Turhamaisuudesta.

Pariutumisen ja erityisesti lapsen saamisen myötä turhamaisuus ja pinnallisuus ovat pikkuhiljaa vähentyneet, mikä on vain hyvä asia. Mutta olen viime aikoina myös huomannut kuinka alakuloiseksi tai iloiseksi oma ulkonäkö voi tehdä, sen kuinka laittautumisella ei välttämättä ole niinkään tekemistä muiden miellyttämisen kanssa, vaan ihan oman hyvinvoinnin.

Pienen lapsen kanssa kotona ollessa ei oma ulkonäkö ole top5-listalla huolehdittavien asioiden joukossa, ja siihen käytettävää aikaa ja energiaa on vähän. Mutta sen kerran kun muistaa peiliin katsoa, olisi kiva pystyä hymyilemään eikä itkemään näylle. Valitettavasti valvotut yöt eivät kaunista, joten au naturel-lookini ei ole näinä päivinä erityisen pirteä. Viime syksynä päätin repäistä ja varata ajan kampaajalle ensimmäisen kerran vuosiin, ja vuoden alussa kävin laitattamassa jopa volyymiripset. Sen jälkeen tunsi itseni joka aamu heti sängystä noustua vähän enemmän omaksi itsekseni, ironista eikö? Vaikka uusi väri hiuksissa ja räpsyttimet ripsissä eivät varsinaisesti poistaneet kuolettavaa väsymystä, tunsin oloni pirteämmäksi, hieman enemmän ihmiseksi kuin zombieksi. Enkä edes muistanut katsoa peiliin päivittäin, koska tiesin näyttäväni hyvältä joka tapauksessa.

Olen kuitenkin alkanut pyrkimään luonnollisuuteen ja luonnonmukaisuuteen niin kosmetiikassa kuin esimerkiksi ruoassa ja vaatteissakin. Ja tämä ajatus on tietysti suoraan ristiriidassa feikkiripsien ja hiusvärien kanssa. Viimeinen niitti oli kun sain kerta kerralta pahemman allergisen reaktion ripsistä – oli aika pohtia mikä on tärkeämpää, ulkonäkö vai terveys. Haikeudella jätin upeat ripset uusimatta. Ostin niiden tilalle luomuripsarin, joka odottaa meikkipussissa lähes käyttämättömänä, koska minulla ei ole aikaa laittaa sitä aamulla eikä energiaa poistaa illalla. Peilistä katsoo jälleen astetta väsyneempi hahmo. Keväällä päätin myös jättää hiukset värjäämättä ja antaa omalle, luonnolliselle kuontalolleni mahdollisuuden. Kesällä, päivettyneenä ja suhteellisen heleäihoisena olinkin melko tyytyväinen. Mutta syksy toi tullessaan vaihtelunhalun ja iho-ongelmat. Ihoni on lähes aina ollut hyvässä kunnossa, mutta raskauden hormonimuutosten myötä pari vuotta sitten alkoi isoja finnejä ilmestyä sinne tänne. Sitten iho oli taas hetken parempi kunnes muutama kuukausi sitten nenänpielet alkoivat punottaa yhä pahemmin ja pahemmin. Viime viikolla sain vihdoin tarpeeksi tummanpunaisena helottavista nenänpielistä, jotka häiristivät niin paljon etten kehdannut mennä edes salille ilman peitevoidetta… Varasin ajan dermatologille, joka vahvisti, että kyseessä ei ole ihan normipunotus vaan infektio nimeltään perioraalidermatiitti, jonka hoitoon vaaditaan pitkä antibioottikuuri. Toivon todella, että kuuri auttaa, koska vaikka ongelma onkin pinnallinen, vaikuttaa se mielialaani enemmän kuin haluaisin myöntää. Varsinkin kun en jaksaisi laittaa meikkiä päivittäin.

Alkusyksystä vaihtelunhalun piinaamana päätin hetken mielijohteesta käydä pätkäisemässä hiukseni pirteään polkkamittaan. Virhe. Näytin omassa hiirenharmaassa ja tässä uudessa hiusmallissa samalta kuin 12-vuotiaana, uusia, väsymyksen tuomia ryppyjä lukuunottamatta. Nyt hiukset ovat kasvaneet hieman imartelevampaan pituuteen, mutta väri alkoi kyllästyttää toden teolla. “Kaikki mulle heti nyt”-idealla ostin “luonnollisen” hiusvärin kaupasta ja iskin sen päähän. Lopputulos sai ihoni näyttämään vielä omituisemmalta: osaksi entistä epätasaisemmalta, osaksi kummallisen kellertävältä. Tuntui, että rumennuin jokaisesta kauneuteen liittyvästä satsauksesta yhä enemmän ja se alkoi suoraan sanottuna vituttamaan, kun olo unettomien öiden jälkeen oli muutenkin karmea. Varasin ajan oikealle kampaajalla, joka onnistui korjaaman kummallisesta puna-vihreästä kuontalosta taas ihan mukiinmenevän. Nyt jos saan ihoni kuntoon, olen todella kiitollinen. Ja jos joku vielä ehdottaa luonnollisempaa vaihtoehtoa niille ihanille volyymiripsille niin olisin varmaan taivaassa. Että se siitä luonnollisuudesta… Ehkä sitten kun saan nukkua 10 tunnin kauneusuneni säännöllisesti.

Recently I’ve noticed how much my looks affect my mood. After the countless sleepless nights my au naturel look isn’t quite as blooming as it used to be. Also I don’t have the time and energy for a proper make-up and hair-do anymore. So a year ago I tried to give mother nature a little help by coloring my hair at a hairdresser for the first time on a decade (I’ve been colouring it at home though). I also got myself permanent volume lashes, and I must admit that I felt so much better. Even these things did not erase the deadly tiredness, they made me look a little less tired so that I almost believed it myself too.

But after that I started to become more and more interested about natural beauty products, and in this picture hair colors and lash glue don’t really fit. On top of that I got an allergic reaction from the lashes, so I had to let them go. Summertime was fine as I got a bit tanned and the hair naturally a bit lighter from the sun. But autumn brought skin issues and need for a change. So first I did the mistake of cutting my hair into a bob. With that and my natural “mouse grey” color I looked like I’m twelve (except that I now had wrinkles). My skin was getting worse everyday – suddenly the red spots around my nose started to get bigger and darker and the skin coming off and it started to spread all over. I had to do something to change my looks. So one day I marched to the department store cosmetic section and bought a “natural” hair color. Another mistake. The color was making my skin look even weirder, and also my hair was now weird with its red and green tones. I was starting to get miserable. So finally I decided to trust professionals: I booked an appointment with dermatologist who confirmed that my skin issue wasn’t gonna go away by itself. It is a condition called perioralis dermatitis and I’d have to treat it with antibiotics. What a relief to get some help for this issue that was now so visible I could not even go to gym without make-up. I really hope the treatment works, even the doctor did warn it’ll take time. I also got a hairdresser fixing my hair, which looks pretty fine now again. I feel slightly better. How superficial, eh?

So, so much for the all natural everything… Maybe I’ll try another time when I get my regular 10 hour beauty sleep. In the meantime I’ll do whatever it takes to feel like a human. 

Ps. Anyone got tips for more natural way of getting those beautiful lashes? I’d be in heaven if I got those back.

Advertisements

YouTube-joogaaja

Introverttina en ole koskaan innostunut joukkueurheilusta enkä ryhmäliikunnasta, vaan pidän eniten yksinäisistä lajeista, kuten salilla käymisestä ja juoksemisesta. Yksi viime vuosina tärkeäksi muodostunut liikuntamuoto on myös kotona joogaaminen.

Olen käynyt ihka oikealla joogatunnilla muistaakseni kerran elämässä (ja silloinkin puolaksi) – tiedän kyllä että olisi hyvä käydä useammin, jotta saa varmasti asanat oikeaan asentoon, mutta kovasta yrityksestä ja suunnittelusta huolimatta en ole saanut itseäni paikalle. Kuntosalin BodyBalance-tunnilla olen kyllä käynyt usemman kerran, ja nautinkin niistä tunneista kovasti. BodyBalancen tyyli yhdistellä joogaa, pilatesta ja pop-musiikkia sopii minulle, en oikeastaan ole “aidon” hippijoogan ystävä (tai niin luulisin). Minulle sopii hieman mainstreamimpi jumppaaminen.

Olen vuosien saatossa joogannut jos minkälaisen Youtube-opettajan johdolla, mutta nyt pitkäaikainen suosikki on ollut Boho Beautifulin videot. Ohjaajalla on miellyttävä ääni ja tapa puhua, ja olen salaa kliseisten maailmanparannusiskulauseiden fani – ja näitä neitonen muistaa jakaa tarpeeksi usein, jotta tunnet juuri nyt työstäväsi parempaa minää. Mukavia ovat myös maisemat, joihin hän on päässyt videoita kuvaamaan, vaatetuksesta ja henkilön muustakin habituksesta voidaan sitten olla montaa mieltä. Mutta eipä niitä joogavideoita ole varsinaisesti tarkoitus katsella, vaan kuunnella, ja loppuenergia johdattaa siihen omaan harjoitukseen. Nämä videot ovat myös erinomaisen pituisia kiireiseen (?) pikkulapsiarkeen – 20 minuuttia pitäisi kyllä saada itselleen revittyä vaikka joka päivä.

Joogaan kuitenkin harmillisen harvoin, kerran-pari viikossa. En vain saa aikaiseksi useammin, vaikka joka kerta jo sillä hetkellä kun laskeudun joogamatolle muistan miksi tämä hetki olisi hyvä suoda itselleen joka päivä. Tunnen itseni rentoutuneemmaksi, enemmän omaksi itsekseni ja joskus jopa paremmaksi ihmiseksi, kun otan tämän ajan itselleni. Jooga sopii mulle, koska en tunne silloin painetta suorittaa ja hengitykseen keskittyminen parhaimmillaan pysäyttää hetkeksi jatkuvan pääni sisäisen levottomuuden. Voisinkin siis luoda itselleni joogahaasteen, pieni joogahetki joka päivä, lähteekö joku mukaan? Siis siellä oman tietokoneen ääressä tietenkin, tänne en ota ketään keskittymistäni häiritsemään. 😉

Onko jooga sinulle tuttua? Harjoitatko sitä kotona vai ryhmässä? Vai oletko löytänyt jonkun muun tavan rentoutua?

As an introvert I am not a fan of group sports – jogging alone, going to the gym with my headphones on and doing yoga at home are my kinds of sports. I’ve been doing yoga-like exercises already for years at home, with the help of Youtube-teachers. Now, I know that it would be important to actually see a live teacher sometimes to get my asanas right, but I am unable to force myself to a class.

From among all the crappy and not so crappy yoga videos out in the world wide web, I’ve managed to find my favorite, Boho Beautiful. I like her soft voice and cheesy quotes, and the videos are perfect length for a busy (?) life of a 2 year old’s mom. Anyone should be able to give themselves 20 minutes every now and then, even me.


I just wish I would get myself on the yoga mat more often, now I do it maybe once or twice a week. And every time I think I should do it more often. It just makes me feel relaxed, more like myself and sometimes like a little bit better person even. Such a miraculous little thing. So perhaps I should set myself a challenge, yoga every evening. Will you join me? Behind your screen of course, I don’t want anyone messing my concentration here. 😉