Syysretki Saarenmaalle

Viime viikonloppuna teimme kahden yön reissun Saaremaalle Wolfin vanhempien kanssa. Valitsimme yöpymispaikaksi kylpylähotellin saaren “pääkaupungissa” Kuressaaressa, jotta tekemistä olisi myös kurjemmalla kelillä.

Georg Ots Spa oli erittäin miellyttävä kokemus. Heti perille saapuessamme huomasimme hotellin lapsiystävällisyyden – aulassa oli kaksi erilaista leikkihuonetta perheen pienimmille. Huone oli tilava, siisti ja parvekkeella varustettu. Meidän huoneestamme avautui näkymä Kuressaaren linnalle. Lisämaksusta saimme huoneeseen lisävuoteen Leeville – tämä tosin oli pettymys, 15 eurolla per yö odottaisi saavan parempaa kuin rikkinäisen ränkylän. Mutta emmepä vuoteella paljoa tehneetkään, Leevi kun halusi nukkua iskän kainalossa. Onneksi huoneen sänky oli varmaan 2 metriä leveä, joten mahduimme kaikki neljä siihen. Tämä olikin ensimmäinen kerta sitten Niilon syntymän kun nukuimme kaikki samassa huoneessa. Meni paremmin kuin pelkäsin, mutta ihan kiva silti, että kotona on tilaa olla erikseen. Ensimmäisen alkuyön herätteli Leevi ja toisen aamuyön Niilo… Saimme sentään kaikki muutaman tunnin unta.

Hotellin kylpylä oli myöskin oikein miellyttävä. Tunnelmallinen valaistus, useampi erilainen allas, joissa kaikissa oli lämmin vesi (lämpimimillään 36 astetta) ja monta saunaa. Nautimme kaikki lotraamisesta niin paljon, että kävimme lauantain sadepäivänä kylpylässä peräti kahdesti. Niilo nautti lämpimästä vedestä ja Leevi oppi uimaan itsekseen kellukkeilla. Vielä parempi olisi kylpyläkokemus ollut, jos sieltä löytyisi ihan oikea liukumäellä varustettu lastenallas, mutta joka tapauksessa Leevillä oli loputtomasti hauskaa uusia taitojaan esitellessä.

Imetysdieettini vuoksi olin huolissani siitä, mitä sapuskaa kaupungista löytyisi ja joutuisinko tyytymään tomaattileipään aamiaisella. Onneksi Kuressaaresta löytyi kuitenkin useampi ravintola, jonka listoilta sai jotakin sopivaa tai sopivaksi muokattavaa. Erityisesti suosittelen Resto Hafenia – heidän ruokansa oli erinomaista ja kaunista, ja paikka itsessäänkin kiva. Aamiaiselta löytyi salaatteja, vihanneksia, kinkkua (olen viime aikoina sortunut syömään hirveästi possua, kun tuntuu että muuten vaihtoehdot ovat vähissä), marmeladia, leipää, hedelmiä, muroja, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, joista sain kasattua ihan kivan aamiaisen. Varsinkin, kun pyytämällä sain mantelimaitoa murojen seuraksi.

Reissu sujui kaikinpuolin hyvin – toki kaksi huonetta olisi parempi kuin yksi ja olisin mielelläni nauttinut aamiaisen tarjonnasta enemmänkin. Hotellia suosittelisin ehdottomasti ja uskon, että palaamme sinne vielä. Ajomatka tuntui melko pitkältä vaikka yhteensä autossa istuttiin vain 2,5h. Onneksi lapsukaiset eivät sentään ihan suoraa huutoa parkuneet, vaan nukkuivat osan ajasta ja Leevi katseli DVD:tä ja kuunteli musiikkia puhelimesta. Lauttamatka olikin sitten tosi lyhyt totuttuun kahteen tuntiin verrattuna – vain 25 minuuttia.

Koko perhe todella viihtyi kylpylässä ja suunnitelimmekin jo uutta spa-reissua Rakvereen tai Laulasmaalle, jonnekin hieman lähemmäs siis.

Last weekend we visited Saaremaa for two nights, and it was really a nice weekend getaway even traveling nowadays is not as relaxing as it used to be. Boys were nicer in the car than expected and also the nights in one room went alright (considering the current state of night sleep in this household). We haven’t been all sleeping in the same room since Niilo was born.

We booked a spa hotel in Kuressaare, the capital of Saaremaa and Wolfi’s parents and their friends from Germany also joined us. Georg Ots Spa was a perfect choice – clean, modern, and very kid-friendly. We liked the spa so much that we didn’t see much Kuressaare this time. We are definitely gonna return here.

I was a bit concerned about what I might eat on the island with my breastfeeding diet, but luckily there was some options. I especially want to recommend Resto Hafen right next to the hotel – amazing food, nice service and a cute place.

We got so into spa holiday after this one that we already planned for the next one. Perhaps Rakvere or Laulasmaa next. Something a bit closer would be nice.

Advertisements

Vegaani Tallinna

Kuten tiedätte, olen intohimoinen ravintolapalveluiden kuluttaja. Viime aikoina olen keskittynyt tutkimaan erityisesti vegaania ravintolatarjontaa täällä Tallinnassa ja se onkin ilahduttavan laaja. Vegetrendi on iskenyt tänne täydellä voimalla – ainakin mitä tulee ulkona syömiseen. Valitettavasti supermarkettien valikoima laahaa perässä, hitaasti mutta varmasti.

Listaanpa tähän siis vinkkini vegaaniruoasta kiinnostuneelle Tallinnan-matkaajalle. Ja vinkatkaa te minulle takaisin, jos (kun) listalta vielä puuttuu helmiä. Ja vaikka et pääsisikään mihinkään listan paikoista, on useimmissa (hyvissä) ravintoloissa tarjolla jotakin vegaanille sopivaa.

Edit: Halusin tähän vielä lisätä, että vaikka varsinkin Tallinna on vegaaniystävällinen, käsite ‘vegaani’ tarkoittaa ilmeisesti viroksi sekä vegaania että kasvissyöjää. Joten vaikka listassa mainittaisiin (V), kannattaa vielä varmistaa, ettei se sisällä maitotuotteita. Olen nyt useamman kerran törmännyt esimerkiksi “vegaaniseen” vuohenjuustosalaattiin.

Hyväksi todettuja vegaanista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja

Tokumaru

Ikisuosikkini Tokumaru, josta olen jo kirjoittanut oman postauksenkin, tarjoilee todennäköisesti Euroopan parasta vegaanisushia. Myös muutama muu annos löytyy vegaanisena, mm. tofu-don on taivaallinen. Tokumarun varsinainen ravintola löytyy Solaris-kauppakeskuksesta, ja on viihtyisä ainakin lounastamiseen. Heillä on myös useampi take-away-piste ympäri keskustaa.

NOP

Vanhassa puutalossa Kadriorgin ihanassa naapuristossa sijaitseva NOP on ollut suosikkini alusta lähtien, siis kauan ennen orastavaa vegaaniuttani. Heidän brunssinsa on ilmeisesti muidenkin suosikki, koska paikka on viikonloppuisin aina täyteen ammuttu (ja palvelu hitaanlaista). NOPin listalla kaikki on luomua ja vegaanivalikoimaakin löytyy mukavasti.

Fafa’s

Stadista tuttu falafel-ketju Fafa’s rantautui keväällä Tallinnaan ja on ollut siitä asti yksi suosikeistamme, siitäkin huolimatta, että hinnat ovat täkäläisittäin korkeahkot. Fafa’sin valikoimassa on niin vegaania kuin sekaaniakin sapuskaa.

Restoran V

Ainakin jokaisen virolaisen ja kenties myös suomalaisen vegaanin korviin lienee kuulunut V:tä ylistävät sanat. V on täysin vegaani ravintola, jonka annokset muistuttavat fine diningia, vaikka paikka onkin rento eikä todellakaan hinnalla pilattu. Edelleen ravintolasta on vaikeaa saada pöytää, ainakin turistisesongilla ja viikonloppuisin. Olen käynyt V:ssä syömässä kolme kertaa ja joka kerralla lautaselta on löytynyt sekä herkullisia että tylsiä tai kummallisia ratkaisuja, joten aivan 100% en tähän V-hypetykseen lähde mukaan. Hienoa kuitenkin, että kokonaan vegaani ravintola jatkaa ilmeistä voittokulkuaan.

Vegan Kohvik Inspiratsioon

Vanhan kaupungin toinen kokonaan vegaani ravintola on naapurissamme sijaitseva Inspiratsioon, rento hippimäinen kahvila-ravintola, josta saa sekä aamiaista että tukevampaakin sapuskaa, mm. pizzaa, burgeria ja wrapeja sekä herkullisia kakkuja. Ruoka on hyvää ja edullista, palvelu hieman poukkoilevaa – ystävällistä mutta välillä väki tuntuu olevan hieman ulapalla.

Kohvik Komeet

Solaris-kauppakeskuksen katolla sijaitseva Komeet on erityisen hyvä ollakseen kauppakeskusravintola. Heidän listaltaan löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa, joten paikka sopii hyvin sekalaiselle seurueelle.

Von Krahli Aed

V:n naapurissa vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola tarjoaa jokaisesta annoksesta sekä vegaani- että sekaaniversion. Hauska konsepti, hyvä ruoka ja ihana sisustus.

F-Hoone

Suomalaisten suosikki, ei-enää-niin-hipsteri F-Hoone Telliskivessä tarjoilee mukiinmenevää edullista sapuskaa ja useamman vegevaihtoehdon. Palvelu on välinpitämätöntä, jonka vuoksi paikka ei pääse omaan top kymppiini, mutta menköön tälle listalle kuitenkin.

Lendav Taldrik

Sisustuksellaan hurmaavan intialaisen ravintolan menusta löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa.

Must Puudel

Tämä ihana ravintola sopii kaikkeen – herkullista aamiaista ja lounasta, mukavan rentoa menoa illanviettoon. Menusta löytyy monta vegaanivaihtoehtoa.

Veg Machine

Balti Jaama Turgin food courtilla sijaitseva vegaanikioski tarjoilee mm. vöneriä, jota en ole muualla Virossa nähnyt. Erityisesti bataattiburgeri vei kielen mennessään.

Oivaline

Kauempana Kalamajan perukoilla odottaa aarre, tämän kahvilan vegaaniset kakut ovat nimittäin parasta mitä olen hetkeen syönyt. Kalamaja-kierroksen päätteeksi siis oivallinen valinta virkistäytymiseen.

La Muu

Paikallinen luomujäätelövalmistaja sai oman kahvilansa tänä kesänä. Tellikivessä sijaitseva paikka onkin noussut tämän kesän suosikiksi, koska valikoimasta löytyy myös paljon vegaaneja herkkuja (esim. vegan brownie ja vegan kirsi ovat taivaallisia).

Karu Talu Shokolaad

Ruotsalaisen naisen pystyyn pistämä puoti valmistaa vegaanista suklaata, jota löytyy jos jonkin sorttista. Täältä on hyvä hakea tuliaiset, kunhan muistaa ostaa niin paljon, ettei itse syö kaikkea.

Muhu Pagarid

Leipomoketjun uusin kahvila sataman lähistöllä leipoo myös vegaanisia herkkuja, vaikkakaan ei ilmeisesti joka päivä. Jos tuuri käy, osut paikalle juuri uunista tulleiden marsipaanipullien ääreen. Niiiiiin hyvää.

Kiinnostavia, mutta vielä testaamatta

Toormoor

Balti Jaama Turgilla sijaitseva kahvila valmistaa raakakakkuja ja pientä purtavaa, mutta jostakin syystä se on vielä testaamatta.

Bliss

Buffet-ravintola Bliss avasi muutama viikko sitten toisen toimipisteensä Solaris-keskukseen. Kaikki tämän itsepalveluravintolan ruoka on vegeä ja suuri osa vegaania. Odotan innolla pääseväni testaamaan uutta tulokasta.

Paras valikoima vegaanituotteita

Jos oleskelet Tallinnassa pidempään ja tarkoitus on valmistaa itse ruokaa, ovat vegaaniystävällisimmät supermarketit Solariksen alakerrasta löytyvä kauppa sekä Prismat. Niistä löytyy soijatuotteita, erilaisia maitoja ja joitakin hieman erikoisempia juttuja, kuten jogurtteja ja kermoja. Mutta kaikinpuolin markettien valikoima täällä on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa ja kuulinkin paikallisen vitsin, jonka mukaan virolainen tissuttelija hakee tuliaiset Latviasta ja vegaani Helsingistä.

Here’s a list of some of the vegan friendly places in Tallinn, which actually heartwarmingly interesting for a person following plant-based diet.

Lempipaikkojani: Tokumaru

Yksi aivan ehdoton lempparini Tallinnassa on japanilainen ravintola Tokumaru. Tai siis heidän ruokansa, heidän ravintolassaan olen syönyt oikeastaan vain muutaman kerran. Tokumarulla on Solaris-keskuksessa kauppakeskusravintolaksi ihan viihtyisä paikka, mutta heillä on siellä ja Balti Jaama Turgilla myös pienet take away-ravintolat. Useimmiten ruoka tulee napattua mukaan salin jälkeen Balti Jaamalta tai tilattua Woltista.

Tokumarun sushi on varmaankin parasta mitä olen syönyt, tai aivan varmasti ainakin Tallinnan parasta. Aina tuoretta, löytyy sekä klassikoita että mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Kaikkein hienointa on, että Tokumarun vegaaninen sushi on niin herkullista, etten edes kaipaa kalaa. Sushin lisäksi Tokumarulla on listallaan laaja valikoima muita japanilaisen keittiön herkkuja, niin lämpimiä ruokia kuin kylmiä salaattejakin, niin lihan- kuin kasvisyöjille. Heidän arkilounaansa on todella rahansa arvoinen, eivätkä hinnat muutenkaan ole kohtuuttomia.

Eli jos satut Tallinnaan ja kaipaat jotakin muuta kuin modernia virolaista, suuntaa ihmeessä Tokumaruun. Ruoka on ollut aina todella freshiä myös kotiin tilattuna, joten jos talvimyrsky yllättää niin mikset kokeilisi tätäkin vaihtoehtoa. Suosittelen vegaanista 24 palan sushisettiä. 😉

Best sushi in Tallinn is in Tokumaru. Alright, that’s a bit unfair as I have only tested a few, but just because this one’s so good, why look further! It’s not the cheapest, that’s for sure, but cheap and sushi should not be in the same sentence anyway. It’s always fresh, and always interesting.

Tokumaru has been my favorite since the beginning and now during the vegan challenge became even more so. Their vegan sushi is so good, you will not even miss that salmon or tuna and they have other vegan options too, like teriyaki tofu rice bowl. They also offer really affordable lunch deals. I could honestly eat their food if not daily, for sure weekly. Apart from sushi and vegan food, Tokumaru has a wide menu of hearty Japanese style soups and noodle dishes and many other delicious things. So this is pretty perfect place to go if you have both meat lovers and vegans in your group.

Tokumaru has a proper restaurant in Solaris shopping center and also take away points in Solaris and Balti Jaama Turg (strategically located on my route out from the gym), but we usually order from Wolt. Even delivered food is always fresh and yummy, and that must tell you something. So in case you are here, and looking for something else than that modern Estonian, I can warmly recommend this.

Tallinna-vinkki lapsiperheille

Uudistunut Balti Jaama Turg on mielestäni yksi Tallinnan keskusta-alueen mielenkiintoisimmista paikoista, ja olenkin kirjoitellut siitä jo aiemmin. Sen lisäksi, että varsinkin ruoan, antiikin, Kiina-krääsän ja paikallisen designin ystäville löytyy torilta ihmeteltävää, löytyy sieltä myös keskusta-alueen lapsiystävällisin ravintola.

Kniks & Kraaps (nimi, jota en ikinä muista oikein) on todellinen lapsiperheiden oma ravintola, joskin modernimmin ja raikkaammin toteutettu kuin kilpailijansa yleensä. Ravintolan kohokohta on suuri leikkialue, josta löytyy ihmeteltävää monen ikäiselle; on leikkikeittiötä, autoja, työkaluja, kirjoja, palapelejä, nukkeja, kiipeilytelineitä jne. Alue on sopivasti rajattu kirjahyllyn taakse, jotta leikit eivät valtaa koko ravintolaa, mutta kuitenkin niin että näköyhteys lähimmistä pöydistä säilyy. Varsinkin aamupäivisin leikkitila on ihana, ennen kuin iltapäivän kaaos valtaa sen.

Ravintolasta saa myös mukiinmenevää (onpa hassu sana?!) sapuskaa – erikoisuutena on buffet, joka on katettu niin matalalle, että pienikin lapsi voi itse valita lounaansa. Buffet alkaa(arkisin?) klo 11, ja ainakin tällä ensimmäisellä kokeilukerralla ruoka oli puolenpäivän aikaan oikein maukasta ja fressiä. Iltapäivisin se on tosin näyttänyt jo hieman nuutuneemmalta. Ravintolasta saa tilata myös a la carte-annoksia, sieltä saa viikonloppuisin puuroa ja lettuja aamiaiseksi, ja onpa tarjolla myös erilaisia kakkuja, hyvää kahvia ja smoothieita. En ensialkuun ollut vakuuttunut ravintolan ruokatarjonnasta, mutta eilisen käynnin jälkeen olen kyllä tyytyväinen, erityisesti porkkanakakku ja kotitekoiset kala”puikot” veivät pisteet kotiin. Ehkä ensimmäisillä kerroilla oli ilmassa alkukankeutta.

Kniks & Kraapsista löytyy myös oma vessa perheen pienimmille ja varmasti kaupungin viihtyisin imetys- ja vaipanvaihtonurkka. Jopa vaippoja on tarjolla, jos omat ovat unohtuneet kotiin. Ruokapöytiä on joka lähtöön; on loosseja, tavallisia pöytiä ja pienempiä pöytiä lapsille. Syöttötuolejakin löytyy useampaa eri mallia. Palvelu on ystävällistä, mutta hieman ujoa. Englannilla pärjää ilman mitään ongelmaa, kuten yleensäkin.

Ravintolan perustaja on kahden alle kouluikäisen lapsen äiti, joka halusi luoda täydellisen ravintolan lapsiperheille. Sellaista hän kun ei ollut vielä Tallinnasta löytänyt. Kniks & Kraaps yltää kyllä ehdottomasti Tallinnan kärkeen tässä kategoriassa, erityisesti tykkään ravintolan raikkaan skandinaaavisesta olemuksesta, mutta aivan täydellinen se ei kuitenkaan ole. Pahin puute on se, ettei ravintolasta löydy aikuisten vessaa. Sellainen on kyllä heti viereisellä käytävällä, mutta taaperon kanssa yksin ollessa asiat ovat aina hieman monimutkaisempia… Toinen asia on arkipäivien myöhäinen avaamisaika; olisi mukavaa jos ravintola aukeaisi jo klo 9, jotta ehtisi leikkimään ennen päiväunia. Näistä pienistä kauneusvirheistä huolimatta, suosittelen paikkaa ehdottomasti kaikille lapsiperheille, jotka lähistöllä liikkuvat.

I’ve written already earlier about the new Balti Jaama Turg that opened it’s doors last spring. To me it is one of the most exciting places in the center of Tallinn – there’s things to explore to a food lover, antique fan or a tourist who is looking for Estonian design souvenir. But there is also the best family restaurant in the city center (or perhaps whole Tallinn?) called Kniks & Kraaps.

This restaurant is definitely planned kids first – it has big, exciting play area, buffet and tables for the little ones, and even their own toilet. Also the breastfeeding / diaper changing corner is really cozy. We had lunch there yesterday with Leevi and the food in the buffet was tasty and fresh, at least at noon (sometimes in the afternoons the food didn’t look that tempting). I really like the light, Scandinavian influenced decor of the restaurant – it differentiates this one from the rest of the family friendly category. Also food seems pretty healthy (no sausage and fries!), and they have a proper coffee machine. What else do you really need? Oh, and it is totally buggy accessible, which isn’t a sure thing here in Tallinn.

Slight minuses to me are the lack of adults’ toilet (it is located in the next corridor but with toddler running around things always tend to get more complicated), and that the restaurant only opens at 11 on weekdays. Would be nice to have some morning coffee and playtime before nap. Anyway, apart from these this place is pretty awesome, so I recommend you to check it out, if you are around (with kids).

Mitä tehdä Tallinnassa? Tässä yksi vinkki!

Osallistuimme maanantaina ystäväni kanssa pienen japanilaisen ravintola Hakun omistajien järjestämälle kokkauskurssille, tai ruoanlaittoiltamaan, kuten asia viroksi oli ilmaistu. En ole koskaan käynyt missään vastaavanlaisessa, joten odotin iltaa jännityneenä. Emme tienneet etukäteen kuinka monta ihmistä iltaan osallistuisi tai minkälaisessa ympäristössä se järjestettäisiin. Menu sentään selvisi järjestäjien lähettämästä sähköpostista, ja olikin takuuvarmaa japanilaista miso-keittoineen ja teriyaki-kanoineen.

Kadriorgilaisen kerrostalon ulkopuolella meitä odotti ystävällinen virolainen nainen, joka ohjasi meidät pieneen asuntoon. Asunnossa odotti ihanan kotoisan tunnelman lisäksi illan päätähti, japanilainen chef Shuichi Shiraishi, joka on aiemmin matkustanut ympäri maailmaa Japanin suurlähetystön kokkina. Tähden elkeitä ei tällä kokilla kuitenkaan ollut, vaan hän oli oikein mukava ja lämminhenkinen. Hetken päästä paljastui, että aiemmin tapaamamme nainen on hänen vaimonsa ja bisnespartnerinsa. Paljastui myös se, että illan kuudesta osallistujasta saavuimme paikalle vain me, joten saimme oikeastaan yksityistunnin! Chef aloitti käymällä läpi joitakin japanilaisia perusraaka-aineita, kuten kuivattuja bonito-kaloja, kombu-merilevää, miriniä, misoa ja juuri sitä oikeanlaista soijakastiketta (eli Kikkomania). Maisteltuamme näitä sekä tarjolla ollutta vihreää teetä ja erinomaista luumuviiniä ryhdyimme hommiin. Valmistimme Shuichin johdolla miso-keittoa lohella, teriyaki-kanaa, takigomi gohan-riisiä ja vihreällä teellä ryyditettyjä tuulihattuja. Taidokkaan kokin työtä oli hienoa katsoa, ja samalla jutustelimme läpi jokaisen elämäntarinan pääpointit. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuin ystävien kesken kokatessa, ja mikä tärkeintä, ruoka oli erinomaista!

Photo credits to my friend Rita 😉

Tämä iltama kustantaa 38 euroa, joka on oikein kohtuullinen hinta kolmen ruokalajin illallisesta, viinistä, teestä ja erinomaisesta, mielenkiintoisesta seurasta. Päätimmekin jo mennä heti uuden menun tullessa uudestaan. Chef jopa lupasi opettaa meille toivomiamme ruokalajeja, ystäväni kun oli hieman enemmän perillä japanilaisen ruokakulttuurin saloista. Ja ehdottomasti on päästävä myös syömään pariskunnan ravintola Hakuun mitä pikimmiten.

Eli jos kiinnostaa tietää mitä on japanilainen ruoka sushin lisäksi, suosittelen varaamaan paikan Shuichin ja Marjun kokkausillasta. Opetus on englanniksi ja viroksi, aikatauluja ja muita lisätietoja löytyy heidän Facebook-sivuiltaan.

If you are in Tallinn and like Japanese food (who doesn’t?), I have a tip for you! On Monday me and my friend participated in a Japanese cooking evening organized by the owners of a restaurant called Haku.  I did not really know what to expect in advance as I have never been on such cooking lesson before, and don’t really know too much about Japanese food either (except that I like it).

We were welcomed to a small apartment in Kadriorg by Marju and Shuichi, a heartwarming owner couple of the restaurant and our hosts for the night. Originally there was supposed to be six participants in our Japanese evening, but all the others cancelled and missed all the fun. That did not bother us though, we got a private lesson and had a chance to have very interesting conversation with our hosts.


During the lesson we first learned about some of the basic ingredients of Japanese cuisine, like Kombu seaweed, Bonito fish, mirin, miso, soy sauce and so on, while we were sipping green tea and excellent tasting plum wine. After the introduction we started to prepare our dinner, three course meal of miso soup with salmon, teriyaki chicken with takigomi gohan rice and green tea puffs. It was a pleasure to watch a talented chef like Shuichi work – he has previously worked around the world as the chef of the Japanese embassy, and fun to try something new myself. And most importantly of course, the food was super yummy!
I definitely recommend this event, with it’s 38 euros it is very reasonably priced for 3-course dinner, drinks and lovely company. And of course you get the recipes to keep, so you can repeat everything at home and amaze your guests. The dishes were not too complicated even for a beginner, and course was held in English and Estonian. We are definitely going back to learn new dishes and also visiting their restaurant as soon as possible!

You can find more info of Haku’s events from their Facebook page.

 

Lempipaikkojani Tallinnassa: NOP

Tallinnan paras brunssipaikka löytyy pari askelta keskustan ulkopuolelta Kadriorgin puiston laitamilta. Tämä luomuravintola ja -puoti on kuitenkin ihan ehdottomasti reitiltä poikkeamisen arvoinen, ellei sitten jopa tarpeeksi hyvä syy tulla päiväreissulle. Jo ensimmäisellä kerralla NOPiin astuessani olin valmis muuttamaan naapurustoon – ihan vain saadakseni nauttia ravintolan aamiais-/ brunssimenusta mahdollisimman usein. Muutto ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi toteutunut.

NOP sijaitsee vanhassa puutalossa ja hurmaa söpöydellään heti sisään astuessa. Brunssimenu on vähintäänkin mielenkiintoinen, tosin kimchi-latkejen ja matcha-lattejen lisäksi paikasta saa toki myös perinteisempiä aamiaisvaihtoehtoja. Paikka tarjoilee ruokaa iltaan asti, mutta toistaiseksi en ole päässyt testaamaan ravintolaa brunssiajan ulkopuolella (tarjoiluajat ovat hieman epäselvät, mutta ainakin nettisivuilla kerrotaan aamiaisen olevan tarjolla ma-pe 8-12 ja la-su 9-15), eikä vielä hetkeen ole oikeastaan tarvettakaan, niin monta vaihtoehtoa brunssilistalta vielä löytyy kokeiltavaksi.

Söpöjen sisätilojen (jossa leikkinurkka!) lisäksi, ravintolan takana on iso terassi hiekkalaatikkoineen – en malta odottaa että kesä vihdoin saapuisi näillekin leveyspiireille ja pääsemme testaamaan terdeä. NOPissa toimii myös kattava luomupuoti, josta voi ostaa mukaan vaikkapa paikan päällä valmistettuja herkkuja. Keskellä viikkoa pöydän saaminen varaamatta ei ole ollut ongelma, mutta viikonlopuiksi varaus lienee paikallaan.

The best brunch place in Tallinn must be NOP. I fell completely in love with this cute organic restaurant and shop in Kadriorg district already on the first visit. It well worth of stepping outside the main tourist path in Old Town (and so is the whole Kadriorg park), I would say this restaurant is even good enough reason to come to Tallinn in the first place!

Apart from super-exciting and delicious breakfast and brunch they also have evening menu – so far I had no reason to test it though, there’s still too many interesting brunch items to try 😅 NOP also has organic food store, a little play corner and a big terrace. Can’t wait to enjoy sunny summer breakfast there soon (yes, I’m still confident summer’s coming any day now). There was always free tables on weekday mornings but I’d definitely book a table for weekends.

Tallinnan uusin nähtävyys

Viime viikkojen suurin tapahtuma Tallinnassa on upouuden Balti Jaam Turgin avaaminen, ja sitä ihmeteltiinkin eilen avajaispäivänä sankoin joukoin. Koko Tallinna vauvasta vaariin tuntui olevan paikalla, ja mikäs olisikaan parempi tapa korkata kesä kuin kuunnella live-musiikkia torin uudenkarheilla terasseilla juuri ostettuja mansikoita nauttien.

Balti Jaam on siis Tallinnan päärautatieasema ja sen takana on sijainnut 90-luvun alusta yksi kaupungin markkinapaikoista. Nyt tämä tori / kauppahalli on laitettu uuteen uskoon ja täytyy kyllä sanoa että se on (jopa) hienompi kuin odotin.

Kyseessä on siis kauppatorin, -hallin ja -keskuksen yhdistelmä, jonne on siirretty entisen torin kauppiaat hedelmänmyyjistä antiikkikauppiaisiin. Liha- ja kalaosastot näyttivät todella kattavilta, harmi ettei minun tee enää niiden tuotteita pahemmin mieli. Näiden lisäksi uudesta keskuksesta löytyy kaikkea muutakin jännää mm. leipomoita, kahviloita, ravintoloita, katuruokaa, virolaista designia, kuntosali, luomupuoteja, supermarket ja jopa lasten leikkipaikka, jonka turvallisuudesta portaineen voi kyllä olla montaa mieltä. 

Suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan tämän uuden nähtävyyden seuraavalla Tallinnan reissulla. Samalla voit käydä tarkastamassa myös Telliskiven ja Kalamajan, jotka ovat nekin aika jänniä paikkoja kaikessa hipsteriydessään.

Perhaps the biggest happening in Tallinn so far this year was yesterday’s opening party of the newly renovated Balti Jaam Turg. Market place has existed here since the early 90s and now they’ve made it completely new. 


So like half of Tallinn, also we had to see this exciting attraction on its first day. I must say that it was even bigger and nicer than I expected, totally worth of visiting when you are in Tallinn. 


The store keepers from fruit, veggie and meat sellers to antique shops were moved to this new space from the old market next door, and on top of that the new center has restaurants, street food, organic food stores, bakeries, supermarket, Estonian design shops, gym and also cool outdoor spaces for hanging out or enjoying your freshly bought berries and pastries. It continues the hipsterville of Tallinn – Telliskivi and Kalamaja which should be on your list already.

Spring break in Dublin, plus some toddler traveling tips

I’ve always wanted to visit Dublin, I actually applied there for my Erasmus about ten years ago, but ended up in Cyprus. Latest inspiration I got from Lonely Planet’s Food Trails book, which explores more the rural areas of Ireland. Unfortunately we didn’t have time for a road trip, but a long weekend in Dublin did convince me that we have to go back to see more of this country. First thing I heard was that Irish people are very friendly and that was definitely true. Amazing how people care about you, chat with you and your kid, completely different than here in the north. 😀 

Dublin, especially in areas outside the famous Temple Bar (I didn’t quite get what it is famous for), seemed really interesting. Loads of cute coffee places (Irish people apparently love their espresso) and restaurants, a bit rundown British style (?) houses which please me a lot (at least when I’m not living in them), so much green, the canals and river, seaside… Leaves in the trees make such a difference, it felt like summer there, even though temperatures where not very high. We happened to be exceptionally lucky with the weather, as it was full-on sunny for four days straight. What are you people complaining about the Irish weather?? Come to Estonia, and you’ll see yours is just fine. 😉

Dublin surprised me with it’s buzz; I didn’t expect it to be so busy, and I still quite don’t get how it is like that, who are all those people? It seemed more like London than Helsinki to me. Even size wise it is definitely not London 😅

We didn’t plan much, which was a good approach. We also were lucky to have friends with whom we stayed in a nice, exciting neighbourhood. As we were traveling with Leevi it was less partying, more picnics in parks, playground hopping and visiting zoo (which was nice but I felt a bit sad after seeing the animals in their natural environment in Uganda). Dublin was, according to my “extensive” experience, buggy-friendlier than Tallinn, and the playgrounds were fancier, but we did miss play corners in restaurants (supernanny-like waitresses covered for this a bit) and good old sandbox.

(Air)travel with a toddler

What comes to traveling by plane with a 1,5 yo, very energetic toddler, 3 hour flight is manageable. For sure not enjoyable (forget about in-flight entertainment, reading, sleeping and listening music; it’s all about your entertainment skills now), but you shouldn’t be afraid. Just take lots of snacks (rice or corn cakes, apple, raisins, bread, banana, smoothies, apricots, plums etc.), good bib & lots of wet wipes, some cartoons downloaded on your phone, few toys and books and lots of patience, and I guarantee you’ll survive 😉 (Honestly I’d stay away from longer flights for a few more months (years) of anyhow possible.) I think the easiest is if you have a small rucksack or a bag that fits under the seat, then whatever you need is easily reachable. Diaper change is much more enjoyable (is it ever?) at the airport than in the plane so I suggest to do that before boarding. And don’t dress to impress, but in dark not-very-important, comfortable clothes as mess is unavoidable.

On my opinion best time to fly with a toddler who still naps is morning, so that the time you get on your seats all the excitement from the airport and early wake-up starts to kick in and the little one will likely pass out for at least 30 minutes. It is worth of giving couple of thoughts to the napping schedule, especially if there’s time difference, but with us it always worked quite well (we only had -1 or -2 hours) without stressing too much about it. Airlines usually announce that families may go first to the plane but I would avoid it as it means 15 minutes more sitting still.

Even though I’m not a huge fan of buggies, on a big airport it is worth of taking your (travel) buggy all the way to the plane. You don’t want to be running hundreds of meters dragging your hand luggage and a toddler who would rather run anywhere else except the right way. On a small airport like Tallinn, buggy is useless (well ok you can you it as a stroller for your hand luggage) as it’s anyway better to let your kid get the energy out playing and running around before sitting in the plane. For smaller babies I would also recommend a carrier (instead of buggy) but with Leevi it isn’t very handy anymore. Our travel stroller is Recaro Easylife which isn’t perfect but its tiny size is so big plus that I can handle the shitty wheels and few other down sides.

Airlines have different baggage allowances for kids, so you should definitely take a look before the flight or even booking. For example now we were very pleased to notice that Ryanair, even otherwise far from perfect, allows both stroller and a car seat. A lot of airlines only allow one of these. Sometimes infant is allowed to have their own hand luggage, sometimes not. Liquid restrictions don’t count for infants but remember to show your smoothies and milks in the security check.

Soon our air travel will change more or less significantly as Leevi turns 2 and we have to book him his own seat. We will see whether it is a good or a bad thing. Anyway I recommend not to abandon traveling when you have kids, it gives such a nice break from everyday life that it’s totally worth the trouble!

PS. Let me know if you’d be interested of more travel with a kid themed posts, or if you have any questions I might be able to answer. 😊

Tallinnan lapsiystävälliset ravintolat

Ravintoloiden lapsiystävällisyys on ollut kovasti tapetilla suomalaisessa mediassa, ja itsekin olen sitä mieltä että siinä on parantamisen varaa. Onneksi lähiaikoina on kehitetty siihen kannustavia tapahtumia, kuten pari viikkoa sitten toista kertaa järjestetty Perheet Safkaa-tapahtuma, johon en valitettavasti ole päässyt itse vielä osallistumaan. En ole kovin kokenut lapsen kanssa ravintolassa asioinnissa Helsingissä, tai Suomessa ylipäänsä (koska syömme perheen kesken yleensä mummin ja ukin luona), mutta kokemusta ravintoloista löytyy toki muuten sekä asiakkaana että työntekijänä. En itse muista tarjoilijana ikinä putsanneeni syöttötuoleja, en muista että yhdessäkään ravintolassa olisi ollut lapsille leluja tai leikkinurkkaa, tai nakkeja ja ranskalaisia laajempaa ruokalistaa. Voi olla, etten ole vain silloin lapsettomana kiinnittänyt asiaan huomiota, tai sitten asiat ovat oikeasti olleet niin huonolla tolalla. Toivottavasti jo nykyään paremmin!

Täällä Tallinnassa sen sijaan yllätyin erittäin positiivisesti ravintoloiden lapsiystävällisyydestä. Monen monessa hyvässä ravintolassa on viihdykettä ja kunnon menu lapsille, palvelu on aina ollut ystävällistä eikä koskaan ole tullut sellaista fiilistä, etteikö olisi tervetullut lapsen kanssa. Lisäksi lasten ruoasta ei tarvitse maksaa usein viittä euroa enempää, joten ei hirveästi kirvele jos osa ruoasta päätyy lattialle (joka on useimmissa paikoissa yllättävän puhdas). Täällä ei tosiaankaan tarvitse mennä “perheravintolaan”, vaikka toki sellaisiakin löytyy. Jos joku erityisesti tällaista kaipaa niin ainakin ketju BabyBack Ribs & BBQ tarjoaa sen aidon oikean perheravintolakokemuksen, ruoka menettelee jos on kova nälkä. Foorumin Vapiano on toinen varteenotettava vaihtoehto. Huono puoli Tallinnan ravintoloissa pienen lapsen kanssa on se, että rattaiden kanssa kulkeminen on lähes mahdotonta, eli kantoreppu käyttöön!

Listaan tähän lyhyen kuvauksen kera meidän perheemme testaamia ravintoloita, joista saa herkullista ruokaa ja joissa naperokin voi tuntea olonsa tervetulleeksi:

Nop – ihana luomuravintola ja -puoti vanhassa puutalossa Kadriorgin puiston läheisyydessä. Erittäin laaja brunssilista joka päivä. Söpö sisustus ja pieni leikkinurkka.

Kohvik Komeet – aiemmin ylistämälläni Komeetilla on hyvä lasten ja jopa vauvojen lista.

F-Hoone – suomalaisten turistien kansoittama F-Hoone Telliskivessä on myös hyvä paikka perheille, jos saat pöydän. Lastenlistalla luottoruoat kermainen kanapasta ja lihapullat ja tiloissa myös lasten leikkihuone.

Pööbel – gastro pub-tyyppinen ravintola, tarjoaa edullista lounasta (ja toki myös illallista), lapsille sopivaa ruokaa voi tiedustella tarjoilijalta. Pööbelissä on lapsille oma leikkihuone.

Reval Cafe Telliskivi – Reval on tallinnalainen kahvilaketju, josta saa myös lämmintä, maistuvaa ruokaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Telliskivessä on pieni leikkinurkka.

Baar Bistroo Kukeke – lapsille ja vauvoille oma menu, kiva leikkinurkka, aikuisille sekä liha- että kasvisruokia, trendikäs hipsterisisustus.

Uulits – gurmee-burgereita ja muita street food-herkkuja koko perheelle Kalamajassa, lasten leikkinurkka ja kiva sisustus.

Kivi,paber, käärid – trendikästä gluteenitonta ruokaa, pieni leikkinurkka, lapsille oma menu.

Kohvik Moon, Kolm Sibulat, Von Krahli Aed – näistä huippuravintoloista saa lapsille(kin) herkullista ruokaa, ystävällistä palvelua (Moonissa jopa 1-vuotiaat lapset saivat alkuun keittiön tervehdyksen!), leluja ja kirjoja.

Da Vinci – ostoskeskusravintola, josta saa hyvää ruokaa ja jossa on lapsille oma lista ja leikkinurkka.

Attimo – italialaisten expatien mukaan Tallinnan parasta pitsaa tarjoavassa Attimossa on erityinen rajattu tila perheille, jossa kiva leikkinurkka. Attimo sijaitsee kaukana keskustasta, mutta suoraan eteen pääsee 2 ratikalla.

Külarestoran RootS – maailman parasta valkosipulileipää, todella ystävällinen palvelu ja hyvä leikkinurkka lapsille. Ravintola sijaitsee Pringin kylässä Viimsissä Tallinnan ulkopuolella.

Lista jatkuisi varmaan loputtomiin, ja monta ravintolaa on vielä testaamatta, mutta sanoma lienee selvä: Tallinna on erinomainen paikka perheen pienempien harjoitella aitoja, oikeita ravintolakokemuksia. Ja vanhempien uskaltautua syömään vanhaa kaupunkia kauemmaksi(kin)!

Tallinn has amazed us with its restaurant selection – there’s huge amount of interesting, reasonably priced, cute restaurants with delicious food. On top of that almost all of them are kid-friendly with special menus for kids (real, healthy food, presented nicely), toys, play corners, feeding chairs.. But these restaurants are by no means “family restaurants” but really cool places where you wanna go with or without kids. Of course, as everywhere, there’s those chains too that offer Mickey Mouse’s fish & chips and a whole fun park for kids, but usually the food in these places isn’t really what I’m looking for my money. 

Above is a list of places that have yummy food and something for kids too. We’ve tested them all, so I can guarantee the quality 😉

So if you have small hungry travelers with you and you appreciate quality food (vegetarian or more meaty), Tallinn is a very nice place to visit and get some great restaurant experiences. Just remember that it is not so easy to get around here with a buggy, I’d recommend packing a carrier with you. 

Lempipaikkojani Tallinnassa: Kohvik Komeet

Serkkuni oli täällä viikonloppuvisiitillä ja olimme sopineet käyvämme maanantailounaalla. Paikaksi valikoitui Kohvik Komeet Solaris-keskuksen yläkerrassa, joka jo heti ensimmäisellä kerralla jäi hyvin positiivisena kokemuksena mieleeni (välihuomautus: kohvik täällä ei tarkoita suinkaan pelkkää kahvilaa vaan yleensä niistä saa ihan kunnon sapuskaa). Viimeksi kävimme perheen kesken vain kahvilla, nyt tosiaan syömässä hieman tukevammin.

Komeet pääsi suosikkilistalleni ihanan raikkaan ja kotoisan sisustuksen, mielenkiintoisen ruokalistan, herkkuja notkuvan kakkuvitriinin  ja mahtavan näköalaikkunan ansiosta. Avokeittiön ansiosta halukkaat voivat tarkkailla ruoan valmistusta. Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Vege- ja vegaaniruokavaliota noudattaville ja lapsille löytyy omat herkullisen kuuloiset menut: en itse asiassa päässyt vegemenua pidemmälle, sieltä kun jo löytyi niin monta mielenkiintoista vaihtoehtoa. Tällä kertaa tilasin tarjoilijan suositteleman kookoscurryn punaisella riisillä, mutta en malta odottaa milloin pääsen kokeilemaan kaikkia muita vaihtoehtoja. Palvelu on virolaisittain tehokasta ja asiallista, mutta ei missään tapauksessa liian ystävällistä. 😉 Hinnat eivät ole Tallinnan edullisimmat, mutta annokset ovat isoja. Ja kakkupalat hyvin kohtuullisen hintaisia, kuten täällä yleensäkin. Tallinna on kakuille (ja suklaalle) person paratiisi, tähän mennessä parhaimman näköiset kakkutiskit Komeetin lisäksi olen bongannut Cafe Mademoisellesta, Gustav Cafesta, Revalista ja F-Hoonesta. Kilpailu on kovaa ja uskon, että löydän vielä monen monta kakkusuosikkia (vaikka en edes ole erityisen perso kakuille). Komeetin mukaamme ottamat mansikka-pistaasi- ja geisha-kakut olivat kyllä omaa luokkaansa!
Onneksi Kohvik Komeet sijaitsee samassa rakennuksessa vakiokuntosalini kanssa ja matkan varrella Leevin hoitopaikkaan – mulla on siis monenmonta mahdollisuutta käydä testaamassa ruokalista läpi (ja ehkä niitä kakkujakin silloin tällöin).

One of my favorite casual restaurants in Tallinn is Kohvik Komeet in Solaris shopping center. It’s not the common food court joint, but a proper restaurant on top of the building. I love the cozy, quite Scandinavian deco, large delicious sounding menu and huge window covering the whole wall from which you can follow city life from bird’s point if view. And the cakes, they are among the best in Tallinn, where competition on this field is fierce. You can also find mouthwatering cake selection from at least Cafe Mademoiselle, Gustav Cafe, Reval and F-Hoone. Estonia is cake lover’s paradise. Anyway, back in today’s topic: last time I ate coconut curry with red rice, hearty yummy bowl of goodness, that would have been enough for two. Actually this time I couldn’t even get pass the vegetarian menu (yes, there is separate menu for vegetarians and vegans), already there was so many options. Can’t wait to get back to try all of them! Prices aren’t the lowest here, but portions are big. Service is, as in Estonia usually, cool, efficient and no-nonsense.
Luckily this place is in the same building with my gym and very close to Leevi’s daycare, so I have many opportunities to go through the menu. 😛