Laivalle lapsen kanssa

Syyslomien kunniaksi ajattelin kertoa hieman vinkkejä laivamatkustamisesta pienen lapsen kanssa, erityisesti siis Helsinki-Tallinna välillä.

Laivalla matkustaminen on ehdoton suosikkini kun mietitään eri matkustusvaihtoehtoja taaperon kanssa. Syy on päivänselvä – laivalla on tilaa juosta, leikkiä, syödä ja kiukuta, aivan eri tavalla kuin autossa, lentokoneessa, bussissa tai junassa. Tallinnassa asumisen myötä meistä onkin tullut varsinaisia laivareissukonkareita, koska käymme Suomessa melkein kuukausittain ja olemme risteilleet Tukholmaankin. Useimmiten käytämme Tallinkin palveluita – alunperin siksi, että mies saa heiltä työsuhdealen, mutta nyt kokemuksen myötä on tämän yhtiön suosimiselle muitakin syitä.

Tallink on yleisesti ottaen kalliimpi kuin Viking Line, joka on toinen varteenotettava vaihtoehto tästä suunnasta (Eckerö Line kulkee Tallinnasta Helsinkiin harvoin ja kummallisiin aikoihin, Linda Line on kallis). Lippujen hinta heijastuu varsinkin Tallinkin uuden Megastarin kohdalla suoraan paatin ulkoiseen olemukseen ja viihtyvyyteen. Viikkarin alukset kun ovat jääneet jonnekin 90-luvulle, Megastar sen sijaan on kuin trendikkään kauppakeskuksen ravintolamaailma. Tallinkilla on ympäri vuoden monta lähtöä päivässä, eikä sen aluksia pikku syysmyrskyt hetkauta. Viikkari sai kesällä lisää vuoroja, mutta näin epävakaisten kelien saavuttua se saattaa olla epävarma vaihtoehto, koska laivat eivät liiku jos tuulee liian kovaa.

Taaperon kanssa matkustaessa erityisen tärkeäksi tekijäksi nousee tietysti viihdyke eli leikkipaikka. Valitettavasti Megastarin leikkihuoneen on joku (hyvin todennäköisesti lapseton) suunnittelija sössinyt niin pahasti, että laiva saa toooodella pitkän miinuksen tästä. Olen lähettänyt asiasta palautetta useampaan otteeseen, mutta valitettavasti ongelmista suurin, eli huoneen vaarallisuus on edelleen ratkaisematta. Leikkihuoneessa on nimittäin näköyhteyden peittävä pömpeli, joka tekee tilasta myös hyvin ahtaan ja altistaa törmäyksille. Lisäksi isommat lapset ovat keksineet kiivetä pömpelin päälle katonrajaan ja hyppimään sieltä alas. Verenpaineeni nousee jo pelkästään tämän typerän tilan ajattelemisesta… Taaperon kanssa siis ainakin toistaiseksi parempi vaihtoehto on Tallinkin Star, vaikka leikkihuonetta lukuunottamatta en sen ysäriluukista niin välitäkään. Ja yhdessä asiassa Megastarin leikkihuone saa pointsit itselleen: vaipanvaihtohuone on samassa tilassa, toisin kuin Starilla, jossa se on eri kerroksessa ja jossa avain täytyy käydä noutamassa kahvilasta – todella epäkäytännöllistä.

Viikkarin uusi FSTR oli varsinainen pettymys – uusi laiva ei olekaan uusi, edes sisältä, vaan kämänen ja haiseva sillipurkki, eikä siellä ole minkäännäköistä viihdykettä lapsille. XPRS:lle on sentään saatu aikaiseksi pieni leikkinurkka. En siis voi suositella Viikkaria vilkkaan taaperon kanssa, koska vaikuttaa siltä, etteivät he erityisesti erityisesti halua lapsiasiakkaita. Hinnat ovat toki usein kohdallaan ja matka-aika jopa Tallinkia lyhyempi, eli jos matkustata pienemmän tai isomman lapsen tai muuten vaan rauhallisemman tapauksen kanssa, on Viikkarikin ihan varteenotettava vaihtoehto. Viikkarin terminaalit ovat molemmissa päissä hieman lähempänä keskustaa, joka on myös plussaa kiireiselle. Mutta shoppailua on turha näillä laivoilla odottaa, taxfree on joko pieni tai olematon.

Ehdottomasti paras lasten leikkialue Tallinna-Helsinki välillä on kuitenkin Silja Europalla, jossa tilaa ja leluja on kolminkertaisesti. Löytyypä tilasta jopa pallomeri ja kiipeilyseinäkin. Eli jos sinulla ei ole kiire, suosittelen tätä vaihtoehtoa. Se on usein edullisempikin kuin muut Tallinkin laivat.

Parasta ajanvietettä leikkihuoneen lisäksi on laivan buffa – ainakin meidän syöppöperheen kohdalla. Viimeksi Leevin kanssa yksin matkustaessa sain helposti melkein puolet matkustusajasta kulutettua aamiaisbuffassa, jonka hinta ainakin Tallinkilla on erittäin kohtuullinen, varsinkin kun lapsi syö ilmaiseksi. Buffa tai ei, kannattaa ruokailu ajoittaa laivalle joka tapauksessa, sen avulla saa hyvän breikin päättömään juoksenteluun. Megastarin Fast Lanelta saa reilun kokoisen salaatin tai liha-/kasvispulla-annoksen suht järkevään hintaan, mutta edullisin vaihtoehto lienee Burger King.

Muutamaan otteeseen olemme ottaneet myös hytin, joka on erityisen hyvä idea yksin lapsen kanssa matkustaessa tai silloin kun yöunet ovat jäänet vähiin. Hytissä lapsi voi vapaasti leikkiä omilla leluillaan ja pomppia ja kiipeillä (valvotusti tietysti ;)) sängyillä, mutta vanhempien ei tarvitse juosta koko ajan perässä. Ruotsinlaivalla yöpyessä meille paras vaihtoehto oli hytti parisängyllä – mahduimme siihen (jotenkuten) kaikki nukkumaan. Toinen vaihtoehto on hytti yhden hengen sängyillä ja vauvojen matkasängyllä, mutta Leevi ei halunnut nukkua siinä, jolloin yöstä tuli hyvin vähäuninen. Varsinkin hyvinnukkuvien ja erilaisiin nukkumisjärjestelyihin mukautuvien lasten kanssa laivalla matkustaminen on mukavaa, eikä siinä oikeastaan menetä aikaa kohteessakaan, yöt kun menisivät nukkuessa kuitenkin. Helpoin tapa nukuttaa taapero laivalla oli kantaa häntä kantorepussa laivan käytäviä pitkin nukahtamiseen asti. Hytissä homma olisi mennyt pelleilyksi. Laivalla myös päiväunet onnistuvat helpommin kuin lentokoneessa – lasta voi joko hytkyttää rattaissa tai kantaa repussa. Leevi kun ei tahdo enää nykyään lennolla nukahtaa ollenkaan.

Yllä mainittujen syiden lisäksi pidän laivamatkustamisesta (verrattuna lentämiseen) myös siksi, että satama on helpon kävelymatkan päästä keskustasta (paitsi Tukholmassa….) ja ettei sinne tarvitse mennä tuntikausia etukäteen. Tallinkin terminaalissa voi itse asiassa olla vain 30 minuuttia ennen laivan lähtöä, jos lähtöselvityksen tekee puhelimella. Tavaroiden pakkaaminen on huomattavasti rennompaa kun ei tarvitse ottaa huomioon lentomatkustamisen rajoituksia. Kaikista helpointa on matkustaminen auton kanssa – heitä kamat autoon ja aja auto laivaan. Muista vain ottaa evästä, kantoreppu ja vaihtovaipat mukaan laivalle!

As we’ve become such experienced ferry travelers by now, I thought about telling you my tips for traveling on a (Tallinn-Helsinki) ferry with a toddler.

From the service providers our favourite is Tallink – not only because my husband gets a discount, but because they are more kid-friendly than their main rival Viking Line. Tallink’s prices are usually higher than Viking Line’s but you can really see a difference in quality of the ship, especially with Tallink’s new Megastar. It is upgraded to the 21st century instead of the others that are still left in their 90’s glory.

Megastar would be actually perfect without it’s major flaw – the kid’s play area is apparently planned by a person who has no clue what it is like to be toddler’s parent. In it’s current form it is dangerous and stressful, my blood pressure is rising only when I’m thinking about it. But it’s still better than the non-existent play area of Viking Line. Tallink Star’s play area is better for small children but the nappy changing room is annoyingly located in another floor. And otherwise the ship is much less stylish than Megastar. The best playground is in Silja Symphony (also belongs to Tallink), so in case you are not in a hurry and the schedule works for you, I recommend to test that.

The best entertainment apart from playing is of course eating. Tallink’s breakfast buffet is very affordable, especially when kids eat for free. Last time I traveled alone with Leevi, we spent half of the travel time there. Whether it’s buffet, burgers, meatballs or your own snacks, I highly recommend spending some time on dining on the ferry, that way time goes by much quicker (sometimes 2 hours with a toddler can feel like forever). Few times, if I’ve traveled alone with Leevi or after especially crappy night, we’ve invested into a cabin. It’s actually not a bad idea at all – kid can play rather freely while parents (try to) rest. 

I enjoy traveling by ferry because it’s not necessary to be in the harbour as early as at the airport (30 minutes before is fine, especially if you’ve already checked in), the harbours are located much closer to the centre and you don’t need to care about luggage restrictions. Particularly stress free it is to go by car – just load the trunk full of whatever you might need on your holiday and pack a little rucksack of snacks, diapers and other necessities for the journey. And on the way back you don’t need to stress where to pack all the souvenirs!


Advertisements

Mitä tehdä Tallinnassa? Tässä yksi vinkki!

Osallistuimme maanantaina ystäväni kanssa pienen japanilaisen ravintola Hakun omistajien järjestämälle kokkauskurssille, tai ruoanlaittoiltamaan, kuten asia viroksi oli ilmaistu. En ole koskaan käynyt missään vastaavanlaisessa, joten odotin iltaa jännityneenä. Emme tienneet etukäteen kuinka monta ihmistä iltaan osallistuisi tai minkälaisessa ympäristössä se järjestettäisiin. Menu sentään selvisi järjestäjien lähettämästä sähköpostista, ja olikin takuuvarmaa japanilaista miso-keittoineen ja teriyaki-kanoineen.

Kadriorgilaisen kerrostalon ulkopuolella meitä odotti ystävällinen virolainen nainen, joka ohjasi meidät pieneen asuntoon. Asunnossa odotti ihanan kotoisan tunnelman lisäksi illan päätähti, japanilainen chef Shuichi Shiraishi, joka on aiemmin matkustanut ympäri maailmaa Japanin suurlähetystön kokkina. Tähden elkeitä ei tällä kokilla kuitenkaan ollut, vaan hän oli oikein mukava ja lämminhenkinen. Hetken päästä paljastui, että aiemmin tapaamamme nainen on hänen vaimonsa ja bisnespartnerinsa. Paljastui myös se, että illan kuudesta osallistujasta saavuimme paikalle vain me, joten saimme oikeastaan yksityistunnin! Chef aloitti käymällä läpi joitakin japanilaisia perusraaka-aineita, kuten kuivattuja bonito-kaloja, kombu-merilevää, miriniä, misoa ja juuri sitä oikeanlaista soijakastiketta (eli Kikkomania). Maisteltuamme näitä sekä tarjolla ollutta vihreää teetä ja erinomaista luumuviiniä ryhdyimme hommiin. Valmistimme Shuichin johdolla miso-keittoa lohella, teriyaki-kanaa, takigomi gohan-riisiä ja vihreällä teellä ryyditettyjä tuulihattuja. Taidokkaan kokin työtä oli hienoa katsoa, ja samalla jutustelimme läpi jokaisen elämäntarinan pääpointit. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kuin ystävien kesken kokatessa, ja mikä tärkeintä, ruoka oli erinomaista!

Photo credits to my friend Rita 😉

Tämä iltama kustantaa 38 euroa, joka on oikein kohtuullinen hinta kolmen ruokalajin illallisesta, viinistä, teestä ja erinomaisesta, mielenkiintoisesta seurasta. Päätimmekin jo mennä heti uuden menun tullessa uudestaan. Chef jopa lupasi opettaa meille toivomiamme ruokalajeja, ystäväni kun oli hieman enemmän perillä japanilaisen ruokakulttuurin saloista. Ja ehdottomasti on päästävä myös syömään pariskunnan ravintola Hakuun mitä pikimmiten.

Eli jos kiinnostaa tietää mitä on japanilainen ruoka sushin lisäksi, suosittelen varaamaan paikan Shuichin ja Marjun kokkausillasta. Opetus on englanniksi ja viroksi, aikatauluja ja muita lisätietoja löytyy heidän Facebook-sivuiltaan.

If you are in Tallinn and like Japanese food (who doesn’t?), I have a tip for you! On Monday me and my friend participated in a Japanese cooking evening organized by the owners of a restaurant called Haku.  I did not really know what to expect in advance as I have never been on such cooking lesson before, and don’t really know too much about Japanese food either (except that I like it).

We were welcomed to a small apartment in Kadriorg by Marju and Shuichi, a heartwarming owner couple of the restaurant and our hosts for the night. Originally there was supposed to be six participants in our Japanese evening, but all the others cancelled and missed all the fun. That did not bother us though, we got a private lesson and had a chance to have very interesting conversation with our hosts.


During the lesson we first learned about some of the basic ingredients of Japanese cuisine, like Kombu seaweed, Bonito fish, mirin, miso, soy sauce and so on, while we were sipping green tea and excellent tasting plum wine. After the introduction we started to prepare our dinner, three course meal of miso soup with salmon, teriyaki chicken with takigomi gohan rice and green tea puffs. It was a pleasure to watch a talented chef like Shuichi work – he has previously worked around the world as the chef of the Japanese embassy, and fun to try something new myself. And most importantly of course, the food was super yummy!
I definitely recommend this event, with it’s 38 euros it is very reasonably priced for 3-course dinner, drinks and lovely company. And of course you get the recipes to keep, so you can repeat everything at home and amaze your guests. The dishes were not too complicated even for a beginner, and course was held in English and Estonian. We are definitely going back to learn new dishes and also visiting their restaurant as soon as possible!

You can find more info of Haku’s events from their Facebook page.

 

Eräs viikonloppu

Tällä kertaa vuorossa eräs viikonloppu kuvien kera. Tämä viikonloppu sopikin postaukseen kuin nappi silmään – luontoäiti helli meitä harvinaisen mahtavalla kelillä, joten intouduimme ulkoilemaan normaalia enemmän.

Matkustamme usein, joten vietämme kotiviikonloppuja suht harvoin, silloin emme yleensä suunnittele sen suurempia. Urheilemme, syömme hyvin, siivoamme, tapaamme kavereita, käymme ostoksilla ja tietysti nautimme perheen yhteisestä ajasta. 

Tämän viikonlopun ohjelma oli myös spontaanisti järjestettyä – perjantaina kävimme pitkästä aikaa ostoskeskuksessa, sieltä sen suuurempia tosin ostamatta. Ülemiste-keskus on niin suuri, ettei sinne ole oikeastaan järkeäkään lähteä vain muutamaksi tunniksi. Reissun kohokohta olikin ostarin leikkipaikka, jossa Leevi viihtyi hurmioituneena kaksi tuntia. Illalla laiskotti, joten nappasimme intialaista noutoruokaa mukaan kotiin.

Lauantaina päätimme nauttia kesäisestä säästä täysin rinnoin käymällä ensin Viimsin Farmer’s Marketilla ja iltapäivällä vielä Vääna-Jõesuun uskomattomalla hiekkarannalla, josta Wolfi oli kuullut kollegaltaan. Markkinoilta löytyi tällä kertaa kaikenlaista kivaa – tuoretta leipää, munia, omenoita, päärynöitä ja omenapiirakkaa. Markkinat ovat aika pienet, mutta aivan mielettömällä paikalla meren rannassa ja lähistöllä on useampi kiva ravintola, joten suosittelen tätä lauantaiaamupäivän reissua ehdottomasti. Viimsiin ajaa Tallinnan keskustasta noin 20 minuutissa. Vääna-Jõesuu onkin sitten vastakkaiseen suuntaan, noin 35 minuutin ajomatkan päässä. Tälläkin suunnalla näytti olevan useampi hyviä arvosanoja niittänyt ravintola – olen todella yllättynyt, että niitä riittää näin monta näin pienessä maassa, ja vielä ison kaupungin ulkopuolella. Jätimme testailut kuitenkin toiseen kertaan ja suuntasimme biitsille. Ja mikä mieletön ranta se olikaan, todellakin ajomatkan arvoinen. Näitä valkeita hiekkarantojakin tuntuu tässä maassa olevan vaikka muille jakaa, harmi että kesä on niin lyhyt, ettei niistä kaikista ehdi nauttimaan. Pääsin vihdon myös metsään samoilemaan, asia jota olen koko kesän haikaillut, mutta en uskaltautunut kauas. Tässä kaupunkilaistytössä on vähitellen herännyt orastava luontoihminen, joka odottaa pääsyä valloilleen… Road tripin jälkeen oli mukava tehdä yhdessä pitsaa ja tuijottaa TV:tä, eli aika normaali lauantai-ilta tässä taloudessa.

Sunnuntai menikin sitten suht arkisissa merkeissä – kuntosalia, ulkoilua, hiustenleikkuuta (Leevin kuontalo kuntoon 2v. juhlia varten), siivoamista, kokkailua… 

Aika mukava viikonloppu, etten sanoisi. Mitenkäs sinun viikonloppusi meni?

We are so often travelling that a good old home weekend feels quite special sometimes. Usually on these weekends we don’t plan too much – we eat well, meet friends, clean, do sports, try to sleep more and spend time together.

This weekend the weather was gorgeous so we spent a little bit more time outdoors than usually. On Friday when weather was still quite average, we took Leevi to the kids’ wonderland in Tallinn’s biggest shopping centre. He had so much fun, and it was also very amusing to watch him run around and slide and climb, so excited. After all this excitement we were so tired that we skipped cooking with takeaway Indian dinner, a totally recommendable way of starting a weekend!


On Saturday we did two mini road trips: first one to Viimsi’s Farmer’s market and second to a beach on Vääna-Jõesuu (good luck pronouncing that). What a wonderful way of enjoying super sunny September Saturday! Viimsi’s market was small, but cute and the views are totally worth the trip. There’s also couple of quality restaurants around, in case you’re still hungry after tasting all the produce the farmers gladly share with you. Vääna-Jõesuu was a total surprise, such an amazing beach that I had never heard of. White sand, clear water, all natural and pure. And next to it woods to gather mushrooms and berries. This seems to happen here though, Estonia has better beaches than in south Europe, but no one talks about it. Perhaps because the beach season is almost nonexistent. After a road trip we returned home hungry for homemade pizza and smoothie cake.

Sunday was a bit more “normal” – just gym, bit of cleaning, haircutting (Leevi’s got a new big boy look for his bday next week), cooking and enjoying the Old Town views.

Pretty nice weekend, I’d say. How was yours?

Kun suomalainen viroa opiskeli…

Vihdoin, vaivaisen vuoden Tallinnassa asumisen jälkeen, sain raahattua itseni viron kielen alkeiskurssille. Oikeastaan raahautuminen on aivan väärä sana, niin into pinkeänä puikkelehdin “koulun” penkille. Ihanaa oppia jotain uutta! Perimmäisenä tarkoituksena mulla on saada rohkeutta edes yrittää puhua viroa, tähän mennessä kun olen valinnut lähes aina englannin. Ja olen huomannut jo tämän muutaman tunnin auttaneen! Mutta miten tässä menikin näin kauan ennen kuin sain aloitetuksi?

Ensin pelkäsin, että turhautuisin nollatasosta alkavalla kurssilla, ymmärränhän jo jonkin verran viroa. Olen myös melko nopea hiffaamaan teoriajuttuja, ja viron kielessä se on tietysti suomalaiselle erityisen helppoa, kielioppi kun on samantyyppistä. Mutta toistaiseksi olen jaksanut hyvin pysyä muiden vauhdissa, ja oppinut jokaisella tunnilla uutta. Enhän oikeastaan osaa puhua viroa ollenkaan, joten kielioppi on hyvä ottaa haltuun ihan alkeista lähtien.

Ekstrahaastetta aivoille tuo se, että opetus on englanniksi, en nimittäin tullut tarkistaneeksi olisiko kurssia ollut mahdollista käydä suomeksi. Se kun olisi käynyt järkeen paljon paremmin. Nyt joudun kääntämään asiat virosta englanniksi ja englannista suomeksi, koska englanniksi kielioppisäännöt on paljon vaikeampi ymmärtää. Tunnen myötätuntoa muutamaa tunneilla käyvää amerikkalaista kohtaan – mahtaa olla aika haasteellista heille, vaikka en pidäkään “viro (/suomi) on yksi vaikeimmista kielistä oppia”-asenteesta… Sanasto on jo nyt osoittautunut mielenkiintoiseksi suomalaisesta näkökulmasta – niin paljon sanoja, jotka tarkoittavat eri asioita ja myös niin erilaisia sanoja. Luulin, että suomi ja viro ovat melkein sama kieli! 😅

Tällä kurssilla edetään nollasta A2-tasoon, jonka jälkeen on mahdollisuus suorittaa virallinen koe. Sen läpäistessään saa suurimman osan kurssin hinnasta takaisin. Aika motivoivaa sanoisin! Tämän enempää tuskin perehdyn viron kieleen, seuraavaksi listalla odottavat nimittäin saksan kieleen syventyminen ja ruotsin ruosteisen kielitaidon virkistäminen. Lisäksi tietysti kaikki muut asiat maailmassa, joita haluaisin opiskella!

Finally I managed to get myself to Estonian classes, only a year after we moved. And actually I’m pretty excited to learn something new. Feels like a proper autumn school start!

Few weeks back I started a level zero class and even I thought it might be too easy for me, I’ve learned already a lot of new things. As a Finn learning Estonian isn’t the hardest thing as the languages resemble each other quite a lot. But there’s still a lot of differences, for example in the vocabulary – some words mean totally different things and a lot of words are very different. So it’s actually not as easy as I suspected, but on a level to stay comfortably motivated. Extra challenge is that the course is in English, and as Estonian makes much more sense in Finnish, I have to translate everything in my head.

This course goes up to A2 level, and after that there’s a possibility to participate in an official test and get most of the money back if you pass – quite motivating I’d say! I won’t probably go further than this with learning Estonian, as there’s lots of other things on my list of life-long learning. Like the damn German… And wouldn’t hurt to sharpen my almost nonexistent Swedish skills too, might be useful in work life later on.

Päiväkodinaloituskipuilua

Leevi aloitti uudessa päiväkodissa elokuun puolivälissä, ja tällä kertaa tutustuminen ja tottuminen uuteen ympäristöön on ollut yllättävän haastavaa. Viime kerralla, viime talvena, muistelisin, että päivähoidon aloitus oli helpompaa ja Leevi meni aika nopeasti suht iloisesti hoitoon. Tällä kertaa hän ei ilmeisesti todellakaan haluaisi olla siellä. Jotkut päivät ovat olleet hieman parempia kuin toiset, mutta kaikenkaikkiaan omat fiilikseni ovat edelleen melko negatiiviset, ja minulla on jopa fyysisesti paha olo kun pakotan lapseni tähän tilanteeseen.

Ehkäpä odotukseni olivat hieman liian optimistiset, tiesinhän että Leevi ei oikeastaan pidä samanikäisten lasten seuratasta, ja sen lisäksi meillä on ilmassa kaksivuotispäivän tienoilla ilmeisesti yleistä eroahdistusta. Ryhmä on tällä hetkellä pieni, viisi lasta, mutta he kaikki aloittivat nyt samaan aikaan, joten hoitajilla ei varmasti ole helppoa. Sen lisäksi ryhmässä on yksi kovaääninen ja -otteinen lapsi ja muutama näitä herkempiä tapauksia, joka tekee totuttelusta vieläkin haastavampaa. Ryhmän on tarkoitus kasvaa piakkoin jopa kaksinkertaiseksi, ja haluaisin kovasti, että Leevi siihen mennessä viihtyisi jo paremmin.

Ryhmän on tarkoitus olla virolais-suomalainen ryhmä, ja tällä hetkellä suomenkielisiä lapsia on kolme ja vironkielisiä kaksi. Hoitajat ovat virolaisia, joista apuope puhuu kohtuullisen hyvää suomea. Uskoisin että lapset kuitenkin kuulevat enemmän viroa, koska opettaja ei puhu suomea (Virossa on ilmeisesti yleensäkin vain yksi koulutettu opettaja ja yksi apuope per ryhmä) ja hän vaikuttaa paljon aktiivisemmalta kuin apuope. Tämä ei minua haittaa, pääasia on että joku ymmärtää lastani kun hänellä on asiaa, ja uskoisin, että kaikki osapuolet sopeutuvat pian tilanteeseen. Tosin eräs henkilö heitti ilmoille pointin, että vieras kieli saattaisi aiheuttaa turvattomuuden tunnetta, jonka vuoksi Leevi ei oikein ainakaan aluksi tykännyt tästä oikein mukavan oloisesta opettajasta. Ryhmässä käy myös pari kertaa viikossa suomenkielinen opettaja, jonka tarkoitus on leikittää ja laulattaa lapsia suomeksi, joten kielellisesti uskoisin, että tämä ryhmä on niin hyvä vaihtoehto kuin uskaltaisin ulkomailla toivoa.

Minulle suurin ongelma tämän kielimuurin kanssa on se, ettei ryhmän opettaja oikeastaan myöskään puhu englantia, ja vaikka minä ymmärrän melko hyvin mitä hän viroksi sanoo, on tämä hänen ensimmäinen koskeuksensa suomen kieleen. Eli väärinkäsitysten vaara on suuri, ja niitä on tainnut jo tullakin. Olisin toivonut kunnollista keskustelua Leevin sopeutumisesta, mutta se on hyvin hankalaa, ja minulle on jäänyt kuva että opettaja luulee minua jotenkin vihamieliseksi. Vaikka olen vain huolissani pojastani ja olisin halunnut opettajalta ammattilaisen mielipiteen… En vain voi tyytyä kommenttiin “Leevi oli aika itkuinen”. Niin, mitä se siis tarkoittaa? Että hän ei ole valmis päivähoitoon? Vai onko se ihan normaalia? Näissä tilanteissa sitä todella toivoisi olevansa omassa kotimaassaan…

Peukut pystyyn, että Leevi alkaa pikkuhiljaa sopeutua uuteen ryhmään. Ja, että minä pääsen irti itseäni riivaavasta syyllisyydentunnosta. Koska kuten olen jo aiemmin maininnut, olen huomattavasti onnellisempi äiti, vaimo ja ihminen kun saan säännöllisen hengähdyshetken.

Leevi started in a new kindergarten three weeks ago, and it has been harder than I expected. I had pretty optimistic views about the adaptation process, as last time it went quite smoothly. But this time Leevi has really been crying after his parents, and he wouldn’t want to play with the other kids, or even the teachers. Seems like the timing was not very good; he’s having some separation anxiety apparently, and it really makes it more difficult. Slowly, but steadily there has been small signs of positive development, so fingers crossed that next week will be better.


The group where he now started is supposed to be Finnish-Estonian group, but I think it is leaning more to Estonian side, at least what comes to “teaching”. The assistant teacher speaks some Finnish and half of the kids are Finnish, but I have a suspicion that when there’s no parents around both teachers speak Estonian to all of the kids. Anyhow, learning Finnish was not the reason why we put Leevi in this group; it is just nice to know that there is someone who understands him, I could imagine it being somewhat discouraging if no one would understand any of the words that he has just learned.
So far the biggest language issue was not between Leevi and the teachers (I think), but between me and the head teacher and the management of the kindergarten, as they don’t really speak English either. It has been a bit frustrating not being able to properly go through what has happened during the day, especially when it has been clearly challenging for Leevi. My Estonian is developing day by day, but it is not on a level for conversations like this, and it probably will never be. Sometimes you just wish you would be in your own home country…

 

Meidän kotona

Tallinnaan kotoutumisen merkeissä jatkan samaan aiheeseen liittyvällä postauksella – tänään pääsette kurkistamaan meidän kotiimme. Nappasin haasteen Konalla-blogin Anulta, joka toteutti samantyyppisen postauksen muutama viikko sitten. Paljastan teille nyt siis omat lempijuttuni kämpässämme, joka on kyllä aikamoinen “dream come true”, vaikka toki aina pientä rukattavaa löytyisi.

Ensi näkemältä rakastuin talon isoon ja valoisaan keittiöön, se oli kuin suoraan amerikkalaisesta unelmasta. Kampalan kämppämme keittiö oli ahdas, pimeähkö, suljettu koppero, ilmeisesti koska siellä ei talon emännän (saati isännän) ollut tarkoituskaan viettää aikaansa… Onneksi täällä päin nähdään ruoanlaiton olevan muutakin kuin välttämätön paha, joka ulkoistetaan kotiapulaiselle heti tilanteen salliessa. Mielestäni keittiö on kodin sydän, ja olenkin ollut erittäin tyytyväinen nykyiseen lähes täydelliseen sydämeemme. Lisäksi oma rakas muutaman vuoden vanhemmillani hoidossa ollut saareke täydentää keittiön ihanasti.

Keittiön lisäksi pidän talossamme erityisesti myös tunnelmaa luovasta takasta (jota emme “osaa” käyttää, poltamme siellä puun sijaan kynttilöitä) ja yläkerran kiviseinistä sekä pikkuruisesta takapihasta, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys näillä nurkilla. Tykkään myös avarasta, kokonaan avoimesta alakerrastamme. Sen sijaan kaksikerroksisuus on alkanut tympimään päivä päivältä yhä enemmän, se kun ei todellakaan ole Leevin kanssa käytännöllisin ratkaisu.

Olen melko tyytyväinen nykyiseen sisustukseemme, siitä puuttuu kyllä yksityiskohtia, kuten mattoja ja tauluja, mutta pidän yleisilmettä onnistuneena ja kodikkaana. Muuttaessamme tähän asuntoon päätin, etten halua hankkia huonekaluja hetken mielijohteesta vaan odottaa sitä juuri oikeaa. (Myimme lähes kaiken Kampalassa.) Ihan en ole siihen saavutukseen päässyt, jotkut asiat on vain ollut pakko saada vaikka täydellistä ei olisikaan löytynyt. Mutta olen kyllä hieman onnistunut jarruttelemaan Wolfin hankintavimmaa. 😄 Yksi huonekalu, joka on kyllä käytännöllinen, mutta ah niin ruma, on “TV-tasomme” eli taulu-TV:n alla oleva hylly, jonka perimmäinen tarkoitus on peittää pelit ja vehkeet Leevin näkyviltä. Myös kaaosnurkka heti sisäänkäynnin vieressä saisi kokea muodonmuutoksen – nyt siinä kerää krääsää toimistopöytä, jonka ääressä kukaan ei koskaan istu.

Talossamme riittää neliöitä perheellemme liiankin kanssa, viihtyisin paljon pienemmässäkin enkä jaksaisi pitää tätä lukaalia siistinä. Yritän pitää tavaran minimissään, mutta näihin nurkkiin sitä hukkuu huomaamatta hulluja määriä… Onneksi varsinaista varastotilaa on kuitenkin todella vähän. On tietysti oikein mukavaa, että meillä on kunnon tilat vieraille, ja olipa ylimääräisestä makkarista ja sängystä iloa Leevin huonoimpina öinäkin. (Huomautan tähän vielä, koska joku sitä kuitenkin miettii, että tämä on työsuhdeasunto ja siksi niin iso ja hieno ja fancy. Ei me varmaan asuttaisi näin kalliisti, jos joutuisimme koko lystin itse maksamaan.)

Olemme onnistuneet luomaan omannäköisemme kodin nopeasti. Mukanamme ei oikeastaan kulje montaakaan huonekaluja, vaan pienemmät yksityiskohdat, taulut, kuvat, koriste-esineet, tekstiilit ja Iittalan astiat ovat ne mitkä kodistamme tekevät meidän kotimme missä päin maailmaa tahansa. Ja tietysti ne tärkeimmät, ihmiset. ❤
Eli semmoinen luukku, mitäs piditte? Nuuskisin mielelläni myös sun nurkkiisi, otatko haasteen vastaan?

Today you get to see how we live, I’m gonna give you a little house tour. Naturally I will show you the nicest corners of our home, believe me there’s also messy and not so pretty ones. 😄 

My favorite part in our house is the kitchen. It’s big, light and modern – straight from the American dream, quite the opposite to our kitchen in Kampala. I also really like the fireplace, the stone walls in the bedrooms and our tiny backyard that is a rarity around this neighborhood. What I don’t really like, I’m actually starting to hate it more day by day, is that we live in two floors. With a toddler it is totally inconvenient. But I guess I just have to deal with it, as otherwise the house has so many pluses.


I’m pretty happy about our current “interior design”, the style if our furniture. It’s modern but homey. We really tried to put more thought in it than before, so that everything would fit together and we would be happy with it for some years. We are still missing some carpets and decoration, and some corners don’t please me, like our “TV-stand”, which purpose is mainly to hide all the cords and electronics from Leevi. 


We have lots of space, perhaps too much even, as it takes so much time to clean. And I’m really trying to gather less stuff these days, but in these square meters all kind of crap disappears too easily. It’s nice though to have enough space for guests, which we have more often here than in Kampala.


I think we’ve managed to make the house look like our home in a quite short time, even though we’ve bought almost all furniture here. We don’t really own much furniture that would have deeper meaning, our home feels like home anywhere in the world because of small things like posters, pictures, decorative items, textiles and china. And of course the people

So what do you think? And what are the favorite aspects of your own home?

Vuosi Tallinnassa

Parin viikon takaisen Vuosi Ugandasta-postauksen jälkimainingeissa pohdiskelen Viroon muuton vuosipäivän kunniaksi vähän sitä miltä täällä asuminen on tuntunut.

Ensimmäinen vuosi on hurahtanut kiitäen ohi, vaikka toisaalta muistelen talven kestäneen vähintääkin ikuisuuden. Ajan kulumisen huomaa parhaiten Leevin kasvussa ja kehityksessä, jotka ovat tänä vuonna ottaneet jättiläisen harppauksia. Mutta siitä lisää muutaman viikon päästä Leevin omassa synttäripostauksessa, stay tuned. 😉 Toisaalta tunne, joka minua on vaivannut viime vuodet, vaivaa edelleen – aika kuluu hirveän nopeasti mutta silti niin hitaasti. Samaan aikaan on kuin olisimme juuri eilen muuttaneet ja toisaalta kuin olisimme olleet täällä jo vuosia.

Kämppämme tuntuu jokseenkin kotoisalta, jollei nyt ihan vallan kodilta. Kodin käsite on viime vuosina muuttunut häilyväksi, jokaisen paikan yllä kun leijuu se viimeinen käyttöpäivämäärä, vaikkakin sitten vasta vuosien päässä. Olemme laittaneet kotia pikkuhiljaa oman näköiseksemme, mutta valmiiksi se tuskin tulee koskaan. Taulut puuttuvat seiniltä, matot lattioilta… Kohta ei kannata enää porailla reikiä seinään, kun kuitenkin kohta muutetaan. Minut on lisäksi vallannut joka vuotinen muutosvimma, ja haluaisinkin jo pistää uusiksi tämän olemassa olevan sisustuksen. Oikeastaan haluaisin ehkä muuttaa, mutta onneksi mulla on tuo järjen ääni mukana arjessa, koska kämppä on kaikilla mittapuilla aika täydellinen kuitenkin. Minua vain vaivaa loputon muutoksen halu-syndrooma.

Arkirutiinit ovat muodostuneet jo moneen kertaan ja sitten ne ovat muuttuneet ja taas muuttuneet, vaikka isot raamit ovatkin pysyneet samana. Mutta tämä lienee melko yleistä pienten lasten kanssa, arki kun muuttuu koko ajan lapsen kasvaessa. Olen löytänyt omat lempi(ruoka)kauppani, lempipuistoni, -ravintolani, -kuntosalini ja niin edelleen. Osaan suunnistaa kaupungissa jalan lähes joka suuntaan, ja paljon osoitteitakin on jäänyt mieleen. Julkisilla kulkemisessa olen edelleen onneton – meidän kodistastamme kun kävelee keskustan alueella melkein mihin vain yhtä nopeasti kuin bussilla pääsisi. Onneksi uusi (vanha) ratikkalinja avataan pian, jotta pääsemme helpommin keskustan ulkopuolellekin.

Ihaninta täällä asumisessa on ehdottomasti ollut vapaus, joka korostuu Kampalasta muuton jälkeen – voin astua ulos kodistani ja kävellä niin pitkälle kuin huvittaa juuri siihen suuntaan kuin nenä näyttää. Minun ei tarvitse suunnitella siirtyväni paikasta A paikkaan B ja sitten takaisin kotiin. Voin kävellä kadulla ja asioida kaupassa anonyymisti, ilman että kukaan huomaa etten ole paikallinen. Täällä on puistoja, joissa Leevi voi vapaasti juosta. Voin itse lähteä juoksulenkille. En tunne painetta siitä, että saatan tehdä jotakin kulttuurillisesti paheksuttavaa. Voin tuntea itseni tasapuoliseksi juttuseurani kanssa ja olla rehellisemmin oma itseni. Tunnen melkein kuin vapautuneeni vankilasta, vaikka aina toisinaan haikailenkin Ugandan ajan pienten yksityiskohtien perään.

Kaiken kaikkiaan olemme koko perhe sopeutuneet hyvin, löytäneet omat kuviomme ja kaverimme, mutta toki oikea integroituminen kestää paljon kauemmin kuin vain vuoden. Oikeastaan en ole varma voiko sitä koskaan tapahtua näissä meidän elämäntyylimme olosuhteissa.

päässälinnassa asumisessa on monien hyvien puolien lisäksi myös muutama huono puoli ja ajattelinkin heittää tähän loppuun leikkimielisen plussat ja miinukset-yhteenvedon.

Miinuksia

  • Ihmisten töykeys ja välinpitämättömyys, töksäyttely
  • Paikallisiin on vaikea tutustua
  • Aivan liian pitkä talvi
  • Turistilaumat
  • Lähes kaikki ihmiset ovat samasta muotista, pukeutumisesta lähtien
  • Viina ja sen kulutus, niin paikallisten kuin turistien toimesta
  • Ihmiset eivät välttämättä toimi suomalaiseen (ja saksalaiseen) tapaan luotettavasti ja ajallaan, lupauksia ei pidetä tai oteta tosissaan
  • Jätteiden kierrätystä ei harrasteta
  • Ruoka on kaupassa kallista, ja valikoima suppeampi kuin Suomessa tai Saksassa (ymmärrettävistä syistä toki)
  • Ihmisillä on kummallinen käsitys siitä mihin aikaan on suvaittavaa meluta: ilotulitteita paukutellaan myöhään illalla harva se päivä ja puutarhurit puhaltelevat lehtipuhaltimilla keskellä yötä
  • Täällä ei ole IKEAa
  • Lastenrattailla liikkuminen on varsinainen pain in the ass – kauppoihin, ravintoloihin, lääkäriin, jopa tarhaan on lähes mahdoton päästä sisälle rattaiden kanssa
  • Merenranta on keskustan edustalla joko satama-aluetta tai muuten vaan rumaa ja käyttökelvotonta, kauniit ranta-alueet ovat kilometrien päässä

Positiivista

  • Ei kulttuurishokkia
  • Valoisa kesä
  • Jokapäiväiset asiat, kuten nettiyhteys, puhelin, TV, julkinen liikenne, taksit, pankkikortilla maksaminen, laivayhteydet jne. toimivat luotettavasti
  • Ihana vanha kaupunki, paljon puistoja ja mielenkiintoisia kaupunginosia
  • Laadukas ja edullinen ravintolatarjonta, paljon tapahtumia
  • Lapsiystävällisyys: paljon leikkipuistoja ja lasten leikkipaikkoja
  • Kieltä on helppo ymmärtää, ja englanniksikin tulee toimeen lähes kaikkialla
  • Suomeen pääsee helposti ja suht edullisesti, ja isovanhemmat pääsevät helposti kylään
  • Kaupunki tuntuu isommalta kuin se on, mutta on kuitenkin hyvin kompakti ja käveltävä

Saa nähdä muuttuuko lista seuraavan vuoden aikana 😀


So we’ve been here in Tallinn one year, one whole year, can’t believe! Year has passed so quickly, it’s like we just came yesterday. And still I remember that horrendous winter that lasted forever and forever… 

We’ve adapted quite well, honestly it’s been very easy after Uganda. I love the feeling of freedom here – I can just get out and walk wherever I want. And no one can see that I’m not from here, no extra attention. Our house feels homey, if not like home. The definition of home has been blurry for years already, as all of our homes have had “last date of use” already when we moved in. In any case we’ve all adapted very well.

There’s lots of good things about living in Tallinn but also couple of not-so-nice ones, so I thought I’d make a list about those that have come to my mind so far.

Negative

  • Locals often seem rude and impassive, it’s hard to get to know them
  • 24/7 darkness and cold in winter, winter is too long
  • Booze, and the hard-core consumers, both locals and tourists
  • Too many tourists
  • Almost everyone looks the same, there’s no diversity
  • People don’t take their promises as seriously as I assume, don’t show up or write when agreed
  • People have no sense of when it is OK to be noisy – fireworks late in the evening on a normal weekday or blowing leaves from the street in the middle of the night
  • Recycling garbage is not seen important (and made complicated)
  • Food is expensive in the shop, and the selection is smaller than in Finland or Germany (which is understandable in such a small country)
  • There’s no IKEA
  • Buggy in the city is a pain in the ass – you never know if you get in restaurants, shops, even doctor or kindergarten
  • Seaside around city centre is really poorly used, only harbour or otherwise ugly

Positive

  • No culture shock
  • 24/7 light in summer
  • Everyday things like Internet, TV, phone, public transport, ferries, taxis, paying with card etc. work very well
  • Lovely old town
  • Very good price-quality ratio in restaurants, lots of events
  • Child-friendliness: lots of outside and inside playgrounds, toys and kids’ menus in restaurants
  • Language is easy to understand (for a Finn) and English is commonly spoken
  • It’s easy and affordable to go to Finland, and for the grandparents to visit us
  • Tallinn feels bigger than it is, but at the same time everything is close by and it’s very walkable

Uusien ystävyyssuhteiden luomisesta

Kuinka ulkomailla asuva suomalainen kotirouva on onnistunut löytämään uusia sosiaalisia kuvioita? Tällä hetkellä sanoisin, että ihan hyvin, ainakin olen tehnyt täyskäännöksen Ugandan ajoista. Kuten olen jo (monesti?) aiemmin maininnut, en ole sieltä sosiaalisimmasta päästä vaan viihdyn enimmäkseen itsekseni tai perheeni seurassa. Mutta toki muutama kaveri on aina hyvä olla, vaikka minulla onkin taipumusta sosiaalisesta kanssakäymisestä johtuvaan krapulaan (jolla ei ole tekemistä alkoholin kanssa). Olen nyt viime aikoina pyrkinyt panostamaan uusien tuttavuuksien löytämiseen erityisen paljon.

En ole koskaan ollut kovin hyvä pitämään yllä ystävyyssuhteitani. Mielestäni olen kuitenkin ihan ok tyyppi ja luotettava ystävä, mutta useimmat ystävyys- ja kaveruussuhteeni eivät ole kestäneet muutamaa vuotta kauemmin. (Vika lienee siis kuitenkin minussa, en kylläkään osaa asiaa sen enempää analysoida.) Osaan tarvittaessa sosiaalisen, iloisen, ulospäinsuuntautuneen kaikkien kaveri-roolin, ja olen ihan kohtuullienn kuuntelija eikä minun varsinkaan nykyään ole vaikeaa heittää läppää tuntemattomien kanssa. Mutta ystävyydessä olen kieltämättä kranttu. Jos ei heti nappaa, niin en jaksa kovin kauaa yrittää. Samahan se tietysti on parisuhteessakin, miksi sitä ystäväkseen siis ottaisi tyyppiä, jonka kanssa vietetty aika vie enemmän energiaa kuin tuo? Tuntuu kuitenkin, ettei minulla ole oikein koskaan napannut kenenkään kanssa (ellei aviomiestä lasketa), ainakaan ensihuuman tai alkoholinhuuruisen biletyksen yli. Ystävyyssuhteeni eivät ole kantaneet elämänmuutosten yli. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut mieheni lisäksi ystävää, jolle voisin kertoa kaiken, avoimesti ja rehellisesti. Edelleen kuitenkin toivon, että tuolla jossain olisi joku, jonka kanssa vanhana muistella kuinka naiiveja ja nuoria silloin kolmekymppisinä oltiinkaan. Ja joka olisi tukena niinä (harvoina) hetkinä kun miehen pärstä ärsyttää.

Olen sosiaalisen median suurkuluttaja ja se on varsinkin äidiksi tulon jälkeen paikannut tätä luottoystävän mentävää aukkoa. Surullista ehkä, mutta olen suurimmaksi osaksi kuitenkin melko tyytyväinen. Suurimmassa roolissa on ollut Facebookin äitiryhmät, joista olen vieraassa maassa asuessa saanut mielettömästi tukea ja turvaa, neuvoja ja nauruja. En ole kuitenkaan koskaan tavannut ketään näistä äideistä. Eikä sielläkään tee mieli vuodattaa ihan kaikkia syvimpiä tuntojaan.

Muuttaessamme tänne Tallinnaan tein päätöksen, että pyrin aktiivisesti hommaamaan uusia tuttavuuksia. Mutta miten ihmeessä se onnistuu kotiäidiltä maassa, jossa naapuria ei tervehditä ja leikkipuistossa toisilleen puhuvat korkeintaan taaperot, jotka eivät ymmärrä kulttuurin kirjoittamattomien sääntöjen päälle? No Facebookin avulla tietenkin! (Tämä ei ole maksettu mainos, vaikken pientä kontribuutiota pistäisikään pahakseni.) Se oli itse asiassa todella helppoa, meitä “yksinäisiä” (expat)kotivanhempia kun näyttää olevan muitakin. Perustin ryhmän lasten leikkitreffeille, mutta oikea syy oli saada aikuiset ulos kodeistaan ja juttelemaan toisilleen. Ryhmään halusi välittömästi yli kuusikymmentä ihmistä ja olen sen kautta tutustunut paremmin sekä seinänaapuriimme (heh) että muutamaan muuhunkin vanhempaan. Harmillista vain, että ne potentiaalisimmat ystävätyypit menivät ja muuttivat jo pois. Expat-elämän kirouksia…

Onnekseni Wolfi on saanut kaksi uutta kollegaa, joiden vaimot vaikuttavat ihanilta tyypeiltä (ja on ne kollegatkin ihan jees). Jospa sittenkin uusi ystävä löytyisi hieman perinteisemmin? Alku vaikuttaa lupaavalta; toisen vaimon kanssa olemme käyneet jo viettämässä tyttöjen iltaakin, ja juttua riittää niin, että aika loppuu aina kesken. Kunhan en nyt itse vain sössisi tätä orastavaa suhdetta epärealistisilla odotuksilla, tai sillä sosiaalisella krapulalla.

How does a stay-at-home-mom find new friends in a country where saying hello to your neighbor is overrated and talking to a stranger at the playground is a sign of mental illness?

I’ve not been very good in friendships, I must admit. I seem to have a problem holding on to my friends, it’s been like that since I was a child. I don’t know exactly what it is, it has not been intentional. I do enjoy my own company very much, but every now and then I get jealous looking at the groups of friends laughing in the park or having fun friends-night-out. So when we moved to Tallinn I decided to change something, I decided to find new friends.

As I was already heavy user of social media (aka Facebook) I started a group for toddler play dates. Kids, what a perfect excuse for adults to find new people to talk to. The group had immediately over 60 people, so apparently somewhere there in the suburbs of Tallinn is someone else needing a friend too. I organized some play dates along the spring and met quite a few people. Unfortunately the most promising ones (to be my new BFF) already moved away. Expat life’s cursing…….

Luckily Wolfi got two new colleagues this autumn and their wives seem like wonderful people (the colleagues are alright too). Maybe I’ll find a new friend in more traditional way after all? It does look promising so far: with one of the wives I already had a girls-night-out and it was difficult to stop talking and go home to sleep. Fingers crossed I won’t mess this one up. 😉

 

Pikavisiitti Saaremaalle

Viimekertaisten syvällisten pohdintojen jälkeen on hyvä vaihtaa hieman kevyemmälle vaihteelle, ja tutustua (pikaisesti) Saaremaahan – Viron suurimpaan saareen ja suosittuun kesälomakohteeseen. Teimme ensimmäisen reissumme Saaremaalle viime viikonloppuna, ja vaikka visiitti jäi lyhyeksi yöpyessämme saarella vain yhden yön, sai se minut vakuuttuneeksi Saaremaan mielenkiintoisuudesta matkakohteena.

Saaremaa on mielikuvissani ollut lähinnä suomalaisten eläkeläisten kylpyläkohde, mutta sieltä löytyy paljon tekemistä erityisesti perheille. En ollut oikeastaan perehtynyt etukäteen Saaremaahan tai sen suurimpaan kaupunkiin Kuressaareen, ja ehkäpä myös tästä syystä ne yllättivät positiivisesti, olinhan avoimin mielin liikkeellä. Positiiviset yllätykset alkoivat heti lauttamatkasta – olimme ostaneet erittäin kohtuuhintaiset liput lautalle etukäteen netistä, ja satamassa kaikki sujui kuin rasvattu. Sen lisäksi lautta Virtsusta Kuivastuun oli uudenkarhea ja siellä olisi helposti viettänyt kauemmin kuin 28 minuuttia. Lautalta löytyi jopa pieni lastennurkkaus, jota emme olleet uskaltaneet odottaa.

Lauttamatkan jälkeen lounastimme Muhun saarella (jossa satama sijaitsee, ja jolta pääsee ajamaan Saaremaalle) Koost-nimisessä ravintolassa Liivan kylässä. Ruoka oli fressiä ja palvelu hyvin ystävällistä. Ravintolan läheisyydessä toimii myös pieni tori, leipomo, kalakauppa, turisti-info, ihana tuliaispuoti ja hauskan näköinen burritoterassi. Eli suosittelen pysähtymään jo tässä ennen Kuressaareen suuntaamista.

Kuressaari yllätti meidät olemalla ihan oikea kaupunki ja vieläpä viehko sellainen vanhoine huviloineen. Kuressaaressa on myös iso linna, josta en ollut koskaan kuullutkaan, ja yhdeksän (!) leikkipuistoa – erityisesti pidimme aivan keskustassa Kauba-kadun kulmassa olevasta aidatusta ja modernista leikkipaikasta. Kävimme myös kahvilla Chameleon Loungessa, joka ei ehkä hurmaa erityisesti ruokatarjonnallaan (joka on kyllä ihan mukiinmenevä), mutta sitäkin enemmän mahtavalla leikkihuoneellaan. Kuressaaressa viettäisi helposti useammankin tunnin, ja päätimmekin tulla takaisin jo syyskuussa järjestettävälle ruokafestivaalille (ruokafestivaali on kuin taikasana minulle ja Wolfille, emme pysty vastustamaan sitä), mutta tällä kertaa oli aika jatkaa majapaikkaamme toiselle puolelle saarta.

Varasimme viime tingassa yön Laugu Turismitalussa, ja ai että olen iloinen, että satuimme valitsemaan juuri tämän majoituksen! Laugu sijaitsee Saaremaan pohjoispuolella, lähellä merenrantaa ja pientä Leisin kylää. Lomakylässä on muutama isompi rakennus ja pari pienempää mökkiä söpössä, pienessä pihapiirissä, jossa on tilaa leikkiä hiekkalaatikossa, pelata koripalloa, keinua, juoksennella, grillata, syödä ja seurustella. Olimme varanneet mökin puolikkaan, josta löytyi ihka oikean vanhanajan hirsimökin tunnelman lisäksi kaikki nykyajan mukavuudet tiskikoneesta telkkariin, wifiin ja hiustenkuivaajaan. Nukkumatilat olivat mökin yläkerrassa ja meillä oli käytössämme ruhtinaalliset kolme erillistä sänkyä. Mökin portaat eivät tosin ole lapsiystävälliset, mutta siirsimme sohvan yöksi niiden eteen, ettei Leevi pääsisi unenpöpperössä kiipeilemään. Laugusta olisi saanut etukäteen tilaamalla kolmen ruokalajin illallisen (joka saksalaisten naapureidemme mukaan oli erinomainen), mutta päätimme ajaa Leisin kylään syömään. Kylästä löytyy pari ravintolaa, joista valitsimme majoituksen isännän suosituksen mukaan Willa Ingan tarjoaman buffan. Ruoka oli yksinkertaista, mutta ihan hyvää, eikä hintakaan päätä huimannut (paitsi lapselta veloitettu 5€). Ensi kerralla taidamme kuitenkin tilata majapaikan oman illallisen, sen verran vakuuttava oli heidän aamiaisensa. Aamiaisbuffasta löytyi kaikki puurosta kotitekoisiin hilloihin ja mehuihin, leikkeleistä silleihin ja ehkäpä maailman toiseksi parhaimpaan korvapuustiin (ensimmäinen sija on luonnollisesti äitini hallussa ;)) Laugusta löytyy myös sekä tavallinen että savusauna, joita emme tällä kertaa ehtineet testata. Ainoana miinuksena on sanottava se, ettei paikassa pääse uimaan vaikkakin lähin uimapaikka on parin minuutin ajomatkan päässä. Lisäksi hyttyset kiusasivat meitä jonkun verran, mutta nykyään lähinnä naureskelen meikäläisille hyttysille Ugandan malaria-hyttysten jälkeen… Joka tapauksessa tulemme ehdottomasti uudestaan tähän ihanaan keitaaseen!

Sunnuntaiaamuna halusin rannalle, joten lähdimme suunnistamaan kuulemma yhdelle Saaremaan parhaista, joka sijaitsee vain noin 10 minuutin ajomatkan päässä Laugusta. Ja mikä ranta tämä Tuhkana onkaan! Hienonhienoa valkoista hiekkaa ja kirkkainta mahdollista vettä, joka on niin matalaa että siinä on taaperon helppo antaa leikkiä. Ja tilaa silmänkantamattomiin – lähes helteisenä heinäkuun aamuna olimme siellä melkein yksinään. Uskalsinpa uimaankin, vaikka Itämeren vesi olikin hyytävää. Talviturkki heitetty siis! Kotimatkalla käväisimme myös Tihusen hevostilalla heppoja ihmettelemässä ja Liivan kylän Kalakohvikissa lounaalla. 

Kotimatka takaisin Tallinnaan taittui parissa tunnissa, mutta kyllä tuo automatkailu (tai siis mikä tahansa matkailu) on taaperon kanssa sen verran kuluttavaa, että ensi kerralla menemme kyllä ainakin kahdeksi yöksi… Ja niin monta mielenkiintoista ravintolaa ja puotia jäi näkemättä vielä. Suosittelen siis Saaremaata ehdottomasti koko perheen lomakohteena, varsinkin jos luonto on lähellä sydäntä.

Last weekend we finally got out of Tallinn, which we haven’t still done too many times during this first year. And what a perfect summer weekend it was on Saaremaa, Estonia’s biggest island.

Saaremaa not popular only among the locals, but people travel there from all over Europe, especially Finland and Latvia. Finnish people know best the spa city of Kuressaare, but Latvian’s seemed more curious about other parts of the island. We also visited Kuressaare on our mini-holiday, as it is a must when you are on Saaremaa. What an idyllic summer city it is with it’s old villas and a castle. There’s also lots of kids’ playgrounds and cozy looking restaurants, which unfortunately we did not have time to test too much. But we are planning to go back for the Saaremaa food festival in September, so no worries there’ll be restaurant reviews coming then.

For the night we had booked a cottage from a small holiday “village” on the other side of the island. Laugu Turismitalu was a perfect choice, such a wonderful place, with authentic Nordic summer vibe with its old log cottages and saunas. There was plenty of room for Leevi to run around and our cottage had all the modern comforts packed in its few square meters. If only it was by the sea, but luckily that isn’t far away either. Only couple of minutes of driving and you’ll reach the first swimming places (but who are we kidding, only Estonian and Finnish would actually swim in the freezing fresh sea water), and only about ten minutes drive away is the most magnificent beach I’ve seen on the shores of Baltic Sea – white, soft sand, clear and shallow water, perfect for a toddler to play in. And almost no-one there, even on a real summer day! This would never happen in Southern European tourist destinations.

So if you are ever in Estonia in summer (which is frankly the only time you should visit) go, go, go to Saaremaa, there you’ll experience the best of this small country.

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Pöllin tämän haasteen H niin kuin Hausfrau-blogista, blogin kirjoittaja heitti pallon avoimesti kelle tahansa ulkosuomalaiselle, ja hei minähän olen yksi heistä. Rakastan vastata tällaisiin kyselyihin, en tiedä onko vastauksia niinkään mielenkiintoista lukea. 😅

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuimaassasi?

Todella tylsästi vastaan, että parasta Virossa on sen läheisyys Suomeen – Ugandan ja Puolan jälkeen todella arvostan sitä että kotiin on helppo ja nopea matkustaa, varsinkin nyt kun mukana on pieni lapsi. Tykkään myös siitä, että Virossa olen melkein kotona, mutta kuitenkin ulkomailla. Kieli, kulttuuri, ruoka ja sää ovat melkein samanlaisia, mutta eivät kuitenkaan. Saan toteuttaa ulkosuomalaisuuttani turvallisesti omalla mukavuusalueellani. Tallinna kaupunkina on paljon mielenkiintoisempi kuin kuvittelin.

2. Entä ikävintä?

Sää. Mitäpä siihen lisäämään.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Haluaisin kovasti Uuteen-Seelantiin ja Japaniin. Ja Australiaan, missä olenkin jo käynyt kahden viikon reissulla. Se oli kyllä hullun hommaa, kaksi viikkoa maailman toisella puolella ei riitä. Kaksi viikkoa autolla Espanjaa kierrellen voisi olla myös vaihtoehto. Tai joku luksusristeily Karibialla. Tai tai… 🤔

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Sansibar oli kyllä ihana, sinne menisin mielelläni uudestaan. Haluan myös joskus vielä käydä Ugandassa. Florida yllätti positiivisesti – road tripimme siellä oli yksi parhaista reissuista ikinä, joten sinnekin voisin lähteä.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Tällä hetkellä en oikeastaan mitään, sattuneesta syystä. Olemme niin lähellä, että ellei jotakin kaupasta löydy, voi sen melkein käydä laivalta tai lahden toiselta puolelta hakemassa. Olen myös huomannut, että mitä kauemmin asun ulkomailla, sitä vähemmän haikailen suomiherkkujen perään. Alkuaikoina ikävöin irtokarkkeja, salmiakkia ja karjalanpiirakoita, Ugandassa erityisesti marjoja. Ihan viimeksi himoitsin Saarioisten maksalaatikkoa rusinoilla, mutta ei sitäkään ole enää pakko saada. 

Välillä kaipaan Suomen supermarketien järkyttävän suurta valikoimaa, sellaista ei ole muualla (mikä on mielestäni lähtökohtaisesti hyvä asia – montako erilaista maitotuotetta voi ihminen tarvita?). Varsinkin eineslaarit helpottaisivat lounaanvalmistusmotivaation puuttuessa.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

En tiedä. Minulla ei ole palavaa tarvetta muuttaa takaisin Suomeen, mutta se ei myöskään ole poissuljettu vaihtoehto, jos se koko perheellemme sopii. Aika näyttää.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?

Kyllä se taitaa olla tuo viimeviikkoinen juhannus, ainakin jos virolaisilta itseltään kysytään. Ehkä ensi vuonna pääsemme todistamaan hauskanpitoa.

 Myös neljän vuoden välein järjestettävä laulufestivaali on ilmeisesti jotakin hyvin tärkeää virolaisille ja odotankin, että pääsemme parin vuoden päästä tätä ainutlaatuista tapahtumaa todistamaan.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Sinä hetkenä, kun muutin ulkomaille (Puolaan vuonna 2012), ei se tuntunut millään tavalla vaikealta, vaan ihanalta, vapauttavalta, unelmien toteutumiselta. Sittemmin on tietysti tullut ikävä perhettä ja sitä tuttua ja turvallista. Vaikeinta tässä ainaisessa muuttamisessa, joka meidän elämäämme määrittää, on uusien suhteiden luominen ja vanhojen ylläpitäminen. Ja tietysti uuteen paikkaan sopeutuminen itsessään, vaikkakin se on myös hyvin mielenkiintoista.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai nykyisessä asuimaassasi?

Helposti, ja kuvittelenkin lähes päivittäin. Espanja, Australia, Uusi-Seelanti, Irlanti, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Ruotsi… Ja miksei lyhyemmäksi aikaa jokin eksoottisempikin paikka.

10. Mikä on vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Muutto pois Ugandasta. Kämpänhakureissu Tallinnassa.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Juuri nyt olemme Saksassa sukuloimassa, käymme myös kesällä Tukholmassa (sukuloimassa) ja varmasti monen monta kertaa myös Suomessa (sukuloimassa). Mitään tämän jännempää ei ole tälle vuodelle kalenterissa, talvilomaa suunnittelemme jonnekin lämpimään.

Taitaa olla niin, että tämä haaste on jo kiertänyt lähes koko “ulkosuomalaisbloggaajien” piirin, mutta jos sieltä vielä löytyy joku halukas niin go ahead, heitän pallon sulle! 

10 + 1 questions to an expat Finn

There’s a “challenge” circling around the expat Finns’ blogs, where you should answer to 11 questions about living abroad. Here’s my answers.

1. What is the best thing in your current country of residence?

I must boringly admit that the best thing in Estonia is that it is so close to Finland – both physically and mentally, which is after Uganda very welcome. I’m glad that we live so close to my parents who get to see their first grandchild much more than twice a year. Estonia feels like Finland, except that it is not, and that’s the best thing. Being an expat on a somewhat familiar ground.

2. And what is the worst?

The weather. There’s no way around it.

3. If you could travel anywhere in the world for two weeks for free, where would you go?

I always wanted to see New Zealand. Also Australia and Japan are my all-time dream destinations. But traveling to the other side of the world for two weeks is quite stupid. So I say road trip around Spain. Or maybe a luxury cruise at the Caribbean. Or….. 🤔

4. Which destination would you visit again?

Zanzibar was amazing, I would be glad to go there again. I also wanted to still visit Uganda someday. And Florida was also way more interesting than I expected. But world is full of exciting places so prefer something where I haven’t been before.

5. Which Finnish food you miss the most?

Right now nothing really, as I can get almost anything from Tallinn and if not then I’ll just bring it with me from our monthly visits to Finland. I’ve noticed that the longer I’ve lived abroad less I miss anything particular anymore. I used miss pick&mix candies, salty liquorice, karjalanpiirakka and liver casserole (don’t ask), but now I don’t really feel like eating them so often at all.

Sometimes I miss the insane amount of choice in Finnish supermarkets, but I’ve also realised that it is possible to live without a hundred different type of milk product, or the enormous microwave food selection, even though it would make lunch preparing somewhat easier.

6. Do you think you’ll move back to Finland someday?

I honestly don’t know. Right now I have no urge to live in Finland, but I’m willing to if it ever becomes an option for our family.

7. What is the funniest / most interesting holiday in your current country?

I guess I must say Jaanipaev a.k.a midsummer, at least Estonians seem to take it very seriously. Hopefully we’ll be able to join the fun next year. Also the huge song festival they organize every four (?) years sounds pretty interesting. Next time is 2019 so I still have to wait to witness it.

8. What was the most challenging thing when moving abroad?

The day when I actually moved abroad I had no hard feelings, I was excited and optimistic, it was a dream coming true. Later of course I started missing my family and friends and Finland in general.

Hardest thing in our lifestyle, moving every couple of years, is the constant need to form new relationships and hold on to the old ones. And adapting to a new place is not an easy task either.

 7. Could you imagine living in some other country than Finland or where you currently live?

Definitely, and I actually do almost every day. Spain, Australia, Germany, New Zealand, Ireland, Sweden… Or why not some more exotic place too, for a little while at least. The coolest (and most challenging) part of Wolfi’s job is that we don’t know where we are gonna be next.

10. What was the most memorable moment of 2016?

The house hunting trip to Tallinn and moving away from Uganda.

11. Are you planning to travel somewhere this year? Where?

We are actually right now in Germany meeting family and friends. We’ll also go still several times to Finland (if that can be called traveling), and later in summer we’ll visit my brother and his wife in Stockholm. Nothing more adventurous for this year, I guess. 😅