Vegaani Tallinna

Kuten tiedätte, olen intohimoinen ravintolapalveluiden kuluttaja. Viime aikoina olen keskittynyt tutkimaan erityisesti vegaania ravintolatarjontaa täällä Tallinnassa ja se onkin ilahduttavan laaja. Vegetrendi on iskenyt tänne täydellä voimalla – ainakin mitä tulee ulkona syömiseen. Valitettavasti supermarkettien valikoima laahaa perässä, hitaasti mutta varmasti.

Listaanpa tähän siis vinkkini vegaaniruoasta kiinnostuneelle Tallinnan-matkaajalle. Ja vinkatkaa te minulle takaisin, jos (kun) listalta vielä puuttuu helmiä. Ja vaikka et pääsisikään mihinkään listan paikoista, on useimmissa (hyvissä) ravintoloissa tarjolla jotakin vegaanille sopivaa.

Edit: Halusin tähän vielä lisätä, että vaikka varsinkin Tallinna on vegaaniystävällinen, käsite ‘vegaani’ tarkoittaa ilmeisesti viroksi sekä vegaania että kasvissyöjää. Joten vaikka listassa mainittaisiin (V), kannattaa vielä varmistaa, ettei se sisällä maitotuotteita. Olen nyt useamman kerran törmännyt esimerkiksi “vegaaniseen” vuohenjuustosalaattiin.

Hyväksi todettuja vegaanista ruokaa tarjoavia ruokapaikkoja

Tokumaru

Ikisuosikkini Tokumaru, josta olen jo kirjoittanut oman postauksenkin, tarjoilee todennäköisesti Euroopan parasta vegaanisushia. Myös muutama muu annos löytyy vegaanisena, mm. tofu-don on taivaallinen. Tokumarun varsinainen ravintola löytyy Solaris-kauppakeskuksesta, ja on viihtyisä ainakin lounastamiseen. Heillä on myös useampi take-away-piste ympäri keskustaa.

NOP

Vanhassa puutalossa Kadriorgin ihanassa naapuristossa sijaitseva NOP on ollut suosikkini alusta lähtien, siis kauan ennen orastavaa vegaaniuttani. Heidän brunssinsa on ilmeisesti muidenkin suosikki, koska paikka on viikonloppuisin aina täyteen ammuttu (ja palvelu hitaanlaista). NOPin listalla kaikki on luomua ja vegaanivalikoimaakin löytyy mukavasti.

Fafa’s

Stadista tuttu falafel-ketju Fafa’s rantautui keväällä Tallinnaan ja on ollut siitä asti yksi suosikeistamme, siitäkin huolimatta, että hinnat ovat täkäläisittäin korkeahkot. Fafa’sin valikoimassa on niin vegaania kuin sekaaniakin sapuskaa.

Restoran V

Ainakin jokaisen virolaisen ja kenties myös suomalaisen vegaanin korviin lienee kuulunut V:tä ylistävät sanat. V on täysin vegaani ravintola, jonka annokset muistuttavat fine diningia, vaikka paikka onkin rento eikä todellakaan hinnalla pilattu. Edelleen ravintolasta on vaikeaa saada pöytää, ainakin turistisesongilla ja viikonloppuisin. Olen käynyt V:ssä syömässä kolme kertaa ja joka kerralla lautaselta on löytynyt sekä herkullisia että tylsiä tai kummallisia ratkaisuja, joten aivan 100% en tähän V-hypetykseen lähde mukaan. Hienoa kuitenkin, että kokonaan vegaani ravintola jatkaa ilmeistä voittokulkuaan.

Vegan Kohvik Inspiratsioon

Vanhan kaupungin toinen kokonaan vegaani ravintola on naapurissamme sijaitseva Inspiratsioon, rento hippimäinen kahvila-ravintola, josta saa sekä aamiaista että tukevampaakin sapuskaa, mm. pizzaa, burgeria ja wrapeja sekä herkullisia kakkuja. Ruoka on hyvää ja edullista, palvelu hieman poukkoilevaa – ystävällistä mutta välillä väki tuntuu olevan hieman ulapalla.

Kohvik Komeet

Solaris-kauppakeskuksen katolla sijaitseva Komeet on erityisen hyvä ollakseen kauppakeskusravintola. Heidän listaltaan löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa, joten paikka sopii hyvin sekalaiselle seurueelle.

Von Krahli Aed

V:n naapurissa vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola tarjoaa jokaisesta annoksesta sekä vegaani- että sekaaniversion. Hauska konsepti, hyvä ruoka ja ihana sisustus.

F-Hoone

Suomalaisten suosikki, ei-enää-niin-hipsteri F-Hoone Telliskivessä tarjoilee mukiinmenevää edullista sapuskaa ja useamman vegevaihtoehdon. Palvelu on välinpitämätöntä, jonka vuoksi paikka ei pääse omaan top kymppiini, mutta menköön tälle listalle kuitenkin.

Lendav Taldrik

Sisustuksellaan hurmaavan intialaisen ravintolan menusta löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa.

Must Puudel

Tämä ihana ravintola sopii kaikkeen – herkullista aamiaista ja lounasta, mukavan rentoa menoa illanviettoon. Menusta löytyy monta vegaanivaihtoehtoa.

Veg Machine

Balti Jaama Turgin food courtilla sijaitseva vegaanikioski tarjoilee mm. vöneriä, jota en ole muualla Virossa nähnyt. Erityisesti bataattiburgeri vei kielen mennessään.

Oivaline

Kauempana Kalamajan perukoilla odottaa aarre, tämän kahvilan vegaaniset kakut ovat nimittäin parasta mitä olen hetkeen syönyt. Kalamaja-kierroksen päätteeksi siis oivallinen valinta virkistäytymiseen.

La Muu

Paikallinen luomujäätelövalmistaja sai oman kahvilansa tänä kesänä. Tellikivessä sijaitseva paikka onkin noussut tämän kesän suosikiksi, koska valikoimasta löytyy myös paljon vegaaneja herkkuja (esim. vegan brownie ja vegan kirsi ovat taivaallisia).

Karu Talu Shokolaad

Ruotsalaisen naisen pystyyn pistämä puoti valmistaa vegaanista suklaata, jota löytyy jos jonkin sorttista. Täältä on hyvä hakea tuliaiset, kunhan muistaa ostaa niin paljon, ettei itse syö kaikkea.

Muhu Pagarid

Leipomoketjun uusin kahvila sataman lähistöllä leipoo myös vegaanisia herkkuja, vaikkakaan ei ilmeisesti joka päivä. Jos tuuri käy, osut paikalle juuri uunista tulleiden marsipaanipullien ääreen. Niiiiiin hyvää.

Kiinnostavia, mutta vielä testaamatta

Toormoor

Balti Jaama Turgilla sijaitseva kahvila valmistaa raakakakkuja ja pientä purtavaa, mutta jostakin syystä se on vielä testaamatta.

Bliss

Buffet-ravintola Bliss avasi muutama viikko sitten toisen toimipisteensä Solaris-keskukseen. Kaikki tämän itsepalveluravintolan ruoka on vegeä ja suuri osa vegaania. Odotan innolla pääseväni testaamaan uutta tulokasta.

Paras valikoima vegaanituotteita

Jos oleskelet Tallinnassa pidempään ja tarkoitus on valmistaa itse ruokaa, ovat vegaaniystävällisimmät supermarketit Solariksen alakerrasta löytyvä kauppa sekä Prismat. Niistä löytyy soijatuotteita, erilaisia maitoja ja joitakin hieman erikoisempia juttuja, kuten jogurtteja ja kermoja. Mutta kaikinpuolin markettien valikoima täällä on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa ja kuulinkin paikallisen vitsin, jonka mukaan virolainen tissuttelija hakee tuliaiset Latviasta ja vegaani Helsingistä.

Here’s a list of some of the vegan friendly places in Tallinn, which actually heartwarmingly interesting for a person following plant-based diet.

Advertisements

Tallinna taaperoille

Nyt kesäloma-aikaan kuulee usein kysyttävän Tallinna-vinkkejä lapsiperheen näkökulmasta ja täällä kaksi vuotta asuttuamme uskaltaisin väittää tietäväni asiasta jotain. Ajattelin siis koota vinkkilistan, toivottavasti se on jollekulle hyödyllinen.

Laivalla

Meidän testaamistamme laivoista Tallinkin alla operoiva Silja Europa lienee kaikista kivoin taaperon kanssa – heillä on hienoin leikkihuone. Huoneesta löytyy pallomeri, kiipeilyseinä, liukumäki, autoja, nukkeja, pelejä ja pleikkarit eli kaikille riittää puuhaa. Ainoa miinus on matkan kesto, muistaakseni 3,5h.

Toiseksi parhaita ovat Tallinkin nopeat laivat, vaikka niiden leikkipaikat eivät ole parhaimmasta päästä. Jos laivalla haluaa syödä, on vaihtoehtoja mistä valita – buffaa (aamiainen on rahansa väärti), lihapullia Fast Laneltä tai Burger Kingiä. Taxfreessä leluja ja lastenvaatteita.

Pohjat vetää Viking Line, jolle en enää leikki-ikäisen lapsen kanssa lähde. Ilmeisesti he suosivat business-matkailijoita ja “uusi” FSTR ei ollut uutta nähnytkään.

Eckerö Lineä emme ole vielä testanneet.

Jos Tallinnaan haluaa lentää, on lentokenttä ihanan kotoisa ja sieltä löytyy lapsille leikkipaikka. Lisäksi lentokentältä pääsee kätevästi ratikalla keskustaan.

Tekemistä

Puistot

Kesäaikaan tekemistä piisaa, sillä keskustan ympäristö on täynnä leikkipuistoja. Leikkipaikkoja löytyy mm. Tornide Väljakin puistosta, Falgi parkista, Hirveparkista, Telliskivestä, Kalamajan Kalmistu parkista, Lennusadamasta, Politseiaia parkista, Lembitu parkista ja Kadriorgista. Isompia leikkipuistoja löytyy bussimatkan päästä, esimerkiksi Männi park ja Löwenruh-puisto ovat matkan arvoisia.

Rannat

Keskustan liepeillä, Kadriorgin puiston kohdalla on pieni ranta, jossa on matala vesi ja hieno valkoinen hiekka. Isolle valkohiekkaiselle ja niin ikään matalalle Stroomi-rannalle pääsee 15 minuutissa bussilla numero 3 tai 40. Stroomilla on myös monta leikkipaikkaa. Piritan rantaan pääsee myös bussilla useammasta paikasta. Jos huvittaa seikkailla vielä hieman enemmän, on Kakumäen ranta myös hieno. Sinnekin pääsee bussilla keskustasta.

Sateen sattuessa uimaan pääsee myös sisälle – keskustassa ainakin Reval Sportiin ja Meriton-hotelliin. Viimsissä Tallinnan ulkopuolella on iso vesipuisto ja spa.

Ostokset

Tallinnan paras ostoskeskus Ülemiste sijaitsee lentokentän vieressä ja sinne pääsee ratikalla tai bussilla 15 minuutissa. Keskuksessa on suuri valikoima lastenvaateliikkeitä, useita sellaisia, joita Suomessa ei ole ja iso leikkipaikka.

Myös Rocca al Mare-keskuksessa on paljon lastenvaatteita ja ihanan näköinen lapsille suunnattu parturi-kampaamo (emme ole vielä testanneet). Tätä postausta kirjoittaessa Roccan lasten leikkipaikka on suljettu remontin vuoksi.

Kaubamajasta löytyy iso lastenvaate- ja leluosasto. Telliskivessä ja Balti Jaama Turgilla myydään paikallisten suunnittelijoiden lastenvaatteita.

Kulttuuri

Museoita ja muuta korkeakulttuuria olemme harrastaneet hävettävän vähän, mutta ainakin Kadriorgin Miiamilla-museo on taaperoille käymisen arvoinen. Olen kuullut hyvää Lennusadamasta (sukellusveneitä jne.), Tervishoiumuuseumista (terveydenhuoltomuseo), Loodusmuuseumista (luonnontieteellinen museo) ja Nuku-teatterista (nukketeatteri).

Tallinnan eläintarha on kiva paikka viettää kesäpäivää, siellä on uusi jääkarhulinnake eivätkä hinnat huimaa päätä.

Keskiviikkoaamupäivisin Kino Artis ja Coca Cola Plaza näyttävät leffoja, joihin kaiken ikäiset lapset ovat tervetulleita leikkimään (huom. aikuisten leffoja), joten jos englannin, viron tai venäjän kieli sujuu on tämäkin varteenotettava vaihtoehto.

Syömään

Listasin Tallinnan lapsiystävällisiä ravintoloita viime vuonna. Listan Kukeke ei ole enää olemassa ja lisäisin listalle Vapianot ja Kniks & Kraaps-ravintolan. Löwenruh-puistossa on hienon leikkipuiston lisäksi kiva perinteinen ravintola, jonka takapihalla riittää tekemistä perheen pienimmille. Muitakin varmasti on – kuten jo tuossa aiemmassa postauksessani hehkutin, on Tallinnan ravintolaskene yleisesti ottaen todella perheystävällistä.

Nukkumaan

Sattuneesta syystä en osaa oikeastaan sanoa hirveästi Tallinnassa majoittumisesta lasten kanssa. AirBnbtä löytyy pilvin pimein ja ainakin ne, joissa kaverimme ovat yöpyneet, ovat olleet todella kivoja. Suosittelen vanhankaupungin ja Kalamajan huudeja.

Muita vinkkejä

Vaikka ravintolat ovat usein lapsiystävällisiä, voi niihin olla vaikea päästä rattailla, joten suosittelen jättämään ne mahdollisuuksien mukaan kotiin tai majapaikkaan. Tallinnan julkinen liikenne on ilmaista alle kouluikäisille lapsille ja alle 3-vuotiaan kanssa matkustavalle aikuiselle (rattaita ei tarvitse). Julkinen liikenne on selkeää ja aikataulut löytyvät helposti Google Mapsistä. Eli todellakin kannattaa lähteä Viru-hotellia ja vanhaa kaupunkia kauemmas.

Tallinn for toddlers – I figured we’ve now lived here long enough to share some tips what to do in Tallinn with small children

To get there

If you’re arriving from Helsinki the best ferries, by my opinion, are Tallink’s. Silja Europa has the best playground, with it’s climbing wall, slide, ball pool, toys and games. The journey takes 3,5 hours though, so if you are in a hurry Star and Megastar are better even their playgrounds are much smaller.

Once we’ve done the trip with Viking Line and I must say I wouldn’t do it again with kids. There’s no space to play, these ferries are apparently meant for business people. So far we haven’t tried Eckerö Line, so I don’t know about them.

If you come by plane, Tallinn airport is kid-friendly – it’s small and quiet and there’s a playground in the middle. From the airport it is easy and quick to get to the city by tram.

What to do?

Parks & playgrounds

Summer time is the best time to explore Tallinn with kids. There’s plenty of parks with playgrounds around the city center and even bigger ones a bit further. Check for example Tornide väljak, Falgi park, Hirvepark, Telliskivi, Lennusadam, Kalmistu park, Politseiaia park, Lembitu park and Kadriorg. Löwenruh and Männi park are worth of a bus ride to the suburbs.

Beaches

Estonia is maybe not so well known of it’s beaches, but it should be. Even around Tallinn there’s a few really nice white sandy beaches with shallow water for the kids to play in. So if you’re lucky enough to catch those few perfect summer days, this is where you should head to.

Closest one to the center is a small (unofficial) beach by the Kadriorg park. Further to same direction you’ll find Pirita beach which is maybe the most well-known one. You can get there by bus from the center.

My favorite in Tallinn is Stroomi beach 15 minutes bus ride from the center. There’s tons of space, usually clear water and it has several playgrounds.

If you are up for more adventure, take a bus to Kakumäe beach.

In case of bad weather, swimming is possible at least in Reval Sport and Meriton hotel. There’s a big spa and water park in Viimsi, just outside Tallinn.

Shopping

The best shopping center in Tallinn is Ülemiste keskus near the airport. There’s lots of toy and kid’s clothing stores and a big indoor playground.

Also Rocca al Mare keskus is full of shops for children and there is the cutest kids’ hairdresser I’ve seen. Unfortunately Rocca’s playground is at the moment under renovation.

In the center Kaubamaja has huge toy and children’s clothing section. Estonian designers’ clothes you find in Balti Jaama Turg and in Telliskivi.

Culture

We’ve been really lazy exploring Tallinn’s cultural offer, but at least Miiamilla museum in Kadriorg is perfect for toddlers. I’ve heard good things about Nuku puppet theater, Health care museum (Tervishoiumuuseum) and Nature museum (Loodusmuuseum) and Lennusadam.

Tallinn’s zoo is worth of the 15-minute bus ride – there’s a new polar bear house and the prices aren’t too crazy. You can combine this with shopping in Rocca al Mare.

Kino Artis and Coca Cola Plaza organize baby cinema on Wednesday mornings – movies are usually for adults, but babies and toddlers are welcome to play in the theater. Movies are usually shown in original language with Estonian and Russian subtitles.

Where to eat?

I’ve written before about Tallinn’s family friendly restaurants. Tallinn is a really nice place to eat with kids so don’t be afraid to go anywhere outside this list either. Restaurant Kukeke is no longer existing and I might add few places to this year-old list. For example both Vapianos in city center have playgrounds and kids’ menus and Kniks & Kraaps in Balti Jaama Turg is a great family restaurant. Also Löwenruh park’s restaurant was nice, especially their terrace with view to the duck pond and a nice playground.

Where to sleep?

As it happens, I’m not an expert in this matter. Friends of ours have had good experiences with Airbnb in Tallinn – my suggestion is to rent a place in Old Town or Kalamaja.

Other tips

Even though Tallinn is kid friendly, it isn’t buggy friendly, especially the Old Town and some of the trams. So if possible I suggest to leave buggy home or to the hotel when wandering around the center.

If you want to use the pubic transport, it is free for preschool children and to adult traveling with under 3 year old. So I suggest to Google Maps public transport guide and get adventurous.

Täysiaikainen

37+0. Melkein yhtä maaginen luku kuin 40+0. Se joka ei nyt ymmärrä mistä puhutaan, lienee väärällä kanavalla. Nimittäin raskausviikoista tietenkin. Kun 37 viikkoa raskautta tulee täyteen, on mahassa kasvava pikkuihminen virallisesti täysiaikainen, kokonainen. Ainoastaan rasvaa voi pieni vielä halutessaan kerryttää, kaikki muu pitäisi olla jo paikallaan.

Vaikka olen yrittänyt ottaa iisisti ja laskea enneminkin sen varaan, että mennään lasketun ajan yli kuin ali, niin aika mahdotonta tässä on olla hötkyilemättä enää, nyt kun vauva olisi virallisesti valmis. Olen yrittänyt muistella samaa ajankohtaa edellisessä raskaudessa ja olen aika vakuuttunut, ettei minulla silloin ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Nyt niitä tuntemuksia on lähes joka päivä – harjoitussupistuksia, sukkapuikkokipuja, menkkajomotuksia ja muita mammapalstoilta oppimiani vaivoja. Toisinaan on jopa tuntunut, että vauva ihan oikeasti poraa itseään ulos, en tosin ole ihan varma tietääkö hän mistä kohtaa tarkoitus on ulos tulla…. Toivottavasti pieni herra löytää lopulta oikean reitin. Näiden tuntemusten ansiosta olen väkisinkin alkanut miettimään, että ehkä tämä tyyppi olisi valmis hieman aiemmin kuin veljensä. Se jää nähtäväksi. (Ja oikeastihan emme tiedä milloin Leevi olisi ollut valmis poistumaan masusta, hänet kun potkittiin pihalle 4 päivää lasketun ajan jälkeen.)

Vaikka kuinka haluaisimme jo tavata pikkuveljen, olisi järkevää ja kätevää, että hän pysyisi yksiössään pääsiäisen yli. Silloin Leevin hoitojärjestelyt olisivat helpompia ja Wolfi saisi maksimaalisen hyödyn isyysvapaistaan. Näistä molemmista kuvioista ajattelin kirjoitella ensi viikolla.

Päätin palkita kroppani (ja mieleni) tähän mennessä tehdystä hienosta työstä jalkahoidolla. Kävin nyt kolmatta kertaa Sinine Salongissa Viru-hotellia vastapäätä ja paikka on osoittautunut todella hyväksi. Ensimmäisellä kerralla kampaajalla käydessäni olin skeptinen, oletin paikan olevan suunnattu, ja siten myös hinnoiteltu, suomalaisturisteille. Mutta olinkin väärässä – vaikka varmasti ainakin 50% asiakkaista on suomalaisia turisteja, on palvelu ja työnjälki silti erinomaista ja hinnatkin kohdallaan. Tykkään kovasti heidän hoitolamenyystään, joka sisältää toinen toistaan herkullisemman kuuloisia hoitoja. Lisäksi ajan on aina saanut päivän, tai kuten tänään jopa parin tunnin, varoitusajalla. Tuo taapero kun tuppaa aina saamaan megaflunssan juuri silloin kun olen jotakin etukäteen suunnitellut (niin myös tänään, mutta onneksi Wolfi piti huolta potilaasta). 80 minuuttia superrentouttavaa jalkahoitoa melkein pyyhki mielestä jälleen yhden huonosti nukutun yön ja olemattomat päiväunet. Lopusta piti huolen aurinkoinen kotimatka (ja “virkistävä” merituuli).

37+0. Almost as magical as 40+0. If you don’t understand what I’m talking about, you’re probably on a wrong page. These are of course pregnancy weeks and 37 full weeks means that the baby is ready. Most of them like to still gather some fat around, but everything else should be built by now, baby is officially full-term.

I have tried to stay relaxed, take it easy and count on the baby still staying in the belly for a few more weeks, as it is pretty likely. But it is getting harder by day, I’m so curious to meet him already! And now that he is officially ready, it is getting even harder. I’ve tried to remember these same times with Leevi, and I am pretty sure I did not have any pains or Braxton Hicks with him. But this time I’ve had many, almost every day there’s something and on some evenings it really has felt like the baby is digging his way through. I’m just not convinced he knows exactly where to come out, haha. Because of these certain feelings I’ve started to think that perhaps this little guy would be ready sooner than his big brother. We will see. (And in reality no one really knows when Leevi would have been ready as he was kicked out of his studio four days after due date.)

And even though we would all really wanna meet the little brother already, it would be wiser and easier if he’d still stay in the belly until after Easter. Then it would be simpler to have a caretaker for Leevi and it would also be better for Wolfi’s paternity leave. I thought I’d enlighten you about our plans next week.

I decided to treat my body for the good work it’s done up until now, by going for a pampering foot treatment. I’ve now visited a salon called Sinine Salong few times, and every time been very happy with their service, prices and the result. So I can totally recommend the place, even though it seems to be “the one and only” for Finnish tourists. 80 minutes of relaxing treatment almost made another shitty night and nonexistent nap disappear (Leevi’s got yet another cold). The rest was taken care by the sunny walk back home (and the “refreshing” Baltic sea wind).

Synnytykseen valmistautumista

Tällä ja viime viikolla olemme toden teolla valmistautuneet hyvää vauhtia lähestyvään synnytykseen. Siis niin paljon kuin siihen on mahdollista valmistautua, kokemuksesta kun tiedän, että asiat voivat hyvästä pohjatyöstä huolimatta mennä täysin päinvastoin. Joten tällä kertaa pyrin pitämään mielen avoinna. Synnytysvalmennuksen lisäksi kävimme sairaalakierroksella ja vauvanhoitoluennolla (joo, oli ehkä vähän ajanhukkaa se), joten sairaalan käytävät alkavat tulla tutuiksi.

Eilen rustailin synnytyssuunnitelman, tai -toivelistan, kuten sitä itse mieluumin kutsun. Synnytyksen kulkua kun on vaikea suunnitella, mutta toiveita kai saa aina esittää. Listan pointtina on kirkastaa synnyttäjälle, tukihenkilölle ja sairaalahenkilökunnalle synnyttäjän ajatukset tilanteessa, jossa ajatus ei ehkä kulje ihan normaalin lailla. Uskoisin, että kaikilla osapuolilla on mukavampaa (hah, mikä sana kuvaamaan ko. tapahtumaa), kun ollaan samalla sivulla. Pyrin tekemään listasta mahdollisimman simppelin ja selkeän, jotta sen lukeminen onnistuu kiireessäkin. Itselleni omat toiveeni kuulostavat melko itsestäänselviltä, mutta ehkä ne on hyvä kirjoittaa kuitenkin ylös. Jos ei muusta syystä, niin ainakin siksi, että pää alkaa pikkuhiljaa orientoitumaan tulevaan.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, olemme buukanneet sairaalan tarjoaman yksityiskätilön. Lähinnä siitä syystä, etten halua kommunikaatio-ongelmia, oma vironkielentaitoni kun ei ihan tällaiseen tilanteeseen riitä. Tapasimme eilen kätilömme ja kävimme toivelistan ja muutamat mieleen nousseet kysymykset läpi. Tapaamisen jälkeen olo oli varma, selkeä ja kevyt, eli mielentila synnytystä ajatellen on ainakin tällä hetkellä kohdillaan. Suurin toiveeni terveen vauvan ja äidin lisäksi on, että saisin kokea synnytyksen alkavan luonnollisesti ja toki myös päättyvän niin. Onneksi kätilöni on sitä mieltä, että ellei vauva yhtäkkiä päätä kasvaa mielettömän kokoiseksi, voimme hyvin odottaa ainakin viikon lasketun ajan jälkeen ennen mitään toimenpiteitä. Toivottavasti poitsu kuitenkin päättäisi tulla hieman aiemmin, olisin itse aika valmis jo.

Kirjoitin synnytystoivelistan myös viimeksi (ja olenpa siitä silloin vanhassa blogissa kirjoitellutkin, aika hauskaa lukea noita parin vuoden takaisia tunnelmia) – muutoksia ei muistaakseni montaa tullut, mutta tällä kertaa olen avoimempi lääkkeelliseen kivunlievitykseen. Ja skeptisempi käynnistyksen suhteen, vaikka en sitä viimeksikään varsinaisesti toivonut.

Kätilön tapaamisen ja toiveiden läpikäymisen lisäksi olen saanut aikaiseksi pakkailla sairaalakassia. Mitään kovin ihmeellistä en sinne tarvitse, parin yön vaatteet ja kosmetiikkatuotteet, mutta onhan se hyvä olla edes jokseenkin valmiina jos tulee kiireinen lähtö. Eikä niissä supistuskivuissa varmaan ajatus kulje, kun nytkin oli vaikeuksia pistää muutamaa ajatusta kasaan kassin sisällöstä. Tai voihan olla, että käy kuten viimeksi, jolloin itse jäin yllättäen sairaalaan ja Wolfin oli haettava mun kamppeet. Siksipä kirjoitin laukkuun englanninkielisen listan siitä, mitä sen olisi hyvä sisältää. Vaatteiden ja viihteen lisäksi täytyy vielä käydä kaupasta hakemassa evästä – Saksan sairaala-ajasta muistan sen kuinka naurettava oli “illallinen”, enkä halua olla nälissäni. Onneksi asumme 10 minuutin ajomatkan päässä sairaalasta , joten unohtuneet tavarat on helppo noutaa.

Olen muuten kahtena viimeisenä yönä nähnyt unta vesien menosta nukkuessani, onkohan se jokin merkki? 😀 Ainakin se on nykyään merkki siitä, että herätysten välissä olen onnistunut nukkumaan suht sikeästi – surkeimpina öinä en nimittäin uneksi.

This and last week we’ve seriously started to prepare ourselves for the birth of our second son. I mean, as much as it is possible to prepare, as we already know one thing very well – things with babies don’t usually go as you plan. In addition to the delivery training we’ve participated on a hospital tour and baby care lesson, so the hospital is getting quite familiar already.

Yesterday I wrote down my wish list for the birth – these kind of birth plans seem to be pretty common nowadays. I like to call it rather a wish list than a plan, as birth isn’t something to plan really. But you’re always allowed to throw in some wishes, aren’t you? Anyway the point is just to have the mother’s wishes loud and clear to everyone, even in the middle of the labor. It’s good to go through them with the support person before, so in case the mother is totally out of this world, someone knows what she might want. I was trying to make the list as simple and straightforward as possible, so it is easy for everyone to understand. To me right now, those wishes seem quite obvious, but who knows, maybe they aren’t obvious to everyone else.

I have mentioned before that we have booked a private midwife to join in the labor. Mainly because then I don’t need to stress about communication in an otherwise stressful situation. We met this midwife yesterday to go through my wish list, and everything is pretty clear now – I think we on the same page. My biggest wish apart from the obvious healthy baby, healthy mom, is that I would experience a naturally starting and ending labor. My midwife seemed to respect my wish, as she promised there’s no need to hurry with any procedures if me and my baby are well.

I wrote a birth wish list last time also, and this time it isn’t really that different. The biggest difference in my mind now and then is that I am more open to medical pain relief and pretty much totally against induction. Last time I really wanted to only use natural pain relief, which wasn’t perhaps the best idea, and I had no expectations about induction as I had never experienced it before.

Today I also packed my hospital bag, as much as I already could. In case Wolfi would need to deal with it like last time (I was told to stay in the hospital and Wolfi had to pick up my things) I wrote a note in English of what the bag should contain. Nothing really special there, just basic overnight things. We live so close that it is easy to pick up more clothes if necessary. In addition to clothes, cosmetics and entertainment I will still get some snacks from the shop – last time dinner at the hospital was ridiculously small. And who only eats three times a day anyway?

The last two nights I’ve dreamed about water breaking while I’m asleep, could this be a sign? At least it is a sign of better sleep quality, as on the shittiest nights I don’t dream.

Synnytysvalmennus virolaisittain

Muutama päivä sitten osallistuimme mieheni kanssa synnytyssairaalan (ITK) järjestämään synnytysvalmennukseen. Olin hyvin positiivisesti yllättynyt, että sairaala järjestää sellaista englanniksi, viron ja venäjän lisäksi. Englanniksi järjestyy myös sairaalakierros sekä vauvanhoitoinfo, joille osallistun tällä viikolla (joo kyllähän mun pitäis jo tietää tarpeeksi synnytyksestä ja vauvanhoidosta, mutta kertaus ei koskaan ole pahitteeksi). Kaiken kaikkiaan sairaalan “perhekoulun” järjestämä kurssitarjonta yllätti minut monipuolisuudellaan, joten ehkäpä uskaltaudun osallistumaan jollekin vironkieliselle kurssille vauvan kanssa.

Leevin odotusaikana, tällainen teorianörtti kun olen, kävimme kahdessa synnytysvalmennuksessa – yhdessä belgialaisen kätilön pitämässä Ugandassa ja toisessa englanninkielisessä Münchenissä. Teoriaosuudeltaan nämä kaikki kolme olivat hyvin samankaltaisia, mutta nyt saimme spesifiä sairaalakohtaista informaatiota (kivunlievityksestä, jälkihoidosta ym.), jonka takia halusinkin taas valmennukseen mennä. Suuri ero oli siinä, että virolaisessa valmennuksessa peppua ei nostettu penkistä, kun taas edellisissä hierontaa, hengitystekniikkaa ja jopa synnytysasentoja harjoiteltiin ihan käytännössä. Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että me täällä pohjoisessa olemme hieman kankeampaa porukkaa? Toisaalta eipä ne hengitykset ja hierontatekniikat paljoa mieleen putkahdellut siinä edelliskerran tohinassa… Sitä vartenhan on kätilö, joka voi asiasta muistutella. Ehkäpä kuitenkin vilkaisen jonkun hengitysvideon juutuubista ennen h-hetkeä.

Valmennuksessa oli tällä kertaa meidän lisäksemme neljä muuta paria, joista yksi oli myös toista kertaa asialla. Hekin olivat edelliskerralla olleet eri maassa, joten emme näköjään ole ainoita, jotka haluavat olla etukäteen selvillä mahdollisista eroavaisuuksista. Suurin ero virolaisen ja saksalaisen sairaalan käytännöissä on ilmeisesti kivunlievityksessä – Saksassa Neuburgin sairaalassa ilokaasua ei ollut saatavilla, koska “se tekee äidit sekaviksi”, kun täällä taas se on ihan normikäytäntö. Olen asiasta hyvin iloinen, koska viimeksi olisin oikeasti kaivannut jotakin hengittelyä vahvempaa, mutta jääräpäisesti kieltäydyin pyytämästä epiduraalia. Luulen, että ilokaasulle tulee siis käyttöä.

ITK (ja ymmärtääkseni myös kaupungin toinen synnytyssairaala) pyrkii luonnolliseen synnytykseen eikä keisarinleikkausta hevillä tehdä. Niinpä minunkaan edellinen leikkaus ei täällä ole syy toiseen, vaan kovasti kaikkien suunnitelmissa on alatiesynnytys – myös minun. Olin myös oikein iloinen kuullessani, että imetystä tuetaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, lisämaitoa annetaan vain hätätapauksessa ja silloinkin hörppyyttämällä, eikä pullosta. Kuulostaa hyvältä, mutta liian naiivi en ole. Samat pyrkimykset oli ainakin teoriassa myös Neuburgin sairaalassa, käytännön kokemuksemme olikin sitten hieman erilainen.

ITK tarjoaa maksullisena lisäpalveluna henkilökohtaista kätilöä synnytykseen, jollaisen olemmekin jo buukanneet. Tunnen oloni varmemmaksi, kun tiedän etukäteen kommunikaation kätilön kanssa toimivan. Toivon, että tämä jo luo positiivisemman synnytyskokemuksen: viimeksi Wolfi pystyi toki täydellisesti kommunikoimaan sairaalan henkilökunnan kanssa (toisin kuin tällä kertaa), mutta itse tunsin oloni avuttomaksi, ulkopuoliseksi ja täysin riippuvaiseksi miehestäni – asioita jotka eivät ole edukseen synnytyksessä…

Odotan innolla keskiviikkoista sairaalakierrosta; naistenklinikan huoneet on ilmeisesti vastikään remontoitu. Toivottavasti saisimme perhehuoneen, sitä kun ei täällä(kään) voi etukäteen varata.

Few days ago me and my husband participated in a delivery training organized by the hospital I’m planning to give birth in (ITK). I was very pleasantly surprised that they actually do this, and few other events, in English, as well as in Estonian and Russian. This week I’m gonna take part in hospital tour and baby care training (I know, I should already be quite familiar with that, but there’s no such thing as too much information is there). In general the amount of courses the hospital’s family school “perekool” organizes is pretty impressive. Maybe I’ll gather my courage and participate in some Estonian one with the baby too.

When I was expecting Leevi we participated in two delivery trainings – one in Uganda and one in Munich. From theory point of view all these three were pretty much the same, but now we got detailed information about the hospital’s practices, like pain relief and post-partum care. Biggest difference between the Estonian and the other trainings was that in the one here we did not lift our butts from the seats the whole time. In Uganda and Germany trainings were more sporty, so to say. Is it possible to draw a conclusion of Nordic people being a bit stiff? On the other hand, I did not really remember anything we rehearsed when the actual situation came, that’s what midwife is for right? So I’m not sure how necessary physical exercises really are. Perhaps I’ll still do some Youtube breathing exercises before the due date, if I get really bored.

We joined the training with four other couples, from which one was also second-timer. They too had been in another country last time, so we were apparently not only ones who felt more comfortable going through these things again. The main difference in the hospital here and in Neuburg seems to be medical pain relief – in Germany laughing gas is rare and was not available, and here it is quite normal. I’m happy about it, as I would have wanted to test it already last time after just breathing and water wasn’t enough anymore.

ITK (and as I’ve understood also the other hospital in Tallinn) seek for natural birth and want to keep c-section rates as low as possible. So my previous c-section is not automatically a reason for another one, as far as everyone sees at the moment there’s no reason I couldn’t give birth normally. Also non-medical pain relief is very much promoted. I was very glad to hear that ITK is a big supporter of breastfeeding, they should have excellent counseling possibilities and they try to avoid giving any mother milk supplements. And even if they have to, they won’t give it from a bottle (which can interfere with breastfeeding). Sounds all pretty perfect, but Neuburg hospital had pretty much the same goals, and still I ended up having a very medicated labor and Leevi drinking supplement from a bottle from the day one. So I’m not being too naive this time.

As extra service ITK offers a possibility to book your own midwife, which we’ve decided to do. I feel much more comfortable knowing that I should have no communication issues in the delivery room. I hope that already that makes the whole birthing experience better. Last time Wolfi was of course able to communicate with the staff easily, but I felt pretty helpless, left out and totally dependent of my husband – things that aren’t really beneficial in this situation.

I’m looking forward for the hospital tour: the women’s clinic has been recently renovated and rooms are supposed to look pretty nice. Fingers crossed we get a family room, as it is not possible to book it in advance.

Eesti Vabariik 100

Viro täytti eilen 100-vuotta. Juhlahumuun emme oikeastaan osallistuneet, vaikka tapahtumia olisi ollut aivan kotikynnyksellä. Nuhaisen taaperon, paukkupakkasten ja laiskojen vanhempien vuoksi päädyimme seuraamaan juhlallisuuksia TVstä ja katsomaan ilotulitukset olohuoneen ikkunasta.

Vuosi sitten kirjoittelin ensimmäisiä fiiliksiäni Virosta ja Tallinnassa asumisesta ja nyt vuotta myöhemmin tuota postausta lukiessani olen melko lailla samoilla linjoilla. Mutta ehkäpä kuherruskuukausi on ohi, kun näen myös muuta kuin sen trendi-Tallinnan. Innovatiivisuuden lisäksi näen vanhanaikaisuutta. Usein tuntuu kuin olisin Suomessa 10 tai 15 vuotta sitten. Sukupuoliroolit ovat tiukemmassa kuin Suomessa, ruokakaupan valikoimassa ollaan ns. jäljessä, jätteiden kierrätys ei tunnu olevan kovin tärkeää, iso auto, kodintekniikka ja hienot vauvanvarusteet sen sijaan ovat. Viro on mielessäni monellakin tapaa ristiriidassa – täällä erilaiset ryhmät näkyvät jotenkin kovin selkeästi. Jopa ulkopuoliselle, tai ehkä juuri siksi.

Täytyy myöntää, etten ole onnistunut tavoitteessani päästä enemmän sisälle yhteiskuntaan tälläkään kierroksella. Viihdyn kyllä täällä, lukuunottamatta pitkää ja kylmää talvea, mutta en voi oikeasti sanoa tuntevani virolaisia tai virolaista kulttuuria, pintaraapaisua enempään. Niin paljon elämä keskittyy vain omaan kotiin ja perheeseen. Ja sellainen elämä on tässä kaupungissa oikein mukavaa, turvallista ja helppoa.

Joka tapauksessa 100-vuotias Viro näyttää suuntaavansa katseen tulevaisuuteen ja uskon sen olevan valoisa. Eteenpäin mennään koko ajan, sellaiseen suuntaan, josta itse, näin ulkopuolelta katsottuna, pidän. Uskon, että 110-vuotias Viro ja sen pääkaupunki tulevat olemaan entistä mielenkiintoisempia ja parempia paikkoja asua.

Joten palju õnne armas Eesti!

Estonia turned 100 years yesterday. We didn’t participate in the celebration much – just watched parade from TV and fireworks from window.

I read my post from Estonia’s last independence day and most of the thoughts are still the same. But next to that excitement has come some darker observations too. In some things Estonia is still pretty old-school, often I feel like in Finland 10 or 15 years ago. Of course considering their history it is understandable.

It is good to live here in any case – I feel safe, which seems to be my number one priority nowadays. It’s easy to be here. I feel like this is a pretty alright place to raise children, even in some things it is a bit conservative to me. I still haven’t gotten much deeper in the local culture though, this seems to be an impossible task to me. Life circles so much around home and family, that we only see a surface of the environment where we live.

Estonia to me still is future-minded and innovative too, so I am excited to see how things progress. I think Estonia and Tallinn will be even more interesting in 10 years than they already are.

So happy 100, Estonia, keep up the good work.

Lempipaikkojani: Tokumaru

Yksi aivan ehdoton lempparini Tallinnassa on japanilainen ravintola Tokumaru. Tai siis heidän ruokansa, heidän ravintolassaan olen syönyt oikeastaan vain muutaman kerran. Tokumarulla on Solaris-keskuksessa kauppakeskusravintolaksi ihan viihtyisä paikka, mutta heillä on siellä ja Balti Jaama Turgilla myös pienet take away-ravintolat. Useimmiten ruoka tulee napattua mukaan salin jälkeen Balti Jaamalta tai tilattua Woltista.

Tokumarun sushi on varmaankin parasta mitä olen syönyt, tai aivan varmasti ainakin Tallinnan parasta. Aina tuoretta, löytyy sekä klassikoita että mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Kaikkein hienointa on, että Tokumarun vegaaninen sushi on niin herkullista, etten edes kaipaa kalaa. Sushin lisäksi Tokumarulla on listallaan laaja valikoima muita japanilaisen keittiön herkkuja, niin lämpimiä ruokia kuin kylmiä salaattejakin, niin lihan- kuin kasvisyöjille. Heidän arkilounaansa on todella rahansa arvoinen, eivätkä hinnat muutenkaan ole kohtuuttomia.

Eli jos satut Tallinnaan ja kaipaat jotakin muuta kuin modernia virolaista, suuntaa ihmeessä Tokumaruun. Ruoka on ollut aina todella freshiä myös kotiin tilattuna, joten jos talvimyrsky yllättää niin mikset kokeilisi tätäkin vaihtoehtoa. Suosittelen vegaanista 24 palan sushisettiä. 😉

Best sushi in Tallinn is in Tokumaru. Alright, that’s a bit unfair as I have only tested a few, but just because this one’s so good, why look further! It’s not the cheapest, that’s for sure, but cheap and sushi should not be in the same sentence anyway. It’s always fresh, and always interesting.

Tokumaru has been my favorite since the beginning and now during the vegan challenge became even more so. Their vegan sushi is so good, you will not even miss that salmon or tuna and they have other vegan options too, like teriyaki tofu rice bowl. They also offer really affordable lunch deals. I could honestly eat their food if not daily, for sure weekly. Apart from sushi and vegan food, Tokumaru has a wide menu of hearty Japanese style soups and noodle dishes and many other delicious things. So this is pretty perfect place to go if you have both meat lovers and vegans in your group.

Tokumaru has a proper restaurant in Solaris shopping center and also take away points in Solaris and Balti Jaama Turg (strategically located on my route out from the gym), but we usually order from Wolt. Even delivered food is always fresh and yummy, and that must tell you something. So in case you are here, and looking for something else than that modern Estonian, I can warmly recommend this.

Lastenvaunuhulluudesta

Odottaessani Leeviä minulla oli kuukausikaupalla aikaa tutkia lastenrattaiden ihmeellisyyksiä netissä, mutta paikan päälle en päässyt testaamaan, Ugandassa kun olimme. Kun vihdoin saavuimme Saksaan ja pääsin paikalliseen lastenratastaivaaseen, ei sieltä löytynytkään niitä kiesejä, jotka olin suomalaisten käyttökokemusten perusteella päättänyt hankkia. Olin yhtäkkiä ihan pihalla, mutta yksi kriteeri pysyi kirkkaana – rattaisiin ei tuhlattaisi omaisuutta. Myyjän esitellessä tonnin Saksassa valmistettuja rattaita, silmäni kiersivät edullisimmissa vaihtoehdoissa. Lopulta mukaan tarttuivat Mountain Buggyn Cosmopolitanien edellisvuoden malli, joka oli hyvässä alessa. Näiden rattaiden istuimesta sai sekä vauvakopan että istuimen 6kk-4 vuotta vanhalle lapselle, ja päätin että nämä ovat ne ainoat ja oikeat.

Samaan aikaan ihmettelin Facebookin Lastenvaunuhullut-ryhmän meininkiä. Näillä kymmenillä naisilla (en ole nähnyt ryhmässä yhtään miestä) tuntui olevan joku ruuvi löysällä, niin ahkerasti he vaihtoivat, puunasivat ja vertailivat erilaisia satoja euroja maksavia rattaita. Nehän ovat vain rattaat, ajattelin. Saksan leppeässä lokakuussa ja Suomen lumettomassa marraskuussa meidän Mountain Buggymme hoitivat homman hienosti eikä valittamista ollut. Ugandassa rattaat koristivat olohuonettamme, kun ei niillä päiväunia kummempaa käyttöä siellä ollut. Sitten aloimme pohtia, että ne ovat kyllä melko isot ja painavat matkusteluun. Bongasin netistä Recaron Easylifet, ne menisivät todella pieneen kasaan ja värivalikoimassa olisi Wolfin rakastama kelta-musta. Ei siis tarvinnut kahdesti käskeä, kun rattaat jo odottelivat meitä Neuburgissa. Ja olivathan ne ihanan kätevät, taittuivat kasaan sekunnissa ja olivat kevyet kantaa.

Elokuussa muutimme tänne Tallinnaan ja vihdoin isoillekin rattaille tuli käyttöä. Suht tyytyväisenä työntelin Leeviä niissä pitkin uuden kotikaupunkimme katuja, mutta aika ikävästi ne rämisivät vanhankaupungin mukulakivillä. Matkarattaatkin jumittuivat raatihuoneentorin jokaiseen kivenkoloon. Sitten tuli marraskuu ja ensilumi (ja se viime talven ainoa sellainen). Olin lähdössä kauppaan, kun rattaiden etupyörät juuttuivat ensimmäiseen kinokseen. Kiroten palasin rattaita perässä raahaten kotiin ja soitin Wolfille, että en pärjää näiden kanssa tätä Pohjolan talvea, tarvitsen jotkut (lastenrataspiireissä hyökkäysrattaiksi kutsutut) monsterirattaat. Niinpä suuntasimme illalla kauppaan, josta mukaan lähti kiinteillä ilmakumisilla pyörillä varustetut Emmaljungat. Yhtäkkiä meillä olikin kolmet rattaat – mitähän vattua?!

Vaikka lunta ei sitten viime talvena paljoa enempää saatukaan, työntelin Emmaljungia hetken tyytyväisenä, koska ne kiitivät paljon pehmeämmin vanhan kaupungin vaativassa maastossa. Samaan aikaan pistin ensimmäiset rattaamme myyntiin, koska tilaa tai tarvetta kolmille rattaille ei todellakaan ollut. Kesää kohden huomasin kuitenkin Emmaljungien muutaman miinuksen kasvavan plussia suuremmiksi – kiinteät etupyörät olivat ärsyttävän raskaat kaupassa, kori oli liian pieni ja kasauskoko aivan massiivinen. Tarvitsimme helpommin kuljetettavat rattaat, koska niitä taiteiltiin takakonttiin ja kannettiin päiväkodin rappusia ylösalas harva se päivä. No, olihan meillä ne matkarattaat. Mutta niiden pyörät olivat niin onnettomat, että kiroilin kuuluvasti mukulakivillä riuhtoessani ja mulkoilin ikävästi ihmetteleviä turisteja. Ei, ei, ei. Taasko uudet rattaat? Tämähän menee jo ihan hullun hommaksi.

Hetken taas googlailtuani tulin siihen lopputulokseen, että molemmat olemassa olevat rattaat myytäisiin ja niiden tilalle hankittaisiin jotakin mikä menee kompaktiin tilaan mutta jossa on kunnon pyörät. Tällä yhtälöllä löysin Bumbleride Indiet, jotka (pahaksi) onnekseni olivat Suomessa melko hyvässä tarjouksessa. Niin hyvässä, ettei käytettyjä kannattanut ostaa. Niinpä, vanhat kiesit myytyäni, kävin noutamassa Indiet. Näihin olen Leevin kanssa vielä puolen vuoden jälkeen melko tyytyväinen, mutta olen jo luopunut ajatuksesta, että jossakin olisi olemassa yhdet koko ratasiän kestävät täydelliset rattaat. Indieissä on mielettömän hyvät pyörät, iso kori ja mahtava kuomu, mutta kasauskoko on edelleen melko iso, enkä näitä sen vuoksi mielelläni reissuun ottaisi. Onneksi Leevin kanssa reissatessa ei enää tarvitse rattaita. Uutta vauvaa ajatellen nykyisiin rattaisiin saisi kopan, mutta kopasta istuimeen siirryttäessä lapsi voi istua vain menosuuntaan, enkä pidä siitä ajatuksesta täällä tuulisessa Tallinnassa. Joten, voinette jo arvata…. Meillä on taas uudet rattaat, jo aiemmin miettimäni Cybex Baliokset, jotka odottavat testiajoa eteisen nurkassa (en raaskisi antaa Leevin kurata niitä) ja jotka ovat ominaisuuksiltaan, ironista kyllä, melko samanlaiset kuin ihan ensimmäiset rattaamme. Ja voin jo ennustaa, että ne pienen pienet matkarattaat löytävät nurkkiimme viimeistään ensi syksynä.

Että niin, tässä sitä ollaan, ihan lastenvaunuhulluna.

IMG_9537
Photo by Jea’s Photo World

There’s a Finnish group in Facebook that gathers together all the people who are crazy about buggies, strollers and prams. When Leevi was born I used to wonder who are these people who put hundreds, if not thousands of euros, in kids’ buggies, and change them after every month. We, for sure, would only get one buggy and that’s it.

When we arrived to Germany two months before Leevi’s due date, we visited a baby equipment heaven that had hundreds of buggies. And we were supposed to choose one of them. The sales person recommended prams that cost thousand euros and were, naturally, made in Germany, but I wasn’t interested on investing so much in such a thing. So we found, in good offer, Mountain Buggy’s Cosmopolitan, that was supposed to last from birth until 4 years. When Leevi was born we were very happy with our choice – the buggy moved smoothly in autumny Germany, in the shops, and in Finland’s snowless November. After we moved back to Uganda, the buggy was mainly a decoration in the middle of the living room or a movable cot on the terrace. No special functions needed. When Leevi got a bit bigger and out of the baby pram, we started thinking whether something smaller would be better for travelling. After some googling I found Recaro Easylife, in Wolfi’s favorite color, and so we ordered that to wait us on our next trip to Germany. The buggy was so easy to fold and so light to carry. But when visiting Tallin for the first time with a child, I already noticed that the wheels were absolutely terrible for the old town cobblestones.

In August then, we moved to Tallinn and I was pretty happily strolling around the town with our Mountain Buggy – until the first (and the last) snow came in November and the buggy wouldn’t move 2 meters from our door. I cursed and dragged it back home, calling Wolfi that we need something that is meant for this shitty weather. So, in the evening we found ourselves with a brand-new Emmaljunga, with sturdy air-filled wheels that would go thru anything. So now we had three buggies, what the hell happened??

I decided to sell our fist one, we wouldn’t need that one anymore. But by summer I was fed up with the Emmaljunga too – it was too big and heavy to transport between home and kindergarten and the solid wheels and small basket were annoying in the shop. I needed something that would combine the good abilities of the travel buggy and this huge one. I decided to sell both of them and once more go googling for the one last buggy. I found Bumbleride Indie – with big, air-filled, turning wheels, big basket, very good canopy… That should move anywhere, on the cobblestones and in snow, but still be pretty neat package when folded. And moments later it was here, our new, our last buggy. I have been happy with the Bumbleride, it really goes thru anything, but is still sporty and easy to maneuver. It goes into somewhat manageable package, though it certainly is not a travel buggy. But…. for the new baby, the seat is only face-forward and I don’t like that idea, especially here in windy, cold Tallinn. So guess what, we have once more, a new buggy, now Cybex Balios. Which ironically is pretty much the same as the very first one we had. And my bet is that by next autumn we will have one of those tiny travel buggies in our storage once more.

So here I am, crazy buggy lady….

Mitä jäi käteen vironkielen kurssilta?

Alkusyksystä aloittamani viron kurssi tuli päätökseen juuri ennen joulua. Kurssilla edettiin siis nollasta A2-tasoon asti. Vaikka opinkin varmasti joitakin uusia asioita, tuntuu että aika vähän jäi kurssista diplomin lisäksi käteen.

Kuten mainitsin jo edellisessä kurssia koskevassa postauksessa, sain kyllä hieman lisää rohkeutta puhua viroa, mutta siihen se kurssin anti sitten tuntuikin jäävän. Ja no, okei, osaan nyt jollakin asteella taivuttaa sanoja oikein halutessani esimerkiksi kaksi kahvia. Sanastoakin kertyi varmasti jonkin verran, mutta useimmat olivat jo entuudestaan tuttuja. En oikein tiedä mitä kurssilta odotinkaan, kun kerran olen hieman pettynyt. Koin, että olisimme voineet samassa ajassa päästä paljon pidemmälle. Mutta ehkä tässä näkyy nyt se oma mokani, kun menin viro-suomi-kurssin sijasta englanninkieliselle.

Kurssin lopuksi tehdyn kokeen kirjallinen osuus oli helppo, suullinen osuus menikin sitten aivan penkin alle, enkä varmasti olisi virallista koetta läpäissyt. Tosin puolustuksekseni sanon, että suullinen osuus oli muutenkin hieman outo; opettaja näytti randomia mustavalkoista (!) kuvaa, josta olisi pitänyt kertoa viroksi mahdollisimman monella lauseella. Kuvassa oli kolme naista ostoskassien kanssa. Auttaakseen minua opettaja käski keksiä mitä naiset ovat tehneet tai mitä he ovat menossa tekemään, eli siis ihan mitä vaan. Kun en osannut oikein siihenkään vastata, käski hän kertoa mitä teen vapaa-ajallani. Että sellainen testi… Onneksi elävän elämän testeistä olen suoriutunut hieman paremmin; joulumarkkinoilla glöginmyyjä kehui kielitaitoani ja sairaalan respassa ja apteekissa pärjäsin viroksi.

Nyt jatkan opintojani liittymällä Facebookin virolaisiin äitiysryhmiin ja tutustumalla virolaiseen sairaalamaailmaan odottavan äidin perspektiivistä. Wish me luck!

Before Christmas I finished my Estonian course, and even it was a way to spend my time, I’m not sure how useful way. Surely, I learned something new, but considering the hours spent on the course I am a little disappointed – I feel like we could have gotten further in the studies in that time. Perhaps it was my own fault, not going to a Finnish Estonian course, where things would have probably moved faster. 

Anyhow, no studying is a complete waste of time, that’s still my opinion. Now I’ll continue my Estonian studies in the real world by joining some Estonian baby groups in Facebook, and getting an intensive course on hospital life in Estonia from an expecting mother’s point of view. Wish me luck!

 

 

Meidän expat-joulumme

En oikein ymmärrä sanaa joulustressi, tai ainakaan sitä miksi ihmiset stressaavat joulun järjestämisestä. Itse huomaan, että stressasin enemminkin niistä jouluista, jolloin joulua ei oikein ollutkaan. 

Miten ulkosuomalainen ja -saksalainen perhe siis pitää huolen siitä, että joulu tuntuu joululta? Koska olemme suht nuori perhe ja muuttaneet jo monta kertaa emmekä koskaan asuneet kummankaan kotimaassa, ovat jouluperinteetkin vielä hieman hakusessa. Eniten joulu kuitenkin tuntuu joululta perheen kanssa kylmässä ja pimeässä Euroopassa vietettynä. Kahdestaan Ugandan lämmössä oli hyvin vaikea päästä joulufiiliksiin. Myönnettäköön, että oma fiilikseni on myös tiiviisti sidoksissa suomalaisiin jouluruokiin – jos niitä ei ole tarjolla, ei oikeata joulua tule.

Tänä vuonna halusimme varmistaa joulutunnelman järjestämällä luonamme Tallinnassa “suuren” perhejoulun. Paikalle saapuivat minun ja mieheni vanhemmat, minun veljeni, mieheni sisko ja hänen poikaystävänsä. En stressannut joulusta etukäteen, olimme jakaneet ruokavastuuta niin, ettei minulle jäänyt paljoakaan tekemistä. Vanhempamme ulkoistimme hotelliin, jotta kaikilla olisi tarpeeksi tilaa. Uskon, että tämä päätös oli kaikkien kannalta erinomainen.

Pyhät menivät hyvin, siitäkin huolimatta että osaa meistä piinasi ikävä vatsatautivirus eikä erilaisten kulttuurien ja tapojen kohtaamisilta voinut välttyä. Ruokaa oli aivan valtavasti – kaikki suomalaiset ja saksalaiset herkut kannettiin pöytään kahtena peräkkäisenä päivänä ja kolmantena syötiin kaikki se mitä kaapeista vielä löytyi. Nyt uuden vuoden kolkutellessa ovea olemme saaneet lähes kaiken tuhottua tai pakastettua. (Tästä onkin erinomaiset lähtökohdat aloittaa tammikuun vegaanihaaste, josta kirjoittelen myöhemmin.)

Koskettavinta sen lisäksi, että perheemme jaksoivat matkustaa tänne luoksemme, oli Leevin käsinkosketeltava innostus sukulaisten läsnäolosta. Vaikka näemme melko harvoin, Leevi ei ollenkaan ujostele, vaan pistää parastaan mummien, ukkien, tätien ja enojen kanssa. Sitä on aina yhtä ihana katsella. Harmittaa jo, kun tietää kuinka pitkä aika on siihen kun seuraavaksi nähdään. 

Joulu lienee täyttänyt tarkoituksensa, olen nimittäin jo ihan valmis ensi viikolla toivottavasti koittavaan normaaliarkeen (ellei joku tauti taas iske). Peloistani huolimatta onnistuin sittenkin saamaan joulusta tarpeekseni tänä(kin) vuonna. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa 😅

This year we wanted to be sure that we’d had THE Christmas spirit in our home. So we invited both of our families here to celebrate with us. 

We haven’t managed to form much Christmas traditions by ourselves yet, as we’ve been all over the world these past five years. But I think this year was finally a beginning of something like that. Not that we could have our families here every year (shame) but we managed to bring Christmas to our home in other ways too. Perhaps it’s about a child big enough to realize some traditions or maybe it is just the magic of the cold, dark North.

We had wonderful holidays enjoying our families company – especially amazing was to watch how much Leevi loved it. Food was of course great, as this year we were able to bring all the authentic Finnish and German treats to the table. Now I’m so stuffed both with food and Christmas I don’t mind at all that it is only once a year. This is what you call success, right? 😃 

(Now, after all the feasting and meat eating (I couldn’t resist) is an excellent moment to start one month vegan challenge, which I’ll be updating you about very soon.)