Katsaus Leevin kielenkehitykseen

Meidän isopieni Leevimme täyttää ihan kohta kolme vuotta! Tämän vuoden aikana on puheenkehitys ollut huimaa ja sitä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata.

Kertauksena heille, jotka eivät vielä tiedä: perheemme on kolmikielinen – äidin kieli suomi, isän kieli saksa ja meidän keskenään puhumamme kieli englanti. Lisäksi Leevi käy vironkielistä päiväkotia. Luulisi vähemmästäkin aivojen ylikuumentuvan ja kielen menevän solmuun, mutta ehei, meidän poitsulle moinen tilanne ei näytä tuottavan päänvaivaa, vaan hän sumplii hienosti tässä viidakossa eikä puheenkehitys näytä viivästyneen yhtään.

Minä ja Wolfi puhumme Leeville vain omia kieliämme, eli englantia hänelle ei kukaan suoraan puhu. Uskoisin hänen sitä kuitenkin ymmärtävän, tai tiedänkin, koska hän saattaa joskus kääntää sanomisiamme tai liittyä keskusteluun. Leevi itse kuitenkin puhuu ainoastaan suomea ja saksaa. Viroakin uskon hänen ymmärtävän nyt kun hän on jo vuoden ollut vironkielisessä ryhmässä ja suurin osa muista lapsista on vironkielisiä.

Tällä hetkellä sanoisin, että suomi ja saksa kulkevat käsi kädessä – Leevi osaa muodostaa samanlaisia lauseita ja kertoa samoja asioita molemmilla kielillä. Toki on sanoja, joita hän kuulee enemmän joko minulta tai Wolfilta, eivätkä ne ehkä tule ensimmäisenä mieleen toisella kielellä. Varsinkin nyt kesän aikana Leevin suomen kieli on ottanut harppauksen, ja ymmärtääkseni myös saksan. Hän osaa jutella jo ihan iso pojan lailla ja esimerkiksi videopuhelut perheen kanssa alkavat sujumaan aina vain paremmin. Leevi on oppinut myös kertomaan saman asian kahdella kielellä – jos minä kerron hänelle jotakin suomeksi, menee hän kertomaan sen isälleen saksaksi. Mieletöntä!

Keväällä olin huolissani, että suomi jää jalkoihin. Niilon syntymisen myötä Wolfi luonnollisesti vietti Leevin kanssa enemmän aikaa kuin minä ja Leevi alkoi puhumaan minullekin melkein pelkästään saksaa. Hän kun tietää, että ymmärrän kuitenkin. Hetken asiaa kipuiltuani päätin tehdä pienen korjausliikkeen – aloin esittämään, etten ihan ymmärrä mitä Leevi minulle yrittää sanoa. Ja se toimi! Mielensä perukoilta hän kaiveli (näin sen ihan konkreettisesti 😅) suomenkielisiä sanoja ja sai asiansa sanottua äidinkielellään. Jo muutaman viikon kuluessa ero oli huima. Vaikka en aina jaksakaan kysellä “anteeksi en ihan ymmärtänyt”, niin nyt Leevi itsekin jo huomaa puhuneensa “väärää” kieltä. Välillä hänellä tosin menee hermo, puoleen ja toiseen, kun oikeat sanat eivät millään löydy ja toki silloin autamme parhaamme mukaan.

Hienoa on myös kuinka Leevi tietää kuka perheenjäsen tai kaveri puhuu mitäkin kieltä. Hän ei yritä puhua saksaa minun perheelleni eikä suomea Wolfin. Eräs päivä yksi uusi kaverini oli tulossa kylään, ja Leevi varmisti minulta etukäteen puhuuko tämä kaveri äidin kieltä. Hän pyytää TV-ohjelmia joko äidin kielellä, iskän kielellä tai joskun jopa iskän ja äidin kielellä eli englanniksi, riippuen mikä tänään sattuu miellyttämään. Netin ansiosta pystymme katsomaan samoja ohjelmia, esimerkiksi Pipsa Possua, Ryhmä Hau:ta ja Kaapoa eri kielillä.

Toki kielet menevät sekaisin ja nyt mukaan on löytänyt myös muutama vironkielinen sana (Leevi esimerkiksi laskee selkeästi virolaisittain 🙊), mutta en ole huolissani. Tiedän kuinka fiksu hän on ja hän kyllä erottaa kielet toisistaan, en halua ottaa asiasta turhaa stressiä enkä stressata Leeviä. Sitten kun on aika oppia lukemaan ja kirjoittamaan, voi tämä asia tuottaa enemmän harmaita hiuksia, mutta siihen on vielä hetki aikaa.

Our big small boy is going to be 3 years old very soon! This year his language skills have really developed a lot and it’s been a joy to watch (hear).

If you didn’t already know, our family is trilingual – I speak Finnish, Wolfi German and together we speak English. On top of that Leevi goes to Estonian kindergarten. You might think that the poor kid must be totally lost in this jungle of languages, but he is actually not. He seems to have no problem with it.

Me and Wolfi both speak only our own languages to Leevi, so no one actually speaks English to him. But I know he understands already some, as he is sometimes translating our conversations or taking part in them. But Leevi himself only speaks Finnish and German. I believe he also understands some Estonian by now as he’s been in the kindergarten already one year.

At the moment Leevi’s German and Finnish are quite on the same level I’d say – he can form similar sentences and he has similar vocabulary. Of course some words that he uses more with me or with Wolfi he might not know or remember with the other language. To me it seems like his language skills have developed a lot during summer – sentences are more complex and now he really can translate everything. He can chat on the phone with other family members and often he comes to say to me in Finnish “dad said this and that”. It’s really amazing!

This spring I got a bit worried about Leevi’s Finnish though. After Niilo was born Leevi was naturally spending more time with Wolfi and started to speak almost only German to me too. He knows that I understand anyway. But then I decided to pretend that I don’t understand him by asking him to repeat. After a few times he got the point and found the right words in Finnish. Now he notices himself if he uses “wrong” language and repeats the same in Finnish. Sometimes of course the right words are lost in both languages and it makes Leevi frustrated, but then we help him as much as we can.

It’s also cool how Leevi has already long known who speaks which language – mummi and ukki, and other Finnish family Finnish and German family German. He doesn’t even try another language with them. Leevi wants to watch the TV programmes according to his mood either in mom’s or dad’s language or mom’s and dad’s language aka English.

Of course the languages also mix, sometimes sentences are half Finnish and half German but I’m not worried. I know our boy is smart and he knows the difference between the languages. I don’t want to stress myself or Leevi, but trust that by speaking only our languages to him will make him learn both. Then when it’s time to learn to read and write it might become more challenging, but we still have a few years to go.

Advertisements

Rankkaa lomailua

Nyt on meidän reissut toistaiseksi reissattu ja vaikka on ollut ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä, alan olla aika finaalissa ja valmis vastaanottamaan arjen. Normaaliarkea kun ei ole meillä Niilon syntymän jälkeen oikeastaan eletty.

Kovasti olin sitä mieltä, että nyt otetaan rauhallisemmin kuin Leevin syntymän jälkeen, mutta tähän se taas meni. 😅 On liian suuri houkutus suunnitella reissua, menoa ja tekemistä kun mieskin on vapaalla ja varsinkin kun on näin hienot kelit. Koti on kuin pommin jäljiltä, blogi hiljainen, syömiset ihan mitä sattuu jne. mutta ainakin olemme nauttineet aikaisesta kesästä täydellä teholla.

Jopa duracell-Leevi on tuntunut kaipaavan rauhoittumista ja reissussa pyysi useaan otteeseen kotiin, vaikka selkeästi nautti myös kaikesta hyörinästä. Kotiin tultiin sunnutaina, mutta vielä tämä viikko on mennyt aktiivisissa lomatunnelmissa Saksasta mukaan tulleiden vieraiden kanssa.

Ensi viikko on Wolfin viimeinen lomaviikko, ja päätimme viettää sen rauhassa kotona. Leevi menee tiistaina takaisin päivähoitoon – halusimme aloittaa sen rauhassa ennen töihin paluun tuomaa aamustressiä.

Olen todella kiitollinen siitä, että Wolfilla oli jälleen mahdollisuus näin pitkään isyysvapaaseen ja oli ihanaa käydä molempien kotimaissa rauhassa, mutta kyllä paikan jatkuva vaihtaminen kahden pienen lapsen kanssa on aika rankkaa.

Even though this 2 months that Wolfi has been on paternity leave has been really great, I am waiting for the everyday life to start in the coming weeks.

We have the opportunity to meet so many people during the last weeks, but changing place and staying in temporary “homes” is not so simple with two small kids.

So right now summer at home without any plans sounds like a holiday to me 😅

Kevään ja kesän reissusuunnitelmia

Vauvauutisten vaihteluksi ajattelin tällä kertaa valottaa meidän tämän vuoden reissusuunnitelmia. Matkustustiheys on viime aikoina ehkä hieman harventunut, ellei lähes kuukausittaisia Suomen-reissuja lasketa.

Wolfi on nyt kesäkuuhun asti kotona, kiitos Saksan vanhempainvapaasysteemin, joten meillä on aikaa käydä sukuloimassa ajan kanssa. Ensin matkaamme Suomeen; tällä kertaa kokonaiseksi viikoksi pikapyrähdyksen sijaan. Koska nelihenkinen (!) perheemme ei tahdo enää mahtua vanhempieni nurkkiin, varasimme Airbnb:n Espoosta, kuinka eksoottista! Suunnitelmissa on sukuloinnin lisäksi kaverien tapaamista, Lapsimessuja ja kirppisten koluamista.

Suomireissun jälkeen käännymme kotona pesemässä pyykit ja suuntamme nokat kohti etelää, eli Neuburgia. Siellä vietämme toivottavasti kesäiset kaksi ja puoli viikkoa niin ikään sukuloiden ja kiireettömyydestä nauttien. Myös Neuburgista olemme joutuneet etsimään uutta majoitusta Wolfin vanhempien tilojen käydessä turhan tiiviiksi. Kotilomista alkaa tulla kalliita… Itselläni ei ole vielä sen suurempia odotuksia Saksan reissua kohtaan, Wolfi lienee suunnitellut jo tarpeeksi.

Wolfilla ei ole varsinaista kesälomaa, joten olemme suunnitelleet kesälle lyhyempiä pyrähdyksiä. Kesäkuussa käymme todennäköisesti Tukholmassa – tähän reissuun ajattelimme yhdistää myös visiitin Riiassa, sieltäkin kun on laivayhteys Stokikseen. Myöhemmin kesällä pääsemme toivottavasti mökkeilemään jonnekin päin Viroa. Ja eiköhän kesään pari Suomi-viikonloppuakin mahdu.

Wolfin on tarkoitus pitää kolmas isyyslomakuukausi ensi talvena ja olemmekin suunnitelleet sille ajalle pidempää reissua jonnekin lämpimään.

Mutta nyt nautitaan tästä ihanasta kevätauringosta!

To give you something else to read about than baby stuff, I decided to enlighten you about our travel plans for this year.

Thanks to Germany’s great parental leave system, Wolfi is home with us until June, so we have time to visit our families for a bit longer time than usually. First we will stay in Finland for a week – we’ve booked Airbnb from exotic Espoo. We’ve I’ve planned already whole lot of program for us; Children’s fair “Lapsimessut”, flea markets, meeting family and friends. I bet one week goes by in a second.

Next trip is to Germany, where we have also rented a place to stay – our parents’ homes are getting too tight for the family of four (!) which means quite an increase in our budget… For our stay in Neuburg I have no plans, I’m sure Wolfi has planned enough already.

Wolfi does not have a possibility for longer summer holidays this year so for summer we’ve planned some shorter excursions. We wanted to visit my brother and his wife in Stockholm and thought to combine it with a road trip to Riga – there’s a ferry connection from Riga to Stockholm. Later in summer we are hoping to rent a summer house somewhere in Estonia. Even I’m pretty excited about these travels too, I’m perhaps even more excited about our plan to stay part of next winter somewhere where is no need for winter overalls – Wolfi will have the third month of his parental leave then.

But now, let’s enjoy the gorgeous spring sun!

Meidän expat-joulumme

En oikein ymmärrä sanaa joulustressi, tai ainakaan sitä miksi ihmiset stressaavat joulun järjestämisestä. Itse huomaan, että stressasin enemminkin niistä jouluista, jolloin joulua ei oikein ollutkaan. 

Miten ulkosuomalainen ja -saksalainen perhe siis pitää huolen siitä, että joulu tuntuu joululta? Koska olemme suht nuori perhe ja muuttaneet jo monta kertaa emmekä koskaan asuneet kummankaan kotimaassa, ovat jouluperinteetkin vielä hieman hakusessa. Eniten joulu kuitenkin tuntuu joululta perheen kanssa kylmässä ja pimeässä Euroopassa vietettynä. Kahdestaan Ugandan lämmössä oli hyvin vaikea päästä joulufiiliksiin. Myönnettäköön, että oma fiilikseni on myös tiiviisti sidoksissa suomalaisiin jouluruokiin – jos niitä ei ole tarjolla, ei oikeata joulua tule.

Tänä vuonna halusimme varmistaa joulutunnelman järjestämällä luonamme Tallinnassa “suuren” perhejoulun. Paikalle saapuivat minun ja mieheni vanhemmat, minun veljeni, mieheni sisko ja hänen poikaystävänsä. En stressannut joulusta etukäteen, olimme jakaneet ruokavastuuta niin, ettei minulle jäänyt paljoakaan tekemistä. Vanhempamme ulkoistimme hotelliin, jotta kaikilla olisi tarpeeksi tilaa. Uskon, että tämä päätös oli kaikkien kannalta erinomainen.

Pyhät menivät hyvin, siitäkin huolimatta että osaa meistä piinasi ikävä vatsatautivirus eikä erilaisten kulttuurien ja tapojen kohtaamisilta voinut välttyä. Ruokaa oli aivan valtavasti – kaikki suomalaiset ja saksalaiset herkut kannettiin pöytään kahtena peräkkäisenä päivänä ja kolmantena syötiin kaikki se mitä kaapeista vielä löytyi. Nyt uuden vuoden kolkutellessa ovea olemme saaneet lähes kaiken tuhottua tai pakastettua. (Tästä onkin erinomaiset lähtökohdat aloittaa tammikuun vegaanihaaste, josta kirjoittelen myöhemmin.)

Koskettavinta sen lisäksi, että perheemme jaksoivat matkustaa tänne luoksemme, oli Leevin käsinkosketeltava innostus sukulaisten läsnäolosta. Vaikka näemme melko harvoin, Leevi ei ollenkaan ujostele, vaan pistää parastaan mummien, ukkien, tätien ja enojen kanssa. Sitä on aina yhtä ihana katsella. Harmittaa jo, kun tietää kuinka pitkä aika on siihen kun seuraavaksi nähdään. 

Joulu lienee täyttänyt tarkoituksensa, olen nimittäin jo ihan valmis ensi viikolla toivottavasti koittavaan normaaliarkeen (ellei joku tauti taas iske). Peloistani huolimatta onnistuin sittenkin saamaan joulusta tarpeekseni tänä(kin) vuonna. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa 😅

This year we wanted to be sure that we’d had THE Christmas spirit in our home. So we invited both of our families here to celebrate with us. 

We haven’t managed to form much Christmas traditions by ourselves yet, as we’ve been all over the world these past five years. But I think this year was finally a beginning of something like that. Not that we could have our families here every year (shame) but we managed to bring Christmas to our home in other ways too. Perhaps it’s about a child big enough to realize some traditions or maybe it is just the magic of the cold, dark North.

We had wonderful holidays enjoying our families company – especially amazing was to watch how much Leevi loved it. Food was of course great, as this year we were able to bring all the authentic Finnish and German treats to the table. Now I’m so stuffed both with food and Christmas I don’t mind at all that it is only once a year. This is what you call success, right? 😃 

(Now, after all the feasting and meat eating (I couldn’t resist) is an excellent moment to start one month vegan challenge, which I’ll be updating you about very soon.)

SUOMI 100-blogihaaste

Suomen suuri symttäripäivä meni minulta talvilomaillessa harmillisesti aika ohi, vaikka olisin nyt Virossa saanut juhlia sitä todella hienoin menoin. Toivottavasti he jaksavat vielä tulevinakin vuosina järjestää yhtä hienoja kunnianosoituksia naapuriaan kohtaan – ja toivottavasti me suomalaiset kunnioitamme hyvin näkyvästi virolaisten 100-vuotispäivää muutaman viikon kuluttua. 

Katsoin sentään koosteen Linnan juhlista ja Helsingin ilotulitukset Yle Areenasta, ihanaa että se toimi noin helposti. Edellisinä vuosina olen kikkaillut jotain kummallista saadakseni juhlat näkyviin, en tiedä onko Yle muuttanut jotain vai enkö vain ole tajunnut Areenan hienoutta.

Päätin vielä näin jälkijälkikäteen muistaa Suomea tällä ulkosuomalaisten blogeissa kiertävällä Suomi100-haasteella, te tiedätte kuinka rakastan näitä 😃

Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla?

Asun Tallinnassa, Virossa, jossa olen asunut noin puolitoista vuotta. Yhteensä olen asunut ulkomailla 5,5 vuotta.

Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

Nyt Tallinnasta käsin käyn Suomessa melkein kerran kuukaudessa, ja Ugandassa ja Puolassa asumisen jälkeen osaan todella arvostaa kuinka helppoa, nopeaa ja edullista kotona käyminen on. Viimeksi olimme Espoossa isänpäivänä, ja seuraavan kerran menemme ensi viikonloppuna.

Mitä kaipaat Suomesta?

Kaipaan enemmän aikaa perheen ja kavereiden kanssa. Kaipaan sitä, ettei tarvitsisi stressata ymmärtävätkö muut minua (esim. lääkärissä) tai käyttäydynkö kulttuurillisesti oikein. Kaipaan turvallisuudentunnetta, joka minulla oli Suomessa asuessa. Kaipaan supermarkettien absurdeja valikoimia. Kaipaan juhlapyhien perinteitä.

Lempimaisemasi Suomessa?

Helsingin keskusta-alueen merenrannat, ja sellainen täydellinen saaristolais- tai järvimökkimaisema, joka ei oikeestaan koskaan ole ollut minulle tuttu, mutta joksi suomalaisen maiseman miellän.

Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

Kuten aiemmin mainittu, jäi juhlinta kilistelyyn hotelli buffassa ja mahdollisimman Suomi-henkiseen asuun pukeutumiseen (sinivalkoinen mekko lomagarderobista). Ehkäpä ensi vuonna juhlimme Suomessa.

Mitä suomalaista muotoilua teiltä löytyy, ja onko joku esine tai astia, minkä haluaisit kotiisi tuoda Suomesta?

Olen siinä uskossa, että ulkosuomalaiset arvostavat suomalaista muotoilua keskimääräistä enemmän ja minullekin Suomi-tavaroiden arvo on noussut viime vuosina. Meiltä löytyy Muumi-mukeja, Iittalaa ja Marimekkoakin. En tiedä lasketaanko vaatteet muotoiluksi, olen ostanut suomalaisen Noshin vaatteita Leeville ja itselleni. Iittalan tuotteita voisin ostaa loputtomasti, jos se ei olisi rahasta kiinni, ja panostaisin mielelläni enemmän myös suomalaiseen vaatesuunnitteluun.

Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

Vuosien varrella olen haalinut ulkomaille oikeastaan kaiken omaisuuteni, jota ei kyllä lähtiessäni hirveästi ollut. Tunnearvollisesti tärkein on lapsuuden nalle, joka koristaa nyt Leevin huonetta. Ilahduin myös kovasti kun vanhempani saivat viime syksynä tuotua Ikeasta ensimmäiseen omaan kämppääni ostamani keittiösaarekkeen, joka oli heillä säilössä. Se on jokapäiväisessä käytössä aamiaispöytänä. On myös joitakin keittiövälineitä, joita olen kantanut mukanani kaikkialle; kunnollinen kuorimaveitsi ja pienen pieni purkinavaaja. Loppujen lopuksi minulla on kuitenkin hyvin vähän “korvaamattomia” tavaroita, siitä on aikuisiän jatkuva muuttaminen pitänyt huolen.

Mitä suomalaista ruokaa rakastat?

Pidän monista suomalaisista ruoista, kuten makaroni- ja maksalaatikosta, poronkäristyksestä, kanaviillokista ja karjalanpaistista, mutta lihansyönnin vähentämisen jälkeen en ole niitä oikeastaan kaivannut. Rakastan suomalaisia joulu- ja pääsiäisherkkuja, ja tietysti Fazerin sinistä, Missä Xiä ja kunnon salmiakkia.

Entä mitä suomalaista ruokaa inhoat?

Ei tule nyt mitään sellaista mieleen, jota olisin maistanut ja jota suoraan sanottuna vihaisin. Ennen tykkäsin mustasta makkarasta, mutta epäilen, että koskisin siihen enää. Minusta on tullut ennakkoluuloisempi (liha)ruoan suhteen viime aikoina.

Minkälaista elämää viettäisit / viettäisitte, jos asuisitte edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

En ole koskaan asunut perheeni kanssa Suomessa, muutin Suomesta kun aloin seurustella mieheni kanssa. On myös melko epätodennäköistä, että asuisimme Suomessa lähivuosina. Joten on hyvin vaikea kuvitella sitä tilannetta. Jos en olisi koskaan lähtenyt Suomesta, tuskin olisimme tässä tällaisena perheenä ja se on minulle täysin sietämätön ajatus. Eli muutto oli elämäni paras päätös. Jos mieheni työ veisi meidät Suomeen, menisin hyvin todennäköisesti töihin tai opiskelisin uuden ammatin. Mutta se on suunnitelmani muutenkin, heti kun tämä toinen bebe on tarpeeksi vanha. Suomessa asuessa olisin varmasti enemmän vastuussa arkisista asioista, kuten vakuutuksista, laskujen maksamisesta ja muista järjestelyistä, ja ehkä olisin aktiivisempi lasten harrastustoiminnassa kun ei olisi pelkoa kielimuurista.

Mitä pyydät aina tuomaan tuliaiseksi Suomesta?

Nykyään en usein mitään, koska Tallinnasta saa melkein kaikkea ja jos ei saa niin haen itse. Aiemmin olen pyytänyt suomalaisia lehtiä ja kirjoja, salmiakkia, suklaata, ruisleipää… Niitä kliseisiä perusjuttuja.

Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

Aiemmin mainittuja asioita: turvallisuudentunnetta ja sitä, että voin kommunikoida omalla äidinkielelläni. Supermarketin valikoimaa. Luontoa, puhtautta, ötökättömyyttä. Vuodenaikoja (vaikka olen edelleen sitä mieltä, että talvi on liian pitkä). Talojen lämmitystä. Sitä, ettei tarvitse huolehtia homehtuvatko vaatteet kaappeihin. Sitä, että asiat usein hoituvat niin kuin luvattu ja ajallaan. Läpinäkyvyyttä, luotettavuutta ja reiluutta maan hallinnossa, poliisissa ym. Tasa-arvoa, ennakkoluulottomuutta. Suomalaista koulujärjestelmää, jossa lapset ovat samanarvoisia ja heillä on samat mahdollisuudet. Sitä, että lapset saavat olla lapsia. Henkilökohtaista tilaa, ihmisten vähyyttä. Olen oppinut arvostamaan myös kaurapuuroa, ruisleipää ja Fazerin sinistä, joista en ennen välittänyt.

Mikä Suomessa ärsyttää eniten?

Kateellisuus, pessimistisyys, kyynisyys. Epäkohteliaat ihmiset. Epäystävällisyys. Se, etteivät lapset saisi näkyä eikä kuulua. Minä-keskeisyys. Pitkä, pimeä, kylmä talvi.

Mikä taas Suomessa on ihanampaa kuin missään muualla?

Yöttömät kesäyöt. Alkukesän vehreys loputtoman talven jälkeen. 

Suomalaisinta minussa on…

Henkilökohtaisen tilan tarve. Rehellisyys. Jähmeys. Introverttius. Pessimistisyys (tai realistisuus). Se, että näen ihmiset samanarvoisina ammatista tai tuloluokasta huolimatta enkä ymmärrä hierarkiaa. Minun on vaikea ottaa vastaan kohteliaisuuksia tai ystävällisiä huomionosoituksia.

Olen hävennyt suomalaisia / Suomea…

Kun he törttöilevät kännissä Tallinnan laivalla ja Tallinnassa.

Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

Varmasti keskimääräistä enemmän, olemmehan naapureita. Kaikilla on Suomessa asuva kaveri tai perheenjäsen. Kuitenkin olen hieman yllättynyt siitä, ettei oman ikäsilläni virolaisilla tunnu olevan vahvaa mielipidettä suuntaan tai toiseen, kun puhutaan suomalaisista. Tai ehkä he ovat vain liian kohteliaita kertoakseen minulle. Suomesta käydään ostamassa joitakin tuotteita, joita ei Virosta saa, tai jotka ovat täällä kalliimpia. 

Kerron aina Suomesta…

Kylmästä talvesta, valoisasta kesästä, koulutuksesta, maailman parhaasta karkkivalikoimasta ja siitä, etteivät ihmiset välttämättä tarkoita olla niin epäkohteliaita kuin miltä vaikuttavat.

Kuinka usein puhut suomea?

Joka päivä poikani kanssa.

Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

Haluan vaalia ainakin jouluun liittyviä perinteitä; joulukalenteria, joulupukkia, joulusaunaa, jouluruokia… Myös isän- ja äitienpäivää juhlimme itselleni lapsuudesta tutuin menoin. Minä ja poikani syömme molemmat melkein joka aamu aamiaiseksi puuroa, tosin tässä on kyse enemmän mieltymyksestä kuin perinteestä. Aion kasvattaa lapseni pitämään salmiakista.

Mitä terveisiä lähetät 100-vuotiaalle Suomelle?

Toivon Suomelle ja suomalaisille lisää itseluottamusta, jotta ei olisi tarvetta vertailla meitä muihin tai pelätä muiden erilaisuutta. Olemme oikein kelpo porukkaa ja meillä on monenlaisia erinomaisia taitoja ja ominaisuuksia, ja maamme on monella tapaa aivan erityislaatuinen. Olemme päässeet nopeasti pitkälle. Nämä meidän olisi hyvä muistaa, mutta myös se, että maailmassa on monen monta tapaa tehdä asioita oikein.

I unfortunately missed this year’s big party, Finland’s 100th birthday as we were on a holiday. But I still felt like honouring my home country in some way, and I found this blog challenge to be a good way to do it.

In which country do you live and how long have you lived abroad?

I live in Tallinn, Estonia, for about 1,5 years now. Altogether I’ve lived abroad for 5,5 years.

How often do you visit Finland? 

I visit Finland very frequently now that we live so close, we go to my parents almost once a month. I really appreciate the possibility after living much further away in Uganda and Poland. 

What do you miss from Finland?

I miss more time with family and friends. I miss that I wouldn’t need to stress about communication and if I’m behaving culturally appropriately.  I miss feeling of being safe everywhere. I miss the absurd variety of stuff in supermarkets. I miss the holiday traditions.

Your favorite landscape in Finland?

The seaside of Helsinki and somewhat stereotypic archipelago or lake cabin view.

How are you celebrating the independence day?

As I mentioned I kinda totally missed the celebrations this year. Perhaps next year we’ll be in Finland. Normally I’d be watching the president’s party from TV, eating some delicious Finnish food and drinking sparkling wine. 

What kind of Finnish design you have in your home? Is there something that you’d like to bring from Finland?

I began to appreciate Finnish design more after moving abroad. We have mugs and plates from Iittala, Moomin mugs and some Marimekko. I’ve bought clothes from Finnish clothing company Nosh. If I would have unlimited amount of money I’d buy more Iittala and Finnish designers’ clothes.

What is the most beloved item you’ve brought from Finland?

I’ve managed to bring basically all my belongings from Finland. Thing with biggest emotional value is a teddy bear from my childhood, which now decorates Leevi’s room. Last autumn I finally got back my kitchen table, when my parents were able to bring it to Tallinn. We eat breakfast around it every day. In general I don’t own many irreplaceable items.

Which Finnish food you love?

I like many Finnish foods, but as they have meat in them, I haven’t eaten them much recently. I love Finnish Christmas and Easter foods, and of course Finnish chocolate and candy.

Which Finnish food you hate?

I can’t get anything really disgusting in mind, that I would have actually tasted. I would probably not touch the famous blood sausage anymore, even I used to like it. I’ve become more cautious towards food lately, especially those that have meat in them.

How would your life be like if you’d still live in Finland?

It is difficult for me to imagine how life would be if I would have not moved to Poland in 2012. Me and my husband have never lived together in Finland and I think that our family wouldn’t exist as it is now if I would have stayed. So I don’t really wanna think about that, moving was the best decision of my life. 

What do you always ask people to bring you from Finland?

Nowadays not much as I can get almost everything from Tallinn and if not I can pick it up myself. In the past I’ve asked Finnish books and magazines, candy and rye bread.

What do you appreciate in Finland that you maybe didn’t realize to appreciate before?

Earlier mentioed things: safety and being able to communicate in my own language. The supermarkets. Nature, cleanliness, absence of bugs. Four seasons (even though I still think winter is way too long). Heating in the houses. That my clothes wouldn’t mould in the closets. That things usually work as promised. Transparency, reliability and fairness in the leadership of the country. Equality and liberality. Finnish school system where every child is equal and they have same possibilities. That kids are allowed to be kids. Personal space. I have learned to appreciate also Fazer’s milk chocolate, rye bread and oatmeal porridge.

What is annoying you the most about Finland?

Jealousness, pessimistic and cynical attitude. Rude people, unfriendliness. That kids are not tolerated very well in public places. Me-centered thinking. Long, dark, cold winter. 

What in Finland is better than anywhere else?

The nightless summer nights and the greeniness of beginning of summer after a long winter.

The most Finnish thing in me is…

Need for a lot of personal space. Honesty. Icyness. Being introvert and a bit pessimistic. That I see people as equals no matter what their profession or income is, I don’t understand hierarchy. I have difficulties accepting compliments or friendly gestures.

I have been embarrassed about Finns when…

They are totally wasted on the Tallinn ferry or in Tallinn. 

What do the people of your present home country know about Finland?

Quite a lot, we are neighbours after all. Everyone seems to have family or friends living in Finland. I am a bit surprised though that Estonians of my generation don’t seem to have any strong opinion about Finns  – neither negative or positive. Or maybe they are afraid to tell me. Some people go shopping in Finland for things that are difficult or more expensive to get in Estonia. 

What I always mention when I talk about Finland…

I mention cold winter, summer nights full of light, education, the world’s best candy and that people don’t always mean to be as rude as they seem.

How often do you speak Finnish?

Every day with my son. 

Which Finnish traditions you want to keep cherishing?

I want to continue the Christmas traditions; Christmas calendar, Santa Claus (who lives in Rovaniemi, in case you didn’t know), sauna, food… Also mother’s and father’s day are important to me. Me and my son eat porridge for breakfast almost every day, but that is more about what we like than some tradition. I will raise my children to like salty liquorice. 

What would you wish for the 100 year old Finland?

I wish more confidence to Finland and Finns so we wouldn’t need to compare ourselves to others or be afraid of those who do things differently. We are decent people and we have many excellent skills and abilities. Our country is very special, we have come far in a short time. We should keep these things in mind, but also remember to appreciate other ways than our own, there’s many ways to do things right.

Ai että minä nyt syyllistyin

Syyllistyminen, tuo äitiyden (vanhemmuuden) ihana trendisana. Tuntuu, että ainakin Suomessa meitä syyllistyviä äitejä riittää loputtomiin. Ei ole väliä miten asiat hoidat, lapsesi kasvatat, aina löytyy joku joka tekee asian eri lailla ja sanoo sen ääneen. Ja sitten me syyllistymme. Tunnemme, että kritiikki ja eriävät mielipiteet kohdistuvat juuri meihin, uhkaavat meidän tapaamme toimia. 

Aihe tuli mieleeni eräästä Facebookin mammaryhmän keskustelusta, tuolta syyllistymisen (ja myös kultaakin kalliimman vertaistuen) mekasta. Milloin syyllistytään imetykseen liittyvistä ratkaisuista, milloin sokeriin suhtautumisesta, milloin nukkumistavoista. Tällä kertaa aiheena oli, ah niin mehukas, päivähoito.

Koen olevani melko fiksusti käyttäytyvä nettipersoona; yritän pysyä kaukana provosoivista ja turhanpäiväisistä keskusteluista, juoruista ja arvostelusta. Haluan kuitenkin tuoda julki esimerkiksi vanhempien jaksamiseen liittyviä kokemuksia ja mielipiteitä. Pyrin näkemään asiat eri kanteilta ja myös ymmärtämään, että kirjoitettua tekstiä on helppo lukea monella tavalla. Epäkohteliaalta kuulostava kommentti ei ehkä ole tarkoitettu niin kärkkääksi. Tätä päivähoitokeskustelua (saako isomman lapsen laittaa hoitoon, jos on vauvan kanssa kotona) seuratessani tulistuin kuitenkin kommenteista, jotka eivät mielestäni tuoneet apua väsyneen äidin elämään. 

Kerrottuani oman mielipiteeni (kyllä, isomman lapsen voi todellakin laittaa säännöllisesti  hoitoon vaikka vanhempi olisi vauvan kanssa kotona, eikä se tee vanhemmasta automaattisesti huonompaa), aloin pohtia miksi minä ja myös muut keskusteluun osallistuneet kimpaannuimme toistemme kommenteista. Toisin sanoen syyllistyimme, vaikka syyllistäminen ei (toivottovasti) ollut kenenkään tavoite.

Milloin siis itse syyllistyn? Silloin kun olen joutunut joustamaan omista periaatteistani, esimerkiksi täysimetyksestä tai lapsen hoitamisesta kotona siihen asti kunnes menen töihin, ja joku toinen on kyennyt pitämään kiinni näistä periaatteista. Syy ei siis ole ollenkaan toisessa osapuolessa, koska kuinka nätisti tahansa tämä mielipiteensä laittaisi, ottaisin siitä itseeni. Syy on siinä, etten sittenkään ole vielä sinut omien ratkaisujeni kanssa, vaikka niin uskoinkin. (Mutta olen edelleen sitä mieltä, että jos kommenttisi ei tuo apua tilanteeseen, voi sen jättää sanomatta.)

Mitä mieltä olet, olenko oikeilla jäljillä? Vai syyllistävätkö vanhemmat toisiaan tarkoituksella? Syyllistytkö itse esimerkiksi (sosiaalisessa) mediassa esiintyvistä mielipiteistä, artikkeleista ja tutkimuksista, jotka eriävät omasta toiminnastasi? Miksi?

Isänpäiväylläreitä

Vietimme isänpäiväviikonlopun vanhempieni kotona Espoossa. Isänpäivää on lapsuudenperheessäni juhlittu perinteisesti korttien, pienten lahjojen ja hyvän ruoan parissa ja haluan jatkaa perinnettä omassakin perheessäni.

Suomalainen ja saksalainen isänpäivä eivät osu samaan ajankohtaan, vaan itse asiassa aivan eri puolille vuotta, ja ainakin nyt toistaiseksi meillä on enemmänkin juhlittu tätä suomalaista päivää. Suomessa, tai ainakin meidän perheessämme, isänpäivä on tarkoittanut perheen yhteistä juhlaa kun taas Saksassa sitä ilmeisesti juhlitaan yleisesti isien kesken (ryyppäämällä). Senkään vuoksi en ole erityisesti keskittynyt saksalaiseen versioon. Pidän isän- ja äitienpäivää arvossaan; vaikka toki meidän pitäisi muistaa ja huomioida äitejä ja isejä ihan normaaleinakin päivinä. On kuitenkin aina kiva kun on hyvä syy juhlia.

Omalle isälleni annoin isänpäivälahjaksi lipun Karjala-turnauksen Suomi-Ruotsi-matsiin, jonne lähdimme miehen kanssa mukaan eilen illalla. Kirsikkana kakun päällä mieheni kaivoi varastoistaan Suomi-releet, joissa menimme aivan täysistä tosifaneista. Vaikka en olekaan jaksanut lätkää viime vuosina paljoa seurata, täytyy sanoa että matsissa oli hyvä tunnelma ja mieheni valitsemat paikat niin hyvät, että peli jaksoi viihdyttää viimeiseen sekuntiin asti. Ja olihan se tietysti jännä pelikin.

Mieheni sai oman lahjansa tänään – lahjakortin rentouttavaan hierontaan. Toivon hänen nauttivan siitä yhtä paljon kuin itse nauttisin. 😅 Lahjojen keksiminen on melko vaikeaa jo näin muutaman vuoden jälkeen, varsinkin kun meillä on kaikki mitä tarvitsemme. En halua ostaa turhaa krääsää, joten tällainen “aineeton” lahja on ainakin minun mieleeni. Odotan innolla miehen palautetta, jotta voin varata itsellenikin saman hieronnan. Askartelimme Leevin kanssa vielä kortit iskälle ja ukille – niistä tuli yllättävän taiteelliset.

Pitkään nukkuminen ja aamiainen sänkyyn on hieman haastellisempi asia järjestää tässä taaperoarjessa. Sen sijaan nautimme vanhempieni luona myöhäisen aamiaisen kaikilla herkuilla, jonka jälkeen katselimme vanhoja VHS-videoita lapsuusajoiltani. Juuri niin mukava ja rento isänpäivä kuin toivoin, toivottavasti myös sankarit nauttivat. ❤

Miten teillä juhlitaan isänpäivää?

We celebrated this year’s Finnish father’s day in a rather traditional way: among close family, with good food and time together. To me keeping up these father’s and mother’s day traditions is important, and I want Leevi to learn it too. It’s always nice to have a good reason for party.

As a father’s day present for my own dad I took him to an ice hockey game with me and my husband. It was loads of fun, much more interesting than watching from TV. I’m pretty proud of the Finnish fans making such a good atmosphere, and of the players too, of course.
Today we had a relaxed breakfast with all the servings at my parents’ place – what could be a better way to spend some quality time together? To my husband, as a thankyou of being such an amazing dad and co-parent, I gave a gift card to massage which I hope to be very relaxing.



How do you celebrate father’s day in your family?

Laivalle lapsen kanssa

Syyslomien kunniaksi ajattelin kertoa hieman vinkkejä laivamatkustamisesta pienen lapsen kanssa, erityisesti siis Helsinki-Tallinna välillä.

Laivalla matkustaminen on ehdoton suosikkini kun mietitään eri matkustusvaihtoehtoja taaperon kanssa. Syy on päivänselvä – laivalla on tilaa juosta, leikkiä, syödä ja kiukuta, aivan eri tavalla kuin autossa, lentokoneessa, bussissa tai junassa. Tallinnassa asumisen myötä meistä onkin tullut varsinaisia laivareissukonkareita, koska käymme Suomessa melkein kuukausittain ja olemme risteilleet Tukholmaankin. Useimmiten käytämme Tallinkin palveluita – alunperin siksi, että mies saa heiltä työsuhdealen, mutta nyt kokemuksen myötä on tämän yhtiön suosimiselle muitakin syitä.

Tallink on yleisesti ottaen kalliimpi kuin Viking Line, joka on toinen varteenotettava vaihtoehto tästä suunnasta (Eckerö Line kulkee Tallinnasta Helsinkiin harvoin ja kummallisiin aikoihin, Linda Line on kallis). Lippujen hinta heijastuu varsinkin Tallinkin uuden Megastarin kohdalla suoraan paatin ulkoiseen olemukseen ja viihtyvyyteen. Viikkarin alukset kun ovat jääneet jonnekin 90-luvulle, Megastar sen sijaan on kuin trendikkään kauppakeskuksen ravintolamaailma. Tallinkilla on ympäri vuoden monta lähtöä päivässä, eikä sen aluksia pikku syysmyrskyt hetkauta. Viikkari sai kesällä lisää vuoroja, mutta näin epävakaisten kelien saavuttua se saattaa olla epävarma vaihtoehto, koska laivat eivät liiku jos tuulee liian kovaa.

Taaperon kanssa matkustaessa erityisen tärkeäksi tekijäksi nousee tietysti viihdyke eli leikkipaikka. Valitettavasti Megastarin leikkihuoneen on joku (hyvin todennäköisesti lapseton) suunnittelija sössinyt niin pahasti, että laiva saa toooodella pitkän miinuksen tästä. Olen lähettänyt asiasta palautetta useampaan otteeseen, mutta valitettavasti ongelmista suurin, eli huoneen vaarallisuus on edelleen ratkaisematta. Leikkihuoneessa on nimittäin näköyhteyden peittävä pömpeli, joka tekee tilasta myös hyvin ahtaan ja altistaa törmäyksille. Lisäksi isommat lapset ovat keksineet kiivetä pömpelin päälle katonrajaan ja hyppimään sieltä alas. Verenpaineeni nousee jo pelkästään tämän typerän tilan ajattelemisesta… Taaperon kanssa siis ainakin toistaiseksi parempi vaihtoehto on Tallinkin Star, vaikka leikkihuonetta lukuunottamatta en sen ysäriluukista niin välitäkään. Ja yhdessä asiassa Megastarin leikkihuone saa pointsit itselleen: vaipanvaihtohuone on samassa tilassa, toisin kuin Starilla, jossa se on eri kerroksessa ja jossa avain täytyy käydä noutamassa kahvilasta – todella epäkäytännöllistä.

Viikkarin uusi FSTR oli varsinainen pettymys – uusi laiva ei olekaan uusi, edes sisältä, vaan kämänen ja haiseva sillipurkki, eikä siellä ole minkäännäköistä viihdykettä lapsille. XPRS:lle on sentään saatu aikaiseksi pieni leikkinurkka. En siis voi suositella Viikkaria vilkkaan taaperon kanssa, koska vaikuttaa siltä, etteivät he erityisesti erityisesti halua lapsiasiakkaita. Hinnat ovat toki usein kohdallaan ja matka-aika jopa Tallinkia lyhyempi, eli jos matkustata pienemmän tai isomman lapsen tai muuten vaan rauhallisemman tapauksen kanssa, on Viikkarikin ihan varteenotettava vaihtoehto. Viikkarin terminaalit ovat molemmissa päissä hieman lähempänä keskustaa, joka on myös plussaa kiireiselle. Mutta shoppailua on turha näillä laivoilla odottaa, taxfree on joko pieni tai olematon.

Ehdottomasti paras lasten leikkialue Tallinna-Helsinki välillä on kuitenkin Silja Europalla, jossa tilaa ja leluja on kolminkertaisesti. Löytyypä tilasta jopa pallomeri ja kiipeilyseinäkin. Eli jos sinulla ei ole kiire, suosittelen tätä vaihtoehtoa. Se on usein edullisempikin kuin muut Tallinkin laivat.

Parasta ajanvietettä leikkihuoneen lisäksi on laivan buffa – ainakin meidän syöppöperheen kohdalla. Viimeksi Leevin kanssa yksin matkustaessa sain helposti melkein puolet matkustusajasta kulutettua aamiaisbuffassa, jonka hinta ainakin Tallinkilla on erittäin kohtuullinen, varsinkin kun lapsi syö ilmaiseksi. Buffa tai ei, kannattaa ruokailu ajoittaa laivalle joka tapauksessa, sen avulla saa hyvän breikin päättömään juoksenteluun. Megastarin Fast Lanelta saa reilun kokoisen salaatin tai liha-/kasvispulla-annoksen suht järkevään hintaan, mutta edullisin vaihtoehto lienee Burger King.

Muutamaan otteeseen olemme ottaneet myös hytin, joka on erityisen hyvä idea yksin lapsen kanssa matkustaessa tai silloin kun yöunet ovat jäänet vähiin. Hytissä lapsi voi vapaasti leikkiä omilla leluillaan ja pomppia ja kiipeillä (valvotusti tietysti ;)) sängyillä, mutta vanhempien ei tarvitse juosta koko ajan perässä. Ruotsinlaivalla yöpyessä meille paras vaihtoehto oli hytti parisängyllä – mahduimme siihen (jotenkuten) kaikki nukkumaan. Toinen vaihtoehto on hytti yhden hengen sängyillä ja vauvojen matkasängyllä, mutta Leevi ei halunnut nukkua siinä, jolloin yöstä tuli hyvin vähäuninen. Varsinkin hyvinnukkuvien ja erilaisiin nukkumisjärjestelyihin mukautuvien lasten kanssa laivalla matkustaminen on mukavaa, eikä siinä oikeastaan menetä aikaa kohteessakaan, yöt kun menisivät nukkuessa kuitenkin. Helpoin tapa nukuttaa taapero laivalla oli kantaa häntä kantorepussa laivan käytäviä pitkin nukahtamiseen asti. Hytissä homma olisi mennyt pelleilyksi. Laivalla myös päiväunet onnistuvat helpommin kuin lentokoneessa – lasta voi joko hytkyttää rattaissa tai kantaa repussa. Leevi kun ei tahdo enää nykyään lennolla nukahtaa ollenkaan.

Yllä mainittujen syiden lisäksi pidän laivamatkustamisesta (verrattuna lentämiseen) myös siksi, että satama on helpon kävelymatkan päästä keskustasta (paitsi Tukholmassa….) ja ettei sinne tarvitse mennä tuntikausia etukäteen. Tallinkin terminaalissa voi itse asiassa olla vain 30 minuuttia ennen laivan lähtöä, jos lähtöselvityksen tekee puhelimella. Tavaroiden pakkaaminen on huomattavasti rennompaa kun ei tarvitse ottaa huomioon lentomatkustamisen rajoituksia. Kaikista helpointa on matkustaminen auton kanssa – heitä kamat autoon ja aja auto laivaan. Muista vain ottaa evästä, kantoreppu ja vaihtovaipat mukaan laivalle!

As we’ve become such experienced ferry travelers by now, I thought about telling you my tips for traveling on a (Tallinn-Helsinki) ferry with a toddler.

From the service providers our favourite is Tallink – not only because my husband gets a discount, but because they are more kid-friendly than their main rival Viking Line. Tallink’s prices are usually higher than Viking Line’s but you can really see a difference in quality of the ship, especially with Tallink’s new Megastar. It is upgraded to the 21st century instead of the others that are still left in their 90’s glory.

Megastar would be actually perfect without it’s major flaw – the kid’s play area is apparently planned by a person who has no clue what it is like to be toddler’s parent. In it’s current form it is dangerous and stressful, my blood pressure is rising only when I’m thinking about it. But it’s still better than the non-existent play area of Viking Line. Tallink Star’s play area is better for small children but the nappy changing room is annoyingly located in another floor. And otherwise the ship is much less stylish than Megastar. The best playground is in Silja Symphony (also belongs to Tallink), so in case you are not in a hurry and the schedule works for you, I recommend to test that.

The best entertainment apart from playing is of course eating. Tallink’s breakfast buffet is very affordable, especially when kids eat for free. Last time I traveled alone with Leevi, we spent half of the travel time there. Whether it’s buffet, burgers, meatballs or your own snacks, I highly recommend spending some time on dining on the ferry, that way time goes by much quicker (sometimes 2 hours with a toddler can feel like forever). Few times, if I’ve traveled alone with Leevi or after especially crappy night, we’ve invested into a cabin. It’s actually not a bad idea at all – kid can play rather freely while parents (try to) rest. 

I enjoy traveling by ferry because it’s not necessary to be in the harbour as early as at the airport (30 minutes before is fine, especially if you’ve already checked in), the harbours are located much closer to the centre and you don’t need to care about luggage restrictions. Particularly stress free it is to go by car – just load the trunk full of whatever you might need on your holiday and pack a little rucksack of snacks, diapers and other necessities for the journey. And on the way back you don’t need to stress where to pack all the souvenirs!


Vinkki ulkosuomalaiselle (ja miksei kelle tahansa Suomessa asuvallekin)

Ulkomailla asuessani olen luonnollisesti silloin tällöin kaivannut suomenkielistä lukemista, niin kirjoja kuin lehtiäkin. Lehtitilaus tulee kuitenkin järkyttävän kalliiksi, ja sitten pitäisi osata vielä valita SE lehti. Itse kun tykkään lueskella sieltä täältä vähän kaikenlaista. Kirjojen ja lehtien ostaminen ja raahaaminen ulkomaille alkoi pian kyllästyttää. Aloinkin etsiä e-kirjoja ja lehtiä, mutta ainakaan kirjasto ei ole tähän mennessä onnistunut täyttämään tätä rakoa.

Ugandassa asuessa löysin ongelmaan täydellisen ratkaisun, niin hyvän etten uskonut ensin todeksikaan. Sanoma Magazinen lehtiä voi nimittäin lukea digiversioina ja ainakin toistaiseksi tilaamalla heiltä yhden paperilehden saat lukuoikeuden 15 lehden diginäköispainoksiin – koko vuodelta! Ugandassa asuessamme tilasin Vauva-lehteä, mutta samalla sain lueskella Gloriaa, MeNaisia ja muita. Silloin pari vuotta sitten hommassa oli vielä joitakin teknisiä ongelmia (jotka saattoivat johtua aataminaikaisesta tabletista), mutta nekin onneksi selvisivät ja hyvitykseksi taisin saada puolet pidemmän tilauksen kuin olin maksanut.

Viime aikoina olen lukenut enemmän kirjoja (mm. Adlibriksen e-kirjoja, peukku niillekin, vaikka kirjoissa pidänkin enemmän vanhanaikaisesta paperiversiosta), mutta nyt taas vaihteeksi teki mieli hieman kevyempää kirjallisuutta. Muistinpa siis jälleen Sanoma Magazinen, jolta löytyikin monta lehtitarjousta. Parhaan tilaajalahjan (aktiivisuusranneke) perusteella valitsin Meidän Perheen, ja vaikka lehti fyysisesti tippuu vanhempieni postilaatikkoon vasta muutaman viikon päästä, sain digilukuoikeuden ja näin ollen kymmeniä lehtiä luettavakseni sillä silmänräpäyksellä. Ja digilehti-sovellus vaikuttaa ainakin toistaiseksi toimivan sujuvammin kuin viime kerralla. Lisäksi ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, mitä ihmettä tehdä kaikille suomenkielisille lehdille täällä ulkomailla (Suomessahan ne voi kierrättää naapurille). Lehdistä voi selata vain ne itseään oikeasti kiinnostavat jutut ja sen jälkeen heittää loput takaisin bittiavaruuteen. Niin ja vielä se, että lukeminen kulkee koko ajan mukana taskussa, koska e-juttuja voi lukea tietysti myös puhelimella. Ihana digiaika! ❤

PS. Edelleen mietin, että millä ihmeen keinolla tämä on lehtitalolle kannattavaa, mutta älkää paljastako epäilyjäni heille. Kertokaa vain, että täällä on one happy customer. 😉

Have you already found e-books and magazines? I have, and this is the best invention ever to an expat after WhatsApp. Digitalization, what would I do without??

Takaisin synttäribileisiin

Tässä sairas”vuoteen” (Leevillä on vuosisadan flunssa, mutta ei hän kyllä siltikään vuoteessa pysy) vierellä ajattelin kerrata viime viikonlopun jokseenkin hilpeitä synttäritunnelmia.

Meillä oli lauantaina ihanat juhlat, siitäkin huolimatta, että Leevi heräsi ehkä 101 kertaa juhlia edeltävänä yönä. Ehkäpä se oli jollain lailla hyväkin asia, olin nimittäin todella tehokas väsymysmaniassani… Juhlijoita oli kokonaista 34 kappaletta, joten vanhempieni kompakti tupa oli täynnä. Olimme päättäneet porrastaa vieraiden saapumista ilmoittamalla heille eri aloitusajat, ja tämä oli oikein hyvä päätös. Mitään kaaosta ei päässyt syntymään (jos ei lasketa smoothiekakun sulamista pöydälle…) eikä kukaan saanut paniikkikohtausta. 

Tarjoilussa ei ollut varsinaista teemaa, jollei hyvää ja helppoa lasketa sellaiseksi. Äitini valmisti muutamia juttuja etukäteen pakkaseen, karjalanpiirakat ja pretzelit ostimme valmiina, kakut valmistin päivää ennen ja isäni toimi melonipäämestarina. Halusin kakkujen olevan mahdollisimman terveellisiä, mausta tinkimättä, jotta sankari sai syödä niitä juuri niin paljon kuin halusi (meillä on vielä tiukahko linja Leevin sokerin syönnissä). Tein jo Wolfin synttäreillä menestykseksi osoittautunutta suklaakakkua, johon ei tule lainkaan jauhoja, valkoista sokeria eikä maitoa (paitsi tässä tapauksessa kuorrutuksen suklaan muodossa). Väliin laitoin persikkaviipaleita, ne raikastivat kakkua kivasti. Epäilin vielä tällä toisellakin kerralla kakkua tehdessäni voiko tämä tosiaan olla hyvää, mutta kyllä se vaan oli! Kaksi kokonaista kakkua katosi parempiin suihin, joten en ollut ainoa, joka siitä piti. Toisin kävi smoothiekakun, joka kyllä maistui hyvältä, mutta jonka valuva ulkomuoto ei houkutellut kovinkaan montaa vierasta… Kokeilin tällä kertaa tehdä kakun vegaanisena, eli agar agarilla hyydytettynä, ja aluksi se näyttikin lupaavalta. Valitettavasti kakku alkoi pikkuhiljaa sulamaan (jopa jääkaapissa) ja meni pöydällä aivan mössöksi. Tästäkin huolimatta sanoisin, että tarjoilut olivat onnistuneet, vaikkakin ruokaa jäi aivan hirveästi yli – olimme ilmeisesti varautuneet 60 vieraaseen 30 sijaan. 

Koristeet jäivät ilmapalloihin ja serpentiiniin, sen enempää en jaksanut päätäni vaivata tänä vuonna. Uskoisin, että niitä teemasynttäreitä saadaan kyllä viettää tulevina vuosina ihan tarpeeksi.  

Leevi nautti ihmisten seurasta, hälinästä ja leikkikavereista silminnähtävästi, eikö vierastanut ollenkaan. Ihan jo tämänkin vuoksi haluan järjestää näitä juhlia jatkossakin, ja onhan se itsellekin kiva nähdä ystäviä ja sukulaisia, vaikka juhlien järjestäminen onkin aikamoista puuhaa. (Oikeastaan tykkään siitä, kunhan langat pysyvät käsissä.) Muutama Leevin vanha tarhakaveri pääsi paikalle, ja oli ihan kuin pojat eivät olisi erossa olleetkaan! Tottakai Leevi oli innoissaan myös uusista leluista ja kirjoista, jotka ovatkin olleet erinomaista ajanvietettä tässä kotona sairastaessa.

Let’s go back to Leevi’s birthday party for a bit – all in all it was a great success. We had more than 30 guests in a pretty small space but we told people to come at different times so it didn’t get way too crowded. At least not to my opinion. Kids didn’t get as restless as I was afraid, so it went pretty smoothly from beginning till end.

We had plenty of food, way too much actually, but at least we didn’t need to stress that it would run out. My mom had prepared some things in advance to the freezer and I prepared chocolate and smoothie cakes the day before. My dad was the melon head artist and Wolfi emptied Lidl from pretzels. I wanted to keep the food selection somewhat healthy, so that Leevi could also eat anything as much as he wanted (we have kept quite strict line on his sugar intake). Despite the “healthiness” everything was super tasty, especially the amazing chocolate cake that didn’t consist any flour, milk or white sugar (except for the chocolate in the topping). The recipe is actually so weird I still can’t believe it tastes so good – it’s basically made of bananas, eggs, dates and sugar free cocoa powder. Only flop was the smoothie cake – I tried to make a vegan version by using agar agar instead of gelatine, but it started to melt, and looked pretty awful. It was tasty though, but we had to eat the whole second cake on Sunday by ourselves…

Leevi clearly enjoyed the party even we had hardly any sleep the night before. He was having fun playing with the guests and the new toys. Particularly funny was to look at him playing with his old friends – looked like the boys were never separated! Also I enjoyed the party, I really like organizing these, even though it does get stressful at times. I just try to keep it simple, no complicated food or decoration, more important is that everyone can relax.