Mikä vegaanisesti syömisessä on vaikeinta?

Pyrin syömään vegaanisesti, mutta en ole vegaani, ainakaan vielä. Mutta miksi en? Olen aina ollut tällainen keskitien kulkija, selkärangattomaksikin joku saattaisi kutsua, joka tuntee ehdottomuuden vaikeaksi ja kahlitsevaksi. Todellinen syy tässä tilanteessa on kuitenkin laiskuus – laiskuus kyseenalaistaa tarjolla olevia ruokia, laiskuus etsiä sopivia. Kyseessä on myös itsekurin puute. Motivaationi vegaaniseen syömiseen ei ole niin suuri, että pystyisin vastustamaan kiusausta esimerkiksi kaupassa, leipomossa tai jätskikiskalla. Suuri toiveeni onkin, että vegaaniset vaihtoehdot lisääntyisivät, siis myös sellaiset epäterveelliset, joita väsyneenä arjessa himoitsee eniten.

Onneksi vegaanibuumi kasvaa Tallinnassa päivä päivältä ja vaihtoehtoja alkaa jo olla, jos vain tietää mistä hakea. Olen useamman kerran poikennut reitiltä Muhu Pagarille satamaan hakeakseni heidän huikean herkullisia vegaanisia pulliaan. Harmikseni ne eivät kuitenkaan aina ole vegaanisia, enkä oikein ymmärrä miksi. Veget kun maistuvat ihan samalta kuin ne munalla, maidolla ja voilla leivotut. Ensi kerralla kyllä avaan suuni ja kysyn asiaa… Jätskin haen tilanteen salliessa La Muulta Telliskivestä ja onneksi vegaaninen Magnum on löytänyt tiensä muutamaan markettiin.

Lapsiperheen lemppari eli lähikaupan paistopiste ei edelleenkään yleensä tarjoa mitään vegaanista (valkoista sämpylää lukuunottamatta) ja tämä on ollut viime aikoina suurin kompastuskiveni. Kivalla ilmalla on helppo hilpaista lähikaupan kautta leikkipuistoon. Toki paistopisteen antimet eivät ole kovin terveellistäkään ruokaa, mutta eiköhän moni muukin vanhempi tiedä karjalanpiirakan hiljentävän ja pullan stressihermoja helpottavan voiman. Ei ole sama asia syödä mehujäätä, pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä.

Ravintolassa tai kyläillessä en viitsi olla vaivaksi ja otan sitä mitä tarjolla on. Olen jo nyt (vaikka mielestäni en tee asiasta numeroa) saanut kommenttia, että tämä “vegaanihössötys” ärsyttää joitakin kaveripiiriini kuuluvia. Ja kaikkien kaverina en toki halua ketään ärsyttää… Usein kuitenkin saan itse valita ravintolan ja valitsen sen niin, että sieltä löytyy hyvänkuuloinen vegaaninen vaihtoehto. Harmillisesti herkulliset vegevaihtoehdot jäävät usein pääruokaan ja jälkiruoan kohdalla vegaaneille on tarjolla sorbettia tai muuta ei-millään-lailla suklaakakkuun tai panna cottaan verrattavaa. Vaikka nämäkin olisi helppo toteuttaa vegaanisena. Kaikista eniten ärsyttää kuitenkin lastenlistan tarjonta. Vaikka täällä saakin useasta paikasta suht koht terveellisiä ruokia lapsille, sisältävät ne aina lihaa tai kalaa. Kasvisvaihtoehtona on aina kermainen juustopasta, jonka ravintoarvoissa ei ole hurraamista, mahat menevät sekaisin eikä sillä tietenkään ole vegaanisen kanssa mitään tekemistä… Vegaanisen, täysipainoisen lastenannoksen olen nähnyt vain yhden kokonaan vegaanisen ravintolan listalla. Eli tässä on totisesti parantamisen varaa. Ensi kerralla taidan haastaa ravintolan pohtimaan asiaa kysymällä puolikasta annosta aikuisten vegaanisesta ruoasta.

Vaikka kotona syönkin muuten vegaanisesti, olen pikkuhiljaa taas lipsunut ostamaan perinteistä maitosuklaata, jonka syöntiä olisi ehkä aiheellista rajoittaa nykyisestä myös muista syistä. En myöskään jaksa aiheuttaa konflikteja tai pahaa mieltä muille perheenjäsenille vaan annan heidän rauhassa syödä epävegejä vaihtoehtojaan (lähinnä jogurtteja) heidän niin halutessaan. Ilokseni miehenikin kuitenkin valitsee nykyään usein vegaanisen vaihtoehdon, jos sellainen on tarjolla.

Uskon, että luonteeni lisäksi täysvegaaniuden vaikeutena on se syy, minkä vuoksi koen vegaanisen ruoan paremmaksi vaihtoehdoksi. Tottakai on mukavaa, jos minkään eläimen ei tarvitse kärsiä ruokani vuoksi, mutta tällä hetkellä syyni on ennen kaikkea ekologinen. Lukemieni tutkimusten perusteella uskon, että vegaaninen ruoka on ekologisempaa ja että se on meidän tulevaisuus. Mutta tästä näkökulmasta en koe, että ehdottomuus olisi ehdottoman tärkeää. Tärkeää on mennä koko ajan enemmän siihen suuntaan, joka pitää maapallomme elinkelpoisena. Jos ruokavalioni koostuu, sanotaan vaikka, 80% vegaanisesta ruoasta, on se jo aika hyvin. Omasta mielestäni siis. Ymmärrän toki, että eläinten hyväksikäytön kannalta yksikin grillattu kala, munakas, villapaita tai nahkatossu on ongelmallinen.

Olen tässä puolentoista vuoden ailahtelevan vegeilyn aikana ilokseni huomannut, että tosiaan, mistään ei varsinaisesti tarvitse vegaanisuuden vuoksi luopua. Tähän mennessä olen onnistunut luomaan tai löytämään oikein hyvän vegaanisen vaihtoehdon jokaisesta himoitsemastani ruoasta (paitsi Fazerin sinisestä) ja löytänyt paljon kaikkea uutta ihanaa. Sen takia haluankin jakaa tätä intoa ja ymmärrystäni siitä, ettei vegaanisen ruoan valmistaminen (ainakaan Suomesta saatavilla raaka-aineilla) ole hankalampaa kuin sekaaniruoankaan eikä sen tarvitse edes maistua kovin erilaiselta, jos ei halua. Matkaa niihin kaupan valmiisiin, superhelppoihin ja erityisesti edullisiin vegevaihtoehtoihin kuitenkin vielä on. Innoissani seuraan tätä trendiä, joka toivottavasti pian tuo esimerkiksi sen vegaanisen karjalanpiirakan tai vihiksen kaupan paistopisteeseen tai vegaanisen Fazerin sinisen. Ehkä olen naiivi, mutta uskon, että silloin maailma olisi parempi paikka ja kaikki meikäläiset voisivat helpommin tehdä sen valinnan, joka tuntuu olevan elinympäristömme kannalta välttämätön.

PS. Tuon kaupan hyllyltä löytämäni vegan wrapin söin tätä tekstiä kirjoittaessani ja se oli juuri sellainen eines, jota kaipasin löytäväni useammin – maukas, jokseenkin epäterveellinen eikä liian kallis. Maailma paranee siis wrappi kerrallaan ❤️

Miksi sinä himmailet vegaanisuuden kanssa?

Advertisements

Juhlaruoat vegaanisesti?

Kevään juhlaputken inspiroimana aloin pohtia suhtautumistani perinteisiin suomalaisiin juhlaruokiin. Ulkomailla asuessani ovat perinteiset juhlaruoakamme muodostuneet yhä tärkeämmiksi. Maailmalla joululaatikoita, mämmejä ja tippaleipiä ei tietenkään saa kaupasta valmiina vaan ne pitää itse tehdä – jos löytää raaka-aineet. Ehkä juuri siksi niillä on ollut vielä suurempi merkitys kuin ennen.

Ruoka on aina ollut minulle tärkeää ja juhlapyhissäkin se kaikista tärkein asia. Juhlaruokien suhteen olen ollut hyvin konservatiivinen – perinteistä ei poiketa. Kerran äitini ehdotti kalkkunaa joulukinkun sijasta, mutta nostin asiasta kauhean älämölön. Ulkomailla asuminen on pakottanut joustamaan juuri siksi, koska Saarioisten laatikoita, kinkkua, mämmiä tai simaa ei noin vain ostetakaan. On pitänyt soveltaa ja päättää mitä jaksaa itse tehdä. Tämän välttämättömän muutoksen myötä onkin ollut helpompi muuttaa myös juhlaruokia pikkuhiljaa vegaanisempaan suuntaan, kun eivät ne ole maistuneet alkuperäisiltä enää muutenkaan.

Onneksi internetin ihmemaailma on täynnä reseptiä suurinpiirtein kaiken veganisoimiseen. Niinpä ei ole tarvinnut alkaa sokkona testailemaan, vaan myös juhlaruokien muuttaminen vegaaniseksi on ollut helppoa. Monesti vegaaniset versiot ovat jopa helpompia kuin alkuperäiset. Munkit ja pullat on superhelppo toteuttaa kasvimaidolla, kermaperunat vegekermalla, nakit voi korvata soijaversioilla, pasha ja sieni- ja perunasalaattikin onnistuu mainiosti soija- ja kaurapohjaisista tuotteista. Kalan sijasta pöytään voi kattaa porkkalaa, munakoisosilliä tai merileväkaviaaria. Oikein odotan ensi joulua, jotta pääsen toteuttamaan vegaanista joulupöytää!

Suurin haaste on ollut juhlapöydän “kunkun” eli kinkun tai lampaan korvaaminen. Onneksi en ole näitä viime vuosina aina saanut syödäkseni muutenkaan, niin sellainen tietynlainen hohto on niistä hävinnyt ja perinteiden muuttaminen helpottunut. Nyt pääsiäisenä tein BBQ-seitania Chocochilin ohjeella – se maistui minun lisäkseni myös miehelleni ja vanhemmilleni, joten sanoisin uuden perinteen syntyneen. Olen muutenkin aika ihastunut seitaniin – se on herkullista pitaleipien välissä ja paljon helpompi tehdä kuin oletin. Seitanin lisäksi erilaiset pyörykät tai vaikkapa täytetyt sienet voisivat sopia lihan tilalle juhlapöytään.

Nyt kun olen tälle tielle lähtenyt, on oikeastaan aika vapauttavaa keksiä uusia juhlaruokia. Johan niitä vanhoja on 30 vuotta popsittu!

Lämmin bataattisalaatti ja tahinikastike (V)

Tämäntyyppinen, ehkä hieman talvinen salaatti, on ollut ruokalistallamme siitä asti kun löysin kurpitsan. Tällä kertaa tein “salaatin” kuitenkin bataatista – pidän sen mausta enemmän. Salaatin raaka-aineita voi muutenkin vaihdella maun mukaan: lehtikaalin sijasta voi laittaa babypinaattia ja kikherneet korvata vaikkapa manteliricotalla tai keitetyillä linsseillä. Yksi, joka pysyy, ja on salaattieni kulmakivi, on marinoitu punasipuli. Ilman sitä ei salaatti maistu eikä näytä miltään.

Tahinin löysin vasta hiljattain. En oikeastaan pidä sen mausta ollenkaan, mutta seesaminsiementen ravintoarvot houkuttelivat kuitenkin kokeilemaan. Ja ilokseni huomasin, että kastikkeissa tahini maistuukin miellyttävältä. Tätä salaattia maustaa hyvin yksinkertainen tahini-veriappelsiinikastike.

Bataattisalaatti neljälle

1 bataatti

Pari lehtikaalin lehteä

Öljyä, suolaa

1 prk kikherneitä

Öljyä, savupaprikaa, juustokuminaa, inkivääriä, chiliä, suolaa

1 pieni punasipuli

2 rkl oliiviöljyä

2 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua

Suolaa, pippuria, sokeria

0.5dl tahinia

2 (veri)appelsiinia

Kuori ja paloittele bataatti suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Laita uunivuokaan öljyn ja suolan kanssa. Paista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Lisää joukkoon huuhdellut, paloitellut lehtikaalin lehdet ja paista vielä viitisentoista minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Vahdi, etteivät kaalinlehdet käristy liikaa.

Valuta ja huuhtele kikherneet, laita uunivuokaan ja sekoita joukkoon öljy ja mausteet. Paahda uunissa n. 15 minuuttia.

Valmista marinoitu punasipuli: kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Sekoita kulhossa oliiviöljyn, viinietikan, suolan, pippurin ja sokerin kanssa. Kypsennä mikrossa 45 sekuntia, sekoita ja anna jäähtyä.

Valmista kastike sekoittamalla tahini ja yhden (veri)appelsiini mehu. Yhdistä kaikki hieman jäähtyneet ainekset salaatiksi ja paloittele toinen appelsiini salaatin joukkoon.

Ravintolasuositus Tallinnassa: Ülo

Olemme viime viikkoina järjestäneet itsemme treffeille hieman normaalia useammin, kiitos mahtavan lastenhoitajan. Vaikka suunnitelmana on ollut tehdä jotakin sporttista, olemme tähän mennessä päätyneet kuitenkin perinteisesti ravintolaan syömään.

Viimeksi palkitsimme itsemme rankan sairasteluviikonlopun päätteeksi aikaisella sunnuntai-illallisella ravintola Ülossa. Olin käynyt ravintolassa jo viime vuonna, kun se oli juuri avannut, ja vakuuttunut heidän ruoasta ja tunnelmastaan. Nyt huomasin, että listalle oli tullut entistä enemmän vegeä, joten halusin kokeilla paikkaa uudestaan.

Heti ravintolaan astuessamme meitä tervehti iloisesti useampi tarjoilija, vaikka kiirettä sunnuntai-iltapäivänä riitti. Saimme paikan ikkunapöydästä ja tarjoilijamme tuli kertomaan ravintolan nimen alkuperästä – se kuulemma juontuu suomen kielen sanasta “ilo” ja on perinteinen, mutta nykyään vähän käytetty, virolainen naisen nimi. Ravintolan omistajat haluavat tehdä nimestä jälleen trendikkään. Tarjoilija esitteli menun ja kertoi, että noin 80% ruoasta on kasvis- ja vegaaniruokaa ja loput lihaa ja kalaa. Eli kaikille löytyy jotain. Hän suositteli tilaamaan useamman annoksen jaettavaksi ja tämähän sopi meille.

Ruoaksi tilasimme yhteensä neljä annosta, kaikki vegaanisia. Ruoka oli rentoa ja herkullista, erityismaininnan ansaitsevat tempura-sienet ja kimchillä ryyditetyt bataattiranskalaiset. Jälkiruoaksi valitsimme ei-vegaanisen leipävanukkaan, joka oli sopivan kotitekoisen oloinen. Listalla oli myös vegaaninen jälkiruokavaihtoehto. Kahvi ja Riesling olivat makuumme erinomaisia.

Suosittelen Üloa lämpimästi sekä vegaaneille että sekaaneille. Vapise V, sillä Ülo on ainakin omasta mielestäni mielenkiintoisempi kuin legendaarinen vegaaniravintola, jonka hypeen en ole oikein koskaan päässyt kiinni. Ülon sisustus on trendikäs viherkasveineen, vihreine kaakeleineen, krominvärisine yksityiskohtineen ja puukalusteineen. Ruoanvalmistusta voi seurata avokeittiön ikkunasta. Sijainti Balti Jaama Turgin kyljessä on hyvin ajankohtainen. Ehdottomasti parasta oli kuitenkin mieletön palvelu. Palvelukulttuuri kaupungin trendiravintoloissa on mielestäni mainettaan parempi, mutta Ülo asettaa sille aivan uudet standardit.

Vegaaninen pinaatti-linssicurry

Intialaisessa ravintolassa himoitsen aina palak paneeria – kotijuustoa tuhdissa pinaattikastikkeessa. Alkuperäistä versiota en ole koskaan kotona kokeillut itse valmistaa, mutta olen kehitellyt samantyyppisen, kevyemmän vegaaniversion.

Alunperin olen tehnyt curryn tofun kanssa, mutta viimevuotisen imetysdieetin takia en voinut syödä soijaa. Tofun sijasta käytin siis linssejä, ja pidän currystä oikeastaan enemmän linssien kera. Tämä superhelppo ruoka tähdittää illallispöytäämme vähintään kerran kuukaudessa – ja maistuu erinomaisesti koko perheelle, kunhan muistaa jättää tulisimmat chilit aikuisten lautasille. Usein lisään intialaisiksi mieltämiäni mausteita, kuten inkivääriä, valkosipulia, neilikkaa, juustokuminaa, chiliä, curryä ja kurkumaa melko lailla summamutikassa, joten curry maistuu joka kerta hieman erilaiselta. Suosittelenkin siis maistelemaan ja lisäilemään niitä oman makumieltymyksesi mukaan.

Parasta tässä(kin) ruoassa on se, että aineksia voi aina pitää kotona saatavilla. Kastike syntyy riisin kiehuessa, joten tämän ruoan valmistukseen menee korkeintaan puoli tuntia.

Pinaatti-linssicurry neljälle

öljyä paistamiseen

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä murskattuna tai 1 tl valkosipulitahnaa

kuivattua tai tuoretta inkivääriä, juustokuminaa, chiliä, kanelia, neilikkaa, curryä ja kurkumaa oman maun mukaan

1 tlk kookosmaitoa

400g pakastepinaattia

1,5 dl punaisia linssejä

suolaa

tarvittaessa hieman vettä

(tuoretta korianteria ja chiliä koristeeksi)

Lisäksi: keitettyä riisiä tai naan-leipää

Kuumenna öljy pannulla. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä ja mausteita pannulla muutama minuutti. Lisää kookosmaito ja pinaatti. Kuumenna, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää linssit ja keitä hiljalleen n. 10 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää hieman vettä, jos kastikkeesta tulee liian paksua. Mausta suolalla. Tarjoile riisin tai naan-leivän kanssa.

Vegaaninen Härkis-lasagne

Lasagne, kotitekoinen sellainen, on ollut lempiruokalistallani jo vuosikausia. Kuka nyt ei pitäisi tästä pastan, tomaatti- ja juustokastikkeen lohduttavasta liitosta? Luonnollisesti kotiruoka me vegaaniuduttua myös lasagnesta täytyi saada vegeversio.

Kaikki tähän asti kokeilemani vegaanijuustot ovat olleet suuria pettymyksiä – kuumennettuina ne aiheuttavat minulle jopa pahoinvointia. Niinpä kehittelin juustottoman juustokastikkeen, jonka salaisuus piilee oluthiivahiutaleissa ja kala namak-suolassa. Nämä yhdessä antavat kastikkeelle erehdyttävästi juustoa muistuttavan aromin. Plussana juustottomassa kastikkeessa on sen keveys verrattuna alkuperäiseen – tätä herkkua voi santsata hyvilla mielin!

Tässä ruokalajissa on oma hommansa, mutta mielestäni se on vaivan arvoinen. Lasagnea on helppo tehdä kerralla iso satsi ja se vain paranee, jos saa muhia jääkaapissa seuraavaan päivään. Teen lasagnesta eri versioita kaappien sisällön mukaan. Tomaattikastikkeeseen lisään proteiiniksi joko punaisia linssejä, soijarouhetta tai uusimpana tulokkaana Härkistä. Suhtauduin Härkikseen aluksi epäilevästi, mutta lasagnessa se toimii erinomaisesti. Kunpa vain saisin sitä ostettua täältä Tallinnasta, nyt tämä on Suomi-lomien jälkeistä spesiaaliherkkua.

Vegaaninen Härkis-lasagne neljälle

Tomaattikastike

Oliiviöljyä

1 sipuli

1 tl valkosipulimurskaa

2 tlk tomaattimurskaa

3 rkl tomaattipyrettä

1 kasvis- tai yrttiliemikuutio

Suolaa, mustapippuria, sokeria, tuoreita tai kuivattuja yrttejä

1 pkt Härkistä

“Juusto”kastike

6 dl makeuttamatonta soija-, manteli- tai kauramaitoa

3 rkl vehnäjauhoja

2 rkl oluthiivahiutaleita

0.5 tl kala namak-suolaa

0.5 tl muskottipähkinää

Suolaa

Lisäksi

9 lasagnelevyä (kolmeen kerrokseen)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja silppua sipuli, murskaa valkosipulinkynnet tai käytä valmista murskaa (maailman kätevin keksintö!). Kuullota sipuleita pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää tomaattimurska, – pyre ja mausteet, anna porista hetki. Lisää Härkis ja jätä miedolle lämmöllä. Tarkista maku.

Kuumenna kattilassa 5 dl maitoa kiehuvaksi. Sekoita vehnäjauhot jäljelle jääneeseen 1 dl maitoa ja lisää hitaasti koko ajan vatkaten kiehuvaan maitoon. Anna kiehua sekoittaen pari minuuttia, kunnes kastike sakenee. Lisää mausteet ja tarkista maku.

Lado lasagne vuokaan – ensin ohut kerros tomaattikastiketta, sitten pastalevyt, taas tomaattikastiketta, sitten hieman juustokastiketta, pastalevyjä, tomaattikastiketta, juustokastiketta jne. Päällimmäisten lasagnelevyjen päälle tulee vain juustokastiketta, varmista että sitä jää riittävästi peittämään levyt kunnolla. Paista uunissa n. 50 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Nauti raikkaan salaatin ja hyvän seuran kanssa.

Vegaaninen kukkakaali-perunasosekeitto

En ole sosekeittojen – tai keittojen ylipäänsä, ystävä. Miellän keitot jotenkin laimeiksi, tylsiksi ruoiksi. Silti teen keittoja aina silloin tällöin, kun en muutakaan keksi tai mieheni toiveesta, hän kun oikeasti pitää niistä.

Sain 30-vuotislahjaksi Vitamixin, kaikkien blendereiden blenderin, jota taloudessamme Masiinaksikin kutsutaan. Sen ansiosta erityisesti sosekeittojen suosio ruokarotaatiossamme on noussut. Ovathan ne huippuhelppoja, lapsillekin maistuvia ja smoothien lailla sosekeittoihin voi upottaa ties mitä ravitsevaa. Ja pääsee ihailemaan Masiinan työtä.

Tämän myyntipuheen myötä jaan teille kukkakaali-perunasosekeiton reseptin. Keiton ainekset voi (lähestulkoon) laskea yhden käden sormilla ja ne voi pilkkoa kattilaan vaikka edellisenä iltana ja keittää ja soseuttaa vasta seuraavana. Hävikkiä syntyy todella vähän, jos heität pataan kukkakaalit lehtineen ja perunat kuorineen, hyvin pestyinä tietysti. Proteiinia keittoon tuo purkillinen valkopapuja ja päälle ripoteltavat siemenet. Jos et omista blendereiden blenderiä, ei haittaa, soseuttaminen onnistuu vähemmän tehokkaallakin laitteella. Muista tarkistaa laitteen kuumankestävyys ennen kuin käsittelet kiehuvaa keittoa (terveisin yhden muovisen sauvasekoittimen tuhonnut).

Kukkakaali-perunasosekeitto neljälle

5 pientä perunaa

1 pienehkö kukkakaali

1 sipuli

1-1.5dl vettä

1prk valkoisia papuja

1prk kaura- tai soijakermaa

Tuoretta tai kuivattua timjamia, suolaa, mustapippuria

Keiton viimeistelyyn: oliiviöljyä, siemeniä

Pese perunat ja kukkakaali huolellisesti ja paloittele ne. Kuori ja paloittele sipuli. Laita vihannekset kattilaan ja lisää vettä sen verran, että noin puolet vihanneksista peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla 15-20 minuuttia kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää pavut, timjami, suola ja pippuri sekä kaurakerma ja soseuta tasaiseksi (lisää vettä jos keitosta tulee liian paksua). Viimeistele siemenillä ja oliiviöljyllä ja tarjoile tuoreen leivän kanssa.

Vegaaninen kurpitsa-appelsiinirisotto

Yksi niin kutsutuista bravuureistani on risotto. Opettelin muutama vuosi sitten tekemään oikeaa risottoa (sen suomalaisen ysäriklassikon sijaan) ja siitä onkin tullut arki-iltojemme vakiokamaa. Okei, se ehkä vaatii läsnäoloa ja hieman rakkautta, mutta vaikeaa risoton tekeminen ei ole. Kun sen on muutaman kerran tehnyt, ei reseptiäkään enää tarvitse tiirailla. Parasta risotossa on sen monipuolisuus – raaka-aineeksi käy mikä vaan vihannes tai miksei hedelmäkin, kuten tässä appelsiinilla raikastetussa kurpitsarisotossani. Kunhan kaapista löytyy risottoriisiä, kasvisliemikuutio ja sipulia, on vain mielikuvitus rajana.

Kotiruokamme vegaaniuduttua viime vuoden vegaanihaasteen ansioista, piti klassisesta risotostakin kehitellä vegaaninen versio. Ja voin sanoa, etten ole kaivannut voita tai parmesaania. Kuten monen muunkin ruoan kohdalla olen todennut, on tämäkin ruokalaji jopa helpompaa toteuttaa ilman eläinperäisiä raaka-aineita ja maku on silti edelleen oikein kohdillaan. Kaikki raaka-aineet on helppo pitää aina saatavilla ja risotto onkin mainio “jääkaapissa on vain valo”-päivän ruoka. Risotto vaatii tosin hieman malttia – sen pitää antaa porista melko miedolla lämmöllä välillä hämmentäen ja kasvisliemen täytyy antaa imeytyä ennen seuraavan satsin lisäämistä. Aikaa risoton tekemiseen on hyvä varata 45 minuuttia ja se on parasta samantien nautittuna.

Aurinkoinen kurpitsarisotto neljälle

Uunissa paahdetut kurpitsat

puolikas myskikurpitsa

öljyä

mausteita oman maun mukaan (esim. savupaprikajauhe, timjami, valkosipuli, suola, pippuri)

Risotto

loraus oliiviöljyä

1 sipuli hienonnettuna

4 dl risottoriisiä

0,5 dl valkoviiniä tai loraus valkoviinietikkaa

1 kasvisliemikuutio

n. 1 litra vettä

1 appelsiinin kuori raastettuna ja hedelmäliha paloiteltuna

0,5 dl oluthiivahiutaleita

suolaa, mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kuori kurpitsa ja leikkaa suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Huuhtele kurpitsan siemenet. Sekoita kurpitsakuutioiden joukkoon öljy ja mausteet ja paahda uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes kuutiot ovat kypsiä. Lisää siemeniin hieman öljyä ja suolaa ja paahda uunissa 5-10 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.

Valmista kasvisliemi keittämällä litra vettä ja lisäämällä joukkoon kasvisliemikuutio. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja kuullotta sipulia siinä muutama minuutti. Lisää pannulle riisi ja jatka kuullottamista hetki. Kaada pannulle viini / viinietikka ja sekoita kunnes se on imeytynyt. Lisää pari desiä kasvilientä, appelsiinin kuoriraaste ja hedelmäliha pannulle ja jatka kypsennystä keskilämmöllä välillä sekoittaen. Lisää lientä desi pari kerrallaan aina kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin. Muista hämmentää säännöllisesti! Maista välillä ja testaa riisin kypsyys – sen tulisi olla kypsää, mutta kuitenkin edelleen pureksittavaa (tosin itse olen enemmän riisipuuron kuin al denten ystävä). Kun risotto on kypsää, sekoita joukkoon oluthiivahiutaleet tuomaan juustoista makua. Tarkista kaipaako risotto vielä suolaa tai pippuria. Tarjoile paahdettujen kurpitsapalojen ja -siementen kanssa.

Vegaanista kotiruokaa

Kuten blogiani hieman pidempään seuranneet tietävät, osallistuin vuosi sitten tammikuussa Vegaanihaasteeseen. Sen myötä löysin ihan uuden vaihteen ruoanlaittoon ja kotiruokamme veganisoitui. Sillä tiellä olemme edelleen, enkä näe syytä palata vanhaan. Huomasin, että uuteen raaka-ainevalikoimaan tottuu nopeasti ja vegaaniudessa on monta hyvää puolta sen lisäksi, että se kuluttaa maapalloamme hieman vähemmän. Vegaaninen ruoka ei ole rakettitiedettä (useimmiten riittää kun kaartaa maito- ja lihaosaston kaukaa) eikä kummallista ituhippeilyä, vaan ihan tavallista ruokaa. Toki vegaanikokkailuissakin voi hifistellä, jos sille päälle sattuu ja uusiin raaka-aineisiin on tullut tutustuttua, mutta sehän vain pitää homman mielenkiintoisena.

Mielestäni olen ihan kelpo kokki ja reseptejä onkin kertynyt hihan varteen jo muutama. Lisäksi, silloin kun aikaa ruoanlaitolle on normiarjen puolta tuntia enemmän, tykkään kokeilla myös uusia reseptejä. Luen ruokalehtiä, -kirjoja ja -blogeja ja saan niistä inspiraatiota arkiruokaamme. Nyt ajattelinkin jakaa näitä enimmäkseen hyvin helppoja ja nopeita vinkkejä teille, jospa joku inspiroituisi vuorostaan niistä.

Kaikki reseptit tulevat olemaan vegaanisia ja löydät ne oikealla olevasta sivupalkista (tai blogipostausten lopusta, jos käytät mobiililaitetta). Uskaltaisin väittää, että useimmat reseptit valmistuvat alle 45 minuutissa ja ovat aloittelijallekin, tai pienet lapset jaloissa pyörivälle, sopivan yksinkertaisia.

Tervetuloa tekemään arjesta herkullista!

PS. Kokkailuja pääset seurailemaan myös Instagramissa !

 

Erään expatin virolainen ruokakori

Ulkosuomalaisten blogit-ryhmän haasteen innoittamana avaan teille tänään erään maanantaisen kauppakassin sisällön.

Tänään kassista löytyikin oikea lottovoitto blogipostausta ajatellen, nimittäin melkein viikon ruokaostokset. Yleensä pyrinkin kyllä käymään kaupassa (tai tilaamaan Prismasta) kerran viikossa isosti ja sitten hakemassa vain jotain pienempää, esim. lisää hedelmiä tai tuoretta leipää. Koen, että käytän silloin ruokaostoksiin sekä vähemmän aikaa että vähemmän rahaa. Mitään faktatietoa minulla ei tästä tosin ole. Tunnen myös suurta tyydytystä, jos saan lähes koko viikon ostokset tehtyä yhdellä kertaa.

Ruokakoristani löytyi tällä kertaa paljon vihanneksia ja hedelmiä, säilykkeitä, tofua, linssejä, Leeville soijajogurttia, Wolfille kefiriä, mehua, puurohiutaleita, muroja, vauvanruokaa, tortilla-aineksia ja oliiviöljyä. Kallein satsaus tällä kertaa oli tuo öljypullo. Kaappini eivät ole koskaan tyhjiä, vaan kuivakaapit ja pakastin on varustettu perusteellisesti peruskamoilla, kuten pastalla, riisillä, erilaisilla jauhoilla, säilykkeillä, kasvimaidoilla, mehulla, marjoilla ja pakastevihanneksilla. Täydennän näitä aina tarpeen mukaan. Tällä kertaa kaapit olivat melko täynnä, joten ostin lähinnä tuoretavaraa. Lasku pysyi kohtuullisena myös siksi, ettei vaipoille tai maidolle ollut tarvetta – nämä ovat varmaan kaksi suurinta menoerää kauppalaskussamme, tosin vaippalasku on pienentynyt Leevin oppiessa päiväkuivaksi ja Niilon käyttäessä suurimmaksi osaksi kestovaippoja.

Yleensä teen isommat ostokset joko Rimissä tai Prismassa. Spesiaalituotteita, kuten kookosjogurttia ja mantelimaitoa ostan lisäksi Selveristä ja Solaris-kauppakeskuksen ruokakaupasta. Ehkä eniten, verrattuna Suomen jättimarketteihin, ärsyttää että tarvitsemiani tuotteita täytyy juosta hakemassa ympäri kaupunkia ja ne ovat usein loppu. Tosin eipä jätti-Cittarissakaan ollut viimeksi mitään kookospohjaista jogurttia soijan ja kauran vallatessa hyllyt (normaalisti ilahtuisin valikoimasta kovasti, mutta soija ja kaura ovat edelleen imetysdieetin vuoksi poissa pelistä).

On vaikea verrata mikä ruokaostostottumuksissani on muuttunut ulkomaille muuton vuoksi, ja mikä muiden elämäntilanteen muutosten takia. Suomessa olen viimeksi elänyt sinkkuna sekasyöjätarjoilijana (lue: söin töissä), kun taas nyt olen kahden lapsen kotivegaaniäiti. Aiemmin kaipasin Suomen valtavia maitotuote- ja karkkivalikoimia, mutta pärjään nykyään mainiosti ilman. Jokainen maa missä olen ulkomaille muuton jälkeen asunut, on toki vaikuttanut ruokakorin sisältöön, koska eri maissa on eri asioita tarjolla. Suurin muutos on kuitenkin ollut se, että en ole vuoteen ostanut kotiin lähes mitään eläinperäistä, Wolfin aamujogurttia ja pizzajuustoja lukuunottamatta. Vielä viime vuonna ostin käsittämättömän määrän juustoja ja munia ja Ugandassa asuessa söimme liharuokaa lähes joka päivä. Puolan ajoilta muistan, kuinka hukassa olin täkäläisten maitotuotteiden kanssa yrittäessäni löytää rahkaa ja ruokakermaa. Mutta en oikeastaan muista tarkalleen mitkä olivat sen aikaiset luottoarkiruokani.

Eräs asia, jonka olen huomannut, on se, että täällä Virossa tulee ostettua hyvin sekalaisten merkkien tuotteita – on paikallista, suomalaista, ruotsalaista, italialaista… Suomessa ostaisin varmaan pelkkää Pirkkaa. Itseä jollain lailla ärsyttää tämä, ehkä purkit ja pakkaukset eivät erilaisuudessaan miellytä esteettistä silmääni.

Tällä hetkellä arkiruokina pyörii aika paljon samoja, johtuen omasta väsymyksestäni ja Niilon allergioista. Soija- ja kauratuotteet ovat jääneet lähes kokonaan ja syömme paljon papuja, linssejä ja kikherneitä. Sen minkä maksan enemmän mantelimaidosta kauramaidon sijaan, säästän uskoakseni ruoka-aineissa – pavut ovat edullisempia kuin tofu tai nyhtökaura. Luottoruokia ovat mm. pinaattilinssikastike riisin kanssa, sosekeitot, tortillat ja tacot, salaatit, pastat ja lasagne. Tällä viikolla listalla ovat ainakin tortillat (Suomesta tuodulla Härkiksellä), juuressosekeitto, chili sin carne ja pasta kaappiin jääneistä aineksista.

En oikein osaa verrata ruokaan menevää rahamäärää Suomeen, mutta melko kallista täällä mielestäni on. Useat tuotteet, joita päivittäin käytämme, kuten kasvimaidot ja -jogurtit, ovat täällä hieman kalliimpia kuin Suomessa. Onneksi maidot ovat nykyään aika usein tarjouksessa, vegebuumi jyllää täälläkin. Myös ihan perusjuttuja, kuten hedelmiä, vihanneksia ja kuivatarvikkeita vertaillessa tuntuu usein, että täällä on kalliimpaa kuin esimerkiksi Saksassa. Joka on aivan hullua, kun miettii virolaisen ja vaikkapa eteläsaksalaisen palkkoja. Rahtaankin aina täyslastillisen ruokatuliaisia sekä Suomesta että Saksasta.

Tämänkertainen kauppalasku oli ~55 euroa, joka kuulosti mielestäni aika isolta, kun ottaa huomioon, että suuri osa ostoksista oli suht edullisia kasviksia ja hedelmiä. Katson aina kilohintaa, enkä osta yleensä yli 3 euron kilohintaisia hevi-tuotteita yrttejä lukuunottamatta. Luomuheviä ostan harvoin – sitä on heikosti saatavilla, hinnat huikeita ja pakkaukset kolminkertaista muovia. Myös kuivatavaroissa vertailen hintoja parhaani mukaan, mutta yritän antaa painoarvoa myös pakkaukselle ja luomulle. Valmiit vauvanruoat kasvattavat laskua niin nopeasti, että vaikka voisinkin syöttää Niiloa pelkästään kaupan sapuskoilla, ei taitaisi rahapussi kestää (vauvanruoat on yksi asia, jonka Saksasta saa kolmanneksen sillä hinnalla mitä täältä).

Jos muidenkin ulkosuomalaisten ruokakorit kiinnostavat, pääset lukemaan niistä näistä linkeistä:

H niinkuin Hausfrau

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä

Life in English

Vihreän saaren emäntä

Suomalainen im Allgäu

There was a blog post challenge in one of my Facebook expat groups – to tell about your grocery basket abroad.

I started thinking what has changed in my grocery shopping habits since I moved away from Finland. More than moving abroad I think my habits have been changed by other changes in my life. When I last lived in Finland I was single living alone working in restaurant – which means I mostly ate at work or at my parents. Usually I went grocery shopping on Sundays when I had hangover, and bought bunch of unhealthy crap.

Now I am stay-at-home mom of two, who has recently cut almost all animal products from my diet. So the biggest change is obviously there. I cook more, bigger and, I would like to think, healthier. And the ingredients have changed completely, which keeps cooking interesting.

Every country where I have lived has of course had its effect on what I buy. I buy what is available with reasonable price. For example in Uganda proper cheese was difficult to find and the fruits and veggies were different from what we have here. In Poland, when I first lived outside Finland, I was quite lost and annoyed when the milk product selection wasn’t at all what I was used to.

Nowadays the most expensive food stuff I buy is probably almond milk, almond butter and all kinds of special flours, like chickpea, coconut and buckwheat flour. But I think that compared to my previous meat, egg and cheese heavy diet, I don’t spent much more.

What I’m wondering here in Estonia is how expensive it sometimes is. How can average Estonian afford anything more special when prices are higher than in Finland? And for example ready baby food is ridiculously expensive – sometimes three times more than in Germany where people earn three times more…. So I keep dragging half a suitcase of food from Finland and Germany whenever possible.