Vuosi Ugandasta

On kulunut melko tarkalleen tasan vuosi siitä, kun puistelimme Kampalan punaiset tomut sandaaleistamme ja rantauduimme pysyvästi takaisin Euroopan kamaralle. Nyt vuoden Virossa asumisen jälkeen Ugandan aika tuntuu hyvin kaukaiselta – kuin unelta. Vuoden aikana olen yllättävän usein jopa haikeudella miettinyt arkeamme siellä. Vaikka en tosiasiassa haluaisikaan siihen palata. Pikkuhiljaa flashbackit ovat kuitenkin jääneet ja nyt joudun jo pinnistelemään muistaakseni tiettyjä asioita.

IMG_20160305_143005

Olen kirjoittanut vanhassa blogissani jonkun verran siitä, kuinka en oikein kotiutunut Ugandaan. Näin jälkeen päin ajattelen sen johtuneen suurimmaksi osaksi omasta asenteestani – en halunnut muuttaa sinne alunperinkään, joten harasin vastaan niin paljon kuin pystyin, sekä tietoiseti että tahtomattani. Lisäksi olen mukavuudenhaluinen kontrollifriikkiyteen taipuvainen introvertti, joka vihaa ennalta-arvaamattomia tilanteita, joten täysin erilaisessa kulttuurissa parhaaksi näkemäni lähestymistapa oli omaan kotiin linnottautuminen.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että minun olisi pitänyt käyttää tilaisuutta tutustua Ugandaan ja sen ihmisiin paremmin, en silti usko, että tekisin asioita kovin eri tavalla nytkään. Olen hyvin utelias, mutta samalla myös rajoittunut ja pelokas, ja tykkäisin mieluiten tutkia uusia asioita huomaamattomasti sivusta katsellen. Jostakin kumman syystä se ei kuitenkaan Kampalassa aivan toiminut… Olisin mielelläni lähtenyt torille ihmettelemään, jos olisin voinut näyttää samalta kuin kaikki muutkin.

IMG_20160302_123900

Minulla oli hyvin ristiriitaiset tunteet myös Ugandan kotiamme kohtaan; se oli minulle tärkeä paikka ja ensimmäinen yhdessä “rakentamamme” koti, mutta samalla pelkäsin siellä aika paljon. Pelkäsin torakoita, ryöstäjiä, hiiriä, ukkosmyrskyjä ja malaria-hyttysiä. En myöskään koskaan tottunut siihen, että nurkissani hääri siivooja samalla kun itse löhösin sohvalla. Nykyään nautin oman kotini siivoamisesta, kunpa siihen vain olisi enemmän aikaa! Jälkeenpäin harmittaa myös, että en ottanut kaikkea irti siitä, että takapihallamme oli uima-allas ja meillä oli oikein viehättävä pikku piha, ja että niitä olisi voinut käyttää lähestulkoon vuoden jokaisena päivänä.

Vaikka myönnän, että elin Kampalassa täydellisessä expat-kotirouvan kuplassa, uskon että opin siellä asuessamme silti asioita joita en olisi muuten oppinut. Opin, ettei Uganda ole pelottava maa, ja näin ollen uskon myös että muistakin maista on meillä täällä Euroopassa vääristynyt kuva. Opin, että ugandalaiset ovat aurinkoisia, kohteliaita ja hyvin tahdikkaita ihmisiä (noin niinkuin yleisesti ottaen). Ymmärsin, että siitä huolimatta, että maata johdetaan aivan päin peetä ja sieltä meille kantautuvat uutiset ovat lähes aina huonoja, elävät ihmiset aivan samanlaista, tavallista arkea. Ja mikä tärkeintä; pääni sisältä tahattomasti kumpuava pelko afrikkalaiselta näyttäviä ihmisiä kohtaan katosi. Sen tilalle on tullut aitoa uteliaisuutta ja empatiaa, kykyä katsoa ihonvärin läpi. Uskon nykyään täysin siihen, että ihminen pelkää sitä mitä ei tunne, ja sen vuoksi haluaisinkin asua kaikissa maailman kolkissa – jotta tämä kulttuurimme meihin istuttama pelko erilaisuutta kohtaan hälvenisi. Joten en missään nimessä poistaisi tätä kokemusta elämästäni – uskonhan muutenkin että kaikki kokemani on ollut tärkeää matkalla tähän pisteeseen.

Haluan ehdottomasti käydä Ugandassa uudelleen, ehkä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Toivon kaikkea hyvää maan kehitykselle, uskon että hitaasti mutta varmasti ugandalaiset ovat matkalla kohti parempaa tulevaisuutta.

IMG_20160312_161426

A one full year has passed since we moved away from Uganda. Those one and half years we spent there weren’t the happiest of my life, I had very much difficulties adapting, but I would definitely not take back the experience. Even I was holding on very tightly from my expat bubble, I feel like I learned a lot about myself, and I was able to erase some of my prejudices – some that I didn’t even know existed.

I most certainly want to visit Uganda again, maybe in five or ten years. I wish all the best to them, and I really am optimistic that slowly but steadily the Ugandans are going towards a better future.

PS. Photo credits (again) to my lovely husband whose photo album I went digging

Advertisements

Neljä vuodenaikaa-ihminen

Usein kuulee ihmisten sanovan olevansa vaikkapa syksy- tai kesäihmisiä, ilmeisesti siis sellaisia, jotka rakastavat yhtä vuodenaikaa yli muiden. Itse luulin olevani kesäihminen, kunnes muutin Ugandaan, ikuisen kesän maahan. Ensimmäisen keskitalven naureskelin suomalaisten postauksille lumesta, rännästä, ja kylmästä. Mutta sitten aika alkoi kulua kovin hiiiiitaaasti. Kun joka päivä on sama lämpötila, joka päivä pukee päällensä samat Africa-pantsit (ne sellaiset hippihousut, joita yleensä näkee vain länsimaalaisen turistin päällä) ja sujauttaa jalkaansa samat varvassandaalit, tuntuu kuin olisi jumissa Päiväni murmelina-elokuvassa (jota en muuten ole koskaan nähnyt). Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että jos ne paljaat varpaat saa upottaa valkoiseen rantahiekkaan ja lämpimään meriveteen, parempaa ei voi olla. Edes kevään tulo talven jälkeen tai alkukesän mieletön vihreys eivät voi voittaa paratiisibiitsiä. Mutta Uganda on sisämaa eikä Victorianjärveen parane mennä upottelemaan yhtään mitään elävää. Joten jo ensimmäisenä keväänämme Kampalassa kaipasin vaihtuvia vuodenaikoja, vaihtuvia säätiedotuksia, vaihtuvia vaatteita. Minusta tuli neljä vuodenaikaa-ihminen.

Nautinkin tästä talvesta täällä pohjoisessa huomattavasti enemmän kuin talvista ennen etelässä asumista, mutta kyllä voin sanoa että tää talvi sais mennä jo ja antaa keväälle tilaa. Wolfille olen kovasti vakuutellut, että kyllä kyllä, toukokuussakin saattaa ihan hyvin tulla räntää, mutten tainnut itse uskoa siihen kuitenkaan. Sen verran epätodellinen olo on ollut tämän päivän myräkkää katsellessa…. Että jos seuraavaksi muutettaisiinkin jonnekin hieman etelämpään, jonnekin missä talvi ei kestä puolta vuotta?

You know when people say they are summer type, or autumn type? I used to think I was up for eternal summer, but after only two years in Uganda, I noticed I’m not. I’m actually a four seasons type, I like the change more than anything (as you know). The change of the weather map, change of clothes, change of light. But I would prefer that winter wouldn’t last half of the year, like it seems to last here (I did warn Wolfi about this, but didn’t quite believe it myself). Maybe next destination could be somewhere between eternal summer and (almost) eternal winter?

Kuulumisia sairastuvalta.

Heippa hei vaan täältä sängyn pohjalta; mulla todettiin eilen keuhkokuume. Viikon verran on ollut (öisin) erittäin häiritsevää yskää, vähän lämpöä ja kurkkukipua. Eilen sitten alkoi kunto huonontumaan, joten päätin mennä lääkäriin (viimeksi kun näin kävi todettiin influenssa A). Ihan puskista hän antoi mulle diagnoosin, justhan mä olin ollut pari tuntia pihalla Leevin kanssa ja kävellyt reippaasti 1,5km lääkäriin. Illalla olikin sitten aivan totaalisen karsea olo, meinasin pyörtyä kun vain nousinkin sohvalta. Yöllä oli pakko soittaa ambulanssityypit tsekkamaan kun ei muutakaan keksitty – onneksi kaikki oli OK ja tänään on jo parempi olo. 

Taas on saanut perehtyä näihin ulkomaisiin terveyspalveluihin vähän liiankin kanssa. Hieman huolestuttaa miksi mulla on saman talven aikana iskenyt sekä influenssa että keuhkokuume, kun aiemmin oon sairastanut ehkä yhden kaksi flunssaa vuodessa. Lääkäri ei kuitenkaan vaikuttanut kovin huolestuneelta. Lisäksi Leeville on ollut nyt korvatulehdus ja muutama muu tauti, rokotuksia, tuberkuloositestiä, Wolfilla oli syksyllä ongelmia jalan kanssa.

Meillä on nyt jo kokemusta sekä julkisesta että yksityisestä sairaanhoidosta täällä – onneksi vakuutus pelaa ja usein voi käydä yksityisellä, koska julkisen puolen hoidossa tulee aina kielimuuri vastaan. Jotenkuten on selvitty suomen, viron, englannin ja jopa saksan ja puolan (venäjän) sekoituksella, mutta julkisella puolella olemme nyt useamman kerran törmänneet siihen että henkilökunta puhuu venäjää, eivät oikein tunnu viroakaan suostuvan puhumaan että ymmärtäisi jotain. Vanhemmat naiset varsinkin. Mikähän siinäkin on? 

Yksityisellä puolella olen asioinut sekä englanniksi että nyt viimeksi suomeksi (vaikkakin se oli aikamoista sekakieltä). Arvostan kyllä että monet yrittävät kommunikoida jotenkin, suomeksi tai englanniksi, mutta näissä tapauksissa aina haluaisi olla varma ettei tule väärinkäsityksiä. Myöskään lääkkeiden tuoteselosteiden kääntäminen ei ole lempipuuhaani. Onneksi googlettamalla löytyy usein suomenkielinen seloste (kiitos internet!). Expat-elämän varjopuolia ehdottomasti. Mutta oma vikahan se on jos ei osaa maan kieltä… En kyllä ymmärrä miksi pitää olla epäkohtelias avuttomalle ulkomaalaiselle – onko kyseessä ihmisen oma epävarmuus kun ei osaa muuta kuin omaa kieltänsä? Vai rangaistus siitä että kehtaat tulla kipeäksi ulkomailla, vaikka he eivät maksaisi hoidostasi penniäkään. Valitettavasti pelkään ettei Suomessa ollaan yhtään ystävällisempiä.

Melkein tuli ikävä Kampalan Surgeryä; siellä kaikki puhuivat ainakin englantia. Ja se oli 24h auki, täällä on jotenkin isompi kynnys lähteä ihan oikeaan sairaalaan keskellä yötä tai viikonloppuna. Hävettää vähän, että soitettiin se ambulanssi, mutta ei saatu terveysinfosta muuta kuin luuri korvaan niin jotain oli keksittävä.

Nyt toivotaan että keuhkot ovat ensi viikolla kuvauksessa puhtaat ja tämän talven sairastelun ovat vain huonoa tuuria ja menneen talven lumia. En ole koskaan Suomessa joutunut käymään niin paljon lääkärissä kuin viimeisen kolme vuoden aikana. Onkohan ihmisen kroppa jotenkin suunniteltu niin että menee aikaa sopeutua vieraaseen ympäristöön?

Onko muilla expateilla ollut samanlaisia ongelmia?

Hello hello from the sick bed. I got a pneumonia diagnosis yesterday which caught me by surprise. I’ve had terrible cough for a week and a mild cold but no pain really or anything that would’ve indicated it’s something serious. Yesterday I started feeling weird, feverish and so, and last time I got fever after a week’s cold it was influenza. So I decided to go to doctor. Good that I went. At night we had to call an ambulance to check on me, I felt so much worse, couldn’t get up, some blood coming with the cough, feeling very sick. Luckily it wasn’t so serious I would have needed to go to hospital. And today I feel slightly better.

We have already quite an experience of the health care here, and same was in Uganda. I’ve never been this much ill before I moved abroad. Maybe human body is not meant to change environment so often. Or I’m getting old. But my living habits are much healthier that 5 or 10 years ago, it’s actually the first winter I’ve ever eaten vitamin D and consumed so many berries with loads of vitamins, not to mention of all the other super food stuff, exercising regularly, no alcohol or smoking… The doctor even laughed, she thought it was hilarious apparently that I get sick when I try to live healthy. Ha ha very funny indeed.

We’ve got experience of the public hospitals as well as private doctors and I must say it isn’t fun to be sick abroad if you don’t speak the language (your own fault one might say). In these situations you would really want to understand and be understood, more than just very basics. Private doctors seem to speak English or Finnish, at least on some level, but in hospitals they mostly speak Russian (can someone explain me why?) and sometimes even seems like they wouldn’t want to speak Estonian to me to understand a little. I realise that in a foreign country one cannot expect people to know more than their own language but is it necessary to be rude to a helpless foreigner? Is it something about their own insecurity that they don’t speak any other language? Or is it so terrible that you happen to get ill on their ground, even they aren’t paying for the treatment? I can imagine that situation is not much better in Finland unfortunately, or in Germany. I almost miss Surgery in Kampala, at least there everyone spoke English (and service was usually friendlier)! 😅 But efficiency is a completely different story then…

Anyhow, let’s hope that next week my lungs look fine and all this winter’s illnesses are just bad luck. Everywhere seems to be something, if it isn’t malaria or food poisoning, it’s influenza, stomach flu and ear infection.

Arkistojen kätköistä

Käväisin juuri vanhalla blogisivullani ja löysin sieltä hyvinkin tarkalleen vuoden takaisen, täysin valmiin, julkaisemattoman tekstin. En keksi syytä miksen ole sitä julkaissut, joten se nähköön päivänvalon nyt täällä uuden blogin puolella:

16.3.2016

Olen täällä Ugandassa asuessa joutunut kohtaamaan oman lapsellisuuteni ja itsekkyyteni. Tämä tosiasia pulpahti mieleeni taas eilen kun kirosin jatkuvia sähkökatkoksia, ja pelkäsin että pakastimen jatkuva on/off-toiminta pilaisi Leeville vaivalla vääntämäni soseet ja sörsselit. Huolenaiheena kai ihan validi, mutta meillä on erittäin hyvin toimiva generaattori *koputan puuta*, jonka ansiosta sähkökatkos kestää noin 30 sekuntia. Tässä ajassa tuskin mikään jääkaapissa pilaantuu vaikka katkoksia olisikin useampi päivässä. Jotenkin ilmeisesti pidän jatkuvaa sähköntuloa minun omana henkilökohtaisena oikeutenani, jota tämän maan sähköntoimittaja rikkoo. Samantyyppisiä ajatuksia herää esimerkiksi silloin kun löydän vaatteeni homehtuneena vaatekaapin perältä. Mikä oikeus tällä ilmastolla on pilata minun vaatteeni? Kaikista karseinta ja vastenmielisintä asiasta tekee se, että asumme erittäin köyhien ihmisten ympäröimänä, joilla ei ole sähköä ollenkaan ja ehkä muutama homeinen vaateparsi, minun itkiessäni vuoden käyttämättömänä roikkuneen paidan perään.

Olen miettinyt paljon sitä miksi en sopeudu tänne, ja olen tullut siihen tulokseen etten vain yksinkertaisesti halua. Mahtaako olla edelleen kulttuurishokkia vai ihan vain idioottimaisuuttani, mutta ajattelen kuin uhmaikäinen – en halua, en halua, EN HALUA. Edelleenkään en myönnä, että minulla olisi jotakin juuri Ugandaa vastaan. (Tiedän, että tämä kuulostaa ristiriitaiselta.) Sopeutumisen ensimmäinen askel on mielestäni motivaatio sopeutua, ja minulta tämä motivaatio on puuttunut alusta lähtien. Minulla ei ole tunnesidettä tähän maahan – täällä ei ole perhettä enkä käy täällä töissä. En halunnut muuttaa tänne. Voin kuvitella, että esimerkiksi Suomeen tulevilla maahanmuuttajilla on sopeutumisvaikeuksia samoista syistä.

Toisaalta tunsin pitkään olevani ulkopuolinen myös Puolassa – oikeastaan melkein koko siellä asumisen ajan. Wolfi oli asunut siellä jo kauemmin ja hänellä oli siellä ystäviä, enkä oikein ikinä tuntenut kotiamme minun kodikseni. Mutta kuitenkin näin jälkeenpäin ajatellen muistelen Wroclawia haikeudella ja tunnen, että minulla oli ihan oikea elämä siellä. Ainakin sen ajan kun olin töissä. Ehkä assosioin “elämän” työssä käymiseen, edelleenkin. Vaikka enhän minä tällä hetkellä kävisi töissä missään muuallakaan, olenhan äitiyslomalainen (on kyllä rankin loma, jolla olen ikinä ollut). Haluaisin niin kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni kun muutamme Tallinnaan, jotta en taas siellä asuessa päätyisi tähän samaan jamaan. Puolasta muuttaessa vannoin, että täällä olen sosiaalinen ja hankin ystäviä, mutta enpä taaskaan saanut aikaiseksi. Missä sitten tuntisin oloni kotoisaksi? Suomessa? Mahdollisesti. Mutta en oikein sovi mihinkään lokeroon siellä enää, ainakaan jos asuisimme siellä Wolfin työn takia. Vai Saksassa? Ehkä. Siellä en olisi diplomaatin vaimo vaan ihan “normaali”. 😀 Toivottavasti pääsen Tallinnassa eroon tästä ikuisesta väliaikaisuuden tunteesta.

Voin jo nyt todeta, että kyllä, olen sopeutunut tänne paremmin ja uskoisin, että suurena syynä on nimenomaan tuo motivaatio. Halusin muuttaa tänne, haluan sopeutua tänne, haluan luoda itselleni elämän tänne. Vaikkakin omaa ajatusmaailmaani leimaa jatkuva “minnekäs sitten mentäisiin”-levottomuus. Mutta hassua myös, että olen kokenut useammankin haikean hetken miettiessäni asumistamme Ugandassa, aivan niin kuin olen haikaillut Wroclawin aikojen perään. 😀

I just went to my old blog and found this text, perfectly finished but for unknown reason unpublished. And I decided to publish it here in the new blog. It’s written quite exactly a year ago and it is about me not being able to integrate to Uganda. I’m not gonna translate it all, you may use Google Translator on that. Sorry!