Expatin tukiverkosto

Lasten syntymien jälkeen ulkomailla asumiseen on tullut uusia ulottuvuuksia. Yksi niistä negatiivisimmista on tukiverkoston puuttuminen. Varsinkin tilanteessa, jossa perhe muuttaa muutaman vuoden välein, on luotettavan verkoston rakentaminen vaikeaa ja energiaa vievää.

Toki tiedän, ettei kaikilla kotimaassakaan asuvilla ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon isovanhemmille tai muille sukulaisille tai ystäville sen useammin kuin meilläkään. Mutta joillakin ilmeisesti on. Sen näkee täällä Tallinnassakin – mummot ja papat ulkoiluttavat lapsia, kun vanhemmat ovat töissä tai tekevät jotain muuta.

Expatille ainoa paikallinen tukiverkosto on usein maksullinen, ja ainakin itse tunnun kasvaneen sellaiseen ajatukseen, ettei maksullisen lastenhoidon hyödyntäminen ole yhtä hyväksyttävää kuin sukulaisten apu. Sen lisäksi se tietysti maksaa, eli sen tarpeellisuutta tulee punnittua vieläkin enemmän kuin siinä tapauksessa, jos lapsi olisi vaikka isovanhemmalla hoidossa. “Onko tämä nyt oikeasti niin tärkeää, olenko varmasti nyt ansainnut tämän oman hengähdyshetken niin että jopa maksaisin siitä?” Eikä kaikilla ole edes varaa ottaa ulkopuolista apua. Lisähaasteena on löytää luotettava tyyppi, joka puhuu samaa kieltä lasten kanssa ja joka pysyisi maisemissa muutamaa kuukautta pidempään. Heitä ei välttämättä kasva puissa.

Onneksi Tallinna on lähellä Espoota, josta olen itse kotoisin ja jossa vanhempani edelleen asuvat. He pääsevät tänne kyllä, jos tositarve iskee. Mutta eivät vaikean yön jälkeen hetkeksi vauvaa viihdyttämään tai yhdeksi illaksi, jotta vanhemmat saisivat hieman kahdenkeskistä aikaa. Edestakaisiin matkoihin menee kuutisen tuntia, lautta-aikataulut täytyy ottaa huomioon eivätkä liputkaan toki ilmaisia ole. Olemme onnekkaassa asemassa siinä mielessä, ettei äitini ole enää työelämässä, joten hän voi periaatteessa tulla tänne milloin vain. Käytännössä hänellä on kuitenkin myös oma elämä.

Lääkärimme ehdotti kepeästi taannoin, kun näytin erityisen väsyneeltä, että äitini tulisi tänne joka viikonloppu lapsia hoitamaan. (Tässä uskon huomaavani suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eron – täällä tuntuu olevan paljon yleisempää, että iso- tai isoisovanhemmat hoitavat lapsia ihan päivittäin. Todennäköisesti kyse on osaksi olosuhteiden pakosta.) Kepeästä äänensävystä huolimatta lääkäri tuntui olevan täysin tosissaan. Voitte varmaan arvata onko tämä käytännössä mahdollista?Äitini on kuitenkin tullut hätiin jo useamman kerran näiden haastavien kuukausien aikana, ja arvostan sitä todella. Lisäksi vanhempani, kuin myös Wolfin vanhemmat, hoitavat lapsia silloin kun käymme heillä tai he ovat täällä. Mutta kuten sanottua, mikään säännöllinen, arkielämää helpottava apu tämä ei valitettavasti ole.

Asia voisi toki olla toinen, jos asuisimme kauemmin aloillamme. Ajan kuluessa olemme myös täältä löytäneet muutaman ystäväperheen, jolle uskaltaisin jättää lapset ja joka heidät ottaisi vastaan. Mutta kyllä kynnys kysyä, varsinkin kun perheissä on pieniä lapsia jo ennestään, on suurempi kuin jos isovanhemmat asuisivat samassa kaupungissa. Erityisen hankalia ovat tilanteet, jolloin joku on kipeänä. Kipeitä lapsia ei voi lähettää toiseen lapsiperheeseen leikkimään sillä aikaa kun vanhemmat kuittailevat univelkojaan. Käytännössä Wolfi on joutunut olemaan pois töistä useamman kerran tilanteissa, joissa joko minä tai lapset ovat kipeitä, koska muutakaan apua ei ole. Onneksi hänellä on se mahdollisuus. Ja onneksi hän ei matkusta työssään, kuten monien muiden expat-perheiden vanhemmat. Wolfin työn puolesta perheitä tuetaan mielestäni ihan kohtuullisesti, mutta tässä kohtaa olisi ehdottomasti petrattavaa – lastenhoitoasioissa meidät jätetään aika lailla oman onnemme nojaan, vaikka työn luonteeseen kuuluen sen järjestäminen on tavallista hankalampaa.

Kaiken kaikkiaan expatin tukiverkosto tulee kalliiksi. Milloin palkataan nanny, milloin maksetaan isovanhempien matkalippuja, milloin varataan hotellihuoneita kahdenkeskistä aikaa varten. Jos yhden yön hinnaksi ilman niitä itse treffejä tulee jo 200 euroa, kuinka usein olisit valmis sen maksamaan? Haaveilen säännöllisesti siitä, kuinka voisimme soittaa isovanhemmille ja kysyä voisivatko he katsoa lasten perään vaikkapa huomenna, jotta pääsisimme miehen kanssa kahdestaan jonnekin. Tai että lapset yökyläilisivät, että saisimme koko talon itsellemme yhdeksi vuorokaudeksi. Tai kun olen itse kipeänä, että joku tulisi ja veisi lapset hetkeksi muualle.

Isovanhemmilla ja muilla perheenjäsenillä on erilainen side lapsiin kuin palkatulla avulla. Tämä vuoksi itselleni ainakin on helpompaa jättää lapset heidän hoiviinsa kuin nannyn. Ja onhan se eri asia kun lapset saavat luoda suhdetta sukulaisiinsa, samalla kun vanhemmat saavat omaa aikaa. Sama nanny kun ei todennäköisesti pysy lapsen elämässä kovin montaa vuotta.

Millainen on sinun tukiverkostosi?

Advertisements

Tallinna lasten kanssa: Super Skypark @ T1

Täällä kylmässä pohjoisessa sisäleikkipuistot ovat kultaakin kalliimpia pienten lasten vanhemmille ja tämä on ymmärretty myös Virossa. Toistaiseksi leikkipaikat täällä eivät ole kuitenkaan yltäneet lähellekään Hoplopin ja muiden Suomesta löytyvien tasolle, vaan ovat olleet korkeintaan keskinkertaisia, usein jopa nuhjuisia kiipeilytelineitä ostoskeskusten perukoilla. Toki hinnatkin ovat ihan eri kaliiberia suomalaisiin verrattuna, joten leikkipaikoilla on tullut käytyä harva se viikonloppu.

Tallinnan uusin “nähtävyys”, vasta avattu T1-ostoskeskus lentokentän lähellä vastaa haasteeseen lapsiperheiden ajanviettopaikasta (kuten myös vanhempien ravintolamaailmoineen, elokuvateattereineen ja taidegallerioineen) ja sinne onkin tänä viikonloppuna avattu uutuutta hohtava Skypark, joka ei enää paljoa Suomen sisäleikkipuistoille kalpene.

Virolaiset tuntuvat hurmaantuneen trampoliineihin – trampoliinipuistoja löytyy useampia ja niissä käyvät ilmeisesti siis ihan aikuisetkin. Simppeleimmillään paikat ovat siis seiniä myöten trampoliineilla vuorattuja ja sisäänpääsymaksua vastaan pääsee testaamaan lantionpohjalihastensa kunnon. Skypark aloitti tällaisena trampoliinikeskuksena myös, mutta on uusien tilojen myötä laajentanut monipuolisemmaksi leikkipuistoksi.

Uudesta Skyparkista löytyy massiivisten trampoliinialueiden lisäksi myös leikkilinnake, pienten lasten alue, jättimäinen kiipeilyteline liukumäkineen sekä törmäilyautot. Hinta ainakin toistaiseksi oli hyvin kohtuullinen – alle 5-vuotiaan koko päivän lippu maksaa vain 5 euroa ja saattaja pääsee ilmaiseksi, mutta ei saisi käyttää “laitteita”, joka on käytännössä mahdotonta. Tällä lipulla ei myöskään saisi käyttää trampoliineja, mutta käytännössä kukaan ei tätä valvo. Tästä syystä hinnoittelu on hieman sekavaa, mutta ainakin tällä ekalla kerralla leikimme koko perhe puistossa sillä viidellä eurolla kenenkään puuttumatta asiaan.

Puiston rakentaminen on vielä hieman kesken, mutta sen pitäisi olla valmis vielä tämän vuoden puolella. Puiston sisälle tulee ilmeisesti vielä pieni kahvila ja välittömään läheisyyteen perheravintola, jotka lisäävät paikan viehätystä. Olen aina karsastanut ostoskeskusten leikkipaikkoja, joissa aikuiselle ei ole mitään kun ainoat eväätkin ovat pillimehuja ja tikkareita. Puistosta, kuten muidenkin ostareiden paikoista, voi vuokrata synttärihuoneen. Skyparkin huoneet olivat melkoisia koppeja, mutta niistä on hieno näkymä kaupungin kattojen yli merelle asti.

Vahva suositus siis joululomalaisille – vanhankaupungin iki-ihanan joulutorin lisäksi kannattaa hypätä nelosratikkaan Virun edessä ja ajaa katsastamaan tämä mesta. T1 vaikutti ensi katsauksella muutenkin aika kivalta ostoskeskukselta, vaikka moisia paikkoja yritänkin nykyään heräteostoksien pelossa vältellä.

Erään expatin virolainen ruokakori

Ulkosuomalaisten blogit-ryhmän haasteen innoittamana avaan teille tänään erään maanantaisen kauppakassin sisällön.

Tänään kassista löytyikin oikea lottovoitto blogipostausta ajatellen, nimittäin melkein viikon ruokaostokset. Yleensä pyrinkin kyllä käymään kaupassa (tai tilaamaan Prismasta) kerran viikossa isosti ja sitten hakemassa vain jotain pienempää, esim. lisää hedelmiä tai tuoretta leipää. Koen, että käytän silloin ruokaostoksiin sekä vähemmän aikaa että vähemmän rahaa. Mitään faktatietoa minulla ei tästä tosin ole. Tunnen myös suurta tyydytystä, jos saan lähes koko viikon ostokset tehtyä yhdellä kertaa.

Ruokakoristani löytyi tällä kertaa paljon vihanneksia ja hedelmiä, säilykkeitä, tofua, linssejä, Leeville soijajogurttia, Wolfille kefiriä, mehua, puurohiutaleita, muroja, vauvanruokaa, tortilla-aineksia ja oliiviöljyä. Kallein satsaus tällä kertaa oli tuo öljypullo. Kaappini eivät ole koskaan tyhjiä, vaan kuivakaapit ja pakastin on varustettu perusteellisesti peruskamoilla, kuten pastalla, riisillä, erilaisilla jauhoilla, säilykkeillä, kasvimaidoilla, mehulla, marjoilla ja pakastevihanneksilla. Täydennän näitä aina tarpeen mukaan. Tällä kertaa kaapit olivat melko täynnä, joten ostin lähinnä tuoretavaraa. Lasku pysyi kohtuullisena myös siksi, ettei vaipoille tai maidolle ollut tarvetta – nämä ovat varmaan kaksi suurinta menoerää kauppalaskussamme, tosin vaippalasku on pienentynyt Leevin oppiessa päiväkuivaksi ja Niilon käyttäessä suurimmaksi osaksi kestovaippoja.

Yleensä teen isommat ostokset joko Rimissä tai Prismassa. Spesiaalituotteita, kuten kookosjogurttia ja mantelimaitoa ostan lisäksi Selveristä ja Solaris-kauppakeskuksen ruokakaupasta. Ehkä eniten, verrattuna Suomen jättimarketteihin, ärsyttää että tarvitsemiani tuotteita täytyy juosta hakemassa ympäri kaupunkia ja ne ovat usein loppu. Tosin eipä jätti-Cittarissakaan ollut viimeksi mitään kookospohjaista jogurttia soijan ja kauran vallatessa hyllyt (normaalisti ilahtuisin valikoimasta kovasti, mutta soija ja kaura ovat edelleen imetysdieetin vuoksi poissa pelistä).

On vaikea verrata mikä ruokaostostottumuksissani on muuttunut ulkomaille muuton vuoksi, ja mikä muiden elämäntilanteen muutosten takia. Suomessa olen viimeksi elänyt sinkkuna sekasyöjätarjoilijana (lue: söin töissä), kun taas nyt olen kahden lapsen kotivegaaniäiti. Aiemmin kaipasin Suomen valtavia maitotuote- ja karkkivalikoimia, mutta pärjään nykyään mainiosti ilman. Jokainen maa missä olen ulkomaille muuton jälkeen asunut, on toki vaikuttanut ruokakorin sisältöön, koska eri maissa on eri asioita tarjolla. Suurin muutos on kuitenkin ollut se, että en ole vuoteen ostanut kotiin lähes mitään eläinperäistä, Wolfin aamujogurttia ja pizzajuustoja lukuunottamatta. Vielä viime vuonna ostin käsittämättömän määrän juustoja ja munia ja Ugandassa asuessa söimme liharuokaa lähes joka päivä. Puolan ajoilta muistan, kuinka hukassa olin täkäläisten maitotuotteiden kanssa yrittäessäni löytää rahkaa ja ruokakermaa. Mutta en oikeastaan muista tarkalleen mitkä olivat sen aikaiset luottoarkiruokani.

Eräs asia, jonka olen huomannut, on se, että täällä Virossa tulee ostettua hyvin sekalaisten merkkien tuotteita – on paikallista, suomalaista, ruotsalaista, italialaista… Suomessa ostaisin varmaan pelkkää Pirkkaa. Itseä jollain lailla ärsyttää tämä, ehkä purkit ja pakkaukset eivät erilaisuudessaan miellytä esteettistä silmääni.

Tällä hetkellä arkiruokina pyörii aika paljon samoja, johtuen omasta väsymyksestäni ja Niilon allergioista. Soija- ja kauratuotteet ovat jääneet lähes kokonaan ja syömme paljon papuja, linssejä ja kikherneitä. Sen minkä maksan enemmän mantelimaidosta kauramaidon sijaan, säästän uskoakseni ruoka-aineissa – pavut ovat edullisempia kuin tofu tai nyhtökaura. Luottoruokia ovat mm. pinaattilinssikastike riisin kanssa, sosekeitot, tortillat ja tacot, salaatit, pastat ja lasagne. Tällä viikolla listalla ovat ainakin tortillat (Suomesta tuodulla Härkiksellä), juuressosekeitto, chili sin carne ja pasta kaappiin jääneistä aineksista.

En oikein osaa verrata ruokaan menevää rahamäärää Suomeen, mutta melko kallista täällä mielestäni on. Useat tuotteet, joita päivittäin käytämme, kuten kasvimaidot ja -jogurtit, ovat täällä hieman kalliimpia kuin Suomessa. Onneksi maidot ovat nykyään aika usein tarjouksessa, vegebuumi jyllää täälläkin. Myös ihan perusjuttuja, kuten hedelmiä, vihanneksia ja kuivatarvikkeita vertaillessa tuntuu usein, että täällä on kalliimpaa kuin esimerkiksi Saksassa. Joka on aivan hullua, kun miettii virolaisen ja vaikkapa eteläsaksalaisen palkkoja. Rahtaankin aina täyslastillisen ruokatuliaisia sekä Suomesta että Saksasta.

Tämänkertainen kauppalasku oli ~55 euroa, joka kuulosti mielestäni aika isolta, kun ottaa huomioon, että suuri osa ostoksista oli suht edullisia kasviksia ja hedelmiä. Katson aina kilohintaa, enkä osta yleensä yli 3 euron kilohintaisia hevi-tuotteita yrttejä lukuunottamatta. Luomuheviä ostan harvoin – sitä on heikosti saatavilla, hinnat huikeita ja pakkaukset kolminkertaista muovia. Myös kuivatavaroissa vertailen hintoja parhaani mukaan, mutta yritän antaa painoarvoa myös pakkaukselle ja luomulle. Valmiit vauvanruoat kasvattavat laskua niin nopeasti, että vaikka voisinkin syöttää Niiloa pelkästään kaupan sapuskoilla, ei taitaisi rahapussi kestää (vauvanruoat on yksi asia, jonka Saksasta saa kolmanneksen sillä hinnalla mitä täältä).

Jos muidenkin ulkosuomalaisten ruokakorit kiinnostavat, pääset lukemaan niistä näistä linkeistä:

H niinkuin Hausfrau

Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä

Life in English

Vihreän saaren emäntä

Suomalainen im Allgäu

There was a blog post challenge in one of my Facebook expat groups – to tell about your grocery basket abroad.

I started thinking what has changed in my grocery shopping habits since I moved away from Finland. More than moving abroad I think my habits have been changed by other changes in my life. When I last lived in Finland I was single living alone working in restaurant – which means I mostly ate at work or at my parents. Usually I went grocery shopping on Sundays when I had hangover, and bought bunch of unhealthy crap.

Now I am stay-at-home mom of two, who has recently cut almost all animal products from my diet. So the biggest change is obviously there. I cook more, bigger and, I would like to think, healthier. And the ingredients have changed completely, which keeps cooking interesting.

Every country where I have lived has of course had its effect on what I buy. I buy what is available with reasonable price. For example in Uganda proper cheese was difficult to find and the fruits and veggies were different from what we have here. In Poland, when I first lived outside Finland, I was quite lost and annoyed when the milk product selection wasn’t at all what I was used to.

Nowadays the most expensive food stuff I buy is probably almond milk, almond butter and all kinds of special flours, like chickpea, coconut and buckwheat flour. But I think that compared to my previous meat, egg and cheese heavy diet, I don’t spent much more.

What I’m wondering here in Estonia is how expensive it sometimes is. How can average Estonian afford anything more special when prices are higher than in Finland? And for example ready baby food is ridiculously expensive – sometimes three times more than in Germany where people earn three times more…. So I keep dragging half a suitcase of food from Finland and Germany whenever possible.

#%@^# refluksi

Juuri kun alkoi näyttää siltä, että Niilon allergiat (tai yliherkkyydet) alkavat helpottaa ja alamme löytää hänelle kiinteitä ruokia syötäväksi, räjähti refluksi niin sanotusti käsiin ja yöt menivät entistä karmeammiksi.

Mitä nämä karmeat yöt meillä ovat tarkoittaneet? Normaaliksi muodostuneen 2 tunnin välein heräilyn sijaan olemme Niilon kanssa heränneet viimeiset viisi (?) yötä about 15 kertaa välillä jopa 10 minuutin välein. Tällä kertaa syy on ollut selkeä, koska sen voi kuulla ja nähdä. Silent refluksi jyllää yöt päivät, mutta makuuasennossa se haittaa erityisesti – vauvaparka nieleskelee pukluja, yskii, vääntelehtii ja kiemurtelee epämukavaa oloaan. Silent refluksi on siis refluksin muoto, jossa vatsan sisältö ei tule ulos asti vaan lapsi nielee sen.

On hyvin todennäköistä, että refluksin paheneminen on allerginen reaktio johonkin ruoka-aineeseen, mutta koska se on pahentunut hieman huomaamatta, eikä ole koskaan ollutkaan kokonaan pois, en edelleenkään tiedä mikä sen aiheuttaa. Viime viikolla näytti siltä, että soija on vihdoin Niilolle ok, mutta nyt täytyy jättää se taas hetkeksi pois, koska uskon sen olevan todennäköisin vaihtoehto. Pahinta on se, ettei mikään muu kuin tissillä roikkuminen tunnu auttavan vauvan oloa. Ja mitä useammin vauva juo, sitä enemmän maitoa nousee kurkkuun eli kierre on valmis.

Refluksiin on lääkkeitä, mutta vauvoille niitä varten tarvitsee reseptin ja reseptiä varten lääkärin joka sellaisen suostuu kirjoittamaan. (Toki olen itsekin sitä mieltä, ettei turhaan pidä lääkitä, varsinkaan pientä vauvaa.) Tässä asiassa valitettavasti korostuu tämä ulkomailla asuminen. Etsin tietoa suomeksi ja kuulun suomalaisiin vertaistukiryhmiin, joista saatu informaatio ei aina kohtaa paikallisten lääkäreiden näkemysten kanssa. Onneksi olemme kuitenkin Virossa – en voi kuvitellakaan että Ugandassa (jossa lasten ongelmat ovat vakavampia ja resurssit menevät niiden ratkaisemiseen) olisimme saaneet mitään apua allergia- ja refluksiasioihin. Täältäkään en kuitenkaan ole löytänyt sellaista apua, jota olisin kaivannut. Oma perhelääkärimme ei oikeastaan usko refluksiin, mutta suostui kuitenkin vänkäämiseni tuloksena kirjoittamaan kesäkuussa reseptin Losec-nimiseen lääkkeeseen. Se ei valitettavasti tuonut apua (annostus oli puolet pienempi kuin mitä olin kuullut Suomessa annettavan). Sen jälkeen lääkäri totesi, ettei refluksia ole kun ei lääke auta. Ja tähän uskoin itsekin aina joka toinen päivä.

Tällä viikolla sain kuitenkin taas tarpeekseni ja kirjoitin sähköpostia elokuussa tapaamallemme allergialääkärille Suomeen. Ilokseni hän vastasi saman tien ja kirjoitti reseptin Zantac-lääkkeeseen ja suositteli samalla aloittamaan myös Silicea-piihappogeelin antamisen. Tuota geeliä meillä onkin ja sitä on kokeiltukin, joskaan ei johdonmukaisesti. Nyt otettiin siis se käyttöön lääkärin antaman annostuksen mukaan. Lääkkeen saaminen onkin sitten toinen juttu – tänä vuonna on ollut tarkoitus alkaa mahdollisuus ostaa lääkkeitä Virosta suomalaisella reseptillä. Mutta se ei vielä toimi, ja apteekkarin mukaan hommassa menee vielä viikkoja. Oma lääkärimme kertoi, ettei ko. lääkettä edes saa täältä eikä sitä Virossa lapsille käytetä. Nyt sitten odottelen peukut pystyssä, että eräs ihana ihminen saisi lääkkeen huomenna Suomesta tuotua. Ja että se auttaisi Niiloa, edes vähän, koska hän aivan varmasti kärsii tilanteesta minuakin enemmän.

Ehkä kuitenkin eniten ärsyttää oma venkslaaminen asiassa – “ihan varmasti on refluksi, ei tämä ole normaalia” vs. “ei tässä mitään hätää ole, kyllä me pärjätään”. Olisi pitänyt kysyä ja vaatia apua aiemmin. Miksi sitä aina vähättelee näitä asioita, kenelle todistelen pärjääväni? Miksi lääkäriin mennessä alankin yhtäkkiä kaunistelemaan asioita?

Niilon selkeiden refluksioireiden myötä olen herännyt miettimään voisiko jotain samantapaista olla myös Leevin edelleen jatkuvien heräilyjen takana? Pohdimme ja pohdimme, emme vain osaa kysyä apua, emme tiedä mistä kysyä. Pelkäämme kai, että meidät nauretaan lääkäristä ulos ja lähetetään kotiin unikouluohjeiden kera. Perhelääkärimme ei 3-vuotistarkastuksessa ollut huolissaan, koska Leevi kehittyy normaalisti. Mielestäni on aika radikaalia puuttua uniongelmiin vasta sitten, kun ne näkyvästi haittaavat lapsen kehitystä…

Miksi tämä on niin vaikeaa? Miksi emme löydä apua? Olisiko yhtä vaikeaa, jos asuisimme jomman kumman kotimaassa? Miksi lapsemme nukkuvat niin huonosti? Onko se meidän vikamme, olemmeko kasvattaneet heidät heräilemään? Vai onko taustalla terveyteen liittyviä ongelmia? Niin monta kysymystä, jotka ovat edelleen vastaamatta kolmen vuoden jälkeen.

Last week Niilo’s reflux got cleary worse, and I am getting so frustrated. Nothing helps, but there seems to always be a new gear with this illness. No matter how hard we try – to take it easy with solid foods, to keep diary of every bit that was put in his mouth and mine. Still we are lost. And now instead of waking up 6 times a night, we are up 15 times. Living abroad certainly doesn’t make it easier – doctors have different information than what I get from Finland and same medication is not available. I feel like I need to prove my information every time we go to doctor here, that everything I say is different from the way they do things here. And I’m not saying our ways in Finland would be better, but they are the ones I know about. Luckily we live in Estonia, not in Uganda anymore. At least it is possible to go to Finland for a doctor and get medicine from there. But it is frustrating.

I got one Finnish allergy doctor to write a prescription for medicine for Niilo – now we first wait and see if we can get the meds here and then if they help. I really really hope they do, because the situation is getting unbearable and I don’t want to see my baby suffering.

Now when Niilo’s symptoms are so clear and I am certain about the silent reflux, I cannot stop wondering whether something similar is behind Leevi’s night restlessness too. But how to find out an answer to that, how to find a doctor who takes our concerns seriously? Our own doctor said she is not worried, because Leevi develops normally. To me it sounds a bit extreme to only start worrying when a 3yo is behind in development. Maybe we haven’t just raised our concerns loud enough…? Maybe we haven’t taken the situation seriously enough.

Again these questions that have hovered over our heads for 3 years – have we caused this, have we raised our boys to become terrible sleepers? Or could there be something else behind it? I wish we’d have an answer.

Vegaani Tallinna

Kuten tiedätte, olen intohimoinen ravintolapalveluiden kuluttaja. Viime aikoina olen keskittynyt tutkimaan erityisesti vegaania ravintolatarjontaa täällä Tallinnassa ja se onkin ilahduttavan laaja. Vegetrendi on iskenyt tänne täydellä voimalla – ainakin mitä tulee ulkona syömiseen. Valitettavasti supermarkettien valikoima laahaa perässä, hitaasti mutta varmasti.

Listaanpa tähän siis vinkkini vegaaniruoasta kiinnostuneelle Tallinnan-matkaajalle. Ja vinkatkaa te minulle takaisin, jos (kun) listalta vielä puuttuu helmiä. Ja vaikka et pääsisikään mihinkään listan paikoista, on useimmissa (hyvissä) ravintoloissa tarjolla jotakin vegaanille sopivaa.

Edit: Halusin tähän vielä lisätä, että vaikka varsinkin Tallinna on vegaaniystävällinen, käsite ‘vegaani’ tarkoittaa ilmeisesti viroksi sekä vegaania että kasvissyöjää. Joten vaikka listassa mainittaisiin (V), kannattaa vielä varmistaa, ettei se sisällä maitotuotteita. Olen nyt useamman kerran törmännyt esimerkiksi “vegaaniseen” vuohenjuustosalaattiin.

Hyväksi todettuja vegaanista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja

Tokumaru

Ikisuosikkini Tokumaru, josta olen jo kirjoittanut oman postauksenkin, tarjoilee todennäköisesti Euroopan parasta vegaanisushia. Myös muutama muu annos löytyy vegaanisena, mm. tofu-don on taivaallinen. Tokumarun varsinainen ravintola löytyy Solaris-kauppakeskuksesta, ja on viihtyisä ainakin lounastamiseen. Heillä on myös useampi take-away-piste ympäri keskustaa.

NOP

Vanhassa puutalossa Kadriorgin ihanassa naapuristossa sijaitseva NOP on ollut suosikkini alusta lähtien, siis kauan ennen orastavaa vegaaniuttani. Heidän brunssinsa on ilmeisesti muidenkin suosikki, koska paikka on viikonloppuisin aina täyteen ammuttu (ja palvelu hitaanlaista). NOPin listalla kaikki on luomua ja vegaanivalikoimaakin löytyy mukavasti.

Fafa’s

Stadista tuttu falafel-ketju Fafa’s rantautui keväällä Tallinnaan ja on ollut siitä asti yksi suosikeistamme, siitäkin huolimatta, että hinnat ovat täkäläisittäin korkeahkot. Fafa’sin valikoimassa on niin vegaania kuin sekaaniakin sapuskaa.

Restoran V

Ainakin jokaisen virolaisen ja kenties myös suomalaisen vegaanin korviin lienee kuulunut V:tä ylistävät sanat. V on täysin vegaani ravintola, jonka annokset muistuttavat fine diningia, vaikka paikka onkin rento eikä todellakaan hinnalla pilattu. Edelleen ravintolasta on vaikeaa saada pöytää, ainakin turistisesongilla ja viikonloppuisin. Olen käynyt V:ssä syömässä kolme kertaa ja joka kerralla lautaselta on löytynyt sekä herkullisia että tylsiä tai kummallisia ratkaisuja, joten aivan 100% en tähän V-hypetykseen lähde mukaan. Hienoa kuitenkin, että kokonaan vegaani ravintola jatkaa ilmeistä voittokulkuaan.

Vegan Kohvik Inspiratsioon

Vanhan kaupungin toinen kokonaan vegaani ravintola on naapurissamme sijaitseva Inspiratsioon, rento hippimäinen kahvila-ravintola, josta saa sekä aamiaista että tukevampaakin sapuskaa, mm. pizzaa, burgeria ja wrapeja sekä herkullisia kakkuja. Ruoka on hyvää ja edullista, palvelu hieman poukkoilevaa – ystävällistä mutta välillä väki tuntuu olevan hieman ulapalla.

Kohvik Komeet

Solaris-kauppakeskuksen katolla sijaitseva Komeet on erityisen hyvä ollakseen kauppakeskusravintola. Heidän listaltaan löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa, joten paikka sopii hyvin sekalaiselle seurueelle.

Von Krahli Aed

V:n naapurissa vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola tarjoaa jokaisesta annoksesta sekä vegaani- että sekaaniversion. Hauska konsepti, hyvä ruoka ja ihana sisustus.

F-Hoone

Suomalaisten suosikki, ei-enää-niin-hipsteri F-Hoone Telliskivessä tarjoilee mukiinmenevää edullista sapuskaa ja useamman vegevaihtoehdon. Palvelu on välinpitämätöntä, jonka vuoksi paikka ei pääse omaan top kymppiini, mutta menköön tälle listalle kuitenkin.

Lendav Taldrik

Sisustuksellaan hurmaavan intialaisen ravintolan menusta löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa.

Must Puudel

Tämä ihana ravintola sopii kaikkeen – herkullista aamiaista ja lounasta, mukavan rentoa menoa illanviettoon. Menusta löytyy monta vegaanivaihtoehtoa.

Veg Machine

Balti Jaama Turgin food courtilla sijaitseva vegaanikioski tarjoilee mm. vöneriä, jota en ole muualla Virossa nähnyt. Erityisesti bataattiburgeri vei kielen mennessään.

Oivaline

Kauempana Kalamajan perukoilla odottaa aarre, tämän kahvilan vegaaniset kakut ovat nimittäin parasta mitä olen hetkeen syönyt. Kalamaja-kierroksen päätteeksi siis oivallinen valinta virkistäytymiseen.

La Muu

Paikallinen luomujäätelövalmistaja sai oman kahvilansa tänä kesänä. Tellikivessä sijaitseva paikka onkin noussut tämän kesän suosikiksi, koska valikoimasta löytyy myös paljon vegaaneja herkkuja (esim. vegan brownie ja vegan kirsi ovat taivaallisia).

Karu Talu Shokolaad

Ruotsalaisen naisen pystyyn pistämä puoti valmistaa vegaanista suklaata, jota löytyy jos jonkin sorttista. Täältä on hyvä hakea tuliaiset, kunhan muistaa ostaa niin paljon, ettei itse syö kaikkea.

Muhu Pagarid

Leipomoketjun uusin kahvila sataman lähistöllä leipoo myös vegaanisia herkkuja, vaikkakaan ei ilmeisesti joka päivä. Jos tuuri käy, osut paikalle juuri uunista tulleiden marsipaanipullien ääreen. Niiiiiin hyvää.

Kiinnostavia, mutta vielä testaamatta

Toormoor

Balti Jaama Turgilla sijaitseva kahvila valmistaa raakakakkuja ja pientä purtavaa, mutta jostakin syystä se on vielä testaamatta.

Bliss

Buffet-ravintola Bliss avasi muutama viikko sitten toisen toimipisteensä Solaris-keskukseen. Kaikki tämän itsepalveluravintolan ruoka on vegeä ja suuri osa vegaania. Odotan innolla pääseväni testaamaan uutta tulokasta.

Paras valikoima vegaanituotteita

Jos oleskelet Tallinnassa pidempään ja tarkoitus on valmistaa itse ruokaa, ovat vegaaniystävällisimmät supermarketit Solariksen alakerrasta löytyvä kauppa sekä Prismat. Niistä löytyy soijatuotteita, erilaisia maitoja ja joitakin hieman erikoisempia juttuja, kuten jogurtteja ja kermoja. Mutta kaikinpuolin markettien valikoima täällä on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa ja kuulinkin paikallisen vitsin, jonka mukaan virolainen tissuttelija hakee tuliaiset Latviasta ja vegaani Helsingistä.

Here’s a list of some of the vegan friendly places in Tallinn, which actually heartwarmingly interesting for a person following plant-based diet.

Tallinna taaperoille

Nyt kesäloma-aikaan kuulee usein kysyttävän Tallinna-vinkkejä lapsiperheen näkökulmasta ja täällä kaksi vuotta asuttuamme uskaltaisin väittää tietäväni asiasta jotain. Ajattelin siis koota vinkkilistan, toivottavasti se on jollekulle hyödyllinen.

Laivalla

Meidän testaamistamme laivoista Tallinkin alla operoiva Silja Europa lienee kaikista kivoin taaperon kanssa – heillä on hienoin leikkihuone. Huoneesta löytyy pallomeri, kiipeilyseinä, liukumäki, autoja, nukkeja, pelejä ja pleikkarit eli kaikille riittää puuhaa. Ainoa miinus on matkan kesto, muistaakseni 3,5h.

Toiseksi parhaita ovat Tallinkin nopeat laivat, vaikka niiden leikkipaikat eivät ole parhaimmasta päästä. Jos laivalla haluaa syödä, on vaihtoehtoja mistä valita – buffaa (aamiainen on rahansa väärti), lihapullia Fast Laneltä tai Burger Kingiä. Taxfreessä leluja ja lastenvaatteita.

Pohjat vetää Viking Line, jolle en enää leikki-ikäisen lapsen kanssa lähde. Ilmeisesti he suosivat business-matkailijoita ja “uusi” FSTR ei ollut uutta nähnytkään.

Eckerö Lineä emme ole vielä testanneet.

Jos Tallinnaan haluaa lentää, on lentokenttä ihanan kotoisa ja sieltä löytyy lapsille leikkipaikka. Lisäksi lentokentältä pääsee kätevästi ratikalla keskustaan.

Tekemistä

Puistot

Kesäaikaan tekemistä piisaa, sillä keskustan ympäristö on täynnä leikkipuistoja. Leikkipaikkoja löytyy mm. Tornide Väljakin puistosta, Falgi parkista, Hirveparkista, Telliskivestä, Kalamajan Kalmistu parkista, Lennusadamasta, Politseiaia parkista, Lembitu parkista ja Kadriorgista. Isompia leikkipuistoja löytyy bussimatkan päästä, esimerkiksi Männi park ja Löwenruh-puisto ovat matkan arvoisia.

Rannat

Keskustan liepeillä, Kadriorgin puiston kohdalla on pieni ranta, jossa on matala vesi ja hieno valkoinen hiekka. Isolle valkohiekkaiselle ja niin ikään matalalle Stroomi-rannalle pääsee 15 minuutissa bussilla numero 3 tai 40. Stroomilla on myös monta leikkipaikkaa. Piritan rantaan pääsee myös bussilla useammasta paikasta. Jos huvittaa seikkailla vielä hieman enemmän, on Kakumäen ranta myös hieno. Sinnekin pääsee bussilla keskustasta.

Sateen sattuessa uimaan pääsee myös sisälle – keskustassa ainakin Reval Sportiin ja Meriton-hotelliin. Viimsissä Tallinnan ulkopuolella on iso vesipuisto ja spa.

Ostokset

Tallinnan paras ostoskeskus Ülemiste sijaitsee lentokentän vieressä ja sinne pääsee ratikalla tai bussilla 15 minuutissa. Keskuksessa on suuri valikoima lastenvaateliikkeitä, useita sellaisia, joita Suomessa ei ole ja iso leikkipaikka.

Myös Rocca al Mare-keskuksessa on paljon lastenvaatteita ja ihanan näköinen lapsille suunnattu parturi-kampaamo (emme ole vielä testanneet). Tätä postausta kirjoittaessa Roccan lasten leikkipaikka on suljettu remontin vuoksi.

Kaubamajasta löytyy iso lastenvaate- ja leluosasto. Telliskivessä ja Balti Jaama Turgilla myydään paikallisten suunnittelijoiden lastenvaatteita.

Kulttuuri

Museoita ja muuta korkeakulttuuria olemme harrastaneet hävettävän vähän, mutta ainakin Kadriorgin Miiamilla-museo on taaperoille käymisen arvoinen. Olen kuullut hyvää Lennusadamasta (sukellusveneitä jne.), Tervishoiumuuseumista (terveydenhuoltomuseo), Loodusmuuseumista (luonnontieteellinen museo) ja Nuku-teatterista (nukketeatteri).

Tallinnan eläintarha on kiva paikka viettää kesäpäivää, siellä on uusi jääkarhulinnake eivätkä hinnat huimaa päätä.

Keskiviikkoaamupäivisin Kino Artis ja Coca Cola Plaza näyttävät leffoja, joihin kaiken ikäiset lapset ovat tervetulleita leikkimään (huom. aikuisten leffoja), joten jos englannin, viron tai venäjän kieli sujuu on tämäkin varteenotettava vaihtoehto.

Syömään

Listasin Tallinnan lapsiystävällisiä ravintoloita viime vuonna. Listan Kukeke ei ole enää olemassa ja lisäisin listalle Vapianot ja Kniks & Kraaps-ravintolan. Löwenruh-puistossa on hienon leikkipuiston lisäksi kiva perinteinen ravintola, jonka takapihalla riittää tekemistä perheen pienimmille. Muitakin varmasti on – kuten jo tuossa aiemmassa postauksessani hehkutin, on Tallinnan ravintolaskene yleisesti ottaen todella perheystävällistä.

Nukkumaan

Sattuneesta syystä en osaa oikeastaan sanoa hirveästi Tallinnassa majoittumisesta lasten kanssa. AirBnbtä löytyy pilvin pimein ja ainakin ne, joissa kaverimme ovat yöpyneet, ovat olleet todella kivoja. Suosittelen vanhankaupungin ja Kalamajan huudeja.

Muita vinkkejä

Vaikka ravintolat ovat usein lapsiystävällisiä, voi niihin olla vaikea päästä rattailla, joten suosittelen jättämään ne mahdollisuuksien mukaan kotiin tai majapaikkaan. Tallinnan julkinen liikenne on ilmaista alle kouluikäisille lapsille ja alle 3-vuotiaan kanssa matkustavalle aikuiselle (rattaita ei tarvitse). Julkinen liikenne on selkeää ja aikataulut löytyvät helposti Google Mapsistä. Eli todellakin kannattaa lähteä Viru-hotellia ja vanhaa kaupunkia kauemmas.

Tallinn for toddlers – I figured we’ve now lived here long enough to share some tips what to do in Tallinn with small children

To get there

If you’re arriving from Helsinki the best ferries, by my opinion, are Tallink’s. Silja Europa has the best playground, with it’s climbing wall, slide, ball pool, toys and games. The journey takes 3,5 hours though, so if you are in a hurry Star and Megastar are better even their playgrounds are much smaller.

Once we’ve done the trip with Viking Line and I must say I wouldn’t do it again with kids. There’s no space to play, these ferries are apparently meant for business people. So far we haven’t tried Eckerö Line, so I don’t know about them.

If you come by plane, Tallinn airport is kid-friendly – it’s small and quiet and there’s a playground in the middle. From the airport it is easy and quick to get to the city by tram.

What to do?

Parks & playgrounds

Summer time is the best time to explore Tallinn with kids. There’s plenty of parks with playgrounds around the city center and even bigger ones a bit further. Check for example Tornide väljak, Falgi park, Hirvepark, Telliskivi, Lennusadam, Kalmistu park, Politseiaia park, Lembitu park and Kadriorg. Löwenruh and Männi park are worth of a bus ride to the suburbs.

Beaches

Estonia is maybe not so well known of it’s beaches, but it should be. Even around Tallinn there’s a few really nice white sandy beaches with shallow water for the kids to play in. So if you’re lucky enough to catch those few perfect summer days, this is where you should head to.

Closest one to the center is a small (unofficial) beach by the Kadriorg park. Further to same direction you’ll find Pirita beach which is maybe the most well-known one. You can get there by bus from the center.

My favorite in Tallinn is Stroomi beach 15 minutes bus ride from the center. There’s tons of space, usually clear water and it has several playgrounds.

If you are up for more adventure, take a bus to Kakumäe beach.

In case of bad weather, swimming is possible at least in Reval Sport and Meriton hotel. There’s a big spa and water park in Viimsi, just outside Tallinn.

Shopping

The best shopping center in Tallinn is Ülemiste keskus near the airport. There’s lots of toy and kid’s clothing stores and a big indoor playground.

Also Rocca al Mare keskus is full of shops for children and there is the cutest kids’ hairdresser I’ve seen. Unfortunately Rocca’s playground is at the moment under renovation.

In the center Kaubamaja has huge toy and children’s clothing section. Estonian designers’ clothes you find in Balti Jaama Turg and in Telliskivi.

Culture

We’ve been really lazy exploring Tallinn’s cultural offer, but at least Miiamilla museum in Kadriorg is perfect for toddlers. I’ve heard good things about Nuku puppet theater, Health care museum (Tervishoiumuuseum) and Nature museum (Loodusmuuseum) and Lennusadam.

Tallinn’s zoo is worth of the 15-minute bus ride – there’s a new polar bear house and the prices aren’t too crazy. You can combine this with shopping in Rocca al Mare.

Kino Artis and Coca Cola Plaza organize baby cinema on Wednesday mornings – movies are usually for adults, but babies and toddlers are welcome to play in the theater. Movies are usually shown in original language with Estonian and Russian subtitles.

Where to eat?

I’ve written before about Tallinn’s family friendly restaurants. Tallinn is a really nice place to eat with kids so don’t be afraid to go anywhere outside this list either. Restaurant Kukeke is no longer existing and I might add few places to this year-old list. For example both Vapianos in city center have playgrounds and kids’ menus and Kniks & Kraaps in Balti Jaama Turg is a great family restaurant. Also Löwenruh park’s restaurant was nice, especially their terrace with view to the duck pond and a nice playground.

Where to sleep?

As it happens, I’m not an expert in this matter. Friends of ours have had good experiences with Airbnb in Tallinn – my suggestion is to rent a place in Old Town or Kalamaja.

Other tips

Even though Tallinn is kid friendly, it isn’t buggy friendly, especially the Old Town and some of the trams. So if possible I suggest to leave buggy home or to the hotel when wandering around the center.

If you want to use the pubic transport, it is free for preschool children and to adult traveling with under 3 year old. So I suggest to Google Maps public transport guide and get adventurous.

Täysiaikainen

37+0. Melkein yhtä maaginen luku kuin 40+0. Se joka ei nyt ymmärrä mistä puhutaan, lienee väärällä kanavalla. Nimittäin raskausviikoista tietenkin. Kun 37 viikkoa raskautta tulee täyteen, on mahassa kasvava pikkuihminen virallisesti täysiaikainen, kokonainen. Ainoastaan rasvaa voi pieni vielä halutessaan kerryttää, kaikki muu pitäisi olla jo paikallaan.

Vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti ja laskea enneminkin sen varaan, että mennään lasketun ajan yli kuin ali, niin aika mahdotonta tässä on olla hötkyilemättä enää, nyt kun vauva olisi virallisesti valmis. Olen yrittänyt muistella samaa ajankohtaa edellisessä raskaudessa ja olen aika vakuuttunut, ettei minulla silloin ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt niitä tuntemuksia on lähes joka päivä – harjoitussupistuksia, sukkapuikkokipuja, menkkajomotuksia ja muita mammapalstoilta oppimiani vaivoja. Toisinaan on jopa tuntunut, että vauva ihan oikeasti poraa itseään ulos, en tosin ole ihan varma tietääkö hän mistä kohtaa tarkoitus on ulos tulla…. Toivottavasti pieni herra löytää lopulta oikean reitin. Näiden tuntemusten ansiosta olen väkisinkin alkanut miettimään, että ehkä tämä tyyppi olisi valmis hieman aiemmin kuin veljensä. Se jää nähtäväksi. (Ja oikeastihan emme tiedä milloin Leevi olisi ollut valmis poistumaan masusta, hänet kun potkittiin pihalle 4 päivää lasketun ajan jälkeen.)

Vaikka kuinka haluaisimme jo tavata pikkuveljen, olisi järkevää ja kätevää, että hän pysyisi yksiössään pääsiäisen yli. Silloin Leevin hoitojärjestelyt olisivat helpompia ja Wolfi saisi maksimaalisen hyödyn isyysvapaistaan. Näistä molemmista kuvioista ajattelin kirjoitella ensi viikolla.

Päätin palkita kroppani (ja mieleni) tähän mennessä tehdystä hienosta työstä jalkahoidolla. Kävin nyt kolmatta kertaa Sinine Salongissa Viru-hotellia vastapäätä ja paikka on osoittautunut todella hyväksi. Ensimmäisellä kerralla kampaajalla käydessäni olin skeptinen, oletin paikan olevan suunnattu, ja siten myös hinnoiteltu, suomalaisturisteille. Mutta olinkin väärässä – vaikka varmasti ainakin 50% asiakkaista on suomalaisia turisteja, on palvelu ja työnjälki silti erinomaista ja hinnatkin kohdallaan. Tykkään kovasti heidän hoitolamenyystään, joka sisältää toinen toistaan herkullisemman kuuloisia hoitoja. Lisäksi ajan on aina saanut päivän, tai kuten tänään jopa parin tunnin, varoitusajalla. Tuo taapero kun tuppaa aina saamaan megaflunssan juuri silloin kun olen jotakin etukäteen suunnitellut (niin myös tänään, mutta onneksi Wolfi piti huolta potilaasta). 80 minuuttia superrentouttavaa jalkahoitoa melkein pyyhki mielestä jälleen yhden huonosti nukutun yön ja olemattomat päiväunet. Lopusta piti huolen aurinkoinen kotimatka (ja “virkistävä” merituuli).

37+0. Almost as magical as 40+0. If you don’t understand what I’m talking about, you’re probably on a wrong page. These are of course pregnancy weeks and 37 full weeks means that the baby is ready. Most of them like to still gather some fat around, but everything else should be built by now, baby is officially full-term.

I have tried to stay relaxed, take it easy and count on the baby still staying in the belly for a few more weeks, as it is pretty likely. But it is getting harder by day, I’m so curious to meet him already! And now that he is officially ready, it is getting even harder. I’ve tried to remember these same times with Leevi, and I am pretty sure I did not have any pains or Braxton Hicks with him. But this time I’ve had many, almost every day there’s something and on some evenings it really has felt like the baby is digging his way through. I’m just not convinced he knows exactly where to come out, haha. Because of these certain feelings I’ve started to think that perhaps this little guy would be ready sooner than his big brother. We will see. (And in reality no one really knows when Leevi would have been ready as he was kicked out of his studio four days after due date.)

And even though we would all really wanna meet the little brother already, it would be wiser and easier if he’d still stay in the belly until after Easter. Then it would be simpler to have a caretaker for Leevi and it would also be better for Wolfi’s paternity leave. I thought I’d enlighten you about our plans next week.

I decided to treat my body for the good work it’s done up until now, by going for a pampering foot treatment. I’ve now visited a salon called Sinine Salong few times, and every time been very happy with their service, prices and the result. So I can totally recommend the place, even though it seems to be “the one and only” for Finnish tourists. 80 minutes of relaxing treatment almost made another shitty night and nonexistent nap disappear (Leevi’s got yet another cold). The rest was taken care by the sunny walk back home (and the “refreshing” Baltic sea wind).

Synnytykseen valmistautumista

Tällä ja viime viikolla olemme toden teolla valmistautuneet hyvää vauhtia lähestyvään synnytykseen. Siis niin paljon kuin siihen on mahdollista valmistautua, kokemuksesta kun tiedän, että asiat voivat hyvästä pohjatyöstä huolimatta mennä täysin päinvastoin. Joten tällä kertaa pyrin pitämään mielen avoinna. Synnytysvalmennuksen lisäksi kävimme sairaalakierroksella ja vauvanhoitoluennolla (joo, oli ehkä vähän ajanhukkaa se), joten sairaalan käytävät alkavat tulla tutuiksi.

Eilen rustailin synnytyssuunnitelman, tai -toivelistan, kuten sitä itse mieluumin kutsun. Synnytyksen kulkua kun on vaikea suunnitella, mutta toiveita kai saa aina esittää. Listan pointtina on kirkastaa synnyttäjälle, tukihenkilölle ja sairaalahenkilökunnalle synnyttäjän ajatukset tilanteessa, jossa ajatus ei ehkä kulje ihan normaalin lailla. Uskoisin, että kaikilla osapuolilla on mukavampaa (hah, mikä sana kuvaamaan ko. tapahtumaa), kun ollaan samalla sivulla. Pyrin tekemään listasta mahdollisimman simppelin ja selkeän, jotta sen lukeminen onnistuu kiireessäkin. Itselleni omat toiveeni kuulostavat melko itsestäänselviltä, mutta ehkä ne on hyvä kirjoittaa kuitenkin ylös. Jos ei muusta syystä, niin ainakin siksi, että pää alkaa pikkuhiljaa orientoitumaan tulevaan.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, olemme buukanneet sairaalan tarjoaman yksityiskätilön. Lähinnä siitä syystä, etten halua kommunikaatio-ongelmia, oma vironkielentaitoni kun ei ihan tällaiseen tilanteeseen riitä. Tapasimme eilen kätilömme ja kävimme toivelistan ja muutamat mieleen nousseet kysymykset läpi. Tapaamisen jälkeen olo oli varma, selkeä ja kevyt, eli mielentila synnytystä ajatellen on ainakin tällä hetkellä kohdillaan. Suurin toiveeni terveen vauvan ja äidin lisäksi on, että saisin kokea synnytyksen alkavan luonnollisesti ja toki myös päättyvän niin. Onneksi kätilöni on sitä mieltä, että ellei vauva yhtäkkiä päätä kasvaa mielettömän kokoiseksi, voimme hyvin odottaa ainakin viikon lasketun ajan jälkeen ennen mitään toimenpiteitä. Toivottavasti poitsu kuitenkin päättäisi tulla hieman aiemmin, olisin itse aika valmis jo.

Kirjoitin synnytystoivelistan myös viimeksi (ja olenpa siitä silloin vanhassa blogissa kirjoitellutkin, aika hauskaa lukea noita parin vuoden takaisia tunnelmia) – muutoksia ei muistaakseni montaa tullut, mutta tällä kertaa olen avoimempi lääkkeelliseen kivunlievitykseen. Ja skeptisempi käynnistyksen suhteen, vaikka en sitä viimeksikään varsinaisesti toivonut.

Kätilön tapaamisen ja toiveiden läpikäymisen lisäksi olen saanut aikaiseksi pakkailla sairaalakassia. Mitään kovin ihmeellistä en sinne tarvitse, parin yön vaatteet ja kosmetiikkatuotteet, mutta onhan se hyvä olla edes jokseenkin valmiina jos tulee kiireinen lähtö. Eikä niissä supistuskivuissa varmaan ajatus kulje, kun nytkin oli vaikeuksia pistää muutamaa ajatusta kasaan kassin sisällöstä. Tai voihan olla, että käy kuten viimeksi, jolloin itse jäin yllättäen sairaalaan ja Wolfin oli haettava mun kamppeet. Siksipä kirjoitin laukkuun englanninkielisen listan siitä, mitä sen olisi hyvä sisältää. Vaatteiden ja viihteen lisäksi täytyy vielä käydä kaupasta hakemassa evästä – Saksan sairaala-ajasta muistan sen kuinka naurettava oli “illallinen”, enkä halua olla nälissäni. Onneksi asumme 10 minuutin ajomatkan päässä sairaalasta , joten unohtuneet tavarat on helppo noutaa.

Olen muuten kahtena viimeisenä yönä nähnyt unta vesien menosta nukkuessani, onkohan se jokin merkki? 😀 Ainakin se on nykyään merkki siitä, että herätysten välissä olen onnistunut nukkumaan suht sikeästi – surkeimpina öinä en nimittäin uneksi.

This and last week we’ve seriously started to prepare ourselves for the birth of our second son. I mean, as much as it is possible to prepare, as we already know one thing very well – things with babies don’t usually go as you plan. In addition to the delivery training we’ve participated on a hospital tour and baby care lesson, so the hospital is getting quite familiar already.

Yesterday I wrote down my wish list for the birth – these kind of birth plans seem to be pretty common nowadays. I like to call it rather a wish list than a plan, as birth isn’t something to plan really. But you’re always allowed to throw in some wishes, aren’t you? Anyway the point is just to have the mother’s wishes loud and clear to everyone, even in the middle of the labor. It’s good to go through them with the support person before, so in case the mother is totally out of this world, someone knows what she might want. I was trying to make the list as simple and straightforward as possible, so it is easy for everyone to understand. To me right now, those wishes seem quite obvious, but who knows, maybe they aren’t obvious to everyone else.

I have mentioned before that we have booked a private midwife to join in the labor. Mainly because then I don’t need to stress about communication in an otherwise stressful situation. We met this midwife yesterday to go through my wish list, and everything is pretty clear now – I think we on the same page. My biggest wish apart from the obvious healthy baby, healthy mom, is that I would experience a naturally starting and ending labor. My midwife seemed to respect my wish, as she promised there’s no need to hurry with any procedures if me and my baby are well.

I wrote a birth wish list last time also, and this time it isn’t really that different. The biggest difference in my mind now and then is that I am more open to medical pain relief and pretty much totally against induction. Last time I really wanted to only use natural pain relief, which wasn’t perhaps the best idea, and I had no expectations about induction as I had never experienced it before.

Today I also packed my hospital bag, as much as I already could. In case Wolfi would need to deal with it like last time (I was told to stay in the hospital and Wolfi had to pick up my things) I wrote a note in English of what the bag should contain. Nothing really special there, just basic overnight things. We live so close that it is easy to pick up more clothes if necessary. In addition to clothes, cosmetics and entertainment I will still get some snacks from the shop – last time dinner at the hospital was ridiculously small. And who only eats three times a day anyway?

The last two nights I’ve dreamed about water breaking while I’m asleep, could this be a sign? At least it is a sign of better sleep quality, as on the shittiest nights I don’t dream.

Synnytysvalmennus virolaisittain

Muutama päivä sitten osallistuimme mieheni kanssa synnytyssairaalan (ITK) järjestämään synnytysvalmennukseen. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että sairaala järjestää sellaista englanniksi, viron ja venäjän lisäksi. Englanniksi järjestyy myös sairaalakierros sekä vauvanhoitoinfo, joille osallistun tällä viikolla (joo kyllähän mun pitäis jo tietää tarpeeksi synnytyksestä ja vauvanhoidosta, mutta kertaus ei koskaan ole pahitteeksi). Kaiken kaikkiaan sairaalan “perhekoulun” järjestämä kurssitarjonta yllätti minut monipuolisuudellaan, joten ehkäpä uskaltaudun osallistumaan jollekin vironkieliselle kurssille vauvan kanssa.

Leevin odotusaikana, tällainen teorianörtti kun olen, kävimme kahdessa synnytysvalmennuksessa – yhdessä belgialaisen kätilön pitämässä Ugandassa ja toisessa englanninkielisessä Münchenissä. Teoriaosuudeltaan nämä kaikki kolme olivat hyvin samankaltaisia, mutta nyt saimme spesifiä sairaalakohtaista informaatiota (kivunlievityksestä, jälkihoidosta ym.), jonka takia halusinkin taas valmennukseen mennä. Suuri ero oli siinä, että virolaisessa valmennuksessa peppua ei nostettu penkistä, kun taas edellisissä hierontaa, hengitystekniikkaa ja jopa synnytysasentoja harjoiteltiin ihan käytännössä. Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että me täällä pohjoisessa olemme hieman kankeampaa porukkaa? Toisaalta eipä ne hengitykset ja hierontatekniikat paljoa mieleen putkahdellut siinä edelliskerran tohinassa… Sitä vartenhan on kätilö, joka voi asiasta muistutella. Ehkäpä kuitenkin vilkaisen jonkun hengitysvideon juutuubista ennen h-hetkeä.

Valmennuksessa oli tällä kertaa meidän lisäksemme neljä muuta paria, joista yksi oli myös toista kertaa asialla. Hekin olivat edelliskerralla olleet eri maassa, joten emme näköjään ole ainoita, jotka haluavat olla etukäteen selvillä mahdollisista eroavaisuuksista. Suurin ero virolaisen ja saksalaisen sairaalan käytännöissä on ilmeisesti kivunlievityksessä – Saksassa Neuburgin sairaalassa ilokaasua ei ollut saatavilla, koska “se tekee äidit sekaviksi”, kun täällä taas se on ihan normikäytäntö. Olen asiasta hyvin iloinen, koska viimeksi olisin oikeasti kaivannut jotakin hengittelyä vahvempaa, mutta jääräpäisesti kieltäydyin pyytämästä epiduraalia. Luulen, että ilokaasulle tulee siis käyttöä.

ITK (ja ymmärtääkseni myös kaupungin toinen synnytyssairaala) pyrkii luonnolliseen synnytykseen eikä keisarinleikkausta hevillä tehdä. Niinpä minunkaan edellinen leikkaus ei täällä ole syy toiseen, vaan kovasti kaikkien suunnitelmissa on alatiesynnytys – myös minun. Olin myös oikein iloinen kuullessani, että imetystä tuetaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, lisämaitoa annetaan vain hätätapauksessa ja silloinkin hörppyyttämällä, eikä pullosta. Kuulostaa hyvältä, mutta liian naiivi en ole. Samat pyrkimykset oli ainakin teoriassa myös Neuburgin sairaalassa, käytännön kokemuksemme olikin sitten hieman erilainen.

ITK tarjoaa maksullisena lisäpalveluna henkilökohtaista kätilöä synnytykseen, jollaisen olemmekin jo buukanneet. Tunnen oloni varmemmaksi, kun tiedän etukäteen kommunikaation kätilön kanssa toimivan. Toivon, että tämä jo luo positiivisemman synnytyskokemuksen: viimeksi Wolfi pystyi toki täydellisesti kommunikoimaan sairaalan henkilökunnan kanssa (toisin kuin tällä kertaa), mutta itse tunsin oloni avuttomaksi, ulkopuoliseksi ja täysin riippuvaiseksi miehestäni – asioita jotka eivät ole edukseen synnytyksessä…

Odotan innolla keskiviikkoista sairaalakierrosta; naistenklinikan huoneet on ilmeisesti vastikään remontoitu. Toivottavasti saisimme perhehuoneen, sitä kun ei täällä(kään) voi etukäteen varata.

Few days ago me and my husband participated in a delivery training organized by the hospital I’m planning to give birth in (ITK). I was very pleasantly surprised that they actually do this, and few other events, in English, as well as in Estonian and Russian. This week I’m gonna take part in hospital tour and baby care training (I know, I should already be quite familiar with that, but there’s no such thing as too much information is there). In general the amount of courses the hospital’s family school “perekool” organizes is pretty impressive. Maybe I’ll gather my courage and participate in some Estonian one with the baby too.

When I was expecting Leevi we participated in two delivery trainings – one in Uganda and one in Munich. From theory point of view all these three were pretty much the same, but now we got detailed information about the hospital’s practices, like pain relief and post-partum care. Biggest difference between the Estonian and the other trainings was that in the one here we did not lift our butts from the seats the whole time. In Uganda and Germany trainings were more sporty, so to say. Is it possible to draw a conclusion of Nordic people being a bit stiff? On the other hand, I did not really remember anything we rehearsed when the actual situation came, that’s what midwife is for right? So I’m not sure how necessary physical exercises really are. Perhaps I’ll still do some Youtube breathing exercises before the due date, if I get really bored.

We joined the training with four other couples, from which one was also second-timer. They too had been in another country last time, so we were apparently not only ones who felt more comfortable going through these things again. The main difference in the hospital here and in Neuburg seems to be medical pain relief – in Germany laughing gas is rare and was not available, and here it is quite normal. I’m happy about it, as I would have wanted to test it already last time after just breathing and water wasn’t enough anymore.

ITK (and as I’ve understood also the other hospital in Tallinn) seek for natural birth and want to keep c-section rates as low as possible. So my previous c-section is not automatically a reason for another one, as far as everyone sees at the moment there’s no reason I couldn’t give birth normally. Also non-medical pain relief is very much promoted. I was very glad to hear that ITK is a big supporter of breastfeeding, they should have excellent counseling possibilities and they try to avoid giving any mother milk supplements. And even if they have to, they won’t give it from a bottle (which can interfere with breastfeeding). Sounds all pretty perfect, but Neuburg hospital had pretty much the same goals, and still I ended up having a very medicated labor and Leevi drinking supplement from a bottle from the day one. So I’m not being too naive this time.

As extra service ITK offers a possibility to book your own midwife, which we’ve decided to do. I feel much more comfortable knowing that I should have no communication issues in the delivery room. I hope that already that makes the whole birthing experience better. Last time Wolfi was of course able to communicate with the staff easily, but I felt pretty helpless, left out and totally dependent of my husband – things that aren’t really beneficial in this situation.

I’m looking forward for the hospital tour: the women’s clinic has been recently renovated and rooms are supposed to look pretty nice. Fingers crossed we get a family room, as it is not possible to book it in advance.

Eesti Vabariik 100

Viro täytti eilen 100-vuotta. Juhlahumuun emme oikeastaan osallistuneet, vaikka tapahtumia olisi ollut aivan kotikynnyksellä. Nuhaisen taaperon, paukkupakkasten ja laiskojen vanhempien vuoksi päädyimme seuraamaan juhlallisuuksia TVstä ja katsomaan ilotulitukset olohuoneen ikkunasta.

Vuosi sitten kirjoittelin ensimmäisiä fiiliksiäni Virosta ja Tallinnassa asumisesta ja nyt vuotta myöhemmin tuota postausta lukiessani olen melko lailla samoilla linjoilla. Mutta ehkäpä kuherruskuukausi on ohi, kun näen myös muuta kuin sen trendi-Tallinnan. Innovatiivisuuden lisäksi näen vanhanaikaisuutta. Usein tuntuu kuin olisin Suomessa 10 tai 15 vuotta sitten. Sukupuoliroolit ovat tiukemmassa kuin Suomessa, ruokakaupan valikoimassa ollaan ns. jäljessä, jätteiden kierrätys ei tunnu olevan kovin tärkeää, iso auto, kodintekniikka ja hienot vauvanvarusteet sen sijaan ovat. Viro on mielessäni monellakin tapaa ristiriidassa – täällä erilaiset ryhmät näkyvät jotenkin kovin selkeästi. Jopa ulkopuoliselle, tai ehkä juuri siksi.

Täytyy myöntää, etten ole onnistunut tavoitteessani päästä enemmän sisälle yhteiskuntaan tälläkään kierroksella. Viihdyn kyllä täällä, lukuunottamatta pitkää ja kylmää talvea, mutta en voi oikeasti sanoa tuntevani virolaisia tai virolaista kulttuuria, pintaraapaisua enempään. Niin paljon elämä keskittyy vain omaan kotiin ja perheeseen. Ja sellainen elämä on tässä kaupungissa oikein mukavaa, turvallista ja helppoa.

Joka tapauksessa 100-vuotias Viro näyttää suuntaavansa katseen tulevaisuuteen ja uskon sen olevan valoisa. Eteenpäin mennään koko ajan, sellaiseen suuntaan, josta itse, näin ulkopuolelta katsottuna, pidän. Uskon, että 110-vuotias Viro ja sen pääkaupunki tulevat olemaan entistä mielenkiintoisempia ja parempia paikkoja asua.

Joten palju õnne armas Eesti!

Estonia turned 100 years yesterday. We didn’t participate in the celebration much – just watched parade from TV and fireworks from window.

I read my post from Estonia’s last independence day and most of the thoughts are still the same. But next to that excitement has come some darker observations too. In some things Estonia is still pretty old-school, often I feel like in Finland 10 or 15 years ago. Of course considering their history it is understandable.

It is good to live here in any case – I feel safe, which seems to be my number one priority nowadays. It’s easy to be here. I feel like this is a pretty alright place to raise children, even in some things it is a bit conservative to me. I still haven’t gotten much deeper in the local culture though, this seems to be an impossible task to me. Life circles so much around home and family, that we only see a surface of the environment where we live.

Estonia to me still is future-minded and innovative too, so I am excited to see how things progress. I think Estonia and Tallinn will be even more interesting in 10 years than they already are.

So happy 100, Estonia, keep up the good work.