti, joka olettaa täällä kaikkien osaavan sitä. Mutta aika usein on ollut pakko kysyä, kun englantikaan ei ole sujunut. Välillä vastaanotto on ollut erittäin ilahtuntut, välillä taas halveksuva.

Mua ylipäänsä jostain ihmeen syystä hävettää puhua ääneen suomea, tai joskus jopa englantia Wolfin kanssa. En haluaisi, että ihmiset tietävät meidän olevan ulkomaalaisia, en halua erottua joukosta. Sama juttu oli jo Puolassa. Ugandassa yksi vaikeimmista asioista sopeutumisessani oli, etten voinut mitenkään edes esittää olevani paikallinen, täällä se sentään onnistuu siihen asti kunnes avaan suuni. En tiedä miksi minua hävettää, olenko kasvanut kulttuurissa, jossa ulkomaalaisuus on jotenkin häpeällistä (nykymenosta päätellen olen) vai onko vika omassa päässäni? Miksi en sitten saman tien opettele kieltä, jotta voisin paremmin sulautua joukkoon? Vihaan sitä etten voi kommunikoida kunnolla, olen epävarma, kuulostan ulkomaalaiselta, ja uuden kielen opettelussahan on aina se alkuvaihe, sitä ei valitettavasti voi skipata. Englannin kanssa olen päässyt asian yli, koska on ollut aivan pakko, mutta edelleen jännitän puhuessani jonkun englantia äidinkielenään puhuvan kanssa. Muissa kielissä en ole koskaan päässyt tämän kynnyksen yli, ja se todella ärsyttää minua. Tuntuu samalta kuin että haluaisin juosta mutta jalkani ovat liimautuneet kiinni lattiaan, en vain pääse eteenpäin vaikka mieli huutaa “mene, puhu, tee!” Tämä piirre on kyllä minussa muillakin osa-alueilla. Haluaisin olla heti täydellinen, tai muuten en yritä ollenkaan. Sen takia rakastan teoriaa, valmistautumista käytäntöön. Vaikka harvoin asiat menevät käsikirjoituksen mukaan. Noniin, nyt mentiin jo sivuraiteille…

Onko muilla samanlaisia tuntemuksia vieraiden kielten kanssa? Entä oletteko ylpeästi ulkomaalaisia vai yritättekö piiloutua parhaanne mukaan?

I still haven’t managed to start Estonian language course, even I very much intended to do so (and still do). My excuse is that I haven’t found a course that would go together with Leevi’s daycare schedule. I don’t want an evening course, I know how hard it would be to drag myself there, instead of cozy couching time with my hubby.

To my surprise Estonian isn’t “almost like Finnish”, but I actually have quite a lot of difficulties understanding it. But I can see clear progress, within these 8 months I’ve already learned a lot, kinda by accident. I made a quick test in internet, to get to know which level I should start studying, and to my amazement I got C1 as result. Of course this isn’t quite the truth, it was pretty easy to guess in this test, but at least I do really understand something. 

As far as I know, Wolfi does not have any intention to really learn Estonian (anyway he should first learn Finnish ;)), perhaps the attitude among his colleagues is “why would you bother”. Because the truth is that we are here only for a limited time, and you don’t really need Estonian (nor Finnish) anywhere else in the world. But I feel somehow embarrassed if I won’t even try, especially because I’m Finnish and I don’t want to be that ignorant tourist who thinks the second official language of Estonia is Finnish. But until now, I had to reveal my finnishness a few times, because English wasn’t an option. Sometimes the other party was delighted, sometimes quite bitter. I have had a chance to test my Estonian also in real life, in those few situations where there was no other option; like in the hospital. Last time I visited a doctor, I almost didn’t notice that she spoke half Finnish and half Estonian. Anyway it is quite unique situation that there is even a slight chance to get service in Finnish, probably this is the only place in the world – apart from Finland and Fuengirola. 

Since I moved abroad I have had an issue with me being a foreigner, I wouldn’t want people to know I’m different, I don’t want any extra attention. I’m quite often embarrassed to speak my own language abroad or sometimes even English with Wolfi, because then people know that we are not from here. What does this tell about me, or the culture where I’m from? Is it something to be embarrassed about, that you are a foreigner? Honestly, nowadays it does seem like it’s something you are supposed to hide… Biggest challenge in my adaptation to Uganda was that no matter what I would have done, I would never go as local. Here I can at least pretend until I open my mouth, and as we are in the North I don’t need to do that too often. 😛 

So why don’t I learn the language then, if I want to fit in? I hate that I cannot communicate properly, that I cannot express myself like I would want to. And when you’re learning a new language you just have to cope with the fact that you are not perfect. But that’s exactly what I want to be, perfect, immediately, in most of the things I do (not that I actually am). That’s why I love theory, to know everything in advance, and then execute perfectly. Unfortunately things rarely go according to the text book. With English I’ve gotten over this, probably because I had to, but with other languages I can’t. It’s like running in quicksand, no matter that my brain says “speak, open your mouth”, I can’t do it. I really hate that about myself. Maybe someday I’ll grow up and think less what other people might think…

How is it with you, is it easy to speak foreign languages, even you wouldn’t be perfect in them? Are you embarrassed about being foreigner, or proudly different?